20.11.14

Vauvavuosifiilistely: marraskuu 2011

Tirpasta on kasvanut ihminen. Hän ei ole ollut enää pitkään aikaan vauva tai taapero, hän on vain lapsi. Hän osaa lähes kaiken ja opettelee loput. Kirjoittaa ystävien nimiä paperille ja tavaa kirjoista ensimmäisiä sanojaan. Syö itse, pukee itse, hoitaa kaiken ihan itse, koko ajan. 

Tämä on se klassinen vaihe kun pitäisi saada hirveä vauvakuume. Sylin pitäisi huutaa uutta vauvaa, uutta avutonta kääröä tarvitsemaan minua. Onneksi niin ei ole käynyt. Päinvastoin, mieli tekisi leipoa täytekakku jokaisen sellaisen hetken kunniaksi, kun lapsi osoittaa olevansa taas vähän itsenäisempi, osaavampi, isompi. Hyvä me!

Koska tiedän, että ruudun takana on monia lukijoita, joita vauvakuume pysyvästi vaivaa, haluan palata vauvavuoteen loppuvuonna useammin täällä blogin puolella. Se tietää kuvia ja tarinoita, jotka jäivät silloin näyttämättä ja kertomatta, vaikka blogi olikin olemassa. Annan myös itselleni luvan kirjoittaa ajan kultaamia muistoja ja imeliä vauvantuoksuisia söpöysylistyksiä. 

Tänään saatte 10 kuukautta vanhasta Tirpasta kaksi kuvaa:



Olen hihkunut ihastuksesta selatessani kuvia vauvavuodelta. Erityisesti olen viipynyt kuvissa, joissa neiti katsoo suoraan kameraan lautasen kokoisilla sinisillä silmillään. Pysäyttävää. 



16.11.14

Asiat tasapainossa

Monesti täällä blogissakin kysytään, miten oikein ehdin ja jaksan tehdä kaikkea. En oikeasti jaksa aina. On vain helpompi kirjoittaa kerran kurpitsankaivertamisesta kuin neljä kertaa viikossa "päiväkodilta kaupan kautta kotiin ja hiekkalaatikolta iltapalapöytään ja nukkumaan" -rutiineistamme. Työssäkäyvän äidin arki ei ole aamusta iltaan laatuaikaa lapsen kanssa. Valitettavasti.

Jaksan kuitenkin tehdä lapsen kanssa spesiaalimpia juttuja, koska annan itselleni välillä löysää toisesta päästä. Teen tällä hetkellä hullua tuntimäärää töissä, joten kotiaika on vähän vähentynyt, ja rehellisesti sanottuna oion mutkia väsymyksessäni, koska kiireettömälle yhdessäololle pitää jäädä aikaa, aina.

Tänä viikonloppuna ripustin kamerankin naulaan, ja olin vain kotona lapsen kanssa. Nämä kuvat kuitenkin otin:

"Näin otat lapsen mukaan ruuanlaittoon" Just näin.

Pikainen synttärikakku kaverille. Onneksi hän ei halunnut mitään kovin haastavaa. Tämäkin valmistui vimetingassa, koska lapsi herätti vasta yhdeksältä aamulla.

Luomulähikaalia 900 grammaa. Mitä ihmettä siitä voi tehdä? Meidän omasta tuli kaalinen minestronekeitto. Tirppakin söi lautasen tyhjäksi.

Yritän pitää asiat tasapainossa. Yritän panostaa askarteluun, ruuanlaittoon ja yhteisiin lukuhetkiin aina kun mahdollista, opettaa elämästä ja muistaa näyttää kuvia komeetalle laskeutuvasta luotaimesta. Osaan myös antaa olla. Pesin pyykkiä vasta sunnuntai-iltana, söimme yhdellä aterialla valmiskalapuikkoja ja katsoimme puolinukuksissa pikkukakkosta aamulla ennen kukonlaulua, kun itseäni vielä väsytti. Annan itselleni anteeksi sen, etten ole joka hetki kovinkaan mallikelpoinen äiti.

Pipon höllääminen tekee hyvää.

11.11.14

Hyvästit hajusteille (ja prinsessavinkki rumille purtiloille!)

