23.7.14

Kirjaimien maailmassa



Tirppa ei ole erityisen innostunut piirtämisestä, pääjalkaisille on ilmestyneet mahat, mutta se on aikalailla siinä. Hän kun ei ensisijaisesti piirrä, hän kuvittaa tarinoita. Papereissa on ollut jo vuoden verran ns. vuoritekstiä enemmän kuin kuvia, joidenkin kuvien alalaitaan on sitten päiväkodin tätien tai minun toimestani tulkattu selostuksen perusteella, mitä tekstissä sanotaan ja mitä kuvissa esiintyy. Tarina on aina pääosassa, kuvia neiti piirtää, jos kauniisti pyytää..

Tänä kesänä on sitten harpattu sahalaitateksteistä ihan oikeiden aakkosten maailmaan.
Kylteistä bongaillaan tuttuja kirjaimia: "S niinkuin SIIRI, Äiti onko tämä Siirin kauppa? Apteekin kyltissä on T, mun nimessä on T myös!"
Papereihin on ilmaantunut myöskin noita ensimmäisiä kirjaimia merkkaamaan sitä, kuka kuvassa esiintyy. Tarhakavereiden nimet ja etukirjaimet taitavat olla suosituimpia, hyvänä kakkosena tulevat mummit, A ja K.
Jatkuva kyselyikä on nyt siirtynyt lukemiseen ja kirjoittamiseen, luonnontieteet on siis selkeästi hetkeksi unohdettu. (Paitsi klassikko, "Miksi maito on valkoista jos lehmät syö vihreää ruohoa? Mihin vihreä menee?") Kirjainkysymyksiin vastaan onneksi paljon mieluummin. Kas kun on helpompaa vastata mitä kirjaimia on sanassa kärpänen, kuin selostaa miksi kuu ja aurinko voivat näkyä yhtä aikaa taivaalla..

Ja tällä viikolla tapahtui sitten se kauhistuttavin:

"Äiti, kirjoita mulle malliksi mun nimi"

Ja niin vain neiti kopio nimensä paperille. Kirjain kirjaimelta, jokaisen viivan kohdalla kysyen, meneekö se ylhäältä alas vai toisinpäin.

Kynää hän ei vieläkään pitele joka kerta oikein, mutta nimensä hän osaa kirjoittaa.



Sanon tämän nyt ensimmäisen kerran. Tahdon vauvani takaisin.

21.7.14

Sirkusnorsuja kangaskaupassa

Ostin jo huhtikuussa lapsimessuilta herkullisen palan luomupuuvillatrikoota, joka on kuitenkin odotellut sopivaa hetkeä. Tuollainen muutaman kuukauden hautominen ei paljon ompelevalle varmaan ole mikään kauhistus, mutta itseäni harmittaa kun kaunis kangas ei anna mitään, vie vain kaappitilaa. Jotain oli siis tehtävä.

Teen kummitädillä on kangaskauppa, ja tänään matkasimme takaisin vanhalle kotipaikkakunnalle kolmen naisen ompelupiiriä pitämään. Metriheikki toimi mallinukkena ja vaativana asiakkaana, minä häsäsin mitä osasin ja ammattilaisen varmuudella kummitäti teki loput. 

Hirveästi ei siinä juoruilun, pitsansyönnin ja ipanan kaitsemisen välissä ehtinytkään ommella, mutta tulipahan se eniten vaivannut kangas käytettyä. Siitä tuli simppeli kesämekko reiluilla kasvuvaroilla, malli on H&M :n vitosen kesämekoista apinoitu (koossa 110/116) ja hyväksi todettu.

Mittatikku. Tänä vuonna säärimittainen mekko, ensi vuonna vähän lyhyempi. 


Ei olisi pelkästään mun ompelutaidoilla tullut tälläistä jälkeä. Resorit ja rypytykset eivät tottele minua, ja saumuri on vieläkin vähän pelottava kaveri..


Yritin ommella vähän nukenvaatteitakin, mutta innostus lopahti pitsalla täytettyyn mahaan, ja pakkonysäyksen lopputuloksena oli vauvan housut, joissa toinen lahje oli nurja puoli ylöspäin. Myönsin tappioni ja laitoin tavarat kasaan.

Ihana kun tässä työssäkäyvän ihmisen arjessa on tälläisiäkin inspiroivia hetkiä hyvässä seurassa. Jaksaa taas herätä puoli viideltä.

