15.1.17

Jätskiä ja kynttilä


Ipanan syntymäpäiviä on harvoin pystytty pitämään silloin kun virallinen päivä on, eikä tämä vuosi tee poikkeusta, vaikka synttärit lauantaille osuivatkin. Kun koko laajennettu perhe asustaa 900km päässä, on se yksi, tässä tapauksessa isä, sitäkin tärkeämpi kutsuvieras. Ja hän viettää tämän alkupuolen vuodesta enimmäkseen telttamajoituksessa, joten juhlat järjestetään vähän viiveellä.

Niinpä pidimme kiinni tästä oikean päivän traditiosta, ja otimme kotoa mukaamme kakkukynttilän ja suuntasimme jäätelölle. Paikaksi valikoitui Hoplop ja seuraksi saatiin synttäreitään tänään sunnuntaina juhliva ikätoveri. Jäätelö syötiin puolijuoksussa, kun kerrankin oli seuraa jonka kanssa riekkua, ja kylläpä nuo juoksivatkin, itsensä ja toisensa ihan läkähdyksiin.


Illalla Tirppis totesi, että kuusivuotiaana oleminen on ehkä vähän hauskempaa kuin viisivuotiaana. Ainoana perusteena se, että mahaan mahtuu jäätelöä yhtä paljon kuin mitä haluaa syödä.


Onnea sydänkäpyseni 6v!

5.1.17

Ne nätimmät neuvolakortin kannet



Sain kunniatehtävän tehdä eräälle pienelle ihmisenalulle neuvolakorttiin kankaiset kannet. Ja ihmettelenpä taas, miksei näitäkin tule tehtyä useammin lahjaksi. Jos mietit pientä itse tehtävää vauvamuistamista odottavan äidin iloksi, tai pienelle syntyneelle lahjaksi, tässä muutama hyvä syytä ommella nämä:

1. Helppo.
Villapata kiehuu -blogin ohje on vaihe vaiheelta kuvitettu, ja kovin ihmeellisiä ompelutaitoja ei tarvita.
2. Nopea.
Jos kankaat löytyy kotoa, näihin saa käytettyä  korkeintaan varttitunnin. Kangaskauppaan menee sitten toinen mokoma, kun näteissä kuoseissa on valinnanvaraa.
3. Edullinen.
Vaikka kävin kangaskaupan kautta, 30cm päälliskangasta, vuorikangasta ja tukikangasta maksoi 6 euroa, ja määrästä tekisi jo useammatkin samalla vaivalla. Pienetkin tilkut riittävät.
4. Ilahduttava JA hyödyllinen.
Odotusaikana ja vauvavuotena neuvolassa saa ravata jatkuvasti, ja mukana kulkee vaikka millaista lippulappua. Neuvolasta jaettava muovinen mainoskuori ajaa tietenkin asiansa, mutta katsokaa nyt näitä kettuja! Lisäksi vauvavuoden jälkeen käyntien harventuessa se neuvolakortti ja muut (meillä lapsen neuvolakortti, passi, oma neuvolakorttini ja äitiysneuvolakortti) kulkevat samassa nipussa, ja löytyvät helpommin.




Rapinapussin ajattelin ommella vähän myöhemmin, ja varmaan kantoliinasukatkin neuloa. Tilkkupeittomalleja olen tallentanut Pinterest tilini tukkeeksi, josko niistä jostakin tulisi passeli pieni leikkimatto. Ja sitten vielä....

 Onko teillä vinkkejä hyödyllisiin itse tehtyihin vauvalahjoihin?

24.12.16

Jouluyön mietelmiä


Joulun osuessa viikonlopulle, vaihtoehto jossa kaikki tulisivat meille Lappiin jouluksi karsiutui listalta. Niinpä pakkasimme kimpsut ja kampsut autoon, järjestimme talo- ja kissavahdin, ja ajelimme tänne kotipitäjälle melkein 900km etelämpään.

Hienoista suunnitelmista huolimatta pääsemme siis kuitenkin viettämään joulua kuten aina tähän astikin: jouluaattona suomalaista joulua minun äitini tykönä, ja joulupäivänä brittiläistä joulua miehen vanhempien luona. Aluksi minua harmitti, olin henkisesti varautunut tekemään meidän näköistä joulua ja saamaan ihmiset kerrankin oman pöytäni ääreen. 

Juuri nyt, maha täynnä maukasta ruokaa, keho saunan raukeana, tietäen että kaikki rakkaat ovat ihan likellä, uusissa pyjamissa untuvapeiton alla pötkötellen.. olen hirveän onnellinen, että olemme täällä. 

