7.7.11

Isäihminen?



(Yksi harvoista kuvista isästä ja tyttärestä, Tirpalla ikää noin vuorokausi)


Tämän blogin alusta asti olen puhunut Tirpan isästä, ex-avopuolisostani nimellä isäihminen.

Kuka saa kutsua itseään isäksi? Riittääkö biologia isyyteen, samanlaisuudet DNA:ssa? Riittääkö isyyteen se, että on paikalla lapsen syntymän hetkellä, ratkaiseeko napanuoran katkaisu jotakin?

Tirpan isä on osallistunut tyttärensä elämään olemattoman vähän. Hän lähti yhteisestä kodistamme jo raskauden alkumetreillä. Tirpan ensimmäisen puolen vuoden aikana hän on nähnyt tytärtään noin kymmenen kertaa. Niistä noin kuusi ensimmäisten kahden viikon aikana. Viimeaikoina pesäeroa on tehty urakalla, ja minulle ja neidille on jäänyt siinä vain sivustakatsojan osa. Käynnit harvenivat, lyhenivät, ja muuttuivat luonteeltaan vierailuiksi. Julkisilla paikoilla ei enää moikata. Nyt uuden tyttöystävän myötä ovat mystisesti hävinneet loputkin todisteet isyyssuhteesta. Viimeisin tikki voi tapahtua vain tällä vuosikymmenellä: hän poisti facebookista kaikki merkinnät ja ne kolme ekoina päivinä otetut "isin tyttö" kuvat. Ja hän on ympäröinyt itesensä ihmisillä, jotka antavat luvan unohtaa isyytensä ja kaiken siihen liittyvän. Meidät on pyyhitty pois tarinasta, epäonnistunut sivujuoni, joka jää editointipöydälle.

Tunnen itseni pahaksi ihmiseksi jo pelkästä ajatuksestakin, mutta sanon tämän ääneenkin: on päiviä, kun toivon äkillistä ja armollista kuolemaa isäihmiselle. En toivo hänelle pahaa, sen vaiheen yli olen päässyt. Toivon helppoa selitystä. Vastausta kysymykseen, jonka Tirppa tulee varmasti esittämään kasvaessaan. "Miksei miulla ole isää? Missä miun isä on? Kuka hän on? Millainen mies hän on? Miksei hän ole meidän kanssa? Miksi.. miksi isä ei rakasta minua? "
Ymmärrättekö ajatuskulkujani? Tahtoisin vastata tavalla, joka ei särje pienen tytön sydäntä. Tahtoisin sanoa, että isä rakasti sinua kyllä, mutta ei voi enää mitenkään olla meidän luonamme. Eikä vika ole sinussa kulta.
Nyt joudun miettimään, miten ilmaista lapselle totuus niin, että se satuttaa mahdollisimman vähän, ja mollaisi isäihmistä mahdollisimman vähän. Helppoa olisi vastata, että isäsi oli ajattelematon kusipää, eikä ymmärtänyt mitä menetti. Mutta en tahdo haukkua tyttäreni isää, ja samalla 50% tyttärestäni. Voisin vastata, että isä ja äiti ei enää rakastaneet toisiaan, ja erosivat siksi. Mutta valehtelisin. Enkä tahdo Tirpan syyttävän minua(kaan) tapahtuneesta. En pystynyt muuttamaan tapahtunutta, ja luoja tietää miten yritin.

Mitä isäihminen on Tirpalle jatkossa? Ei ainakaan isä. Isä on se, joka seuraa ylpeänä lapsensa kasvua, on paikalla saavutusten hetkillä. Isä paikkaa polvet ja puhaltaa pipit. Isä nolaa koulujuhlassa videokameralla, huutaa liian kovaa urheilukentän laidalla. Isä uhkailee vitsaillen (mutta täysin tosissaan) ensimmäistä poikaystävää, ja tirauttaa kyyneleen kun oma lapsi aikuistuu. Olkoon siis jatkossakin isäihminen, vähän niinkuin isä, pikkaisen sinnepäin.

