15.10.17

Vikakönkään esteetön luontopolku


Olemme käyneet Rovaniemen esteettömiksi merkittyjä luontopolkuja läpi vuoden mittaan, mutta kovin harvoin olen kulkenut kameran kanssa. Nyt sain vihdoin päivitettyä kameran sellaiseksi, että pystyn sitä kuljettamaan mukana, joten kuvia reissuista kertyy taas.

Nämä tämänkertaiset kuvat ovat Vikakönkään esteettömältä reitiltä.
Reitti sijaitsee Napapiirin retkeilyalueella, reilun 20 kilometrin päässä Rovaniemen keskustassa.


Ruskaretkestähän viimeviikkoinen reissumme ei oikein enää mennyt, kun iso osa lehtipuista on jo tiputellut lehtensä, ja odottelemme ensilunta piakkoin. Päiväkin oli harmaamman puoleinen, mutta seuraksi saimme siskoni ja pikkuisen siskonpoikaseni, ja se teki reissusta tavallista ihanamman!


Reitin parkkipaikka ihan Sodankyläntien varressa, ja siitä pääsee reitille turhia ponnistelematta.  Ihan ensimmäiseksi vastassa on kaunis riippusilta, ystävyyden silta, jolta pääsee ihailemaan kuohuvaa koskea. Riippusillalle pääsee ihan pyörätuolillakin, vaikka varsinainen esteetön reitti ei sitä kautta kuljekaan.


Itse reitti on todella lyhyt, alle neljäsataa metriä kosken kylkeä pitkin nuotiopaikalle, ja samaa reittiä takaisin. Vaihtoehtoina kulkemiselle on tiivis hiekkatie pitkoksien vieressä, tai leveät pitkospuut.

Pitkospuista pitää kyllä rehellisyyden nimissä sanoa, että ne ovat nähneet parempiakin päiviä. Ei mitään mistä en olisi selvinnyt, mutta huolimattomasti rullaillessa olisi useammassakin kohdassa jäänyt ikävästi jumiin.


Reitin päässä on kiva kolmen laavun ympäröimä tulistelupaikka. Tulistelupaikalle pääsee suoraan autollakin, eli jos hakusessa on helposti saavutettava paikka makkaran kärventämiselle näteissä maisemissa, tämä on sellainen. 


Tänne tullaan toistekin kun kaivataan pikaista reissua ja leppoisaa tulistelua. Luontoliikunnasta tämä taasen ei käy, eli kun kaipaamme metsässä liikkumista ja pidempää reittiä, niin suuntaamme Vaatunkikönkään esteettömälle reitille



Kiinnostavatko nämä luontopolkutestaukset?

3.9.17

Kysymyksiä eskarilaiselle


Mitä haluat tehdä isona?
Minusta tulee balettitanssija tai museon täti. Ja ostan aina niin paljon karkkia kuin haluan, koska aikuiset määrää itse.

Mikä on suosikkikirjasi?
Se tietokirja viktoriaanisen ajan kodista kun siinä oppii paljon menneistä ajoista. Ja tykkään myös Supermarsukirjoista.

Mikä on lempiruokasi?
Spagetti ja lihapullat.

Millainen olisi täydellinen päivä?
Mun ja äiti ja iskä olis kotona, syötäis aamupalaksi munakasta ja sitten hedelmiä suklaaputouksessa. Sitten mentäis Heurekaan ja oltais siellä iltaan asti koska meillä olis mukana eväät eikä tarvitsisi lähteä. Kotona meillä olis trampoliini ja sillä sais pomppia. Illalla katsottais Ihmeperhe.

Mikä on parasta sinussa?
Autan muita aina. 

Mitä haluat oppia tänä vuonna?
Lukemisen ja kirjoittamisen. Haluan myös piirtää paremmin.

Kerro yksi ihana muisto tältä vuodelta?
Käytiin J:n ja muiden kanssa tivolissa. Mentiin diskojunaan yhdessä ja uskalsin mennä meksikolaisiin hattuihin vaikka äitiä oksetti. Olin tarpeeksi pitkä kaikkiin laitteisiin ja sain oman hattaran.

Mikä on inhokkiasiasi?
Se kun äiti laittaa ruokiin sipulia.

Mikä on tärkein neuvo, jonka tiedät?
Ei saa lopettaa yrittämistä.