Tirpan kannalta tämä on ideaalitilanne joululomalle. Koirakaverit ovat täällä, kaikki sukulaiset, ystävät ja läheiset. Ja tämä on se joulu, jota hän varmaan jatkossa muistelee lapsuuden jouluna. Että näin ne aina meni, kinkkua mimmulassa ja kalkkunaa mummilassa. Hänelle tämä on jo perinne, ja siitä poikkeaminen tuntuisi kurjalta.


Lahjapolitiikassakin noudatimme perinteitä. Pyjamia, suklaata, kirjoja ja toivelahjoja. Ja villasukat äidille, jotka sain valmiiksi vasta jouluaattona juuri ennen lahjojen jakoa.


Kauniita unia ja rauhallista joulunaikaa kaikille! 

18.12.16

Valon hetki


Päivä on nyt uskomattoman lyhyt. Luulin tietäväni pimeydestä ja kaamoksesta yhtä sun toista, mutta tämä ensimmäinen joulukuu täällä pohjoisessa on silti hämmästyttänyt minua. Suurimman osan päivästä on vain pimeää, valoisan hetkestä ei oikein ota selkoa, onko se auringon nousu vai lasku. Ohitsekiitävä se hetki ainakin on.

Kaikki näyttää jatkuvasti siniseltä. Puut ovat olleet jo viikkoja täysin valkoisia. Lyhyen valon hetken ajan taivaasta löytää ihania sävyjä, hehkuvaa oranssia, syvää sinistä, hentoa violettia.

Valoisan hetken ajan sitä elää ihan vimmatusti, ja pimeän laskeuduttua päivä tuntuu olevan ohi, kaupungin kadutkin tyhjenevät. Pimeällä mikään ei tunnu ihanammalta kuin tuoda palelevat varpaat sisään, sytyttää pari kynttilää ja tarttua kutimeen sohvan nurkassa.

Kaamosväsymykseltä tämä ei tunnu. Ennemminkin sellaiselta kotoisalta, talviunimaiselta puolihorteelta. Kaikki liikkuu hitaasti eteenpäin, ja ajatukset on jo suunnattu kohti kevättalven valoisampia aikoja.

Juuri nyt on kuitenkin hyvä näin.

17.12.16

Varaslähtö mäenlaskuun




Nostimme tämän yhden lahjan jo eilen illalla kuusen alle. Täällä on hankea silmän kantamattomiin, ja tänään on sopivasti myös viimeinen koko perheen vapaapäivä ennen joulua. Jouluna olemme yli 800 kilometriä etelämmässä, ja tämän raahaus edestakaisin ilman toivoa mäenlaskukeleistä ei houkutellut.

Minuakin ilostuttaa kaunis, kätevä ja aikaa kestävä lahja. Kelkka tilattiin Saksasta, hyväksi havaitulla punospenkillä ja kippuroilla sarvilla.  Vähän on myös haikea olo, ja pientä kaipuuta Augsburgiin, jossa aupair äitini minulle nämä kippurakelkat ensimmäistä kertaa esitteli. 

En tiedä kuka meistä on eniten innoissaan tästä, isä joka odottaa hurjia vauhteja, äiti jolla on nostalgiapuuska vai lapsi joka sai ihan ikioman kelkan, ja lupauksen että tätä äitikin jaksaa vetää ainakin lähikaupalle asti. 

16.12.16

Ensimmäinen oikea harrastus

Tirppa aloitti täällä uudessa kodissa ensimmäisen harrastuksen, johon äitiä ei tarvita mukaan. Vauvauintia, muskaria ja ratsastustahan me olemme tehneet yhdessä, ja monenlaista tehdään perheenä. Mutta tänä syksynä T:llä oli pari toivetta: oma huone uudessa kodissa ja tanssiharrastus.


Onneksemme Tanssiopisto järjestää päiväkodillä, päiväunien paikalla kerran viikossa tanssitunnin. Lukukausimaksu ei ole kallis ja harrastus järjestyy päivähoitoajan puitteissa. Järjestely helpottaa minun muutenkin suhteellisen kuormittavaa arkeani.

Ei se varsinaisesti toivottua balettia ole, mutta tanssin riemua niin monella tapaa. Jos innostusta riittää vielä kevätlukukaudenkin jälkeen, olen luvannut harkita balettitunneille siirtymistä, vaikka se tarkoittaisikin vapaa-ajan viettämistä tanssisalin laidalla. Juuri nyt on kuitenkin ihanaa, ettei tarvitse sitoutua yhteen lajiin ja tiukkaan harjoitteluaikatauluun.


Tavallaan tämä järjestely, jossa minun ei tarvitse osallistua harrastukseen millään tapaa, on kuitenkin tehnyt minut sokeaksi sille kehitykselle, jota minimimmin liikkumisessa on tapahtunut yhden syksyn aikana. 