No entäs se isä sitten? Pitäisikö minun huolehtia siitä, että Tirpalla on Isä, vaikka biologisista vaatimuksista uupuisikin? Mieluummin ampuisin itseäni polveen, kuin antaisin yhdellekään kaksilahkeiselle tilaisuuden sotkea meidän elämää nyt. Minä en kaipaa parisuhdetta. En tarvitse elättäjää. En halua enempää lapsia. Ja sitäpaitsi uskon, että Tirpan elämässä on miehenmallia riittämiin myös ilman isää. Tirpalla on kummina mies, jolle antaisin koska tahansa "vuoden isä" tittelin. Ja siitä lapsirakkaudesta Tirppiskin on saanut osansa, ja tulee saamaan tulevaisuudessakin. Lisäksi pikkuveljeni on jo varttunut miehen mittaan, ja hoitaa mieluusti ne poikaystävän pelottelut.

Loput hommat delegoin itselleni. Puhallan pipit, paikkaan polvet. Kehun, kannustan ja potkin hellästi vauhtia tarvittaessa. Pillitän kuin vesiputous aina tilaisuuden tullen, on se sitten pinsettiotteen oppiminen tai rippijuhlat. Mutta mikä tärkeintä, aion näyttää tyttärelleni, että minunkin rakkauteni venyy moneen, vaikka vähän korvaamaan puuttuvaa isänrakkauttakin.

23 kommenttia:

  1. Vetää hiljaiseksi. En osaa vastata, miten asia kannattaa aikanaan Tirpalle selittää. Ehkä vain korostaa sitä, miten paljon rakastavia ihmisiä hänen elämässään on. Että äiti rakastaa enemmän kuin mitään ja ketään. Ja miten tärkeä hän on kummisedälleen. Ja enolleen. Ja että ehkä isäihminen on joskus mennyt itse niin rikki, ettei osaa näyttää rakkauttaan edes omalle lapselleen, eikä se ole kenenkään, etenkään Tirpan syy.

    Halauksia!

    VastaaPoista
  2. Huh, mikä törppö!!! Ettei edes moikata, ja että tuolla lailla julkisesti "kieltää isyytensä" (kivien poisto)... Huhhuh! Ehkä parempi, että Tirppa saa varttua häntä rakastavassa ja kunnioittavassa ympäristössä ja oikeasta hänestä välitävien ihmisten keskuudessa. Enpä osaa sanoa, miten voisi kaunistellen kertoa lapselle, miksi isä ei ole mukana elämässä, jos tosiasia on karu. Mutta varmasti parempi, ettei lähde haukkumislinjalle.

    VastaaPoista
  3. Huh huh, mykäksi vetää. Saa näköjään olla onnellinen omaan tilanteeseen, vaikkei sekään ihan oppikirjaesimerkki taida olla.

    VastaaPoista
  4. Tukkäsin tästä kirjoituksesta! :)

    VastaaPoista
  5. Varmasti löydät oman tavan kertoa Tirpalle, ihan vielähän se ei ole ajankohtaista. Varmaan itsekin kertoisin asian siten, että ehkä isä ei ole lapsena saanut osakseen sellaista rakkautta, jota olisi tarvinut. Siksi hän ei puolestaan pysty osoittamaan rakkautta tyttärelleen. Aihe on surullinen, mutta voitte tyttösi kanssa surra sitä yhdessä; tyttö on menettänyt isän ja isä tyttären.

    Lasten kirjallisuudesta löytyy varmasti myös apua esim. yh- perhe pohdintaan ja muuhun.

    Tyttäresi on onnekas kun hänellä on noin sitoutunut ja rakastava äiti! Vahva perusta antaa mahdollisuuden surra menetyksiä ilman että koko maailma romahtaa :)

    Hyvää kesää!

