22.10.14

Kurpitsalyhty jänishousuille


Sain ystävältä mahtavan lahjan, jättikurpitsan! Mahtava ensinnäkin siksi, että rakastan kurpitsaruokia (poislukien pikkelssi) ja toisekseen koska nyt on juuri oikea aika kaivertaa kurpitsasta koristelyhty. Pieni mutta asiaan sisältyy, Tirppa ei ole yhtään kauhun ja pelottavan ystävä, ja jopa hymyilevä kurpitsalyhty on hänen mielestään kammottava. Niinpä teimme kurpitsalyhdyn jänishousuille.



Tästä lähdetään, noin 25 kiloa kurpitsaa, ja yksi pupupöksy. Ajattelin kertoa minun niksini kurpitsan kovertamiseen:


Kurpitsalyhty menee pieleen heti alkuunsa, jos ei ole tarkkana. Hattu leikataan irti niin, että veitsen kärki on viistossa kurpitsan keskustaa kohti. Muuten hattu humpsahtaa koverretun kurpitsan sisälle. Tee suosiolla iso hattu, pienestä reiästä on inhottava sohia loppuja työvaiheita.


Kas näin. Sitten poistetaan höttö joka sisältää siemenet. Siementen ystävät voivat ottaa ne talteen ja vaikka paahtaa niitä, minulle ne ovat hukkatavaraa.


Höttö lähtee helposti käsin kiskomalla ja nyhtämällä.


Kun helposti irtoava höttö ja kaikki siemenet on poistettu, jäljelle jää se syötävä osa. 


Kurpitsan liha on aika tiivistä tavaraa, eikä irtoa ilman työkaluja. Normaalisti lainaan äidiltä jätskikauhan, mutta tämä tukeva kastikekauha ajoi asiansa. Valitse työväline jolla et silppua sormiasi ja jonka kahva on tarpeeksi lyhyt ja jykevä.


Kurpitsa(jätski)pallurat on sitten helppo pussitella odottamaan jatkokäyttöä. Tästä kurpitsasta tuli ruokaa noin 10kg, eli reilusti alle puolet kurpitsan kokonaispainosta, mutta hurjan monta ruokaa tekee tästäkin määrästä. Ainakin muffinsseja, sosekeittoa, piirakkaa, pannaria, pastakastiketta, oi joi..


Tiedät, että on aika lopettaa kaapiminen, kun valo alkaa hohtaa kurpistan kyljestä läpi. Silloin kuoren paksuudeksi jää n. 1cm. Ohuempi lyhistyy nopeasti ja paksummaksi ei kannata jättää, menee liikaa ruokaa hukkaan.


Himmaile kuitenkin yläaukon reunalla, jätä siihen vähän liikaa, pysyy hattu varmemmin paikallaan.


Sitten näppärästi vihannesveitsi käteen ja kaivertamaan. Tyyli on vapaa, itse tein tänä vuonna satumajan lukuisilla pieniruutuisilla ikkunoilla.


Onhan se kurpitsalyhty tietysti hieno näinkin, mutta jotain se selkeästi vielä kaipasi, joten lähdimme pienelle metsäkävelylle Tirpan kanssa. 


Metsästä kerättiin sammalta (vain vähän yhdestä kohtaa!), käpyjä, pihlajanmarjoja, kiviä ja puolukan varpuja. Sammaleen mukana tulee varmaan koppakuoriaisia, mutta olen valmis ottamaan sen riskin.


Sitten luodaan kerätyistä asetelma. Kivet pääsivät mökin portaiksi, tammenlehdet pehmukkeiksi sisälle, sammaleet ja muut pihamaaksi tarjoiluastialle. Lelukopasta kaivettiin muutama metsäneläin taloa asuttamaan.


Ja koska lyhty tehtiin omaa pientä jänishousuani ajatellen,  sillä saa myös leikkiä. 





Illan tullen metsäneläimet rauhoittuvat yöpuulle, ja lyhtyä valaisee sisäpuolelta käsin led-kynttilä. Ihan turvallisuussyistä en käytä meillä sisällä kynttilöitä silloin, kun en aio itse istua niiden vieressä koko paloaikaa. Kolmevuotiasta ja kahta kissaa väpättävä liekki kiinnostaisi liikaa, ja olisin joutunut luopumaan lehtipehmukkeistakin kurpitsan sisällä.