Koulupolun alku


Tänä vuonna saimme kunnian saatella ipanan koulupolulle. Ilmassa oli paitsi syksyn kirpeyttä, myös jännitystä. Eskarilaisen askel oli kovin hypähtelevä, niin kovasti eskarin alkua isossa koulussa oli odotettu. Mukana oli retkireppu, huolellisesti pakattu penaali ja hiuksissa lettinauhat ihan niinkuin mummillakin ensimmäisenä koulupäivänä. Täällä eskarilaisen varusteluun kuuluu myös nimikoitu tyyny ja torkkupeitto keskipäivän lepoa varten, ja vapaapäivää viettävä isi kantoi ne perille asti.

Eskarilainen oli siis hyvin varustautunut tärkeään päiväänsä. En tosin tiedä olinko itse valmistautunut tähän täysin. Tuntuu hurjalta, että meidän ainokaisemme on jo oppivelvollinen, iso tyttö, joka ensi vuonna vain vaihtaa viereiseen luokkahuoneeseen muina koululaisina. Tavallaan on haikeaa jättää taakse nämä vuodet pienen kanssa, ja toisaalta uskomattoman upeaa katsoa miten oma lapsi kasvaa ja tutustuu maailmaan taas uudelta kantilta.

Toivon sydämestäni, että olemme antaneet tarpeeksi eväitä pärjätä koulumaailmassa. Ja olen kiitollinen, että saan yhä olla saattamassa hänen matkaansa, kasvattamassa ja ohjaamassa, tukemassa, lohduttamassa ja kannustamassa. Että saankin olla läsnä näin tärkeänä päivänä!

1.9.17

Tapaus kadonnut Sopu

Heinäkuun viimeinen päivä oli hirvittävän helteinen, joten jätin parvekkeen oven auki lähtiessäni sairaalalle. Uskalsin tehdä näin, koska viimeiseen kuuteen vuoteen kissat eivät ole parvekkeelta mihinkään kadonneet. Ja palatessani meillä oli yksi kissa vähemmän, meidän Sopusemme oli poissa.


Neljä viikkoa me etsimme. Levitimme 200 paperista katoamisilmoitusta ja kymmeniä verkkoilmoituksia eri palveluihin ja Fb-ryhmiin. Laitoimme loukkuja ja teimme hajujälkiä. Käytimme koiraa etsintäapuna. Valvoimme öitä istuen kadunkulmissa josko kissasta näkyisi edes vilaus. Onneksi saimme tähän kaikkeen apua Rovaniemen eläinpelastusringiltä, sillä neljä viikkoa etsimistä ihan yksin riittäisi väsyttämään kenet tahansa.

Tämän viikon maanantaina vein Tirpan eskariin ja istuin autossa kotipihassa ja murehdin kissan kohtaloa. Neljä kokonaista viikkoa ulkona on hirveän paljon kissalle, joka ei ole koskaan ollut ulkona ja joka on tottunut päivittäin täyttyvään ruokakuppiin ja lämpöiseen sohvannurkkaan. Sain paljon kommentteja, joissa kehoitettiin lopettamaan etsiminen, että kyllä kissa ulkona pärjää ja pakkasyöt ajavat sen sitten kotiin. Minua kommentit vain suututtivat, sillä sydämeni nyrjähti joka aamu, kun kissaa ei yön aikana saatu loukkuun.

Siinä autossa istuessani minulle soitettiin ihan toiselta puolelta kaupunkia, että sinun kissasi on täällä. Erittäin skeptisenä lähdin kuitenkin ajamaan löytöpaikalle. Ja siellä, kahden lammen, ison tietyön ja rautatien toisella puolella, kaupungin keskustan härdellissä, kerrostalon kellariautohallissa rakennusromun takana kyyhötti meidän rakkain karvakorvamme. Luurangonlaihana, haavoilla, karvattomana, pölyisenä ja öljyisenä. Mutta sen silmissä oli tuttu pilkahdus ja se antoi nostaa itsensä syliin. Ja syliin päästyään se painoi nenänsä korvaani vasten ja kehräsi hennosti. Se tiesi heti, että minä tulin hakemaan sen kotiin.


Kotimatka kävi eläinlääkärin kautta, jossa Sopu sai ensiapuna nesteytyksen, kipulääkettä vaurioituneisiin tassuihinsa, tsekkauksen ulkoloisten varalle ja hoitoa vatsansa isoon haavaan. Saimme myös hyvät kotihoito-ohjeet ja käskyn tarkkailla, alkavatko kissan vatsa ja virtsarakko enää toimia pitkän paaston jälkeen.

Kotona Sopu oli kuin ei olisi koskaan lähtenytkään, se löysi oman paikkansa sylissä ja sohvannurkassa. Tyynen kanssa eivät vielä tule juttuun, joten hidas uudelleentotuttautuminen on sen osalta vielä edessä. Ja tänään uskallan vihdoin huokaista, että kissan sisäelimetkin tuntuvat toimivan taas normaalisti, ja tiedän että tästä eteenpäin Sopun toipuminen on enää vain ajan kysymys.


