14.4.14

Hutineulontaa

Aina ei tule neulottua täydellistä tai mieluista. Joskus tulee harmittavia hutineuleita, joihinkin jopa käyttää tolkuttomasti aikaa vain huomatakseen, että lopputulos ei vain toimi. Polvimittainen mohairvillapaita nostatti enemmän verenpainettani paljastuttuaan käyttökelvottomaksi, mutta kyllä tämäkin vähän harmittaa:



Auringonkeltainen kevätpipo

Malli: ihan omasta päästä, neulottu kaistale vaakaan sopivaan mittaan, poimittu silmukat yläreunasta pipoon
Lanka: Novita Miami, kirkkaamman keltainen
Fiilis: Oma ihan hyvä, käyttäjän mielestä kauheen tylsä lätsä

Pipo on kaikinpuolin hyvän oloinen. Lanka on paksumpaa puuvillaa, lämmittää mutta ei kutita tai hiosta. Malli on suunniteltu niin, että koko on nappiin. Langan väri on lapsen itsensä lankakaupasta huolella valitsema. Joku tökkii silti. Sain lahjoa lapsen tuplailtasatulupauksella, että sain edes nämä kuvat. 

Ei oikein huvita neuloa toista. Meillä on kuitenkin vain yksi kevätpipo jonka piponirso tytär huolii päähänsä, ja kriisi on lähellä niinä aamuina kun sitä ei lähtökiireessä tahdo löytyä mistään. Joten joku toinenkin kiva pitäisi olla olemassa. Onneksi neiti osaa paitsi valita suosikkilankansa, myös sujuvasti kertoa mielipiteensä valmiista neulemalleista, joita netti on pullollaan. Ehkä sieltä sitten löytyy "se oikea", tämä kun oli selvä huti.

13.4.14

Väsynyt reissaaja ja maailman paras iltasatumies



Pieni reissaaja kävi vähän ylikierroksilla päiväunettoman päivän päätteeksi, mutta onneksi ei ole mitään, mitä yksitoikkoisella äänellä luettu peukaloliisa ei korjaisi. Isäihminen on paras satujen lukija, jos on tarkoitus saada kuuntelija nukahtamaan ennen puoltaväliä.

Itse luen kuulemma liian jännittävästi, enkä onnistu unisaduissa koskaan.

Krokotiilihuivi

Eräs neulemalli kutkutteli Ravelryn suosikkilistalla, ilman hyvää syytä neuloa sitä. En tunne ketään joka aidosti ilahtuisi krokotiilin muotoisesta kaulahuivista.. Eikun hetkinen. Tiedänhän minä yhden pienen pojan joka tykkää krokotiileista JA kaulahuiveista! Täysin pätevä syy kaivella lankavarastoja ja nitkuttaa puikkoja.

Tirppa mallintöissä. Jäi aika löyhälle, häntä ylttää kyllä hyvänmatkaa krokon suusta läpi.


Kroko VR:n kyydissä. Ei saanut lastenlippua, vaikka olisi voinut leikiten viedä kolme paikkaa. Meni sitten rullalle matkan ajaksi kuitenkin.

Pikainen mulkaisu.

Mulkosilmäkroko

Lanka: Novitan 7 Veljestä, tämän kevään vihreä
Puikot: 5mm
Muut: Silmät Tellun kummitädin kangaskaupasta
Fiilis: MUIKEA!

Saa nähdä kuinka käy, löytävätkö kroko ja uusi isäntä toisensa?

Kaksi tärkeintä reppua

Kolmevuotiaan kanssa rattaat ovat jo lähes poistuneet käytöstä. Sen sijaan meillä on kaksi tärkeääkin tärkeämpää reppua, joita ilman mistään reissusta (esim. tämän päivän lapsimessuilusta) ei tulisi mitään:



Skip Hopin pikkureppu talutushihnalla. Tiedän, ihme holhousta, taluttaa nyt lasta narussa kuin koiraa. Vannon  silti tämän nimeen. Tellu ei karkaa junan alle, ei katoa väkijoukkoon, eikä ehdi viipeltää muihin kiellettyihin paikkoihin. Silti lapsi saa kävellä vapaammin, kuin käsi äidin kädessä. Repussa meillä kulkee vesipullo ja varahousut. Plussaa vielä siitä, että tämä on paljon söpösempi kuin pelkät valjaat.


Tula ♥. Vuodesta toiseen. Kolmas vuotemme lapsimessuilla samalla repulla, ihan ilman rattaita. Aina kun väsyttää, kiukuttaa, ei jaksa kävellä, tai ei missään nimessä halua kävellä samaan suuntaan äidin kanssa, voi lapsen nostaa reppuun. Vuoden ikäinen nukkui mahtavan pitkät päiväunetkin repussa, kaksivuotias torkkui tarpeelliset päikkärinsä, ja kolmevuotias sinnitteli repun avulla ihan ilman päikkäreitä. Tula tarjosi taas turvaa väkijoukossa, läheisyyttä molemmille ja äidille helpompaa shoppailua..