Kurpitsa säilynee viikon verran sisätiloissakin hyvänä, ja sen jälkeenkin se ilahduttaa meitä vielä pitkään ruuan muodossa. Siitä lisää myöhemmin!


Mitä tykkäätte?
Aiotteko itse kaivertaa kurpitsan? Pelottavan vai lällyn?




// Something small -blogissa on kurpitsafiilistelyä aikuisempaan makuun ja Mehukekkerit blogin naiset tekivät ihanan polka dot kurpisan. Muidenkin blogien kurpitsajuttuja saa jakaa kommenttiboxiin!

21.10.14

Oman äidin tekemiä pinaattilettuja

Iltahämärässä T alkoi hinkumaan vielä ruokaa, mieluiten pinaattilettuja. Voin rehellisesti kertoa, että meillä ollaan ostettu pinaattiletut muiden äitien tekemänä suoraan kaupan kylmähyllyltä. Minulta ne jäävät kuitenkin syömättä, sillä ne eivät maistu juuri miltään ja koostumuskin on kumisen jähmeä. Koska kotona oli aineksia (yksinkertaistettuihin) pinaattilettuihin, päätin yrittää tehdä niitä ihan itse.

(Pahoittelen kuvien laatua, kodin valaistus on vähän vaiheessa ja luonnonvalo vähissä.)

Pinaattiletut

Maitoa(5dl)
Munia (3)
Jauhoja (3,5dl)
Pinaattia (pakastepussillinen)
Suolaa (n. 1tl)
Voisulaa (n. 3rkl)

Annan tällä kertaa poikkeuksellisesti mittoja reseptiin, koska itseltänikään ei olisi sujunut ilman niitä. Ohje muokattu Valion reseptistä vastaamaan saatavilla olevia aineita.


Tämä resepti on ehdottomasti apukokin heiniä! Visputellaan munat rikki, maito munien sekaan, jauhot maidon sekaan ja lopuksi vielä pinaatti, suola ja voisula. Katsokaa miten se osaa jo vispata, suhina vaan käy! Jaksan ihmetellä joka kerralla noita karttuvia taitoja, mihin kolmevuotias pystyykään, kun annetaan.


Huolimatta sotkuisesta keittiöstä uskalsin ottaa kuvia myös lettujen paistamisesta. Luotan, että lukijat ovat joskus nähneet kastiketahroja omassakin hellassaan.

Onneksi otin, koska sain tallennettua yhden pienen ylpeän hetken; lapsi käänsi ensimmäistä kertaa elämässään itse letun ympäri, ihan ilman apua!


Noin vain ujutteli paistinlastan letun alle, otti tukevamman otteen kahvasta ja huiskis ympäri! 


Ylpeä apukokki, mutta niin on kyllä äitikin!


Pinaattiletut nautittiin puolukkahillon ja raejuuston kera, samalla piirettyjä katsellen. 

Arkena en jaksa huolehtia asioita piirun päälle, lapsi kattoi astiat (oma-aloitteisesti) pöytään ennen kuin ehdin pyyhkiä sen, servetinlopuista löytyi vielä kaksi samanlaista ja yhdet maitomukin sirpaleet siivottiin vielä ennen kuin pöytään päästiin. Tekevälle sattuu.


Ipanan annos oli taas äidille mieleen, halusi lautaselleen kaikkea, mihinkään ei tungettu ketsuppia, ja jopa söi lautasensa tyhjäksi. Voisin tottua tähän.


Sitten vastaus siihen polttavaan kysymykseen: "T, kummat on parempia, omatekemät vai kaupan pinaattiletut?"


Ei turhia kainostella: Apukokin tekemät on parempia kuin eineslätyt. Turhia ei hienosteltu myöskään syömistavoissa, tänään mentiin aika voimakkaasti sormiruokailuperiaatteella, ei kuulemma ehdi nyt pilkkoa.. Jospa yhdelle illalle riittää, että osaa käyttää vispilää kuin ammattilainen ja kääntää lettunsa ihan itse, opetellaan haarukalla ja veitsellä syömistä taas toisena päivänä.

Mitä eineksiä teillä syödään?