Tirpan kanssa ollaan juostu koko vuosi erikoislääkäriltä toiselle, istuttu päivystyksessä ja odotettu kaikenlaisia tutkimustuloksia polvet loukkua lyöden. Olen saanut työpaikalle lukemattomia puheluita päiväkodintädeiltä, joilla on hätä lapsen kohtauksista. Olen miettinyt monta kertaa soitanko ambulanssin vai riittääkö taksi tai mummikyyti. 

Ei ollut diabetes, ei kilpirauhasongelma, ei keliakia, ei anemia, ei hormonitoiminnan häiriö, ei leukemia, ei sydänvika, ei epilepsia eikä luojan kiitos aivokasvainkaan. Lopulliseksi diagnoosiksi saatiin lasten neurologilta niinkin "harmiton" kuin migreeni. Harmiton on lainausmerkeissä, koska vaikka siitä ei ole lapselle pysyvää haittaa tai hengenvaaraa, se on tuskainen, rajoittava ja tässä muodossaan melkoisen varmasti elinikäinen. 

Kun diagnoosi varmistui, alkoi säntillinen kirjanpito aivan kaikesta. Minkä takia lapsi saa useita kohtauksia viikossa, niin tajuttomuuskohtauksia kuin särkykohtauksiakin, ilkeitä kiertohuimauskohtauksia unohtamatta? Kohtauksia tuli kotona, päiväkodissa, kylässä, kaupoilla ja reissussa. Oli sitten syöty hyvin, huonosti tai hyvin huonosti. Ei tehnyt eroa, oliko nukuttu yössä seitsemän vai kaksitoista tuntia. Ruokavaliota karsittiin, kokeiluluontoisesti jätettiin pois maitotuotteet, sokeri ja vitivalkoinen vehnä. Kohtauspäiväkirjaan piirrettiin saman verran rasteja, rukseja ja ympyröitä, teimme mitä tahansa.

Sitten päiväkodin täti tuli varovasti minulta kysymään, josko saisi kertoa jutun sukulaispojastaan jolla on myös lasten migreeni. Hänellä kuulemma hajusteet laukaisevat kohtauksia ja aiheuttavat auraoireiden venymistä.


Teki mieli läppäistä itseäni avokämmenellä keskelle naamaa. Hirveimmät kohtaukset toistuivat kalenterissa melko säntillisesti joka toisen viikon perjantai tai lauantai. Tukanpesupäivä. Ostoskeskuspäivät keskeytyivät usein pääsärkyyn ja oksennukseen ja voimattomuuteen. (Luojalle kiitos kantorepusta!) Se hajuvesien ja pesuaineiden sekamelska. Lyhyet tajuttomuuskohtaukset ja pitkät kiertohuimaukset oli nekin tunnistettaviksi tilanteisiin, joissa altistuimme isolle määrälle keinotekoisia tuoksuja. Siivouspäivä. Pyykkipäivä.

Puhelinaika hoitavalle lääkärille toi viimeisen sanan. "Vähentäkää tuoksuja, niin kohtauksetkin ehkä vähenevät. Hyvä kun keksit mikä laukaisee ne."


Ensimmäinen huomio oli, että tuoksuttomissa tuotteissa on jopa valinnanvaraa. Ei ole mitenkään mahdoton rasti vaihtaa olemassa olevat shampoot, hoitoaineet, rasvat ja pesuaineet tuoksuttomiin. Hiukset ja lattia puhdistuvat yhtä hyvin tuoksulla ja ilman.


Tirpan tuomio oli silti tyly: en käytä rumia poikasaippuoita!

Tuoksun mukana tuotteisiin tulee muutakin. Kauniit pakkaukset, lasten tuotteissa prinsessat, muumit, barbit ja söpöt eläimet. Muitakin hoito-ominaisuuksia kuin ihoystävällisyys. Lupauksia siististä kodista, kiiltävistä ja helposti kammattavista hiuksista, kyyneleettömistä hiustenpesuista. Hajusteettomat lupaavat vain olla haisematta.