Melkoisen murheisa neljäviikkoinen siis takana, mutta sitäkin onnellisempia olemme nyt. Enää itketään vain helpotuksesta.  



11.6.17

Esteetön luontopolku Napapiirillä


Eniten kävelykyvyn heikkenemisessä ärsyttää se, etten voi enää heittää selkään repullista eväitä ja lähteä lapsen kanssa pienelle päivävaellukselle. Te tiedätte, että meidän perheessä on tehty reissuja kansallispuistoihin jo ennen kuin ipana oppi kävelemään itse. Metsä antaa minulle voimaa ja rauhaa, se hiljentää päässä säksättävää stressikelloa tehokkaammin kuin mikään muu.


Onneksi tässä ihan liki, napapiirillä 20km Rovaniemen keskustasta, on kivan mittainen Könkäänsaaren esteetön luontopolku. Kilometrin verran tasaista ja leveää reittiä metsän keskellä ja koskien varrella.


Reitti on merkitty helpoksi kävellä ja vaativaksi pyörätuolille. Jos ei lasketa muutamaa talven jäljiltä rikkoutunutta lankkua (jotka varmasti korjataan pian!) niin vaativuus varmaan riippuu käyttäjästä. Minulle reitti oli kuljettavissa ilman avustajaa tai sähköjä, vaikka reitin esittely niitä suosittaakin. Hankalin kohta on varmaan isolle sillalle vievä nousu, mutta jos käsivoimat riittää niin siitäkin selviää itsekseen.

Lastenrattaiden kanssa tämä  leveä lankkupolku on ideaali, ja pienille kävelijöille kiva ja turvallinen ensimmäiseksi luontopolkukokemukseksi. Lapsille ja lapsenmielisille reitin varrella on myös kivoja infotauluja ja bongaustehtäviä.


Puolivälissä reittiä on kiva kota-alue, jossa on hyvät tulistelupaikat vaikka paistaa vähän makkaraa ja syödä muut eväät. Alueen vieressä on myös esteettömästi saavutettava iso kaiteellinen laituri, johon pääsee katsomaan kuohuvaa vettä läheltä. Se oli valitettavasti tällä reissulla turvallisuussyistä suljettu, ilmeisesti jäät olivat rikkoneet laituria. 


 Nyt oli loistava aika käydä tällä kierroksella, hyttysiä ei vielä ollut, aurinko lämmitti puiden välistä ja ainakin näin illemmalla saimme olla reitillä ihan kahdestaan.


Kiireisen kevään jälkeen on hyvä huomata, että tämä miniretki tuli tarpeeseen. Nutturaa ei kiristä enää yhtään niin pahasti, ja pitkän, pitkän, PITKÄN talven jälkeen on ihana nähdä miten luonto alkaa heräillä pikavauhdilla. Toukokuun lopun nollakelit, lumikuurot ja jäinen joki jäivät taakse, ja nyt on yritettävä nauttia tästä kesästä. Viime vuonna tarvitsin jo elokuun lopulla pitkähihaisia vaatteita, syystakkia ja villasukkia, joten kesä täällä on todellakin lyhyt ja vähäluminen!

Ilokseni saamme reilun viikon päästä vieraita kotikulmilta, ja pääsemme jakamaan näitä kesäfiilistelyjä rakkaiden kanssa. Ties vaikka päädyttäisiin tälle reitille silloinkin.

30.5.17

Raparperipiirakka ilman kippotiskiä

Blogissa tulee jaettua kivoja reseptejä. Mutta ihan oikeasti, aina ei ole aikaa, jaksamista tai osaamista tehdä kaikkea ihan itse. Ystävillenikin sanon, että jos tekee mieli laskiaispullaa hetinyt, muttei ole ikinä onnistunut leipomaan pullaa, niin raakapakasteet on hyvä oikoreitti. Kaikki saavat laskiaispullaa, keittiössä ei ole kippotiskiä kattoon asti, äidillä ei ole pinna kireällä ja lapset pääsee osallistumaan niihin kivoimpiin vaiheisiin: pullien voiteluun, raesokerin ripotteluun ja syömiseen.


Joten kyllä, ammattileipurikin saa fuskata. Murotaikinan pitäisi saada tekeytyä jääkaapissa, mutta kun haluan saada piirakkaa nopsaan kahvipöytään, nappaan pakkasesta valmistaikinan, annan sen sulaa vähän ja painelen vuokaan. Eihän siitä yhtä hieno tule, kuin itse tekemällä ja kaulimalla, mutta minkäs teet, jos aika on kortilla ja yllätysvieraat jo kynnyksellä. (Ja vinkkivinkki: sitä murotaikinaa voi tehdä isomman satsin kerralla ja pakastaa piirakan kokoisia annoksia tälläisten tilanteiden varalle!)