Joulujuhlassa pääsin ensimmäistä kertaa tarkkailemaan tanssimista tositoimissa, ja olin hämmästynyt. Pituuskasvussaan kömpelö melkein kuusivuotias liikkui musiikin tahtiin todella sulavasti ja hallitsi itseään minulle ihan uudella tavalla. Onhan tuo pienten tanssi sellaista.. enimmäkseen vain hellyyttävää ja hassua. Mutta siinä katsellessani tajusin entistä selvemmin, miten valtavasti hän onkaan taas kasvanut ja kehittynyt. On hän ennenkin ollut hienomotorisesti taitava ja hurjapää tempuissaan, mutta tanssin myötä kömpelyys on hävinnyt.






Tanssin jälkeen ojensin pienelle tanssijalle lähikaupasta ostamani esiintymisruusut. Tirppa jakoi ne tanssikavereille, opettajalle ja päiväkodin tädeille, koska olisi hänen mielestään "epäreilua, että yhdellä on, kun muilla ei." Koitin toppuutella, että pitäisi itsellään edes yhden, mutta hänen ilonsa tulee muiden ilosta, ja mimmin hymy leveni sitä mukaa kun hän sai levitettyä hyvää mieltä muillekin.

Nämä tärkeimmät jutut tyttäreni luonteesta ja kehityksestä eivät onneksi mene ohi silloinkaan kun äitiä ei enää huolita kaikkeen mukaan.

8.12.16

Näppärä, näppärämpi, ezpz Play Mat

Yhteistyössä Ipanainen.fi

Meidän kotona saa askarrella. Tirpalla on kokonainen laatikollinen kaikenlaista hilpettä taiteiluun. Valitettavasti se kaikki ihana on yleensä sitten ripoteltuna kaikille tasoille, glitteriä on enemmän lattialla kuin teoksissa, imuroidessa kuuluu kilinää kun hamahelmet ja paljetit löytävät tiensä pölypussiin. Ja mitään ei saisi korjata pois, koska työ on vaan vähän kuivumassa, jatkan ihan kohta, käyn ihan vaan vähän tuolla..

Aika moneen pulmaan näppärä ratkaisu löytyi näistä testiin saamistamme ezpz Play Mateista

Silikoninen alusta pysyy kiinni pöydän pinnassa, ja kukkaan saa laitettua askartelutarpeita omiin lokeroihinsa. Tilpehööperit tuntuvat myös pysyvän alustalla normaalia pöytäpintaa paremmin, lattialle ei päädy juuri mitään. Askartelun saa tukevalla alustalla myös nostettua helposti kaappiin hyllylle odottamaan palaavaa inspiraatiota, ja tilaa vapautuu muille leikeille. 




Parin viikon aikana olen tarkkaillut Tirppaa, joka aika oma-aloitteisesti kehittelee projektejaan. Alustalla on tehty hamahelmitöitä, joulukortteja, vesiväritöitä (ei kaatuvaa vesiastiaa!), harjoiteltu kirjainnopilla kirjoittamista ja leikitty pikkulegoilla. Sille on laitettu askarteluliimaa, maalia, glitteriä, höyheniä, lankanöyhtää ja paljon muuta sotkevaa, ja joka kerta se on lähtenyt puhtaaksi huuhtomalla, tai vähän pesusientä ja astianpesuainetta näyttämällä.

Olisin ollut jo riittävän vakuuttunut näinkin, mutta erityisen ilahduttavaa on se, että nämä aluset on valmistettu myrkyttömästä elintarvikesilikonista. Näitä voi siis huoletta käyttää myös ruokailussa ja ruuanlaitossa, tuoteperheen muiden tuotteiden tapaan. 



Harmittelin lapsimessuilla keväällä, ettei näitä ruokailuvälineitä ollut silloin markkinoilla, kun Tirppis oli pieni sormiruokaileva, puurolautasia heittelevä pyörremyrsky. Nyt pääsimme testaamaan, miten tuote istuu arkeen, jossa lapsi syö jo nätisti ruokapöydässä posliinilautasilta ja käyttää haarukkaa ja veistä.

Paikkansa nämä löysivätkin meiltä olohuoneen sohvapöydältä, siinä kun on pyörät alla, ja kipot ovat koetuksella. Leffaillan dippikasvikset sai hauskasti esille, dippikastike pysyy pystyssä ja posliinikulhokin pysyi ehjänä, kun alunen on tiukasti paikallaan pysyvää nihkeäpintaista silikonia.

Ja seuraavan kerran kun meillä on taas pieniä ihmisiä kylässä, meidän kaapistapa löytyy taas heillekin syömisvälineet. Kukaan ei kiellä käyttämästä tätä ihan vaan kivana lautasena!






Koodilla jouluiloa saavat blogin lukijat kaikki ezpz tuotteet Ipanaiselta -15% 12.12 asti.


Muuta blogissa:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...