Itse voin hyvin elää rumien sini-vihreä-valkoinen sävyisten purkkien ja tuoksuttoman siivouspäivän kanssa. Tympeää, mutta ei sietämätöntä. Tirppa sen sijaan ei halua pestä hiuksiaan muutenkaan, saati silmiä kirveltävällä apteekkishampoolla. Koska vaaleanpunainen ja ihana myy aina, menen siitä mistä aita on matalin:

Ostin My Little Pony -tarroja.




Kas näin. Muutaman euron arkki laihoja isosilmäisiä teiniponeja, ja kaikki tuotteet ovat paaaaaljon ihanampia kuin ne vanhat. 

Tirpan mielestä asia on sillä ratkaistu, mitä poninpi, sen parempi.

Itselläni on vielä ajatustyötä tehtävänä. Tuoksuthan kuuluvat elämään, pitääkö minun suojella lasta vielä tältäkin? Käärin lapseni pumpuliin, siltä minusta tuntuu. Mutta se toimii. Kohtaukset ovat vähentyneet niin paljon, etten uskoisi, ellen pitäisi niistä päiväkirjaa. Viimeisen kahden viikon aikana on ollut ainoastaan lieviä tasapainoon vaikuttavia huimauksia. Päiväkodin vihkossa on vain "T törmäili taas kaikkiin kulmiin, sanoi että pyörryttää ihan vähän vain. Saattaa tulla mustelmia. Ei hätääntynyt itse." Yksi päivä kahdessa viikossa! Ei kolmipäiväisiä päänsärkyjä, ei itkien kipuoksentamista, ei tajuttomuuskohtauksia, ei maailma kaatuu -pyörrytyskohtauksia. Terve tyttö!

Tiedän, että takapakkiakin tulee, ja kohtauksia laukaisevat varmasti muutkin asiat. Mutta saimme sen isoimman pahiksen kiinni, ja elämä on ennalta-arvattavampaa ja rennonpaa. Ja kun tuoksukuorma arjessa on pienempi, ei lyhyt kauppareissukaan kaada kuppia nurin. Tuntuu kuin olisi päässyt vankilasta. Lastakaan ei enää pelota, stressaa ja ahdista, jalat kantavat, kädet toimivat ja pää on selkeä. Uhmakin hävisi siinä samalla.

Ihana, kamala, kamalan ihana elämä. 

9.11.14

Leipomista isälle

Isäihminen ja Tirpan pappa eivät ole leipomusihmisiä. Mutta parista asiasta menen takuuseen: molemmat rakastavat suklaata, pitävät viskistä ja haaveilevat voileipäkakun syömisestä yksin. 

#viski !

Suklaaviskikakku on pieni, hyvin hyvin suklainen ja varsin vaatimattomasti koristeltu. Kumpikaan miehistä ei välitä krumeluureista, niin en sitten sellaisia edes yrittänyt. Suklaamarmorointi antaa pinnalle vähän eloa, boysenmarjat tuovat näköä ja makua tuhdin suklaan ja viskin yhdistelmän rinnalle. Suklaisen kyltin ostin töistä.

Jos joku haluaa tehdä tuolla ohjeella, suosittelen jättämään yhden liivatteen pois. Minä jätin (anopin) allergiasyistä kahvin pois, joten uskalsin jättää peräti kaksi liivatetta pois ohjeen määrästä. Ja koostumus on näin ihanan samettisen pehmeä, ei pinkeän kimmoisa.


Voileipäkakun jokainen tekee tyylillään, itse suosin täytteissä kasviksia lihojen rinnalla, raikkaita ja vähän rapsakoita juttuja. Majoneesia kakussa ei ole ollenkaan. Koristelussa en lähtenyt pipertelylinjalle, vaan laitoin reilusti kaikkea aika rennosti asetellen.


Ipanallakin oli toiveita isänpäivälle. Hän halusi herättää isänsä, antaa lahjat, paistaa kananmunia ja käydä aamusaunassa. Minä takeltelen ehkä oman kaipuuni kanssa, mutta lapsen päivää en sen vuoksi pilaisi. Niinpä petasin sohvalle nukkumapaikan, keitin kahvit ja lämmitin saunan. Nuo pienet tuikkivat tähtisilmät ovat näiden mielenliikutusten arvoiset.



