16.8.18

Syksylippis lapselle

Syksy saapui jo tosissaan tänne pohjoisemmas. Puut vihertävät vielä toistaiseksi, mutta aamuissa on jo kirpeyttä, ja kesäkamppeet on laitettu odottamaan aikaa lämpimämpää. Syksyhattuinventaariossa todettiin vakavia puutteita, joten pääsin ompelemaan Tirpalle uutta hattua.

Lapsen kriteereinä oli lippa, tupsu ja se, että ponnarit eivät paina pipon alla. Kankaat ja tupsun valitsi Ottobren kellarissa ihan itse. Äidin kriteerinä oli valmis kaava, korvat piilossa ja käyttökelpoisuus kouluolosuhteissa. Vähän kieltämättä jännitän, tuleeko näistä "äidin tekemistä" sanomista isommilta.



Valmis kaava jäi vähän haaveeksi, mutta yritystä oli! Ostin tämän kaavan Etsystä, mutta eihän se sitten sellaisenaan sopinut tarkoitukseensa. Kankaan vaihtaminen joustamattomaan mahdollisti sen, että piirsin kaavat kokoa isompaan hattuun ja lisäsin niskapuolelle kuminauhan. Näin saatiin niille ponnareille tilaa ja hattuun väljyyttä. 

Mutta sitten se ompeluohje... Tuo ohje sisälsi huolelliset ja kuvitetut ompeluohjeet, joista joku muu varmasti olisi onnessaan. Minä taas halusin ommella hatun, jossa jokainen sauma EI jää näkyviin ja tunnu karkealta ihoa vasten. Ompeluohjeessa lipankin reuna jätettiin vain huoliteltuna otsalle lakin sisäpuolelle. Joten heitin ompeluohjeet romukoppaan ja vuoritin lakin kauttaaltaan ja piilotin saumat koko hatusta, eritoten lipasta. Nyt ei paina kova saumakohta missään. Lisäksi jätin lipan ulommas lapsen toiveesta, ja siksi se tarvitsi vähän tukikangasta pysyäkseen ryhdikkäänä.

Lopputuloksena on hattu, jota ei tunnistaisi ohjeen esimerkkikuvasta.




Alle kahden tunnin projekti, kankaat melkein naapurista, ja kovin tyytyväinen uuden hatun omistaja. Näitä voisi tehdä useammankin, nyt kun pähkäilyyn ei enää tarvitse käyttää aikaa!



Vuosittaisen välikausi- ja toppavaateinventaarion aika. 
Parittomia sormikkaita ja pieneksi jääneitä kenkiä kaikkialla.
Sanokaa, etten ole ainut?

13.8.18

Apukokin banaanileipä

Huh hulinaa, koulut ovat alkaneet! Koulupäivän jälkeen tarvitaan välipalaa, ja joskus olisi jopa kiva tehdä sitä ihan itse kavereiden kanssa. Tässäpä minun apukokkipätevä banaanileivän ohjeeni. Ohjeessa ei tarvitse vatkainta lainkaan ja pienimmätkin koululaiset tarvitsevat apua vain uunin kanssa toimimiseen. Kuvallinen ohje auttaa työvaiheiden ymmärtämisessä.



Ainekset:

2 kypsää banaania
1 muna
200g turkkilaista jugurttia
1dl voisulaa tai ruokaöljyä
100g sokeria (tavallista tai fariinia, tai molempia 50g)
300g vehnäjauhoja
1tl soodaa
1tl kardemummaa

Jos sinulla ei ole rouhittua kardemummaa, voit käyttää ½tl jauhettua kaardemummaa tai 1tl kanelia. Myös inkivääri ja vanilja passaavat tähän taikinaan.