20.7.14

Kummipoikasen syntymäpäivä




Tämän viikonlopun vietin taas Tirpan kanssa kaksin, ja jäi aikaa leipomiselle. Hyvä niin, koska kummipoikanen halusi bussikakun synttäreilleen.

Kuumat kelit tekivät tepposiaan, yksityiskohdat piti lisätä kakkuun jääkaapin oven raosta, ja jälki on paikkapaikoin sen mukaista. Mutta onneksi kaksivuotias ei ole maailman kriittisin asiakas, ja palkitsi tekijän haltioituneilla "BRUMMMM Bruuuum, Ohhoh, Bsssss" huokailuillaan.

Sisällöltään kakku on kääretorttupohjaa, suklaamoussea, kermavaahtoa ja vadelmahilloa. Hyvinkin tavallista siis. Päällinen on valkoista sokerimassaa ja keltaista ja mustaa marsipaania. Vipattavat pursotukset ovat pikeeriä ja renkaat pysyvät keksien avulla ryhdissään. Marsipaanin ja kakun välissä on kuohkea voikreemi.

Oli ilo tehdä taas vähän monimutkaisempaa kakkua, töissä olen tehtaillut mansikkakermakakkua toisen perään...

16.7.14

Huolia vailla



Lapsen elämä on huolia vailla. Kesä on lämmin, vesi on kirpeän kylmää, jäätelö on makeaa ja uudet ystävät kultaakin kalliimpaa.

Minusta tuntuu, että itse seison tuon ilon reunamilla. 12 päivää olen vielä tuntemattomia murheita täynnä.

2.7.14

Nirsoilijan oppimatka

Täytettyäni 18 vuotta vannoin, että opettelen syömään tai peräti tykkäämään omista ruokakammotuksistani. En pitänyt itseäni kovinkaan nirsona, söinhän sentään vihanneksia ja sipuliakin. Aupairina ollessani sukelsin pää edellä uuteen ruokakulttuuriin ja jäin kakistelemaan monien raaka-aineiden kanssa. Kun sitten se virallinen täysi-ikäisyys koitti, päätin etten enää söisikään kuin kakara.

Tähän mennessä olen oppinut syömään ainakin:

  • kesäkurpitsaa
  • munakoisoa
  • erikoisia juustoja
  • punasipulia
  • retiisejä
  • kylmäsavulohta (kakistellen, mutta enpähän ronklaa)
  • katkarapuja 
  • kokolihaa
  • avokadoa
  • parsaa
  • siskonmakkaraa
  • papuja ja linssejä
  • korianteria ja inkivääriä
  • taateleita
  • maissia
  • kahvia
  • olutta


Listaa voisi jatkaa vielä, mutta valitettavasti "en syö" lista on lähes yhtä pitkä. Tämän vuoden aikana olen opetellut syömään vuohenjuustoa ja avokadoa, joten en ota paineita uusista raaka-aineista. Tahtoisin oppia pitämään ainakin graavilohesta, oliiveista ja muikuista. Kaikki suoraansanottuna yököttävät minua, mutta osuvat usein kohdalle, ja minua hävettää kieltäytyä tai härkkiä ne pois ruuan seasta. Haluan kokata keittokirjoista aineksista karsimatta ja tilata ruokaa ravintolassa pelkäämättä "kauden kasvislisuke" otsikon alaisia piileviä hirveyksiä!

Yksi asia on kasvattaa nirsoilija ulos itsestäni, ja toinen on kasvattaa lapsesta ennakkoluulotonta ruuanlaittajaa ja -syöjää. 

Tänään taas kreikkalaista lihapataa.

Kun lastenannokset ravintolassa ovat "ranskalaiset ja nakkikori" tasoa, ja päiväkodissa puuroa välillä sekä aamupalalla että lounaaksi ja välipalaksi mehukiisseliä, niin se ruokakasvatus todellakin jää näiden omien neljän seinän sisälle. Olisi niin helppoa laittaa vain niitä tuttuja ja turvallisia kotiruokia, makaroonia ja jauhelihaa kymmenellä tavalla, mutta tekisin sillä Tirpalle karhunpalveluksen. 

Lapset oppivat pitämään uusista mauista huomattavasti helpommin kuin aikuiset, mutta konstit ovat silti monet, varsinkin kun kolmevuotias on luonnostaan epäluuloinen uusia ruokia kohtaan.