Toki kolmevuotias repussa osaa olla myös yllättävä. Kengät riisuin jossain vaiheessa pahinta kiukkukohtausta, noilla koivilla potkii jo isolle säteelle. Lisäksi verbaalisuus ja teatraalisuus tuo oman lisänsä kiukunpuuskiin.. Välillä repussa oli "ihan kamalaa, mie litistyn ja kuolen, tahdon jäätelöö" ja seuraavassa hetkessä "ota mut äiti sylipuolelle kantoreppuun, siinä on ihanaa olla kyydissä vaan".

Kuvista voitte päätellä kumpi on lähempänä totuutta:

Normaalisti en enää kanna sylipuolella, mutta välillä pitää myöntyä hellyyttäviin pyyntöihin.


Tarkempaa selontekoa lapsimessuista seuraa, mutta tässä olivat reissumme ykköstähdet.

9.4.14

Lapsimessulippujen voittajat

Pika-arvonta on suoritettu ja Tirppa toimi onnettarena.

Neiti oli jo ihan väsy, mutta kun olin luvannut, että hän saa arpoa voittajat..

Pidemmittä puheitta:

Meillä kovasti suunnitelmissa hankkia 10kk kolmoselle Tula ja odotan malttamattomana että päästään kokeilemaan :)
Ja tietty kaikki tarjoukset yleensäkin kiinnostaa :)

T . Petra

ja 

Haluaisin nähdä mielellään KAIKEN. Koskaan en ole ollut vastaavilla messuilla ja messulippujen suolaisten hintojen takia muutenkaan aikoihin missään messuilla, joten näkemisen ja kokemisen nälkä on valtaisa.

Teille on lähetetty sähköpostia, johon tarvitsen vastauksen pikana, huomenaamulla klo 08 on viimeinen tilaisuus ilmoittaa etu- ja sukunimenne messukeskukselle, ja tarkistan sähköpostini viimeisen kerran klo 05. :)

Tee-se-itse lelukeittiö?

Kyllästyin makuuhuoneesta ympäri asuntoa levittäytyviin leluihin. Tein kaikkeni, jotta leikit pysyisivät makkarissa. Lapsi sai selkeän järjestelmän lelujen säilytykseen ja kaaoksen hallintaa harjoiteltiin yhdessä. Mutta. Lelut eivät pysy makuuhuoneessa, jos makuuhuoneessa ei vain ole tilaa leikkiä. Joten luovuin maailman kauneimmasta taaperosängystä, hankin tilalle (ruman) Ikean Kura-puoliparven, jonka alla on lähes kaksi neliömetriä mahtavaa leikkimistilaa. 

Pikkulikan ensimmäinen kommentti uudesta leikkimajastaan oli "Voinko mie NYT saada sen leikkihellan?" En suinkaan ole viimeistä kahta vuotta perustellut tilanpuutteella sitä, ettei meillä voi olla leikkikeittiötä. Keittiöleikit ovat pienen emännän sydäntä lähellä, mutta hellalle vain ei ole ollut tilaa.

Nyt on sitten tsi-henki taas laskeutunut päällemme. Leikkihella sen olla pitää. Mieluiten itse tehty, tukeva ja aidosti leikkimistä kestävä. 

Pikaisella googlauksella löytyi niin mahdottoman ihania, katsokaa vaikka:

Spearmintbaby

Retrash

Ekocrazymom
Onneksi sekopäisyys on tarttuvaa. Yksi ystävä lahjoitti vanhan yöpöydän kahvipakettia vastaan, toisen kotoa löytyy remontin myötä kaikenlaista purkujätettä, muunmuassa pieni vanhanaikainen hana. Työnantajakin "tukee projektiani" lähettämällä minut työttömyyskortistoon viikoksi lepäilemään ennen uutta määräaikaista työsopimusta, joten aikaakin riittää.

Palataan ensiviikolla tähän, eiköhän me jotakin saada aikaisiksi.

8.4.14

Jospas minä pojan saisin?

Raskausaikana kuvittelin itseni pienen pojan äidiksi.

Nyt ajatus tuntuu ihan hullunkuriselta, olenhan ollut tuon tyttären äiti yli kolme vuotta. Olen siirtynyt "älkää tuoko mitään pinkkiä lahjaksi" pikkuvauvan äidistä hyväksymään sen, että sukupuolisensitiivinen kasvatus tarkoittaa myös sitä, että tyttökin saa olla prinsessa ja leikkiä nukeilla. Meillä on kotona Legoja, autoja, rakennuspalikoita ja monstereita, annan tyttäreni olla myös vihainen, hurja, vauhdikas ja vilkas. Silti se "tyttöys" vain kumpuaa jostain syvältä, ja ihan ensimmäisistä leikeistä alkaen kotileikit, nuket, hepat ja mekot ovat olleet parasta maailmassa. Ja minä en saa olla mielipiteineni niiden leikkien tiellä.