7.11.14

Se on joulusesonki nyt

"se tunne kun"

Aloitin työpäiväni aamukuudelta. Sen piti päättyä yhdeltä. Onneksi on ihana anoppi ja joustava päiväkoti. 


Tuntia (pyörälenkkiä ja kuumaa suihkua) myöhemmin voi olla ihan freesi lähtemään ulos syömään anopin ja ex-miehen ja sen oman ipanan kanssa. Näytän taas ihmiseltä, mutta fiilis on kuin junan alle jäänyt. Onneksi, onneksi on perjantai.

Huomenna nukun ainakin kuuteen asti. Ja syötän lapselle hyvällä omallatunnolla eineksiä.


6.11.14

Teinivuodet takanapäin

Huomaan välillä puhuvani muista vanhemmista "aikuisina". 


Tajusin kuitenkin, että olen vakituisen oloisessa työssä, lapseni haluaisi jo kovasti olla koululainen, aion asua tässä asunnossa pitkään, kuulun useampaan yhdistykseen, harrastan kotoilua ja ulkoilua, olen yksi niistä. 

Lapseni on kasvanut rääpäleestä isoksi tytöksi, ja minä ihan totta olen kasvanut ja suoraan sanottuna vanhentunut siinä samalla. 

Kun Tirppa syntyi, olin 20-vuotias ja neuvolaa myöten teiniäidiksi tituleerattu. Olin saanut lapsen ensirakkauteni kanssa heti ylioppilaskirjoitusten jälkeen, asuin vauvan kanssa kaksin yksiössä ja suurin huolenaiheeni äitinä oli se, että vauva puklaili paljon. 

Nyt olen ollut lähes neljä vuotta äiti, ansainnut nämä naururypyt silmäkulmissa, huolirypyt kulmien välissä ja väsyneet renkaat silmien alla. Olen hoitanut, huolehtinut, riemuinnut, nauranut, hössöttänyt, panikoinut, hermostunut, opastanut ja rakastanut. Olen antanut kaikkeni ja enemmän. Lapsen kasvaessa ovat kasvaneet murheet ja riemutkin.

Silti se teiniäiti-leima istuu otsassa tiukasti. Arkailen kertoa ikääni tavatessani muiden lasten vanhempia. Mietin aina, että onko häpeä olla tämän ikäinen yksinhuoltaja. Harkitsen aina ennen mielipiteeni kertomista, mitä tälläinen yhden lapsen teiniäiti mistään mitään tietää. 


Nämä kuvat otin kun olin lähdössä päiväkodin vanhempainyhdistyksen perustamiskokoukseen. Muistin ottaa lapselle eväät ja tekemistä, itselle kokousmuistiinpanoja varten vihkon ja tarjolle vesirinkeleitä ja tuorejuustoa.

Tavoilleni uskollisena lähdin hiukset työpäivätakussa ja omenat korvissa heiluen. Harmaan paidan nappasin suoraan narulta. Meikkaaminenkin jäi kun ripsiväri oli kuivunut purkkiin. Huulirasvaa sentään oli.

Kukaan ei kysynyt ikääni. Sain luottamustehtävän.

Tältäkö se nyt tuntuu ja näyttää, olla ihan vain aikuinen, ihan vain äiti?

2.11.14

Kun 15-vuotiaana astioita valitsin



..en vielä tiennyt, että keltainen ei ole millään muotoa paras valinta. Värin valmistus lopetettiin paria vuotta myöhemmin ja kaikki ruoka näyttää lautasilta aika mitäänsanomattomalta. Lisäbonuksena tirautan aina pari kyyneltä kun onnistun särkemään yhden lautasen.

Jos nyt saisin valita uudelleen, ottaisin saman sarjan valkoiset lautaset.

Viisitoistavuotiaana tein muitakin valintoja, jotka eivät nykyisessä valossa ole olleet ihan onnistuneita. Mieskään ei ehkä ollut se paras vaihtoehto, mutta kun lopputuloksena on kymmenen vuotta kestänyt ja yhä jatkuva ystävyys ja yksi kolmevuotias lapsi, voisi sitä kai huonomminkin valita.

Astioillekin voin antaa anteeksi sen, että kurpitsakeittoa hädintuskin erottaa lautaselta. 

Muuta blogissa:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...