1. Kuori banaanit kulhoon. Banaanit saavat olla vaikka vähän mustuneitakin.


2. Muussaa banaanit haarukalla.


3. Lisää muna, ja sekoita se banaanin joukkoon.


4. Sulata voi mikrossa, jos valitsit sen taikinan rasvaksi.


5. Sekoita banaanimuussiin rasva ja jugurtti.


6. Sekoita joukkoon sokeri (tai sokerit).



7. Sekoita kuivat aineet keskenään.


8. Lisää kuivat aineet taikinaan ja sekoita edelleen haarukalla. Taikinan ei kuulukaan olla kuplavaa ja sileää.



9. Voitele leipävuoka, tai vuoraa se leivinpaperilla. Kippaa taikina vuokaan ja tasoittele haarukalla.


10. Tarkista kaapista löytyykö sieltä esimerkiksi pähkinöitä tai suklaahippuja. Niitä voit ripotella taikinan päälle, mutta banaanileipä on kyllä hyvää ilmankin.


11. Paista 175 asteessa n. 60 minuuttia. (Pyydä aikuinen avuksi uunin käyttöön, jos et ole jo konkari kuuman uunin käyttäjä!)



12. Anna leivän jäähtyä vuoassa. Nosta jäähtyneenä leikkuulaudalle ja ota siitä siivuja. Ihan ruokaveitsi pystyy leikkaamaan tätä banaanileipää, älä koske terävään veitseen, ellet ole opetellut sitä aikuisen valvonnassa.


13. Nauti kavereiden kanssa välipalaksi tai tarjoa vanhemmille kahvin kanssa.



Me nautimme tänään banaanileipää ennen balettiharjoituksia lasten kanssa.  Tämä sopii myös aikuiseen suuhun, loppu banaanileipä katosi nimittäin nopeasti tanssijoita odottelevien aikuisten toimesta, kun kyytipoikana oli termarillinen kahvia!

8.8.18

Biopohjainen kontaktimuovi testissä

On tehtävä tunnustus. Vihaan kuplia päällystetyissä oppikijoissa. Inhosin lapsena saada käytettyjä kirjoja lähinnä koska niiden päällystämisessä oli aina hutiloitu, ja muovissa oli kuplia tai muruja ja karvoja välissä. Olen tarpeettoman iloinen kun saan muovitettua kirjat säntillisesti ja siististi. Ja siististi muovitettu kirja pysyy hyvänä koko kouluvuoden ajan.

Mutta kieltämättä kaikki uutisointi merien muoviroskasta himmentää iloani vähän. Siksipä olinkin iloinen kun bongasin Suomalaisesta kirjakaupasta Pelloplastin biopohjaista kontaktimuovia. Raaka-aineeksi kerrotaan sokeriruokoetanoli, eikä muovin valmistukseen ole käytetty fossiilisia raaka-aineita lainkaan. Jee! Mutta pikaisella googlettelulla en löytänyt yhtäkään testausta, enkä edes valmistajan infoa tuotteesta. Vannon sen alkuperäisen Pelloplastin kontaktimuovin nimeen näissä jutuissa: se on jämäkkää, asettuu helposti kuplattomasti ja kestää kulutusta. Mutta päätin sitten olla vaikka ensimmäinen, joka testaa onko tuote pätevä, vai aiheuttaako se kuplia aapisiin ja minulle harmaita hiuksia.










Kyllähän tällä biopohjaisellakin kontaktimuovilla saa siististi päällystettyä. Muoviseen verrattuna tämä on selvästi ohuempi, mutta muilta ominaisuuksiltaan ei jää kakkoseksi. Suosikkiominaisuuteni näissä Suomessa valmistetuissa muoveissa on tämä: Pelloplastin kontaktimuoveissa tarttumisessa on pienen pieni viive, eli nopeasti toimimalla vinoon menevän muovin saa hellästi irroitettua ja aloitettua uudestaan, ilman että kirja on pilalla. Erityisen arvostettava ominaisuus silloin, kun kirjojen päällystäminen ei ole tuttua puuhaa.



Näissä muoveissa on ihan pätevät asennusohjeet mukana, mutta annan vielä pari lisävinkkiä:

1. Osta hyvää kontaktimuovia. 20 sentin säästö per rulla ei ole sen arvoista.

2. Varaa hommaan aikaa ja tilaa. Puhtaalla pöydällä ja virkeillä silmillä tämä on helppo homma. Puolenyön aikaan väsyneenä ja kiireessä saa muoviin kuplia ja leivänmuruja.

3. Päällystä kirjat heti kun ne tulevat koulusta kotiin. Muovitus pitää uuden kirjan siistinä, mutta ei pelasta kirjaa enää siinä vaiheessa, kun se on jo rytyssä ja kastunut. 