Kuvittelin vatsassa asuvan vauvan poikavauvaksi, koska se tuntui helpommalta. Uskoin, että minulla olisi enemmän annettavaa pojalle, äitinä ja kasvattajana. Vierastin ajatusta tytöstä tyttöjenjuttuineen. Nyt kun Tee on ruvennut aktiivisesti opettelemaan asioita, huomaan tekeväni hänen kanssaan täsmälleen niitä asioita, joita kuvittelin tekeväni pojan kanssa. 

Käymme metsässä usein kävelyllä, tutkimme ja havainnoimme luontoa. Sytytämme nuotion läheiselle laavulle, ja haisemme savulta päiväkausia. Luemme vauhdikkaita seikkailukirjoja. Polkupyöräilemme kaikkialle. Kerron kysyvälle (tietämykseni rajoissa) seikkaperäisesti ilmastointilaitteen, junan ja sähkövatkaimen toiminnasta. Kielikylvyt englannin kielisten piirettyjen ja kirjojen kanssa ovat päivittäisiä. En kiellä hurjia kiipeilyjä ja vauhdikkaita juoksuleikkejä, päinvastoin kannustan häntä kokeilemaan, mihin kaikkeen kroppa pystyykään.

Olen siis se sama äiti Tirpalle, tyttölapselle, kuin mitä kuvittelin olevani pojalle.


Raskausaikana pohdin myös lapsen nimeä hirveästi. 

Poika olisi saanut nimeksen Ilmo. Nimi on johdettu Ilmarisesta, joka Kalevalan hahmona oli rauhallinen, rehellinen ja uskollinen. Odotin pitkään saavani pienen kurttuotsaisen pohdiskelija poikasen, mutta jossakin puolevälin paikkeilla raskautta tunne vatsan sisällöstä muuttui.

Tytön nimen kanssa tuskailin pitkään. Halusin, että mahdollinen tytön nimi olisi vahva, lempeä ja yhtä kaunis vakavasti otettavalla aikuisella naisella, kuin pienellä vauvallakin. Lisäksi sen tuli olla lausuttavissa samalla tavalla kahdella kielellä. Tessa oli pitkään listan ykkösenä. Sitten tuli vastaan se oikea nimi. Tirpan oikea nimi tarkoittaa vapaata tahtoa. Nimi on lyhyt olematta kova, ja lempeä olematta lälly. Kuulosti minun tyttäreltäni, ja sitä nimeä hän on kantanut syntymähetkestään lähtien.

Nimen valitsemisella tuntui olevan kovastikin merkitystä, ihan kuin se olisi yksin määrittänyt, millaiseksi minun lapseni kasvaa.


Kolmevuotisen taipaleemme jälkeen uskallan vihdoin sanoa, ettei minusta tullut ollenkaan hullumpi tytön äiti. Ensimmäisen vuoden ajan ero tytön ja pojan välillä taisi rajoittua pyllynpesueroihin, vauva kuin vauva. Sen jälkeen olenkin saanut lapselta täyden perehdytyksen toimeeni. Osaan kaikki hevosiin liittyvät lastenlaulut ulkoa, prinsessaleikit sujuvat rutiinilla, barbiet keskustelevat porkkanoiden kasvattamisesta, juon pinkistä muovimukista mielikuvitusteetä nukkejen kanssa ja vastaan kakistelematta kysymykseen "milloin äiti minäkin saan tissiliivit?" Enkä varmastikaan ole tieni päässä, vielä hänellä on edessään hurja kasvu tytöstä naiseksi, naisesta mahdollisesti vielä äidiksi. Onneksi tiedän asiasta vähän, on tässä tullut itsekin opittua yhtä sun toista, tyttönä olemisesta.

Voi kun voisin palata ajassa taaksepäin, kertoa raskaushormonihuuruiselle itselleni, että hyvin se menee. Äidiksi kasvaminen on kova urakka, ja useimmat asiat opitaan kantapään kautta. Ja lapsen sukupuolella on kovin vähän tekemistä minkään kanssa. Mikä tärkeintä, lapsi kasvaa sellaiseksi kuin hänet on tarkoitettu. Äidin (ja yleisesti ottaen vanhempien) tehtävä on vain tarjota tukea ja kannustusta.

Koska aikakonetta ei ole keksitty, koitan sanoa sen tyttärelleni mahdollisimman usein:

Hyvin menee, sie pystyt siihen.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...