29.6.16

Koivukaaren kuningatar ja valtaistuin

On ystäviä, jotka tulevat elämäämme vähän varkain ja vahingossa, ja kasvavat sydämelle. Etsin Tirpalle viime kesänä paikkaa jossa ratsastella rauhassa ja kiireettä, ja päädyin Koivukaareen. Vähänpä tiesin, että Koivukaaren emäntänä huseeraa Sanna, joka oli seurannut blogiani tietämättä, että asumme toisistamme vain muutaman kilometrin päässä, emmepä tienneet sitäkään, että lapsemme olivat samassa päiväkodissa, tai sitä miten samanlaisessa elämäntilanteessa olemme.

Eräällä ratsastustuntireissulla jäimme lukkojen taakse ulos,  ja yllytyshulluna (ja kahvijanoisena..) kiipesin tikapuilla avoimesta parvekkeenovesta sisään. Ilman tuota useamman sattumuksen sarjaa Sanna ei olisi esitellyt minulle karussa kunnossa olevaa kuningatartuoliaan. (Ennen-kuva linkin takana!)


Päähänpistona lupasin toteuttaa Sannan vision tuolista, sillä ehdolla ja ennakkotiedolla, että olen täysi amatööri, enkä siis osaisi entisöidä mitään, ainoastaan tuunata.

Olen siis parin viime kuukauden aikana viettänyt maanantaini hevostilalla, ratsastaen, tuolia kunnostaen, kahvia hörppien ja suupielet korvissa. Olemme höpöttäneet aivan kaikesta, ja olen ihan totaallisen ihastunut tilan hevosiin, aikuisiin, lapsiin ja lainalapsiin. Tirppakin on saanut kiireetöntä laatuaikaa ystävänsä kanssa, päässyt hevospelostaan täysin ja nauttinut kirmailusta tallipihalla.

Kotiin päästyäni aivan joka ikistä lihasta on kolottanut, hiuksissa on ollut olkia ja mustelmista riittäisi naapureillekin. En vaihtaisi silti hetkeäkään, tämä on piristänyt meidän neljän seinän sisällä pyörivää arkeamme hirveän paljon!

antique chair diy b&w remake



Minulla ei ollut nuorempana tyttökavereita. Jotenkin ajattelin, etten ole sellaista tyyppiä ollenkaan. Nyt katselen ympärilleni, ja minulla on ympärilläni näitä vahvoja, kauniita, aitoja naisia. Me nostamme toinen toisiamme pystyyn, kehumme ja kannustamme, ja puimme yhdessä vastoinkäymisemme. En ollut tyttökaverityyppiä, mutta tälläisten naisten ystävyys on kultaa.

Tästä tuolista tuli vähän tälläinen. Kaunis kyllä, mutta kaukana virheettömästä. Katson sitä silti saavutuksena, pienenä ystävyystarinana. Yhden unelma, toisen lupaus. Kondiittorin verhoilema ja maalaama, ravihevosenhoitajan kengitysvasaralla viimeistelemä. Monta kaunista kesäpäivää, vähintään yhtä monta turhautunutta ärräpäätä ja naurunremakkaa. 


Minusta on ihana saada jotain käsin tehtyä valmiiksi, kun tiedän sen pääsevän käyttöön. Tuntuu, että kaikki ne lämpimät ajatukset joiden voimalla tätäkin tein, jäävät elämään. Seuraavat vuodet meidän välillämme on likemmäs tuhatta kuin kymmentä kilometriä, mutta ystävyys, muistot ja tuoli säilyvät.

24.6.16

Pieni ja sievä häälaukku






Äitini hääpuvun helma muuttuu minun puvukseni, mutta yläosa ja sen kauniit kirjailut jäivät yli. Halusin säästää tuon kirjontatyön, sillä se on varsin herkkä ja kaunis. Pienellä asettelulla ja mallin mietinnällä sain hyödynnettyä miehustan ja toisen hihan nauhakirjonnat ja helmet, kun tein itselleni pienen laukun hääpäiväksi.

Kaavat on tehty kankaan ehdoilla, koko mietitty niin että mukaan mahtuu puhelin, nenäliina, puuteri ja huulipuna. Pussin pohja on ommeltu koneella, mutta kehikkoon ompelin päällikankaan ja vuoren erikseen ihan käsin. Uutta tähän ostin ainoastaan tuon nipsukehyksen ja hihnan, niille hintaa tuli muistaakseni 12 euroa.

Hääpäivään on enää vain reilu kuukausi, ja minä nysvään tälläisiä. Tuntuu siltä, että olen unohtanut varmaan jotakin todella olennaista. Vai voiko olla niin, että meillä on homma hanskassa ja hanskat tallessa?

