29.1.11

Onnesta soikeina

Rakas tyttäreni on kaksi viikkoa pieni.

Elämä lapsellisena on parempaa, kuin uskalsin etukäteen kuvitellakaan. Minua peloteltiin itketyillä öillä, vaipparumballa, imetyksen vaikeudella ja omalla hitaalla paranemisella. Sen sijaan sain kolmikiloisen paketin, joka on tuonut mukanaan lähinnä suuria iloja: rauhallisia ja keskittyneitä imetyshetkiä, jutustelua, harmaista aivopoimuista kaivettuja lastenlauluja, päikkäreitä ja yöunia meille molemmille, sylittelyä, kylpyhetkiä, ja ihan vain toistemme ihmettelyä.

Jotta en vaikuttaisi valehtelijalta, voin kertoa että on meillä pieniä hankaluuksiakin, joille tosin lähinnä naureskellaan. Maitoa tulee suihkuamalla kun vain ajattelen sanaa "vauva", lapsi parka saa hikan joka syömisen jälkeen, kun ei pysty nielemään tarpeeksi nopeasti, ja meillä on neljän litran varasto äidinmaitoa pakkasessa minigrip-pusseissa päivämäärillä varustettuna. Tunnen itseni siis valioluokan lehmäksi.

Blogin suhteen olen vähän kahden vaiheilla. Toisaalta tahtoisin edelleen jakaa arkeani, nyt lapsiperheen sellaista. Vertaistuki on korvaamatonta. Toisaalta tunnen oloni emokarhuksi, enkä tiedä uskallanko näyttää kasvottomille kävijöille lapseni. Kuvattoman blogin pitäminen taas tuntuu vajaalta. Yksi vaihtoehto olisi pitää blogia salasanan takana, mutta lukisiko tätä sitten enää kukaan? Jäisikö tämä blogi siinä tapauksessa vaille sitä olennaisinta, lukijoita? Tätä pohdintaa jatkan vielä, eikä toistaiseksi ole muutoksia tiedossa. Ei valitettavasti myöskään kuvia hurmaavasta tyttärestä, ennenkuin pääsen johonkin lopputulokseen.

7 kommenttia:

  1. Löysin tänne vasta nyt. Sie kirjoitat ihanasti! Aloitin alusta, täytyy tulla huomenna jatkamaan loppuun. :)

    VastaaPoista
  2. Kasvottomana lukijana voisin sanoa pienen sanasen...

    Uskon, että monet lukijasi ovat raskaana olevia, lapsellisia, raskautta yrittäviä, tai kuten minä, vauvakuumeessa pyöriskeleviä ihmisiä joilla asia ei kuitenkaan vielä ole ajankohtainen. Tarinasi on ollut massasta erottuva, ja kirjoitustapasi mukaansa tempaava; siksi sinun blogisi on juuri se, jonka tarkastan aina ensimmäisenä. Tulen lukemaan blogiasi, lisäilitpä kuvia tytöstäsi tai et.

    Ymmärrän ongelmasi ja ristiriitaiset tunteesi, siksi ajattelin tuoda toisen näkökulman pohdinnallesi. Uskon, että kuviesi katselijoina olisi, jollei pelkästään, niin 99-prosenttisesti aiemmin kuvailemani kaltaisia ihmisiä. Vääränlaiset lukijat tuskin jaksavat nähdä vaivaa seurailla raskaus ym. blogeja; kuvia löytyy helpomminkin. Valitettavasti uskon, että minun kaltaiseni anonyymit lukijat karkoittuvat aina, kun blogi muuttuu salasanan turvaamaksi. Silloin täytyy nähdä vaivaa ja tietyllä tapaa paljastaa itsensä, ja se on useimmille liikaa.

    Minun näkemykseni on siis se, että kuvat tuovat ihanan täytteen blogiin kuin blogiin, mutta mikäli päädyt suojelemaan lastasi, ei se tule minua karkottamaan. Toimi sydämesi mukaan. Enemmän kuin kuvia, toivon, että jatkat tarinasi kertomista. :)

    VastaaPoista
  3. Minä ainakin jatkaisin mielelläni blogisi lukemista, vaikka et pienestä aarteestasi kuvia jakaisikaan. Ymmärrän paremmin kuin hyvin, miksi epäröit kuvien jakamista. Jos päädyn itse kirjoittamaan blogia vauva-arjesta, en usko, että itsekään tulen laittamaan kuvia lapsestani. Ellei blogi sitten ole salasanan takana.

    VastaaPoista
  4. täällä myös toivotaan jatkoa vaikka ilman kuviakin:) ~A-S~

    VastaaPoista
  5. Kiitos kaikille ja erityisesti uusista näkökulmista.

    On vaikea selittää, mikä lapsen kuvien jakamisessa pelottaa, eipä niitä kovin kummoisiin ikäviin tarkoituksiin voi käyttää. Jotkut äitihormonit siis selkeästi jylläävät ylikierroksilla vielä. Yhtenä "ongelmana" asiassa on tunnistettavuus, sillä en ole ollut ns. puolitutuille rehellinen parisuhdetilanteestani raskausaikana, vaan olen vaiennut kuoliaaksi isoimmat vaikeudet ja siloitellut niitä pienempiäkin. Olisi helpompi jakaa lapsiperheen arkea kuvien kera, jos alku olisi ollut ruusuisempi..

    Mutta anonyymin lukijan kommentti sai minut ajattelemaan asiaa uudelta kantilta. Blogiani eivät tosissaan lue läheiseni ja tuttavani, vaan "ventovieraat" jotka jakavat elämäntilanteen kanssani. Ehkä tämä helpottaa päätöksentekoa. Kiitos.

    VastaaPoista
  6. Hei.
    Olen lukenut tämän päivän aikana tämän sinun blogisi alusta tähän asti ja nyt itken sohvaani märäksi, koska olen jotenkin älyttömän onnellinen puolestasi!! Kaiken kokemasi jälkeen sinulla on nyt maailman suurin ihme sylissäsi ja sinusta tulee varmasti todella hyvä äiti!! :)
    Olen itsekin nuori odottaja (rv 30+4), josta samaistuminen tilanteeseen ja itku johtuukin.
    Onnea sinulle suuresti ja jaksamisia vauva-arkeen! :)

    VastaaPoista
  7. Heipä hei Teddy, tervetuloa paattiin, tää matka jatkuu vielä. Tule kertomaan miten oma odotuksesi jatkuu ja miten elämä pikkuisen kanssa lähtee sujumaan. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. ♥

(Yli 2 viikkoa vanhoihin postauksiin tulevat kommentit menevät valvonnan kautta, joten ethän ihmettele, jos kommenttisi ei tule heti näkyviin)

Muuta blogissa:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...