Aika pitkälle pääsee jo ottamalla lapsen mukaan kaikkeen, valitsemaan reseptin, kauppareissulle ja ruuanlaittoon. Uusiin raaka-aineisiin tutustuminen alkaa siis aivan alusta, miltä se näyttää, tuntuu, tuoksuu ja maistuu eri vaiheissa ruuanlaittoa. Maistamisen suhteen olen aika höveli, pienikin maistettu pala riittää. Enempää ei tarvitse, ellei se ole oman suun mukaista. Seuraavalla kerralla saattaa jo mennä kaksi palaa, ja se on ihan tarpeeksi hyvin.

Munakoiso on tänään taas asialistalla, se on varsin hauska lapsenkin mielestä. Kiiltävä musta pinta ja vihreä sisus ovat kuulemma nättejä, munakoison itkettäminen hassua ja syömisessäkin olemme siirtyneen kahden palan maistamiseen. 


Valitettavasti lapsen annoksista ei vielä voi ottaa ylpeitä annoskuvia. Kreikkalainen lihapatakin kutistui kolmeen palaan lihaa, yhteen paprikaan ja kahteen palaan munakoisoa. Ja spagettiin kilolla ketsuppia.


Meillä syödään ja opetellaan syömään yhdessä.
Nirsoillaanko teillä, vai syövätkö lapset ja aikuiset ennakkoluulottomasti kaikkea 
muikuista mustekaloihin?

1.7.14

Rohkeasti tuulta päin


Rohkeutta ei ole se, ettei pelkää lainkaan. Rohkeutta on uskaltaa, vaikka pelottaisi niin että polvet tutisee.

Blogissa on hieman hiljaista. Koska mitään sanottavaa ei ole, ei ole vastauksia, ei tietoa eikä tuloksia. (Kerron kun tiedämme.) Me vain odotamme, uskallamme elää ja toivomme parasta, ja huonossa tapauksessa parasta huonoista.

Vein lapsen Korkeasaareen koko päiväksi. Parasta oli leijonanpennut.
Vein lapsen sairaalaan koko päiväksi. Parasta oli My Little Pony unet.

Parasta on se, että aina löytyy jotain parasta. Elämä on hyvää, vaikka olisikin vähän epävakaista säätä. Kesä on kaunis, vaikka joka päivä sataa vettä.

26.6.14

Hieman huomaavaisuutta pyydän


Tirppa laski tänään liukumäkeä ostoskeskuksen leikkipaikalla, ja mätkähti sieltä vauhdilla naama edellä tatamiin. Vieressä seissyt tuntematon äiti nosti pienen itkun tirauttaneen ipanan pystyyn ennen kuin ehdin itse hilppaista ne pari metriä. Ennen kuin ehdin sanoa sanaakaan, sai kolmevuotias lisää itkemisen aihetta:

- O-ou, taisit kaatua tosi kovaa kun otsaan tuli tuollainen ruma punainen jälki.

Se on syntymämerkki. 



Tilanne oli nopeasti ohi, eikä hän sanomallaan varmasti tarkoittanut aiheuttaa pahaa mieltä, vaan osoittaa myötätuntoa itsensä (ja ylpeytensä) kolauttaneelle lapselle.

Minä voin vain vakuuttaa vielä iltasadunkin jälkeen tyttärelleni, että hän on kaunis ja ihana, eikä hänen kasvoissaan ole mitään rumaa.


Lapsen itsetunto on vielä kehittymässä, ja kolmevuotiaalla tytöllä jotenkin herkässä vaiheessa. Hän ottaa monet pienet kommentit sydämelleen ja pyörittelee niitä mielessään. Uudet crocsit jäivät kimalluksesta huolimatta pysyvästi eteistä koristamaan, kun tarhatäti sanoi että ne ovat huonot päiväkotiin, koska sukat kastuvat nurmikolla niiden reikien kautta. Lapsi kuuli vain sanan huono. Koska lapsen kimaltavat vaatteet herättävät aikuisissa varauksettomia ihastuksen huokailuja, on nyt ollut monena aamuna kriisin ainekset kasassa, kun yhdessäkään paidassa ei ole vaadittua säihkettä. Kun hänellä ei ole mitään, ei niin mitään päälle laitettavaa. Kolmevuotias on alkanut myös vertailemaan osaamistaa ja ulkonäköään muihin.

Joskus on vaikea tietää, mikä tällä kertaa pahoittaa T:n mielen, mutta jos nyt suosiolla jätettäisiin pois sanan "ruma" käyttö lapsen ulkonäöstä puhuttaessa?

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...