23.7.11

Valokuvia


Minulla on valokuvamuisti.

Koulussa oppimismielessä ärsyttävimpiä olivat ne tilanteet, kun muisti tarkalleen millä sivulla, millä fontilla ja minkä värisellä pohjalla joku vastaus sijaitsi, mutta lausesisältöä ei saanut päähän, ei millään.

Täällä blogissa ei ole kovin usein kirjavinkkauksia, vaikka kirjoja paljon luenkin. Lähinnä siksi, että voisin pulista loputtomiin jonkin kirjan sisällöstä ja sen merkityksellisyydestä, voisin siteerata kirjaa sivukaupalla, mutta kirjan nimeä kysyttäessä iskisi äkillinen muistikatkos. (Viimeisimmän kansi oli valkea, siinä oli pelikaani, kirjailijan nimi oli kirjoitettu pienellä, fontti oli siniharmaa ja kirja kertoi liian suorittavasta äitiydestä.)

Kirjaston arkistointijärjestelmä on naurettava kaltaiselleni ihmiselle. Kirjat löytää kirjailijan tai kirjan nimen mukaan, tai kirjallisuuslajin. Tahtoisin järjestelmän, joka kertoisi myös kannen värin, selkämyksen fontin ja takakannen tekstin perusteella missä etsimäni kirja sijaitsee. Onneksi on kirjastovirkailijat.

Ihmisistä mieleeni painuu kävelytyyli, tapa sukia hiuksia, muikistaa huulia, siristää silmiä. Tunnen ihmisiä jotka muistavat äänen tai tuoksun elävästi, mutta minä unohdan sellaiset yksityiskohdat, vaikka muistan tarkalleen kuinka monta luomea on isäihmisen kasvojen oikealla puolella.

Voin matkustaa jonnekin vain kerran, koska muistan näkemäni melko tarkasti. Voin kulkea samat kadut, portaat, kanaalit ja juna-asemat koska tahansa uudelleen. Ja tuntea uudelleen sen, kun mutkasta kääntyessä näkee vilaukselta Notre Damen.

Oikeita valokuvia ottaessani kiinnitän usein huomiota myös epäolennaisiin visuaalisiin juttuihin, esim tässä kuvassa Tirpan silmät, paita ja kuvausympäristö sointuvat toisiinsa. (Vaikka muuten kuva onkin kovin arkinen..)


Tirpan kohdalla on hämmentävää huomata, että muistaa kyllä yksityiskohdat, mutta tuntuu, että lapsi on koko ajan niin nopeassa muutostilassa, ettei mikään jää päällimmäiseksi. Ei voi jäädä muistelemaan sitä miten ohut ja kuiva vastasyntyneen iho oli, miten tipan poistuttua sitä liimalänttiä tukassa piti silittää pois, miten ne pienet varpaat oli niin pienet ja pitkät että ne piti laskea monta kertaa... Ei voi vielä pysähtyä muistelemaan liian tarkasti, muuten nykyisyys menee ohi. Paljon valokuvaavilla on samaa ongelmaa. Kun keskittyy katsomaan maailmaa linssin läpi, jää kaikki tavallaan näkemättä.


Onneksi olen ottanut juuri tarpeellisen määrän valokuvia, mentaalisia ja digitaalisia, että voin koska tahansa palata näihin nopeasti katoaviin hetkiin. Kun T on iso ja maailmalla, voin palata 21-vuotiaan naisen kehooni ja muistaa uudelleen, miten sykähdyttävää on katsoa ensimmäisen kerran tyttärensä silmiin ja nähdä niissä vastasyntyneen ymmärrys.

3 kommenttia:

  1. Mulla on sama tuon valukuvamuistin kanssa. Kokeessa saattoi hyvinkin muistaa juuri miltä sivulta ja mistä kohdasta vastauksen löytäisi, mutta vastausta ei silti muista.

    Hei, olis kiva, jos tekisit jonkin kirjapostauksen. Huvittais niin lukea joku hyvä kirja, mutta kun menin kirjastoon, en tiennyt yhtän, mitä etsisi tai mitä lukisi! :(

    VastaaPoista
  2. Tirpalla on kyllä pysäyttävä katse!

    VastaaPoista
  3. Hyvä kirjoitus, taas kerran :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. ♥

(Yli 2 viikkoa vanhoihin postauksiin tulevat kommentit menevät valvonnan kautta, joten ethän ihmettele, jos kommenttisi ei tule heti näkyviin)

Muuta blogissa:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...