4. Jos kaikesta huolimatta saat aikaan kuplia ja ruttuja, älä välitä. Yritit parhaasi, ja seuraavan kirjan kohdalla olet taas kokeneempi. Näitä piisaa päällystettäväksi yhdeksän peruskouluvuoden aikana, varsinkin jos perheessä on useampi lapsi. Kun viimeinen muksu pääsee ysiluokalta, pystyt tähän unissasikin.




Onnea koitoksiin!

20.6.18

Kesähattu Mehukekkerit-kaavalla

Voihan kesähatut. Meillä asuu tuollainen migreenioireileva seitsemänvuotias, jota ei missään olosuhteissa saa päästää kesällä ulos ilman hattua. Se samainen seitsemänvuotias on myös huithapeli, ja aina lähdön hetkellä "kaikki kivat hatut" on hukassa. Niinpä hattuja pitää olla monta, ja mieluummin niitä kivoja.

Mehukekkerit Veera laittoi omassa blogissaan ilmaiseksi jakoon lierihatun kaavan ja näppärän ompeluohjeen, ja se hattu mielessäni tinkasin hyvään hintaan Kouvolan Eurokankaan somistepalan Täkki-puuvillaa. Pala on kaksimetrinen ja tähän hattuun kului alle puoli metriä, että jotakin muutakin siitä vielä saa, mutta nyt se hattu:




Tein hatun ohjeen 3-7-vuotiaiden koossa, pienin muutoksin. Meidän yksilöön laitoin takakolmion reunaan kuminauhan, että hattu pysyisi neidin kapoisessa päässä paremmin, ja lapsen pyynnöstä koristerusetin ohimolle. Seuraavaan hattuun samalla kaavalla pidennän hatun kolmioita alareunasta sentin tai pari, lähinnä koska neiti tykkää hatuista, jotka istuvat vähän syvemmälle päähän. Lieriin tein useamman tikkauksen jäykistämään sitä.

Jos siis on tarvetta helpolle ja nopealle hattuompelukselle, voin hyvin suositella tuota kaavaa. Hyvän ohjeen tunnistaa siitäkin, että valmista työtä voi ihailla myös sisäpuolelta. Minkään asian kanssa ei tarvinut pähkäillä, enkä purkanut senttiäkään ommelta missään vaiheessa.




Oletteko te osallistuneet #mehukekkeritkässävuosi projekteihin? 

8.6.18

Esiäitien vyölaukku mekkokansalaiselle

Olen tässä pidemmän aikaa haaveillut kansallispuvun ompelusta, käsin ja hitaasti kiiruhtaen, mutta jo tarvikkeet ovat niin hintavia, että projekti venynee vuosien mittaiseksi, kun yhteen osaan kerrallaan säästää kangasrahat. Jotain kivaa siitäkin innostuksesta on jo syntynyt, kun tajusin, että puvuissa käytettävät irtotaskuthan olisivat fiksu ratkaisu ihan arkimekkoihinkin, joista puuttuu taskut.

Erityisesti pienemmälle mekkokansalaiselle taskuttomuus on hankalaa, kun ulkoillessa mieluusti pitäisi avaimia ja puhelinta mukana, mutta laukut pyörivät maassa ja kaulassa roikkuvat pussit eivät ole kovin näppäriä tai turvallisia. Kaveri ehdotti lapselle vyölaukkua, ja päässäni syttyi pieni lamppu.


Mallia otin Peräpohjolan kansallispuvun taskusta ja piirtelin puhelimen vaatimilla mitoilla pussukalle kaavan, n. 20cm korkean ja 17cm leveimmältä kohdalta, jos joku muu haluaa yrittää samaa. Kaikki tarvikkeet ovat kotoa löytyviä jämiä, osa ikivanhoja. Aika tavaran kaupitsee?


Tasku itsessään on hyvin simppeli, ja lisäsin siihen vain avaimelle kiinteän paikan. Trikookantti on ommeltu osin käsin ja osin koneella, koska vanha ompelukoneeni vetelee viimeisiään, eikä tikki ole enää mikään koristus.


