15.3.11

Ihme nimeltä: 30m2 perheasunto

Asutamme Tirpan kanssa linnunpönttöä. Kiva kerrostalo ison leikkipuiston, kirjaston, kauppojen ja päiväkodin/koulujen lähellä. Toisessa kerroksessa, toinen ovi vasemmalta. 30 neliömetriä perheasuntoa. Kuulostaa ahtaalta ja epämukavalta ja noh, hätätilaratkaisulta, mutta ajattelin todistaa mielikuvan vääräksi pienellä kiertoajelulla.


Herrasväki on hyvä ja astuu sisään vaan. Tähän meillä jätetään kengät, avaimet, postit, ulkovaatteet, turvakaukalo... Melkoinen kaatopaikka, mutta ainakaan kaaos ei leviä tästä mihinkään.


Eteisestä kuikkaus ainoaan huoneeseemme. Olohuone, makuuhuone, työhuone, kaikki samassa!


Meidän punkka. En ole päivääkään katunut tuohon sohvaan upotettuja euroja. Kaksi liikuteltavaa rahia tekevät siitä todella monipuolisen, ja takaavat vieraiden takamuksille paikan, vaikka en jaksaisikaan korjata petivaatteita liinavaatekaappiin. Ikkunalauta toimii satunnaisten rojujen keräämiseen, nyt näköjään muistolaatikon, koulupapereiden ja keskeneräisen myssyn säilömiseen. Sohvan yhtä nurkkaa lämmittää luomulampaantalja, lahja anopilta.


Kissan nenänjälkiä ikkunassa. Ja iso parveke. Otamme ilon irti paljosta valosta, vaikka se kesäaikaan tuokin melkoisesti lämpöä mukanaan. Sitä varten eteisessä odottaa se rullaverho asentajaansa. Vielä laiskottaa sen suhteen, vaan odottakaas kun kelit lämpenevät.

Tv on iso palikka, vaan ajaa asiansa. Imettässä tulee katsottua kaikki hirveimmätkin lifestyle ohjelmat.. Ihanan kierrätyspeilin alta kurkistaa edellisen asukkaan hirveä palapeiliviritelmä, joka on ikiliimalla seinässä, enkä uskalla repiä sitä alas.


Kirjahyllyt. Vanhoista lattialankuista kierrätetyt. Eipä ole kummoisesti tilaa rakkaille opuksilleni, joten suurin osa odottaa aikaa parempaa (=tilavampaa) alakerran häkkivarastossa. Tilaa on kuitenkin mm. keittokirjoille, Kotron ja Södergranin runoille, jenkkinaisdekkaristeille, Narnian tarinoille, Harry Pottereille, Itkosen teoksille ja muutamalle nimeltä mainitsemattomalle helmelle. Tuo kiva puinen "joulu"tähti toimii ihanan himmeänä yövalona imetyshetkiin.

Näkymä jokatilahuoneen toiseen suuntaan. Makuualkoviin olisi ilmeisesti tarkoitus tunkea parisänky, vaan meillä siellä näyttää tältä.


Miun oma työpiste, paikka neulomiselle, ompelulle ja askartelulle. Nurkassa Sopu-kissan oma linnake.


Tirpan sirkusteltta. Parit teemaan sopivat taulut on suunnitteilla tähän kaveriksi, mutta niiden matka maailmalta kotiin kestääkin odotettua kauemmin. Näytän sitten kun kotiutuvat, tykkään niistä itse kovasti.


Kylppäriä valotan hoitopisteen verran, tuskin ketään kiinnostaisikaan meidän standardivalkoinen vessanpönttö ja lavuaari. Hylly notkuu kaikkea tarpeellista kestovaipoista purkkiin ja purnukkaan, ja ylähyllyllä on meidän öisiin vaipanvaihtoihin suunniteltu himmeä valo. Myös tuo pesukone kuuluu osastolle: aarteet. Ihan uutena ostettu, ja joka pennin väärti.

Viimeisenä keittiöni. Haluaisin kipeästi isomman, mutta aika kivoja juttuja saa aikaan pienissäkin tiloissa.



Mummin kutoma räsymatto.


Huutokaupasta ylijäänyt roskalavalöytö, 60-luvun paripulpetti, kaikkine lunttauskaiverruksineen. Teepannu. Ikuisuuslainajakkarat. Pariton verhoreesu löysi uuden kodin luotani.

