20.10.11

Hukkapätkä 9kk


Olen oppinut tuntemaan pienen tyttöni persoonan. Yhdeksän kuukautta sitten synnytin rääpäleen joka hädintuskin piti silmiään auki.

Nyt minulla on tytär, joka ilmaisee itseään, mitä tahtoo ja kuka on.

Tirppa tahtoo lukea kirjoja ja kääntää itse sivuja, pussata mustekalaa ja sadeasuista vauvaa, vilkuttaa toukalle. Tee tahtoo ylemmäs ja ylemmäs sylissä, paras paikka on parimetrisen enon harteilla, silloin ylttää kattoon leikiten. Tee tahtoo nukkua vieressä, ja niin me molemmat nukumme hyvin. Tee tahtoo syödä ja juoda itse, vaikka sihti on huono. Tee tahtoisi leikkiä kaikilla muilla tavaroilla, paitsi leluilla. Tee tykkää maahan tippuneista lehdistä ja hiekasta hampaissa. Tee pussaa ja halaa rajusti.

Tee ei halua pukea haalaria, ei syödä lusikalla, ei käydä nukkumaan omaan sänkyyn. Tee kieltäytyy usein yhteistyöstä, mutta pusuhalipalkankorotus saa uuden äänen kelloon.

Äitiysloma on muutamaa päivää lukuunottamatta käytetty. Mutta minusta tuntuu, että vasta nyt lapselle on merkitystä sillä, olenko minä paikalla! Vasta nyt meistä on seuraa toisillemme, olemiseen on tullut vastavuoroisuutta. Minä pyydän, likka ojentaa, minä kiitän, ja neiti nappaa omansa takaisin. Minä hymyilen, Tee hymyilee. Nyt pitäisi antaa ipana jonkun muun kasvatettavaksi päiväsaikaan, ja tarttua yhteen melko hienoon työtarjoukseen. Toisaalta köyhällä ei ole varaa valita, mutta kuka sanoo, ettei 3-9 kuukauden päästä tule jotakin yhtä hyvää tai jopa parempaa? Minä tahtoisin vielä olla näkemässä jokusen "ensimmäisen", vaikka ensimmäinen hymy, hammas, sana ja askel on jo listalla.


Miten te olette siirtyneet vauva-arjesta eteenpäin? Onko ihan pakko?



7 kommenttia:

  1. ei ollu pakko vaikka järkevämpää olis varmaan ollu mennä töihin.kun rahastressi iskee katon tyttöä ja mietin aina et mitä hetkiä oon saanu kokea.stressi ja pennin venytys on ollu pieni hinta siitä kaikesta.ite oon ollu asenteella että töitä kerkee kyllä tekee ja ne ei minnekkään karkaa mutta taaperoaika on vaan kerran.on ollu kiva nähä kaikki ekat jutut vaikkakin on monet juhlat ja menot jääny menemättä mut niitäkin tulee ja menee.ei kaduta pätkääkään.suosittelen jokaisella jos on vaan mitenkään mahdollisuus siihen ja pidän itteäni onnekkaana että oon saanu kokea tän kaiken:)

    VastaaPoista
  2. Esikoisen kohdalla siirryin aika nopeasti töihin. Heti kun neiti oli valmis tarhaan niin sinne oli mentävä. Jotenkin en edes osannut ajatella kotiin jäämistä. Nyt kuitenkin aion nauttia kotona olemisesta vielä jonkin aikaa. Tammikuussa loppuisi mammaloma, mutta olen ainakin elokuuhun asti kotona. Ehkä siitä vielä vähän eteenkin päin jos vaan raha tilanne tosiaan antaa periksi.

    VastaaPoista
  3. mikä työjuttu? ;)

    Ja ei, en osaa vielä siirtyä eteenpäin. Meillä se pikkuvauva-aika oli sen verran tuskaista, että nyt kun alan nauttia tästä, niin en lähde vielä mihinkään kotoaa. Onneksi on valinnan varaa, mutta toki asia olisi eri, jos ei olisi miestä tässä hommassa mukana. Mutta mitä tahansa päätätkin tehdä, niin ihan varmasti teet oikean ratkaisun teidän kaikkien kannalta :)

    VastaaPoista
  4. Ilmaisit hyvin juurikin sen mitä olen käännellyt ja väännellyt päässäni. Nythän tämä vauva-aika/tuleva taaperoaika vasta muuttui hauskaksi! Tyttö tuntuu muuttuvan koko ajan, joka päivä tulee jotain uutta ja haluaisin kovasti olla aitiopaikalla vielä hetken tai niin pitkään kuin mahdollista. Tuntuu hullulta että pian pitäisi mennä töihin.. Tai alkaa hakemaan töitä, minun tapauksessani :)

    VastaaPoista
  5. Musta tuntui lapsen ollessa 9 kk, että se on vielä kovin pieni päivähoitoon. Olin kotona siihen asti, kun lapsi oli 1v ja 2 kk. Oikeastaan siinä vuoden ikäisen kanssa alkoi tulla ekaa kertaa sellainen olo, että sen voisi jo hoitoon viedäkin - osasi kävellä ja touhottaa asioitaan jo sen verran hyvin. Meillä tosin mies jäi sitten hoitovapaalle ja lapsi menee hoitoon ollessaan 1 v 8 kk.

    Näihin päivähoitoasioihin vaikuttavat kyllä niin monet asiat: omat urahaaveet, taloudellinen tilanne, lapsen luonne (mielestäni aika paljonkin), hoitopaikan luonne jne. Joku kompromissi eri asioiden välillä sitä vaan täytyy löytää.

    Haaveilen itse 4-päiväisen työviikon tekemisestä sitten kun lapsi sinne päivähoitoon menee.

    Eivätköhän kaikki sen omaan tilanteeseensa parhaiten sopivan ratkaisun löydä - sinäkin! :) Uskoisin, että haikeaa se on joka tapauksessa, oli lapsi minkä ikäinen hyvänsä. (no, tiedän kyllä äitejä, jotka ovat riemusta kiljuen menneet töihin heti kun ovat päässeet, eikä siinäkään tietysti ole mitään vikaa.)

    VastaaPoista
  6. Anonyymi-yh vakkarilukija täällä taasen moi. Jouduin laittamaan lapsen päiväkotiin 10-kuisena ja se oli kamalaa -lapsi huusi hoidossa kovasti (mutta olen 99% varma että hoito oli hyvää) ja oppi kävelemään vasta 6kk:ta hoidossa oltuaan.. Eipä vain ollut vaihtoehtoa, töihin oli mentävä. Eikä ollut mitenkään mieltäylentävää kuulla kaverilta kommenttia 'mitenköhän se (lapsi) siellä hoidossa oikein pärjää kun on niin pieni?'

    Tsemppiä kovasti päädyt sitten mihin ratkaisuun hyvänsä!!

    VastaaPoista
  7. Ihana postaus ja mahtava kuva - kuin studiokuva ;)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. ♥

(Yli 2 viikkoa vanhoihin postauksiin tulevat kommentit menevät valvonnan kautta, joten ethän ihmettele, jos kommenttisi ei tule heti näkyviin)

Muuta blogissa:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...