22.6.16

Materialismionnellisuus - Huawei Mate 8

*Tuote on saatu testilainaan Republic Showroomilta. Kiitos!


Tämä blogi on lempiprojektini, mutta en olisi ikinä uskonut miten ihanaksi Instagram-tili seuraajineen on muodostunut. Instagram on kuitenkin hankala minunlaiselleni, jonka mobiililaitteen kamera on auttamatta vanhanaikainen. Kun tablettini sitten hajosi, ja vaihdoin häthätään löydettyyn korvaavaan, kuvanlaatu tippui entisestään ja into ottaa kuvia katosi. Järjestelmäkameralta kuvien siirtäminen vain on liian hidasta ja kömpelöä, jos kuvia haluaa jakaa siinä hetkessä.

Keräsin siis rohkeuteni, ja kysyin Huaweilta, josko heiltä löytyisi joku laite, joka täyttäisi haaveeni isosta ruudusta, reissunkestävästä akusta ja ennen muuta todella hyvästä kamerasta.



Taisin hypähdellä matkalla kotiin, ja istuin junassa hassu kestohymy naamalla. Kun pääsin kotiin, oli pakko ottaa kamera paketin avaamiseen mukaan, koska katsokaa nyt miten kauniisti voi elektroniikkaa pakata! Pieni esteetikko minussa kehräsi kovin tyytyväisenä kun availin näitä ruusukullalla painettuja mustia kartonkilaatikoita.



Puhelin on ollut minulla nyt pari viikkoa, joten kovin syvällistä sanottavaa minulla ei ole. Olen vain tosi tosi tosi ilahtunut joka kerta kun tekniikka pelaa niinkuin sen kuuluu.

Kuvat ovat teräviä, värit syviä ja kuvausohjelmista löytyy myös HDR ja manuaaliasetukset suljinajalle, aukolle ja ISO-arvolle. Etukamera on tarkempi kuin useissa puhelimissa pääkamera. Olenpa tehnyt postauksenkin kännykamerakuvilla, jotain mitä vannoin etten tekisi. Mutta kun tämä on vain inasen järkkäristäni jäljessä kuvanlaadussa.

Ruutu on iso (6 tuumaa), toki näin tablettiin tottuneelle pieni, mutta en saa samoja turhautumisen tunteita kuin muilla kokeilemillani älypuhelimilla. Näytöltä näkee kuvien laadun ja tarkkuuden kunnolla, ja neuleohjeetkin avautuvat reissussa niin ettei tarvitse tihrustella, laskea puikkoja kädestä ja zoomailla.

Ja akku, no se kestää superraskaallakin käytöllä aamusta yömyöhään, ja jos en nyt luukuta saman päivän aikana Spotifyta, Netflixiä ja kaikkia muitakin raskaita appeja koko päivää, onpa käynyt niinkin että akku ilmoitti itsestään vasta kolmannen päivän puolella.

Mikään ei jumita, jäädy, kaadu tai aiheuta harmaita hiuksia. Paitsi se etten enää keksi, mistä saan emojeja!





Jos siis instatili on tähän asti jäänyt seuraamatta, koska kuvista ei ota selkoa onko kameran eteen osunut peruna vai onko se selfie, nyt kannattaa viimeistään kurkata sille puolelle. Pienet, ohimenevät ihanat, kamalat ja kamalan ihanat hetket tulee melkeinpä jaettua siellä.

20.6.16

Opeopiskelija


Olen nyt toteuttanut tuota viimeistä kohtaa muutaman päivän, eikä loppua näy!

Kaikki se pääsykoekirja kädessä vietetty aika, tuskanhiki tilastomatematiikan termien kanssa, yli 24 bussissa istuttua tuntia, kaikki maksoi itsensä takaisin moninverroin. Minusta tulee syksyllä luokanopettajaopiskelija Lapin yliopistossa! Viiden vuoden päästä joku kutsuu minua opeksi..

Ihan hirveästi ehtii tapahtua vielä ennen opintojen alkua, mutta odotan muuttoa pohjoiseen entistä onnellisempana. Meidän perheellä on edessä niin onnellisia aikoja. 

15.6.16

Rakkauskirjeitä





Muutaman tulostamiseen liittyvän hermoromahduksen, parin liimanhuuruisen tunnin ja vieraslistakriisin jälkeen vein hääkutsumme postiin.