Kissan "ruokapöytä". Ja leivänmurukokoelma. Näköjään. Pahoittelemme tapahtunutta, emme jaksaneet siivota näitä kuvia varten. Tiskasin sentään.

Jääkaapin ovessa on kortti, jossa lukee: Männer sind auch nur Menschen. (Miehetkin ovat vain ihmisiä.)


Kotimme on sisustustyyliä yksiristikaksi. Kierrätettyä, roskalavalta haalittua, lapsuuden kodin aarteita, lahjaksi saatua. Vain pesukone ja sohva ovat kalliilla uutena ostettuja, ja niineenkin sisustukseen on uponnut reilusti alle tuhat euroa, neljän vuoden aikana.

Mitä mieltä olette? Onko yksiö asumiskelpoinen lapsiperheelle? Sisustusvinkkejä? Kauhistelun aiheita? Kysymyksiä?

16 kommenttia:

  1. On kyllä kodikkaan ja juuri omanlaisen kodin näkönen. Tommonen ihana pieni koti, johon ei varmasti otetan ihan ookoo tavaraa vaan arvokkuutta tuomaan. Kaikki tavarat tuntuu olevan omalla tavalla merkityksellisiä :)

    VastaaPoista
  2. meidän tästä vuokra-asunnosta löytyy samanlaiset keittiö kalusteet.

    Hyvin saat kaiken mahtumaan pieneen tilaan :))

    http://pikkuvauhkonen.blogspot.com

    VastaaPoista
  3. Kaunis, kodinnäköinen koti! Ja fiksusti käytetyt neliöt. :)

    VastaaPoista
  4. Sulla on ihanat verhot olohuoneessa!! :)Ja muutenkin nätti koti!

    VastaaPoista
  5. Siulla ja Tirpalla on somassa kodossanne asuinneliöitä per nenä öbaut saman verran kuin meillä (75 m2 jaettuna neljälle + koiralle), joten ei oo ahdasta :D Olen asunut samassa asunnossa kohta 7 vuotta ja lisää pukkaa, koska inhoan muuttamista (vaikka välillä haaveilen, että oispa yks huone ja vessa lisää). Parveke tekee kyl pienoisestakin asunnosta heti "käyttökelpoisemman", moinen ylellisyys mulla oli vasta tässä kämpässä.

    VastaaPoista
  6. Hienolta näyttää. Kotisi on kauniisti sisustettu. Erityisesti pidän kirjahyllystäsi. Ei vie yhtään neliötä ja on hyvin kaunis!
    Meitä on 40+ m2 asunnossa kolme. Makuuhuoneeseen juuri ja juuri mahtuvat kaikkien sängyt ja tupakeittiö onkin sitten todellinen monitoimitila. Kyllä sitä pieneenkin kotiin mahtuu. Sopu sijaa antaa!

    virna

    VastaaPoista
  7. Kodinnäköinen koti ja hyvin fiksusti käytetyt neliöt! ^^ Ja nuo olohuoneen verhot on ihanat, samoin pinnasängyn katosverho!
    Ainut mitä jäin kauhistelemaan oli kissa ja pieni vauva samassa huushollissa kun on kuullut niitä kauhutarinoita, joissa kissa on hypännyt tukehduttaen nukkuvan vauvan. Mutta toisaalta: oon varma että kauhutarinoita löytyy ties mistä asioista eli ainakin omasta mielestäni lemmikki ja pieni muksu kuuluu yhteen ja vanhemmat varmasti pitää huolen ettei mitään satu! : --- ) Ollaan myös haaveiltu koirasta kaveria meirän kolmikuiselle Leolle "sitten joskus"-ajatuksella jos itellä tää allergia vaan helpottaisi...

    Ja toivattavasti et pahoittanut mieltäs tästä mun kommentistani, oon niin taitava selittämään asiat niin ettei niitä ymmärretä mutta pointtini oli vaan mainita yleiset pelot sillä erotuksella, että musta lemmikit on hyvä juttu lapsiperheessä ja molemmista on seuraa toisilleen! : --- )

    VastaaPoista
  8. Siellä missä äiti lapsineen viihtyy ja missä on hyvä olla niin on sopiva paikka lapsiperheelle. Miksi turhaan maksamaan lisäneliöistä enempää jos niitä ei itse tarvi. Yleensä ku ne isommat asunnot on sitten myös kalliimpia.