Ps. On minulla toinenkin kestopahistelu einesosastolla, maksalaatikko. Kävin taas luovuttamassa verta, niin uskallan syödä sekä pinaattia, että maksaa, eikä kroppa tykkää pahaa. < 3




18.10.14

Uusi blogikoti (ja kompurointia matkalla sinne)

Tämä blogi on minulle kovin rakas henkilökohtainen projekti. Neljän vuoden aikana se on kasvanut vähintään yhtä paljon kuin tyttäreni. 

Pikkuhiljaa olen alkanut kaipaamaan jonkinlaista yhteisöä johon kuulua, blogikotia. Samalla haluan kuitenkin säilyttää blogini sellaisena kuin se on, sellaisena kuin me olemme. En miellä olevani blogisti, olen äiti ja leipuri. En sisusta, en harrasta lastenvaatteita, asupostaile tai testaile lastentarvikkeita. Elän arkeani lapsen kanssa, näytän ja opetan tyttärelleni minun tapani elää. Me pyöräilemme, ekoilemme, teemme ruokaa yhdessä, puuhaamme käsitöitä, leikimme, liikumme, sotkemme ja yritämme etsiä aarteita arkeen tästä läheltä. 

Siksi olinkin onnellinen, kun minulle tarjottiin mahdollisuutta kuulua uuteen Kaksplussan blogiyhteisöön. Yhteisöön tulee jatkossa kuulumaan melko iso määrä erilaisia blogeja ja erilaisia perheitä, myös me pienemmät saamme mahdollisuuden saada äänemme kuuluviin. 

Mitään varsinaista muutosta lukijoille tästä ei tule. Blogin sisältö, osoite ja ulkonäkö pysyy samana, massamainoskampanjoita ei tule ja yhteistyöjutut pysynevät yhtä vähälukuisina kuin tähänkin asti. Sivupalkista pystytte seuraamaan muita blogiyhteisön blogeja yhdellä vilkaisulla, ja Kaksplussan kotisivujen kautta selatessa omien juttujeni ympärillä näkyy Kaksplus.fin kehykset. Mikäli haluatte vilkaista tai peräti lukea juttujamme jatkossa sitä kautta, voit käyttää tätä osoitetta: http://blogit.kaksplus.fi/blogi/kaksinkaunihimpi/



Tämän projektin tiimoilta matkustin eilen Helsinkiin, vaikka jännitin niin, että meinasin kääntyä vielä juna-asemalla takaisin kotia kohti. Lupauduin nimittäin osallistumaan uuden blogiyhteisön mainoskuvaukseen Otavamedialla, siitä huolimatta että kameran edessä tunnen oloni kömpelöksi ja susirumaksi, ja joutuessani keskellä uusien ihmisten ryhmää lähinnä pidättelen itkua toiveesta sopia joukkoon.  Todellinen hyppy epämukavuusalueelle siis.


Parin tunnin junamatkan aikana ehtivät onneksi pahimmat sydämen hutilyönnit tasaantua, enkä ainakaan heti nolannut itseäni. Myöhemmin kyllä hoidin senkin homman hienosti.

Kuvauspaikalla kävi selväksi, että kahden hengen perheestämme vain toinen viihtyy kameran edessä. Hän osaa vaihtaa asentoa, hymyillä rennosti, näyttää itseltään ja mahdottoman kauniilta samaan aikaan. Se en ole minä.



Minä pääsin ammattilaisen puunattavaksi, enkä silti muuttunut taianomaisesti kuvaajan lempilapseksi. Kameran edessä olin omasta mielestäni ainakin lihava, vanha, hiukset huonosti, paita rypyssä, kädet väärässä paikassa, ja kaikki vähäkin rentous ja itseluottamus karisi nopeasti. Minusta tuntuu, että kuviin tallentui kireitä hymyjä ja kevyttä pakokauhua, joten jos bongaatte kuvan jossa näytän peuralta ajovaloissa, siltä minusta myös tuntui. 


Jotta sain kruunattua sen kuuluisan ensivaikutelman avasin vielä suuni aiheesta lasten merkkivaatteet, enkä saanut sen jälkeen enää pelastettua tilannetta. Voin kertoa, että hävettää vielä tälläkin hetkellä, vaikka mielipiteeni takana seisonkin.


Onneksi tähän blogiyhteisöön mahtuu monenlaisia. En ehkä itse blogeineni solahda joukkoon ja luo lähtemättömän ihastuttavaa ensivaikutelmaa, mutta olen silti tervetullut, ja se tekee minut iloiseksi. 



