22.10.11

Ammaaa - no sitä tissimaitoa

On imetyksen teemaviikko, mutta tuntuu että jokainen on tarttunut aiheeseen ja vienyt sanat suustani. Intonaation imetysteksti kiteytti monta ajatusta, joita olin pyöritellyt mielessäni, saamatta sanaakaan kirjoitettua.

Tämä on meidän imetystarinamme, sellaisena kuin me sen olemme kokeneet. Tiedän, ettei asia ole kaikille näin yksioikoista. Jos teitä puuduttaa/ärsyttää jo valmiiksi, niin saa jättää väliin, tai vain tirkistellä tissikuvia. (Oikeasti, pieni varoitus, kuvia ei ole sensuroitu!)



Ennen Teen syntymää en ollut tehnyt mitään suuria imetyssuunnitelmia tai periaatepäätöksiä. Lähinnä olin miettinyt, että imetys olisi kätevää ja taloudellista onnistuessaan. Uskoin asioiden menevän omalla painollaan.

Teen synnyttyä sain lapsen verisenä ja kinaisena rinnalle. Hillittömän pieni, sinipunainen ja täysin avuton ihmisenpoikanen. Kuitenkin se osasi avata silmät, katsoa minua ja hakeutua tissille. Se sai kiinni pinkeästä rinnanpäästä ja söi ahnaasti mahansa täyteen. Se tuntui helpolta, luonnolliselta ja kummalliselta! Se kun maito heruu rinnasta, on mielettömän kummallisen tuntuista ensikertalaiselle. Se millä innolla lapsi tarttuu rintaan. Ja sitten se imeminen. Kaikenkaikkiaan kummallista. Mutta siihen tottuu, ja siitä tulee kivaa.

Tee joutui 6h ikäisenä sokerikorjaukseen osastolle, ja ennenkuin minua päästettiin ensimmäistäkään kertaa sinne, oli tytölle annettu tuttipulloa ja tutti. Sitä tunnetta on vaikea kuvailla. Raivo oli ensimmäinen. Suru. Ikävä. Mustasukkaisuus. Minä olen lapsen äiti, minulla on valtavat valuvat rinnat täynnä lapsen omaa maitoa, minä olen valvonut ja odottanut että pääsisin lastani ruokkimaan ja hoitamaan, ja te kehtaatte minulta kysymättä antaa sille jonkun muun äidin maitoa ja tutin. Pidin suuni kiinni, mutta pidin myös tiukasti kiinni siitä että pääsin sen jälkeen AINA osastolle kun likalla oli nälkä. Istuin persaus ruvella osaston kovilla penkeillä ja imetin. Kestin sen, että joskus piti pumpata ja hörpyttää sen lisäksi, tehdä tuplatyö.

Tee oli alle vuorokauden ikäinen, kun sain sen luokseni synnyttäneiden osastolle. Punnitsin, imetin ja punnitsin. Vaikka tikit kiristivät ja kävely oli tuskaisaa, imetin ja syöttöpunnitsin käytävän päässä kun kerran käskettiin, vaikka pullosta syöttämällä olisi päässyt helpommalla. Tunsin ylpeyttä kun syöttöpunnitukset nousivat 18 grammasta 68 grammaan parissa päivässä. Erittäin täydet rinnat olivat tuskaisat, sain ravata kaalikaapilla, suihkussa ja lypsää käsin ja pumpulla. Imemisote täysistä rinnoista meinasi olla hakusessa, mutta aina tarvittaessa pyysin hoitajaa näyttämään vielä kerran miten vauvan saa aseteltua MountTissilän huipulle kätevästi, ja miten se "hamppariote" nyt menikään. Maitoa tuli, se riitti, lapsi oli tyytyväinen ja sairaalasta lähti kotiin painavampi typykkä, kuin minkä olin tähän maailmaan putkauttanut.

Teen "tissi-ilme"

Kotosalla imetys lähti hyvin käyntiin. Maitoa oli kolmelle vastasyntyneelle. Haisevia rintarättejä oli vuorikaupalla, ja maidonkerääjät nousivat nopeasti arvoon arvaamattomaan. Ensimmäiset kaksi viikkoa jaksoin pakastaa maidonkerääjiin kertyneet maidot, mutta kun kahden viikon saldo oli lähes viisi lirtaa valumaitoa, aloin kaataa maitoa viemäriin. Imetyshormonihuuruissa itkin lavuaarilla tappavani keskosparkoja nälkään, kun en luovuta maitoa sairaalalle. Tällä pikkupaikkakunnalla maidon luovuttaminen vain on lähes mahdotonta autottomalle yksinhuoltajalle. Jotenkin siitäkin syyllisyydestä pääsi yli. Pääasiahan on, että se maito riittää sille lapselle, joka minun kuuluukin ruokkia.