    Niin ja vinkkinä se että meillä on tosi hyödyllinen vessassa ollu pöntön päällä oleva hyllykkö. Ei vie neliöitä ja on kätevä säilytystila ollu tavaroille.

    VastaaPoista
  9. Ihana kurkistus teidän asuntoon :) Näyttää juuri sopivan kokoiselta ja voin jo kuvitella miten hauskaa Tirpalla on juoksennella edestakaisin tuolla kunhan siihen asti pääsee! Pidän myös erityisesti tuosta kirjahyllystä!

    -Jenny

    VastaaPoista
  10. Tulin ja jäin heti koukkuun. Eli lukijaksesi liityn heti kun tämä kommentti on postattu :)
    Teidän koti on kyllä ihanan kodikas. Tykkään :)

    VastaaPoista
  11. Kiitos kaunis kaikista kommenteista! :)

    Asunnon sisustus on raavittu kasaan minimibudjetilla, mutta olen melko tarkka siitä, ettei ylimääräistä tavaraa kerry. Siisti asunto kun vaikuttaa heti tilavammalta.

    Kissasta voin postata joskus erikseen, mutta sen verran mainittakoon, että se on ollut minulla kämmenkokoisesta rääpäleestä asti, ja on koulutettu kuin koira. Se noutaa hiirtä vaikka kaksi tuntia, ja tottelee kahta käskyä: tänne ja ei. :D Pinnasänkyyn kipuamisessa käytettiin tosin useampia konsteja, että se loppui, jo kauan ennen Tirpan syntymää..

    VastaaPoista
  12. Ihana postaus ja kyllä on kaunis koti teillä!

    VastaaPoista
  13. aivan ihana linnunpönttö teillä. :) tuli ihan semmoinen olo, että juuri teille passeli: mihin sitä lisäneliöitä vielä kun linnunpoikanenkin on noin pieni vielä tällä hetkellä :) olipa ihana käydä tutstumassa teidän kotiin.

    VastaaPoista
  14. Ihan postaus! :) olipa kiva kurkistaa asuntoonne ja nähdä, että hyvin mahtuu tuohonkin tilaan pieni perhe.

    Mukavaa viikonloppua,

    Anna
    satunnainen (päivittäinen :)) matkaaja

    VastaaPoista
  15. Vitsi, tosi hyvin olet saanut käytettyä kaiken tilan hyödyksi. Mä kadehdin tuota paripulpettia.... mrr. Kirjahyllyt on myös tosi hyvä idea, oletko itse tehnyt? Pesukoneen päällä on kuulemma tosi hyvä vaihtaa vaipat, se on just sopivan korkuinen. Mua vähän harmittaa kun meidän kylppäriin ei sellaista mahdu, vaan se on kellarissa. (Ja sinne pimeään kellariin on kamalan pelottavaa mennä pesemään kestovaippoja.)

    VastaaPoista
  16. Ihana koti teillä!

    Oon lukenu sun blogia jo aika kauan mutta en muista oonko koskaan kommentoinu.

    Tähän tulin alunperin kommentoimaan sitä että kuin hieno kirjamaku sulla on!! Tai siis sen takia aloin kommentoimaan :)

    Teiän koti tuo mieleen mun hyvän ystävän kodin seinäjoella, yks mun lempipaikoista maailmassa vaikka onki tositosi pieni.

    Meillä oli edellisessä asunnossa n. 50m2 4 henkilölle ja nyt nää 62,5m2 (+iso parveke) tuntuu ruhtinaalliselta!! Vaikka lastenhuone ois ihana, ja sauna kans. Mutta näinki menee.
    Eikä tuo sun keittiö oo mikää pieni. Mökissä oli vaan allaskaappi/roskiskaappi (täynnä hiiriä ;P) ja pienikokoiset kuivauskaappi ja kuiva-ainekaappi vai mikä lie.

    Tykkään sun blogista tosi paljo :). Jospa reipastuisin kommentoinnin saralla tulevaisuudessa.

    Ihanaa syksyä teille!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. ♥

(Yli 2 viikkoa vanhoihin postauksiin tulevat kommentit menevät valvonnan kautta, joten ethän ihmettele, jos kommenttisi ei tule heti näkyviin)

Muuta blogissa:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...