Vyöksi nyt olisi kelvanut vaikka trikookuteen pätkäkin, mutta olen ihan rakastunut pirtanauhojen tekoon. Penkasin siis jämälankavarastosta väreihin passaavat kerät nallelankaa ja tein ei-minkään-mallin-mukaisen nauhan, noin 1,5m pitkään loimeen. Ken miettii lankojen järjestystä loimessa, voi sen näppäränä lukea tuosta kuvasta. Puolet ovat symmetriset, määrä pariton.


Nurjalta puolelta paljastuu kiinnityssysteemi. Tein korkkikankaasta vyölenkit, joiden läpi nauha kulkee. Samalla näette trikookantin käsinompelujäljen nurjalla. Ei ihan priimaa, mutta välttää.


Ne olennaiset mahtuvat mukaan: avain, puhelin ja vähän jätskirahaa. Sisälle olisi fiksumpi tehnyt piiloon pienen kolikkotaskun.


Korkkikangas on sen verran jämäkkää, ettei kaivannut tukikangasta. Johonkin heppoisempaan olisin laittanut.

Neitokainen on tyytyväinen, ja taidan olla itsekin. Näin yhden iltapäivän mittaiseksi käsityöksi tämä on todella kiva. Tosin korkkikangasta on vieläkin jäljellä, vaikka ostin sitä vain 20cm. Siitä pitänee kehitellä seuraavaksi vaikka itselle jotakin. Ideoita?




Onko muita mekkokansalaisia, joilla on jatkuva tarve taskuille?

7.6.18

Puistolammen esteetön luontopolku

Puistolammen esteetön luontopolku ei alunperin houkutellut. Kun etsin esteettömiä reittejä, kaipaan yleensä ympärilleni rakentamatonta luontoa, vanhaa metsää ja luonnonvesiä. Asuntomessualueelle rakennettu lampi ympäristöineen ei oikein täyttänyt kriteereitä, mutta yhtenä supertuulisena päivänä päätettiin ajaa Puistolammelle leijaa lennättämään, ja yllätyin siitä, miten kivasta paikasta onkin kyse.


Lampi on nätti ja leikkipuisto kivan monipuolinen. En ehkä kaipaa näitä luontopolulle, mutta kyllähän täällä aikaa viettää. Leijan lennätykseen paikka oli paras mahdollinen.



Itse luontopolku alueella on ihan viehättävä ja oikeasti esteetön. Kovalla sorapolulla pärjää hyvin, ja polun vierustat kasvavat mm. hillaa, suopursua ja vaivaiskoivua. Puistomaisuus lakkaa häiritsemästä kun huomaa miten paljon erilaisia kasveja mahtuu pienelle alueelle. Tirppa tykkäsi kovasti, ja onhan se tavallaan kivaa, että on luontopolku, jolla pärjää sandaaleissa.




Seuraavat kuvat on otettu lämpimämpänä päivänä, kun nappasimme reissuun kaverin matkaan ja kävimme testaamassa paikan uimarantaominaisuuksia.

Uimarannat ovat lähtökohtaisesti hankalia kulkea lastenvaunuilla, pyörätuoleilla tai epävarmoilla jaloilla, upottava pehmeä hiekka ei ole helpoin mahdollinen alusta. Täällä kuitenkin pääsee lähimmäs vettä kaikista Rovaniemen uimarannoista. Tiivistetty polku kulkee hiekkarannan yläreunaa pitkin, hiekka on juuri niin ihanaa kuin sen kuuluu, ja uintikelpoinen lampi on lämpimämpi kuin Kemijoki.



Jospa seuraava kuvapari havainnoillistaisi etäisyyttä polulta rantaan:


 Pyörätuolin voi jättää polun reunaan, levittää viltin hiekalle ja olla silti tarpeeksi lähellä vahtiakseen lasten juoksentelua rantavedessä.


Isoksi yllätyksekseni tämä lampi ja sen ympäristö eivät olleet tuttuja täällä ikänsä asuneille kavereilleni, joilla itselläänkin on lapsia. Ehkä siis lukijoiden joukossa on muutama muukin, jolle Puistolampeen tutustuminen olisi positiivinen yllätys.