Jäikö kysyttävää blogiyhteisöstä?

Onko joku muukin sosiaalisesti kömpelö kuin norsu posliinikaupassa?


16.10.14

Laatikkopyörä talvikuntoon


Laatikon talviajokuntoon laitto on odottanut aikaa parempaa, ja lomalla siihen oli mahdollisuus, kun uskollisen ratsun ei tarvitse olla käyttövalmiina joka päivä ja joka hetki. Koska Kouvolasta en ole löytänyt pyöräkorjaamoa, joka vastaanottaisi laatikkopyörän huollettavakseen ilman muttia, ajelutimme ajoneuvomme junalla vanhalle kotipaikkakunnalle, liikkeeseen jonka tyytyväinen asiakas olen ollut pienen ikäni.

Menomatkalla korkealattiajunassa. Ei hyvä, mutta meni.

Useamman viikon olen kiroillut aamusella, kun kulku on jotenkin tahmean oloista ja aamupakkasilla vaihteet ovat ikävästi jäässä. Pyörieni luottokorjaaja vei sen pienelle ajelulle ja takaisin tultuaan sanoi, että pyörässä on töitä, mutta hän hoitaa. Olisin voinut tyytyä vastaukseen, mutta halusin tietää alustavan vikalistan, ja listaa riitti.

Puoli vuotta (ja reilut kaksituhatta kilometriä sitten!) tehdyt kiristelyt piti tehdä uudelleen. Takajarru kaipasi lisää pitoa. Takapyörän napa oli vaurioitunut, kiitos uuden päiväkodin ratasepelipyörätien. Pinnat piti kiristää. Joitain pienempiäkin käyttökulumia/löystymisiä korjattaisiin ja liikkuvia osia rasvattaisiin. Lisäksi toivoin, että hän tekisi jarruista ja vaihteista talvikestävät,  kolmen yli kaksimetrisen vaijerin irrotus, kuorista poisto, putsaus, aseöljykäsittely ja takaisin kasaus kun ei ole ominta osaamisaluettani.

Keväällä tehty "talven jäljiltä" huolto oli vain pientä hienosäätöä ja yhden puhjenneen takakumin vaihto. 

Yhteensä huoltoihin osineen on mennyt rahaa 152,70e, lisäksi olen maksanut uuden laatikon rahdit 30e ja purkin venelakkaa vanerinpäätyjen tuplalakkauksiin, n.10e. Eli vuosikustannus polkupyörän ylläpitämisestä päivittäisessä käytössä on ollut pyöreästi 200 euroa. Kuulostaa paljolta, kun vanhaa pyörää huollatin alle sadalla eurolla vuosittain, mutta Jopossapa ei ole vaihteita tai vaijereiden päässä olevia jarruja, eikä laatikon vaihdosta johtuvia kuluja luonnollisestikaan tullut. 
Ilmaista polkupyöräilykään ei siis ole, mutta huomattavasti halvemmalla selviän pyörällä kulkemisesta, kuin auton ylläpitämisestä renkaanvaihtoineen ja huoltoineen.

(Pitää muistaa sekin, että koska teen työmatkani polkupyöräillen, verovähennyksiin saa laittaa 80 euroa. Sillä kustannus lähes puolittuu.)

Melko huoletontakin tämä pyörän korjaus oli, sain hinta-arvion etukäteen, ja sitten vain tapoimme aikaa puistoissa leikkimällä ja kavereilla kyläilemällä.



Korjauksen valmistuttua sain pyöräni kansioon kuitin, jossa oli eritelty jokainen tehty kiristys ja osanvaihto, tiedetäänpähän ensi vuonna mitä asioita tarkistella. Lisäksi on kiva tietää, mistä maksaa. Normaalisti irvistelisin satasen laskun edessä, mutta nyt olin paitsi varautunut siihen, myös täysin tyytyväinen saamaani asiakaspalveluun ja korjauspalveluun. Lähtiessäni "normaalia hankalamman" pyöräni kanssa liikkeestä sain vielä iloisen toivotuksen tuoda se taas keväällä huoltoon, on kuulemma piristävää vaihtelua korjaajallekin.

Ajelin vastahuolletun laatikkomme kotiin leveästi hymyillen. Taas rullaa seuraavat puoli vuotta kepeästi ja turvallisesti.