Edelleen mietin, olisiko pitänyt tehdä enemmän, pitsiä, ehkä joku nätti naru, onko ne nyt ihan liian värittömät, vesivärimaalatut olisivat olleet enemmän näköiseni... mutta oikeasti nämä ovat meidän näköisemme. Kierrätyspahvia, kirjoituskonefonttia, huonoa huumoria ja nörttilainaus.

Nyt laitan vain sormet ristiin, että Posti viitsii viedä jokaisen perille.




//Postauksen kuvat Huawei Mate 8. Saatu lainaan.

8.6.16

Olenhan seikkailunhaluinen

Alan olla selkeästi liian vanha tälläiseen kellon ympäri bussimatkustamiseen. Mutta olen varmasti vielä vähintään yhtä seikkailunhaluinen kuin kymmenen vuotta sitten.. köh köh.

Olenhan tänään:


Dipannut leipäjuustoa kahviin.

Oikeasti. Jotenkin häiritsevä ajatus dipata juustoa kuumaan kahviin. Mutta, ihan älyttömän hyvää.



Neulonut vuosikertakeskeneräiset sukat loppuun, joista uhkasi loppua vielä pidempään laatikossa hautunut lanka kesken. Neuloin vaikka ei ollut takeita käytettävästä sukkaparista, ja vaikka ensimmäisen sukan olin aloittanut jouluna 2014, ja ohje on ihan pylleröstä.

Lanka riitti.


Stephanie Van Der Lindenin Anni sukat

Yöllä ajattelin uhmata luonnonvoimia ja heilua Rovaniemellä Antti Tuiskun keikalla. Teltassa. Kesätakissa ja balleriinoissa, koska muuta ei tullut mukaan. Yöksi on luvattu lunta ja myrskytuulta.


Olen vielä terässä!


5.6.16

Koko perhe juhlavissa




Harvemmin lähdetään koko perhe juhlatamineissa liikkeelle, mutta tällä kertaa oli miehenkin syytä laittaa ihan puku, kun juhlimme sukulaistytön valkolakkia.

Ipana sai uuden keltaisen mekon ja sandaalit H&M:stä, kun kävin viemässä tekstiilinkeräykseen muuttosiivouksessa karsiutuneita kauhtuneita petivaatteita, ja sain siitä hyvästä alekupongit. Ei se nyt varsinaisesti ole mikään ekovalinta, viedä vanhoja kierrätettäväksi ja ostaa uutta halpatuotantoa tilalle, mutta budjettiratkaisu kylläkin.

Neidin hiuksia väännettiin letille taas kiukun kera. Melkein takamuksen päälle ylttävien kiharoiden kesytys ei ole meidän kummankaan mielestä viihdyttävää, mutta lyhyeen malliin ei lapsi suostu edes lahjomalla. Jatkamme siis takkuselvityssuihkeen suurkuluttamista kunnes Disney lanseeraa uuden prinsessan jolla on polkkatukka.

Oman mekkoni kävin ostamassa Lindexiltä, minulla on pysyvä ihastuminen Holly&White mallistoon. Tämä on neljäs malliston mekko minun käytössäni, eikä varmasti viimeinen. Leikkaukset sopivat tälläiselle pyllerölle jota on siunattu kuitenkin vyötäröllä, materiaalit ovat ketjuliikeskaalalla todella paksua, pehmoista ja kestävää, ja hinta on hyvinkin kohtuullinen, tämä mekko alle 40 euroa.

Ajattelin laittaa tämän mekon ihan tälläisenään ensi viikon soveltuvuuskoehaastatteluunkin. Trikoo materiaalina ei ole niin juhlava, etteikö tämä toimisi siistimpänä arkimekkona. Asustaminen ei ole minun vahvuuteni, joten  ohut punainen vintagenahkavyö, Aarikan punaiset klipsikorvikset ja onnenkoruni Kalevalan Tintti saavat kelvata.

Hiuksiani en osaa vieläkään laittaa. Alan tottua siihen miltä näytän, en enää ylläty kulkiessani peilin ohi, mutta käytännön osaaminen on ihan hukassa. Pitäisi mennä kampaajalle ja pyytää opettamaan kiharoiden käsittelyä.



Ensi viikon olenkin sitten tien päällä, kirjaimellisesti. Lähden maanantaina illalla kohti Helsinkiä ja sieltä kohti Rovaniemeä, takaisin pääsen perjantaina puolen päivän aikaan. Lähes 14 tuntia suuntaansa bussissa, ja junamatkat kaupan päälle. Motivaatiota päästä kouluun voi mitata suoraan matkustustunneista.

Palataanhan niihin asioihin siis silloin!

Muuta blogissa:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...