En kokenut missään vaiheessa, että minua olisi painostettu imetykseen. Neuvolassa imetys kuitattiin sillä, että se sujui. Mitä siitä turhaan keskustelemaan, jos se kerran sujuu. Rinnan päät eivät olleet kipeät, koska imuote oli hyvä, ja maitoa riitti, koska rintaa oli jatkuvasti tarjolla.
Enemmän häiritsi jatkuva huomauttelu siitä, miten paljon sitä maitoa tuli. Paidat kastuivat napaan asti, vaikka rintaliivit toppasi harsoilla ja pyyhkeillä. Pienet liivinsuojat sai nauraa suohon. Maitoa suihkusi metrin päähän jos lapsi ei heti napannut rinnasta kiinni, kun sen liiveistä kaivoin. Huomasin sen kyllä itsekin, ja ne kanssaihmisistä, jotka eivät sitä heti huomanneet, huomasivat sen kyllä pian, kun joku sitä isoon ääneen päivitteli. Lakkasin kuitenkin nopeasti harmittelemasta, ja olin ylpeä siitä, että olin valiolehmä. Tarkoittihan se sitä, että pystyin ihan itse ja yksin pitämään huolta siitä, ettei pienokaisella ollut nälkä.

Alusta asti imetin juuri siellä, missä tytöllä oli nälkä. Kanssaihmisten kauhuksi ja ihmetykseksi kaivoin tissini esiin kassajonossa, junassa, kahvilassa, ikean keittiöosastolla, konsertissa, you name it, missä tahansa. Päätin etten pyytele anteeksi sitä, että ruokin nälkäisen lapsen. En halunnut juuttua imettämään haiseviin vessoihin ja ahtaisiin sovituskoppeihin, vaikka on sitä tullut niissäkin imetettyä. Aluksi arastelin sitä, että ihmiset näkevät rintani. Mitä tutumpi ihminen, sitä pahempi. Isäihminen, appi, veli, anoppi, nöyryyttävää. Jossain vaiheessa tissistä tuli samanlainen maidonsäilytys- ja anniskeluväline kuin maitotölkistä. Sopii (melkein) tilanteeseen kuin tilanteeseen. Siunaustilaisuudessa poistuin imettämään säädyllisesti piiloon.

Imetin ja imetän edelleen lapsen unten maille. Lopetin hetkeksi yleisön painostuksesta, aloin nukuttamaan lasta omaan sänkyyn ilman rintaa. Ketuiksihan se meni. Meidän hienot 10min iltanukutukset ja lähes täydet yöunet vaihtuivat kahden tunnin nukutuksiin ja risaisiin öihin. Sain tarpeekseni ja väsyin, ja päätin visusti tekeväni jatkossakin niinkuin meidän perheelle parhaiten sopii, sanovat muut mitä tahansa.
Yöt Tee nukkuu perhepedissä minun kanssani, joten alusta asti yöimetykset ovat vaatineet minulta hyvin vähän osallistumista. Kevyt havahtuminen, liivien aukaisu, tissi mimmin suuhun ja unta kuulaan. Hetken (tai mistäs mie tiedän) päästä liivit kiinni ja uni jatkuu lähes keskeytyksettä. Samasta syystä meillä ei juurikaan ole yöhuutoja ollut. Herään ipanan nälkäkommunikointiin (en tiedä mihin) jo ennen sitä nälkäitkua. Meillä on itketty öisin vasta nyt, kun on tehty hampaita urakalla.

Neljän kuukauden iässä ajattelin, että on aika siirtyä kokeilemaan kiinteitä. Kun niin monelta suunnalta sai kuulla kommentteja kuten "no eikös se nyt jo voisi vähän maistaa, anna munkin syöttää sille jotakin" jne. Aivopesua. Tarjosin jokusen kerran hedelmäsoseita likalle, mutta vastauksena oli aina yrjöäminen. Ei pulauttelu, vaan kouristuskaarella oksentaminen. Silloin otin googlen kauniiseen käteen ja luin 6kk täysimetyksestä, ja otin sen uudeksi ohjenuorakseni. Minun lapseni ei ollut valmis kiinteisiin vielä 4kk iässä, muut tekevät valintansa oman lapsensa tarpeiden mukaan.

