Pyykkipäivä

Kestovaippailu ei muuta arkea radikaalisti mihinkään suuntaan. Pyykkipäivät vain tuppaavat venymään maratooneiksi, kun ei ole aikaa pyykätä joka päivä vähäsen. Joten kirjoitan sitten kaiken huipuksi pyykkipäivän perään teille kestovaippapohdintamaratoonin:

Kestovaippailussa on puolensa ja puolensa. Täyskestoilua on kestänyt viime syksystä (? Pitäisi tarkistaa kalenterista.) asti ja  kertakäyttövaipat lähes täysin hylätty. Ajattelin listata meidän plussat ja miinukset.

Plussat:

• Rahan säästö. Kertisvaippoihin uppoaisi helposti ainakin 40 euroa kuukaudessa. Olen käyttänyt viimeisen vuoden aikana ehkä nippanappa tuon 40 euroa isompiin käytettyihin vaippakuoriin. Toki vettä kuluu pyykinpesuun, mutta se ei ole iso menoerä.
• Vaippaihottuma pysyy poissa. Tee kärsii kertisvaippojen yhteydessä hurjista vaippaihottumista. Ja nyt en puhu mistään pikku näppylöistä, vaan lääkärikäyntejä vaativista
• Kaupasta raahattavaa on tarpeeksi ilman kertisvaippapakettejakin. Meillä ei ole autoa, joten jokainen säästetty kauppareissu on huippujuttu.
• Vaippoja on aina kotona, ne eivät lopu kesken. 
• Ympäristösyyt. Viimeisenä listalla, mutta kuitenkin listalla. Jätteen määrä kertistelevässä vauvaperheessä on huikea, meillä tulee kaatopaikkajätettä todella vähän.

Miinukset:

• Vaivannäkö. Vaipat pitää pestä, kuivattaa, taitella, täyttää ja pinota kaappiin. Opettelun vaiva on sitten asia ihan erikseen.
• Hajuhaitat. Pikkuvauvan pissa ja kakka eivät juurikaan haise. Kiinteäruokaisen vauvan vaipat haisevat siltä itseltään. Likavaippojen säilömisessä pitää löytää toimivat ratkaisut.
• Ei niin takuuvarma imukyky. Kertisvaipalla voi olla varma, että joka vaippa imee saman verran nestettä itseensä. Kestoissa asia ei ole ihan niin yksinkertainen, ja se meinasi muodostua ongelmaksi päiväkodissa. Ratkaisuna standardi-imupaketti. Mio+bambu/hamppu, aina, joka vaippaan, ja sekalaiset imut pois kierrosta. Vaihtoväli minuutilleen kolme tuntia. 
• Hankaluudet joidenkin vaatteiden kanssa. Kestovaippa on isompi kuin kertisvaippa. Se lisää vaatteissa tarvetta selän pituudelle, bodyn reisitilalle ja housuissa pyllytilaa. Joissakin vaatemalleissa ei vain mene se koko, jonka kuvittelit sopivan. Silmä onneksi harjaantuu huomaamaan tämänkin ennen ostopäätöstä. Lahjavaatteiksi pyydä suosiolla kokoa isompaa, kuin mitä tarvitsisit.
• Satunnaiset ohivuodot. Liikkuva lapsi tarvitsee joustavan ja liikkeitä mukailevan vaipan. Valitettavasti kaikki taskuvaipat (meillä Babylandit ja Fuzzit) eivät täytä vaatimuksia, ja joskus neidin touhatessa kastuvat vaatteet. Kotona se ei haittaa, mutta päiväkodissa se on ikävämpää. Päiväkotiin pyrin siis laittamaan tarrallisia tai sivunepillisiä vaippoja.

