24.9.11

8 kuukautta


Kohta on se äippälomakin sitten ohi. Neiti on 8 kuukautta ja risat. Uskomatonta miten lyhyt aika se oikeasti on. En ole lähdössä ennen tammikuuta opiskelemaan/töihin, mutta tiettyä haikeutta on ilmassa jo nyt. Miun pieni tyllerö kasvaa kovaa vauhtia, ja kohta meidän elämässä alkaa aika, jolloin en ole enää joka hetki paikalla. Pelottavaa.

Muistiinpanoja, 8kk Tirppa:

  • on 72,2cm pitkä ja painaa 7920 grammaa. Käyttää vaatekokoa 74, ja pitkäkinttuisten malliston housuja.
  • nukkuu kolmet päiväunet ja yhdet melko hyvät yöunet.
  • syö viisi kertaa päivässä pöydän ääressä ja saman verran roikkuu tissillä. Lempiruokaa on tissi, ja seuraavaksi kalasose. Keltaiset hedelmäsoseet on hyi, ja kaurapuuro ei sovi ollenkaan massulle.
  • on jättänyt ryömimisen, konttaaminen on pääasiallinen kulkutapa. Myös seisominen tukien ja tuetta on pop. Kävelykärrylläkin pääsee eteenpäin.
  • osaa vilkuttaa, muttei taputtaa.
  • harrastaa kerhoilua ja muskaria. Mutta muskarivauvat on tylsiä, kun ne vaan möllöttää, eikä tykkää jos niiden tukasta kiskoo. Kerhossa parasta on juoda mielikuvitusvettä kaikista lelumukeista.
  • kasvattaa tukkaa. Vihdoin?
  • inhoaa vaipan pukemista, sukkien pukemista, pukemista yleensäkin. Lisäksi kurjuus-listalle pääsee varpaankynsien leikkaus, nenän niistäminen ja vaunuissa istuminen.
  • ei vieläkään ymmärrä, mitä tarkoittaa "ihan kohta".
  • tykkää lukea mainospostin perusteellisesti ja syödä salaa äidin veroilmoituksen. Saunominen, uiminen, mummin kaulakorun kiillotus ja enon kanssa lentokoneen leikkiminen on myös kivaa. Äitin kanssa kivointa on sylikkäin möllöttely, kun väsyttää jo, muttei vielä nukuta. Silloin voi antaa myös maiskautuspusuja, jos äiti osaa olla ihan hiljaa ja paikallaan ja paijata vaan.
  • omistaa kolme hammasta, alarivissä, ja kolme muuta on hyvää vauhtia tuloillaan. Mokomatkin kiusankappaleet.
  • aiheuttaa pyykkiä aivan hillittömästi. Kaikkea pitää saada kokeilla, maistaa ja lopuksi hinkata vaatteisiin ja tukkaan.
  • kuorsaa nuhaisena tai yliväsyneenä.
  • tykkää pinnasängystä vain ulkopuolelta, perhepeti on pop.
  • ei suostu konttaamaan kummitädin eteisen matolla, vaan menee karhukävelyä.
  • pelkää ja vierastaa ex-anoppiani, mutta rakastaa ex-appiukon karvaista naamaa.
  • tykkää kissoista ja koirista.

  • on isosti rakastettu. Enkä nyt puhu vain omasta puolestani.


4 kommenttia:

  1. Moikka! Eksyin blogiisi ja heti pakko kysyä, että oletko sinäkin Kouvolasta? Niin tutun näköistä joissain noissa kuvissa :)

    Suloinen tyttö :)

    VastaaPoista
  2. Onnea!!! se on totta miten uskomattoman nopeasti se aika pienen kanssa menee... :)

    VastaaPoista
  3. Ja lisääppä listaan vielä että omistaa aivan tuhottoman ihanan hymyn ja nuo simmut on jotain niin suloista! :) onnea Tirppa 8kk :)

    VastaaPoista
  4. Onnea söpöliinille Tirpalle! :) Ja kaunis tuli tuosta bodystakin!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. ♥

(Yli 2 viikkoa vanhoihin postauksiin tulevat kommentit menevät valvonnan kautta, joten ethän ihmettele, jos kommenttisi ei tule heti näkyviin)

Muuta blogissa:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...