    VastaaPoista
  6. Voin olla vähän karu, mutta isättömyys on lapselle ja äidille kuitenkin tuskattomampaa kuin isyys, johon perustuen kelvoton isä pystyy jopa vahingoittamaan lasta ja äitiä. Biologista isää ei pidä mollata mutta lapselle ei pidä myöskään sanoa, että isä rakasti/rakastaa sinua, koska se ei pidä paikkaansa ja saattaa herättää vaan tuskaista toivoa. Sitten kun lapsi alkaa ymmärtää ja kysellä, isän kuvia ym. voi näyttää ja kertoa, että isäsi ei ollut valmis isäksi ja halusi elää toisin, eikä se ollut lapsen eikä äidin vika. Tjsp, miten siinä tilanteessa sanat parhaiten suuhusi asettuvat, sinähän sen Tirpan kuitenkin parhaiten tunnet :)

    VastaaPoista
  7. Olen seuraillut blogiasia jo kauemman aikaa, kommentointia tulee vaa tehtyä niin (liian) harvoin. Mutta jälleen kerran ihana ja ennenkaikkea aito teksti. Tykkään! Tsemppiä sinne :)

    VastaaPoista
  8. Voi sinua! Kirjoitat hienosti! En voi ymmärtää, kuinka joku voi käyttäytyä noin niinkuin isäihminen! Kuinka kaunis ja ihana lapsenne onkaan, ja isänmallia varmasti saa kummista ja veljestä ja ehkä tulevaisuudessa jostain muusta.. Tärkeää, että Tirpalla on kuitenkin on joku edes yksi pysyvä ja rakastava ja mukana elävä aikuinen elämässään! Onneksi Tirpalla on siis noin vahva ja upea äiti! :) Tsemppiä teidän elämään.. T: eräs kauan tekstejäsi lukenut.. :)

    VastaaPoista
  9. en vieläkään ymmärrä, miten sille on niin vaikeata moikata pihan toiselta puolelta. Tai edes tulla lähemmäksi sanomaan moi. Ei se vielä edes tiedä mitä menettää.

    VastaaPoista
  10. Ei vaikuta kyllä kovinkaan kypsältä tämä "isä", toiminta tässä tilanteessa kertoo kaiken. Varmasti tulee tulevaisuudessa katumaan sitä ettei ole ollut osana lapsensa elämää, täytyy olla täysin sydämetön jos sellaista ei kadu. Eräs hyvistä ystävistäni on kasvanut ilman biologista isäänsä, ensin äitinsä kanssa kaksin ja myöhemmin rakastavan isäpuolen ja sisarusten kanssa ja voin kyllä sanoa, että kasvaminen ilman biologista isäänsä on ollut varmaan parasta mitä hänelle on tapahtunut. En nyt tietenkään väitä, että näin olisi aina, mutta kaikki vanhemmat eivät mielestäni edes ansaitse vanhemmuuttaan, jos se on tällaista kun oman lapsesi tapauksessa.

    VastaaPoista
  11. Voin samaistua noihin ajatelmiisi, ole itse täysi vahinko ja isäni (mikä?) hoiti kyllä elatusmaksut tunnollisesti, mutta puhelinsoitto ja kirje johon en saanut vastausta, on tehnyt minulle selväksi, että se oli hänen valinta. En ole hänelle mitään ja en ole koskaan kärsinyt siitä, ettei minulla ole ollut isää. Ainoa neuvo minkä voin omalta kokemukselta antaa on seuraava:
    Tee selväksi, että vaikka teit kaikkesi, se oli isäihmisen oma valinta, olla kuulumatta tirpan elämään. Toki mahdollisimman hienotunteisesti <3
    Jos jonain päivän löydät rinnallesi uuden isäihmisen, annan ajan kulua rauhassa, ennekuin pyydät tirppaa "tottelemaan" uutta isäihmistä. Omassa äitisuhteessani suurimmat ristiriidat tuli siitä, kun isäpuoli käski yhtä --> en totellut ja ilmaisin sen selvästi ja äiti käski toista. Äiti yritti tehdä sitä isää minulle väkisin, mitä en ollut koskaan kaivannutkaan ja mitä enemmän yritettiin, sitä vähemmän halusin. Ne miehet olivat ehkä hyviä miehiä äidilleni mutta minun perheeseeni ei kuulunut muita kuin minä ja äitini. Oli äiti sitten naimisissa tai ei.
    Toivottavasti en loukannut tekstilläni, koitin kirjoittaa mahdollisimman realistisesti omasta kokemuksesta!