Päiväkotikestoiluvinkkejä:

• Tee asioista yksinkertaisia. Tarravaipat, valmiiksi täytettyinä, ja tarhatädeille tieto siitä, kuinka kauan imupaketti kestää. Päiväkodin työntekijöiden ei tarvitse opetella kestovaippailua, ainoastaan vaihtaa se vaippa, ja olla heittämättä sitä roskiin.
• Hanki hyvä vaippapussi. Pul-kankainen, ripustuslenkillinen ja tarra/vetoketjusuljettava. Meillä on Myllymuksujen oma, ja se on saanut kovasti kiitosta päiväkodilta. Pitää hajuja sisällään, ja roikkuu Teen käsipyyhenaulassa, ja tulee joka päivä kotiin likapyykkeineen. Muovipussikin kuulemma ajaa asiansa, mutta onhan tämä kivempi mukana roikotettavaksi.
• Pidä huoli siitä, että vaippoja on koko ajan hieman yli tarpeen, sikäli mikäli päivän aikana tulee kakkavaippa tai ohivuoto, ja siten ylimääräisiä vaipanvaihtokertoja.
• Opasta. Teen päiväkodissa ei ole kestovaipatettu yhtään lasta ennen Tirppistä. Hyvällä alkuopastuksella työntekijöiden ei tarvitse pähkäillä minkään asian kanssa, ja kestoilu toimii. Kommunikointi pitää pelata alunkin jälkeen, esimerkiksi tällä hetkellä Teen aamun ensimmäinen vaippa tuppaa vuotamaan mystisistä syistä. Pistin lisäimuja tilaukseen syksyä varten.

 

 

 

 

 

Pikkupyykkärin apulainen jäi huomaamatta maahan pötköttämään ja jäi sinne vahtimaan pyykkejä. Kuten kuvista voi aavistaa, sadekuuro pääsi yllättämään tällä kertaa. 

Lähden hakemaan loput pyykit sisälle, jäikö jotain kysyttävää? Nyt saa kysyä, kun kerran ehdin vastaamaankin.

Tein pipon!

Virkkailin Novitan Miamia pari tuntia ja tämmöinen tuli. Tee tykkäsi ja nukkui päikkäritkin se päässä. Olis samaa lankaa vielä yksi liila kerä tuhottavana..

Perhepeteilyn loppu

Lähes käyttämätön pinnasänky muutti uuteen kotiin odottamaan vauvaa, ja meille muutti vuonna '46 tehty jatkettava lastensänky. Petasin sänkyyn minun vanhat lakanani, SarahKay aluslakanan ja ihanan pehmeät flanellilakanat, joissa tyttö ja poika keinuvat. Tee sai oman tyynyn ja isomman peiton. Ja sänkyyn mahtuivat myös kaikki suosikkipehmolelut. Yövalo vaihtoi paikkaa ja minä luin iltasadun säkkituolissa istuen. Hiljainen tuhina palkitsee:

Ensimmäistä kertaa elämässään Mytty nukkuu omassa sängyssään.

No sellainen ällöttävän muovinen ja kuiva kakku

En ole kakkubloggari, koska opiskelen alaa, en harrasta sitä. Haluan oppia alaa monipuolisesti, en vain sieviä ja näyttäviä sokerikoristeita. Rakastan vastaleivotun leivän ääntä ja tuoksua. Hifistelen luonnonhiivaisella taikinajuurellani ihan kotikeittiössä itsekseni. Hyvin leivottu pullataikina tekee minut toisinaan luonnottoman tyytyväiseksi. Teen perusmansikkakakkuja koulussa sarjatyönä.

Joskus kuitenkin tartun riemusta kiljuen tilaisuuteen, kun joku pyytää minulta erikoista, isotöistä  marsipaanipintaista muotokakkua. Valitettavasti pitäisi pitää leipäläpi sievästi ummessa, jos onnistuu jossakin ja on tyytyväinen kättensä jälkeen. Niinkuin tässäkin. Olin iloinen ja valmis tanssimaan parvekkeella, kun onnistuin jossakin, mitä en ole tehnyt ennen. Onneksi on ihmisiä, jotka ovat valmiina palauttamaan maan pinnalle ennen ensimmäistäkään tuuletusta, eikä pääse liikaa nauttimaan onnistumisen elämyksistä.

Tiedoksi vain, sisäpuolelta tässä kakussa on kosteaa sokerikakkua, tummasuklaamoussea, vadelma-limerahkaa ja bourbonvanilja-mustikkamoussea. Ällöttävää kerrassaan, tälläiset jenkkityyliset kuivat ja mauttomat  marsipaanihirvitykset.

Onneksi en ole kakkubloggari.

