9.10.10

Valmiina, pakoillanne... NYT?

Aika kuluu mielettömän nopeasti. "Tammikuuhunhan on vielä aikaa vaikka ja kuinka." Onko? Laskin asian näin: enää kaksi viikkoa työharjoittelua, yksi lomaa, neljä työharjoittelua, kaksi koulua ja äitiysloma alkaa. Mieletöntä.

Niinpä kaiken työharjoittelun fyysisen urakoinnin lisäksi olen valmistaunut vauvan tuloon entistä paneutuneemmin.
Tein itselleni listan kaikesta tarvittavasta. Sinänsä helpottavaa oli huomata, että tämänpäiväisen IKEA-reissun jälkeen puutoslistalla on enää hoitoalusta pesukoneen päälle ja pinnasängyn reunapehmukkeet. Mahdollisia imetyskriisejä varten pitäisi hankkia vielä pari korvikepurkkia kaappiin. Ja liivitkin itseasiassa puuttuvat. Hankittavaa ei siis juurikaan ole. Mutta sitten se tehtävälista.
-pestä ja järjestellä vauvan vaatteet ja kestovaipat
-roudata varastoon laatikot, jotka tukkivat vauvan sängyn paikan asunnossa
-kasata se pinnasänky
-kiinnittää pinnasängyn katos
-täyttää ja lähettää kelan paperit
-osallistua neuvolan valmennuksiin, isäihmisen kanssa tai ilman
-täyttää sairaalan esitietolomake, eli keksiä hätäkastenimet
-leikkauttaa kissa hyvissä ajoin
-ommella äitiyspakkauksen laatikkoon nätti reunalakana
-selvittää muutama "suuri kysymys" isäihmisen kanssa
ja jatkuisi vain, jos uskaltaisin enempää rasittaa aivokapasiteettia.

Olen valmis äidiksi, ja elämääni mahtuu vauva. Mutta juuri nyt, tällä hetkellä, on paljon tehtävää ja puhuttavaa. Eikä aikaa ole päivääkään liikaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi. ♥

(Yli 2 viikkoa vanhoihin postauksiin tulevat kommentit menevät valvonnan kautta, joten ethän ihmettele, jos kommenttisi ei tule heti näkyviin)

Muuta blogissa:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...