Kuusi kuukautta vierähti, eikä aina ollut helppoa, vaikka maitoa riittikin pitämään mimmin tyytyväisenä ja neuvolan käyrillä. Pahin oli 4-5kk välinen aika, kun lapsi kieltäytyi syömästä rintaa, jos minä istuin. Aina piti yrittää löytää jonkunnäköinen makuupaikka. Kerhossa ja kummin kaupalla se vielä onnistui, mutta shoppailun sai unohtaa kuukaudeksi, tai sitten ajoituksen piti olla nappiin, eli ruoka-aikojen väliin. Istuen syötettynä tyttö veti rintaraivareita, mutta makuullaan tissi oli parasta maailmassa. Turhauttavaa, kyllä, mutta ohimenevää kuitenkin.

Kun Tee täytti 6kk ja täysimetys piti virallisesti lopettaa, päätin lopettaa tyylillä. Pidin Tissiäiset, akkojen varpajaiset. Syötiin ja saunottiin minun kotonani, ennen saunaa laitoin Tirpan nukkumaan. Saunottiin ja saunan jälkeen lypsin hätävaramaidot jääkaappiin. Siirryin ensimmäisen kerran puoleentoistavuoteen viihteen puolelle ihan alkoholinkin merkeissä ja nautin olostani parhaiden naisten kanssa. Tee nukkui kotona tädin ja mummin valvonnassa, kun minä otin hyvällä omallatunnolla lonkeron tai kaksi karaokekapakassa. Saavutuksia saa juhlia!

Kiinteiden aloitus ei käynyt kivuttomasti. En ole asiasta hirveästi puhunut täällä blogissa, mutta lyhykäisyydessään: Tee oksensi kaksi ensimmäistä kuukautta lähes jokaisen syötetyn aterian kaaressa lattialle ja seinille. Painokäyrä tippui ja "hyviä" neuvoja satoi joka tuutista. Oma jaksaminen oli kortilla ja ihmetys ja huoli pienestä raastavaa. Luojalle kiitos toimivista tisseistä, sillä maito pysyi sisällä silloinkin, kun mikään muu ei pysynyt. Maidon voimalla pituus pysyi hienosti neuvolan käyrillä, vaikka painoa ei juurikaan kertynyt.

Kun 8 kuukautta pyörähti mittariin, selätimme oksenteluongelman lääkärin neuvoilla: antamalla ajan kulua ja sinnikkäällä harjoittelulla. Mitään allergiaa tai rakenteellista vikaa kun ei Tirpan tapaiseen oksenteluongelmaan voinut liittyä. Sen myötä tissin luulisi jääneen taka-alalle.
Mutta tuntuu käyneen päinvastoin. Vaikka likka ei enää etsikään rinnasta pääasiallista vatsantäytettä, hän hakee usein rinnalta läheisyyttä, lohtua, janon sammutusta ja välillä ipana tulee tissille ihan vain kujeillakseen. Tissittelystä on tullut meidän juttu. Ennen se oli meidän juttu, mutta ennen kaikkea ruokaa. Nyt se ravinto on toissijainen asia ja lämpö ja läheisyys tärkeintä.



Kun lapsi on rinnalla, maailma pysähtyy. Lapsi ei yritä sillä hetkellä kasvaa, liikkua ja kehittyä, vaan keskittyy nauttimaan sylistä ja maidosta. Äiti ei muista murehtia kasvavaa tiskivuorta, vaan imetyy mukaan siihen maagiseen yhteenkuuluvuuden tunteeseen. Yhteen päivään mahtuu monta pientä ihmettä, siinä tissitellessä.



6 kommenttia:

  1. Kiitos tarinasta. Yhteenveto oli ihana!

    VastaaPoista
  2. Hieno kertomus, omalla tavallaan! Ihanaa että oot pystynyt ja halunnut imettää noinkin pitkään ja että Teekin haluaa jatkaa :)

    VastaaPoista
  3. Hyvä kirjoitus!:) Imetys on kyllä ihanaa.<3

    VastaaPoista
  4. Ihana ihana postaus :) minulla on poika 5kk ja jo raskausaikana aloin lukea blogiasi. Nostan hattua sinulle ja kuinka hassulta se kuulostaakin, minusta on hienoa, että olet päättänyt pärjätä yksin :)
    ihanaa syksyä sinulle ja pienokaiselle!
    ps. miten saat imetettyä liinassa?

    VastaaPoista
  5. Kiitos kun kirjoitit tästä! Kaikki imetysaiheiset tarinat tulevat tarpeeseen nyt kun se alkaa pyöriä omassakin mielessä lähestyvän synnytyksen myötä :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. ♥

(Yli 2 viikkoa vanhoihin postauksiin tulevat kommentit menevät valvonnan kautta, joten ethän ihmettele, jos kommenttisi ei tule heti näkyviin)

Muuta blogissa:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...