Paluumatkalla pääsimme matalalattiajunaan. Matkustimme vain yhden pysäkinvälin, siksi keskellä eteistä.

Antakaa minulle vertailukohta?
Mikä on hintalappu 365 päivän autoilulle?

13.10.14

Jämistä lounaaksi

Sunnuntailounas on aina vähän ongelmallinen. Ruokaa pitäisi saada pöytään yhdeltätoista, kun kaupat aukeavat vasta puoliltapäivin. Käyn normaalisti torstaisin ja maanantaisin ruokakaupassa, joten sunnuntaisin jääkaapissa on lähinnä jämiä ja valo. Olen pyrkinyt tietoisesti välttämään ruokahävikkiä, joten sunnuntain lounas on usein kasattu juuri siitä mitä sattuu kaapeista löytymään, myös niistä jämistä.

Olen Valion koekeittiön reseptien ahkera käyttäjä, niihin kun ei useimmiten tarvitse teelusikallista maustekastiketta jota myydään puolen litran pullossa tai kahtakymmentä raaka-ainetta.. Lisäksi lapsiystävällisten reseptien määrä on aika kiitettävä, tämänkinpäiväinen ruoka on sovellettu ohjeesta Spagettimunakas.


Makaronimunakas

Makaronia
Maatilatorin palvikinkkua (pakkasesta)
Tomaatteja (ystävän puutarhasta)
Kananmunia
Sipulia & valkosipulia
Juustonjämät (mitä nyt sattuu olemaan)
Maitoa
Mausteita
Voita paistamiseen


Apukokille korkattiin uusi työväline tämän myötä, raastinrauta. Raastettiin sipuli ja juustoraaste erillisiin kulhoihin. Säästyimme sormeinpäiden raastamiselta, mutta jännittyneiltä ilmeiltä emme välttyneet.


Valkosipulipusertimeenkin riittää jo näppivoimat. Huikean iso apuri jo, mihin hän vielä pystyykään..


Pienimmätkin apukokit pstyvät auttamaan mittaamisessa ja sekoittamisessa, ja jos vähän menee pieleen, ei ole niin justiinsa.


Maustaminen kannattaa suosiolla pitää omissa näpeissä. Tai ainakin olla heilumatta kameran takana kun pippuria lisätään. Onneksi sitä sai takaisinpäin lusikalla kauhaisemalla!


Terävällä veitsellä leikkaaminen on aina toivelistalla, kun ruokaa ruvetaan laittamaan. Litteitä ja mattapintaisempia juttuja T saa leikata jo itse, koska osaa pitää "sormenpäät piilossa" mutta näissä pienissä ja pyöriväisissä minä vielä autan.

Paistohommat hoidin tällä kertaa ihan itse, koska varsinainen tekeminen vei vain pari minuuttia. Paistoin sipulit pannulla voissa, kippasin munamaidon pannulle, laitoin perään kinkkukuutiot, makaronit ja juustoraasteen. Kypsän munakkaan päälle ripottelin pikkutomaatinpuolikkaat. Apukokki kattoi sillä aikaa pöydän ja valitsi servetit.


Lisukepuolella mentiin myös aika matalilla vaatimuksilla, porkkanaraaste on ipanan kestoherkku ja raejuusto omani.


Kerrankin lapsen lautanen oli kuvauskelpoinen, eikä ruuan kanssa kaivattu ketsuppia!


Ruuanlaitto lapsen kanssa ei ole kovinkaan siistiä tai vakavaa puuhaa. Tiskiä tulee puolet lisää ja aikaa kuluu enemmän, mutta lapsi malttaa odottaa ruokaa paremmin, koska on itse seuraamassa sen valmistumista. Itse valmistetun ruuan olen huomannut myös maistuvan paremmin, ja atomianalyysiä ruuan koostumuksesta ei tarvitse tehdä, koska on itse ollut ylitarkastajana katsomassa, ettei sekaan mene mitää "outoa". Aina ei lopputulos ole viimeisen päälle, tämäkin munakas otti pohjasta vähän likaa väriä ja ikkunalaudalla ollut persilja oli kuollut ja kuihtunut sitten viimeisen käyttökerran. Ei haittaa, nälkä lähti!


//Blogin aikaisemmat apukokkipostaukset löytyvät tunnisteen Ruoka alta. 

Muuta blogissa:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...