Neljä vartta raparperia kuorittuna ja pilkottuna piirakkapohjan päälle.

Purkilliseen kermaviiliä sekoitetaan yksi muna ja sokeria desi tai puolikas ja vaniljasokeria. Ja tämän mahtuu sekoittamaan ihan siinä kermaviilin omassa kipossa. Siitä sitten suoraan piirakan päälle ja piirakka uuniin.

200 astetta, noin 40 minuuttia alatasolla.

Koristeeksi laitoin tällä kertaa mansikoita kun niitä lähikaupasta jo sai, mutta maistuu tämä ilmankin.


Ja kas, vieraiden ehtiessä meille asti, on piirakka valmis, eikä keittiön sotkustakaan tarvitse murehtia. Mutta älkää vaan kertoko konditoriaopettajalleni, häpeäisi varmaan silmät päästään.. ;)

21.5.17

Tirpan kirjahyllyllä: Roald Dahl - Nilviöt

Meillä luetaan paljon kirjoja, ja joskus olen kirjavinkkaillutkin Instagrammin puolella. Monesti on mieleni tehnyt kirjoittaa kirja-arvosteluja bloginkin puolelle, mutta tuntuu hassulta arvostella lasten kirjoja näin aikuisena, joten pyysinkin tuota lasta kertomaan suosikkikirjoistaan ihan omin sanoin. Tämä arvostelu on kirjoitettu sanasta sanaan kuusivuotiaan selostuksesta.


Millaisia hahmoja kirjassa on?

Rouva Nilviö ja Herra Nilviö, jotka on pahoja ilkeitä ihmisiä jotka laittaa toistensa spagettiin matoja ja sänkyyn sammakkoja. Ja hullunkurisia apinoita, joita Herra Nilviö pitää häkissä ja käskee seisoa ylösalaisin. Niissä apinoissa on äiti ja isä ja kaksi vauvaa. Ja lintuja, ja pieniä poikia jotka halusi kiivetä puuhun eikä tienneet että siellä on liimaa, millä pyydystetään lintuja lintupiirakkaan.

Mikä oli paras kohta?

Se kun pojista meinattiin tehdä piirakkaa ja sitten pojat keksi että ne on vaan housuista kiinni liimalla puussa ja ne lähti karkuun ja housut jäi puuhun ja ne juoksi karkuun paljaat pyllyt vilkkuen.


Kuka on tarinan sankari?

Se punkerolintu joka puhuu sekä apinaa että lintua. Ja kekseliäät apinat!

Saako paha palkkansa?

Saa! Että kun ne oli hakemassa pyssyjä millä ne ampuisi uuden linnun, niin sillä aikaa apinat ja linnut laittoivat niiden kotiin liimaa kattoon ja laittoi kaiken kotona ylösalaisin samoille paikoille. Ja kun ne tuli kotiin niin niille tuli ajatus että ne on ylösalaisin, ja linnut oli laittanut niiden päähänkin liimaa ja sitten ne rupesi seisomaan päällään ja kutistui kunnes jäljellä oli enää vaatemyttysiä ja kaksi kenkäparia. Ja voitko äiti lisätä vielä että jäi myös kävelykeppi ja lasisilmä!



Mitä pidit kirjasta?

Oli hyvä, koska siinä oli hassuja kohtia, ja hyviä ja pahoja tyyppejä, esimerkiksi se lintu ja apinat ja Nilviöt.



* Äidin näkökulma:
Roald Dahlin kirjoja lukiessa on aina sama fiilis: Voiko tätä edes lukea ääneen? Tämäkin kirja keikkuu pitkään siinä rajalla, ovatko hahmot jo liiankin ilkeitä, ällöjä ja häiritseviä. Voiko lastenkirjan pahis oikeasti suunnitella tekevänsä pienistä lapsista piirakkaa? Loppupelissä hyvä voittaa kekseliäisyydellä ja yhteistyöllä, ja paha saa palkkansa. Kirjaa lukiessa juteltiin paljonkin siitä, miten muita ihmisiä ja olentoja kohdellaan, ja miten Nilviöt ovat kamalia jopa toisilleen. Ja huolimatta siitä, että kirja on välillä kamala ja ällöttävä, on se samaan aikaan myös hullun hauska. Ei silti ihan herkimmille pienille lapsosille!



Kirjavinkkejä meille ja muille saa jättää kommentteihin!


Muuta blogissa:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...