Marimekkomekko

Pitkin kevättä olen haalinut kirppiksiltä hamekankaita Tirpalle. En varsinaisesti ole mikään lastenvaateompelija, joten ymmärsin pyytää apua, ennen kuin kävin saksilla Marimekon kankaan kimppuun. Verski lainasi osaamistaan ja kaavoitti liivimekon ihan Tirppistä varten.

Sormi meinasi mennä suuhun parikin kertaa, kun koneen tikki tapaili jenkan askeleita. Askel, askel, hyppy. Neuvoa antava puhelu äidilleni, uudelleen langoitus, puolapesän purku ja putsaus, ja erinäisiä säätöjä ja homma lähti toimimaan. Napinlävet teki Teen kummitäti hienolla ompelukoneellaan, joka mittaa napin ja tekee automaattisesti oikean kokoisen napinläven.

Eli loppupelissä tarvittiin neljä naista tämän mekon tekemiseksi. Eikä hävetä yhtään, sillä on ihanaa kun on taitavia naisia lähipiirissä!

Ja se mekko vielä:

Toiveesta vielä sovituskuvat juhlien jälkeen suklaakakkua rinnuksissa:

Lahja

Viime vuonna sain lahjaksi ensimmäisen, erittäin kuolaisen pusun. Tänä vuonna tytär kunnostautui lahjarintamalla, ja söi kaksi kertaa lautasen tyhjäksi, ihan itse. Ja sen pusunkin sain.

On helppoa olla onnellinen.

Ihahaa, viisi pientä ankanpoikaa ja vihanneksia kellarissa

Tee rakastaa musiikkia.

Kiinnitin huomiota kotimme äänimaailmaan jo T:n ollessa vastasyntynyt. Rauhaton tai energinen musiikki vaikutti lapseen voimakkaasti, mutta musiikki vaikutti myös päinvastoin, rauhallinen ja hiljainen musiikki tai laulu tyynnytti pahimmissakin murheissa.

Olen laulanut vatsalle, vastasyntyneelle, vauvalle ja taaperolle. Meillä on sormikkaiden pukemiseen oma laulu. (Ja vaipan laittoon, varpaiden pesemiseen, nukkumaan käymiseen..) Tee on alusta asti tunnistanut lauluja ja odottanut niitä, ensimmäinen Teen itsensä laulama laulu on "i-a-aa" ja ihan tunnistettavissa, noista parista kirjaimesta.

Hämmästyksekseni laulaminen on siirtynyt ihan uudelle tasolle vuoden ikäisen tyttäreni kanssa. Abstraktimmat jutut ovat avautuneet ja laululeikeissä alkaa olla järkeä. Sormien liike tarkoittaa hämä-hämä-häkkiä, vain neljä ankkaa tulee takaisin, vauhtiveikot liftaavat, ja kärryillä ajellaan. Minä en ole näitä laululeikkejä opettanut. Olen vain laulanut. Sitten yllättäen ankkalauluun ilmestyivät pienet sormet, ja ankan suu, ja minulla menivät pasmat sekaisin. Päiväkodissa kuulemma leikitään aina samalla, ja muistuivathan ne liikkeet itsellekin mieleen pienellä youtube-haulla ja mummilta kysymällä. Nyt tyttärelläni on laulamisen ja liikkumisen riemu samassa paketissa, ja monta uutta oivallusta päivittäin, meillä molemmilla. Tänään tajusin, että Tee tunnistaa ja osaa näyttää ne kaikki:

pää

olkapää

peppu

polvet

varpaat

Laulamalla opitaan ja pidetään hauskaa tässä perheessä. Mutta välillä äidin musiikkivalinnat eivät osu kohdalleen. Röllin Usvametsän neito saa lapsen aina itkemään isoja hiljaisia kyyneleitä. Se saa minut herkistymään. Miten voikaan pienen lapsen empatiakyky olla niin voimakas! 

Tänään Tee "lauloi" minulle jotakin uutta laulua. Siinä on sekä sana kukka että sukka. (?) Ota siitä nyt sitten selkoa. Taitaa äiti jäädä nopeasti pienen musikantin oppimistahdin jalkoihin. 

(Luojan kiitos likan musikaalisuus ei periydy isältä, joka on omien sanojensa mukaan musikaalinen kuin kasa tiiliä.) 

Mitä teillä lauletaan? Vai onko laulaminen vastoin omaa luontoanne?