    VastaaPoista
  12. Kuulostaa julmalta tuo "kuoleman toivominen", mutta kun tarkemmin mietin, voisin kai itsekin ajatella noin. Luulempa, että oikeat sanat Tirpalle löytyy juuri sillä hetkellä kun hän sitä tulee kysymään. Nyt kannattaa vain nauttia olemisesta tytön kanssa ja kyllä se uusi rakkaus sinuakin tulee varmasti vastaan. :)

    VastaaPoista
  13. Harmittaa ihan hirveästi. Epäreilua, että joskus sä joudut vastata noihin Tirpan kysymyksiin ja käydä läpi sen vaiheen, kun lapsesi haluaisi, että hänelläkin olisi isä. Isäihminen siinä sais joutua selittämään tyttärelleen, miksi aikoinaan hylkäsi hänet. En tunne exääsi, mutta koko ihminen ottaa niin päähän!! Kuinka voi jättää oman tyttärensä tuollalailla ja kieltää sen olemassaolon!

    Voimia sulle yksinhuoltajuuteen, nauti Tirpasta sitäkin enemmän! :)

    VastaaPoista
  14. Hei,

    minulla oli lapseni syntymän aikoihin jokseenkin samanlainen tilanne kuin sinulla. Olin samanikäinen ja silloinen avokkini muistuttaa kovasti sinun exääsi. Sittemmin, vuosien kuluessa, olen mennyt naimisiin ja esikoisellani on isäpuoli, joka on lapsen isän sanan todellisessa merkistyksessä.

    Myös lapsen biologinen isä on sittemmin (n. 3 vuotiaasta lähtien) kääntänyt takkinsa ja heilläkin on nyt erittäin toimiva suhde. Siksi olisinkin hyvin varovainen biologiseen isään viittaavien kommenttien negatiivisuudesta. Tilanteet ovat tietysti aina omanlaisensa, mutta on hyvin todennäköistä, että lapsi loukkaantuu jossain vaiheessa kommenteista.. Te olette kuitenkin nuoria ja aika kasvattaa vanhemmat, koskaan ei voi tietää mitä esim. 5 vuoden päästä tapahtuu.

    Paljon tsemppiä elämään kahdestaan ihanan lapsesi kanssa! Kokemuksen rintaäänellä (myös työni puolesta) voin sanoa, että aika parantaa. Tavalla tai toisella.

    VastaaPoista
  15. Tämän ikävän asian takaa paistaa kuitenkin selkeästi se miten hyvä äiti lapsellesi olet. <3

    Olen huono ilmaisemaan itseäni kirjoittamalla mutta minun lapsellani ei myöskään oikeastaan ole isää -alusta lähtien olen yksin ollut (olin kuitenkin tuntenut lapseni isän vuosia..) ja hyvin pärjännyt. Sen olen lapsestani huomannut että 'liimautuu' mielellään miellyttävän mieshenkilön seuraan.

    Mukavaa kesän jatkoa teille!

    VastaaPoista
  16. Minun on pakko kommentoida, kun eksyin blogillesi ja tuo tilanne sinulla lähes sama kun minulla 9 vuotta sitten. Sain tyttäreni 18 vuotiaana (poikaystäväni silloin 21), tytön syntyessä olimme jo erossa. Aluksi isä hoiti tyttöä luonani 2 kertaa viikossa n. 2 tuntia kerrallaan. Jossain vaiheessa tyttö oli joka 3 vloppu isän kanssa mummolassa, tätä jatkui noin vuoden-max kaks. Ja sitten onkin käynnit harventuneet...ja harventuneet vuosi vuodelta=( Tällä hetkellä kaksi kertaa vuodessa näkee tyttöä mummon luona noin 2 päivää kerrallaan. Tähän on vaan tyydytty, vuosia olin katkera, vihainen, surullinen, mutta empäs voi asialle mitään. Tyttö nyt 10v ja suhde isään on aika "vieras" siis isä on, mutta ei niillä mitään isä-tyttö suhdetta ole, eihän isä tiedä enää mitään meidän arjesta, eikä tiedä millainen tyttö on "arjessa", eli siis täysin pudonnut kärryiltä. Eihän kaksi kertaa vuodessa tapaavaa ihmistä voi sanoa edes läheiseksi, kyllä se on vain se mukava tyyppi, joka käy joskus ja tekee kaikkea mukavaa extraa silloin kun maisemissa (asunut jo 7 vuotta 600km päässä meistä). Menettänyt on paljon, mutta harmi vain kun ei vissiin itse sitä ymmärrä. Tsempiä sinulle, hyvin pärjäätte kahdestaankin, minäkin olen pärjännyt ja asiat nyt oikein mallillaan=)

    VastaaPoista
  17. Onpas kamalaa toimintaa lapsesi isältä :( Mutta tosiaan kuten moni todennut, että ehkä parempi niin, onhan pienelläsi kuitenkin ihana ja rakastava äiti ja se jos mikä on tärkeää, että lapsi saa tunte itsensä rakastetuksi!

    Eräs läheinen ystäväni sai lapsen erään miehen kanssa, josta ei todellakaan ollut isäksi vaikka sitä pari vuotta yrittivät. He erosivat, eikä tämä isä ole ollenkaan enää kuvioissa mukana, onneksi näin. Tällä hetkellä ystäväni on uudessa parisuhteessa ja ystäväni esikoinen on saanut äidin uudesta kumppanista ihanan isän, vaikkakaan ei biologinen isä olekaan.

    Eksyin sattumalta blogiisi ja teksti kolahti, kirjoitat todella syvällisesti asioista!

    VastaaPoista
  18. Virtuaalihalin lähetän. Itse kasvoin alkoholisti isän kanssa. Yksin äidin kanssa olisi ollut loppupeleissä turvallisempaa. Hyvään kiintymyssuhteeseen ja turvalliseen elämänalkuun tarvitaan vain yksi aikuinen. Se olet sinä. Asiat voivat toki muuttua myöhemmin mutta sinulla on oikeus surra nyt sekä parisuhteesi että lapsesi isän menetystä. Voi hyvin ja aurinkoa sinne!!!

    VastaaPoista
  19. Surullinen tilanne. Ja kaikista karuinta on, että sinä et voi asialle yhtään mitään! Isäihmisen pitäisi itse tulla järkiinsä, mutta siinä voi mennä vuosia.

    Kirjoitat kauniisti ja kaikesta huokuu läpi syvä rakkaus pikku Tirppaa kohtaan. Uskon, että te kaksi pärjäätte kyllä :)

    VastaaPoista
  20. Halauksia ja positiivista energiaa täältäkin lähetän teille! Tuo typerys ei todellakaan tiedä, mitä menettää. Tirppa on ihana ja äitinsä upea esimerkki hänelle. Voimia ja jaksamista teille ja aurinkoisia kesäpäiviä!

    VastaaPoista
  21. Olet todella fiksu ja kypsä nuori nainen - sen jo tiesinkin seurattuani blogiasi hyvän aikaa. Ihanaa, että haluat tarjota Tirpalle kaiken sen, mitä hän ansaitsee. Muistathan kuitenkin olla itsellesi armollinen? Olen joutunut vauvan yksinhuoltajana monta kertaa laskemaan omaa, korkealle asettamaani rimaa. Vaikka minun ei edes tarvitse olla lapselleni isä, koska isä on jonkin verran lapsen elämässä mukana.

    VastaaPoista
  22. Jaksamisia! Löysin pari kuukautta sit sun blogin ja joka päivä on täytyny käydä kurkkaamassa et oisko tullu uutta tekstiä :)
    Tirpalla on äiti joka on maailman paras äiti ja se riittää.
    Mun veli kuoli 2008 ja sen tyttö oli sillä hetkellä 2vuotias. Sydäntäsärkevää on vieläkin kuunnella nykyään 5vuotiaan kysymyksiä isistä ja aina pitää yrittää selittää asia yksinkertaisella tavalla: Isi rakastaa sua mutta ei tule enään takas.
    Mä inhoon ihmisiä jotka tekee tähän maailmaan lapsia eikä pidä omista tekeleistään huolta.

    VastaaPoista
  23. Oot kyllä hienosti pärjännyt tytön kanssa vaikka ei sua helpolla ole päästetty. Onneksi lapsella on maailman paras äiti, vaikka isäihminen ei kuvioissa olekaan. <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. ♥

(Yli 2 viikkoa vanhoihin postauksiin tulevat kommentit menevät valvonnan kautta, joten ethän ihmettele, jos kommenttisi ei tule heti näkyviin)

Muuta blogissa:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...