29.11.11

"Kuin sie ehdit?"


No sillai.

(Kuva otettu ystävän luota ravintolapäivän aamuna. Kuorrutettavana prinsessakakku.)

26.11.11

Toivomuskaivo

Jotenkin tuntuu, että minulla on henkilökohtainen, pään sisäinen toivomuskaivo. Asiat järjestyvät aina.

Kirpparilta löytyy juuri se mitä etsin, budjettiin sopivalla hinnalla, ystävä tarjoaa apuaan pyytämättä, jollakin on varastossa turvaistuin, ja sukulaisella on luppoaikaa työttömänä, ja halua auttaa hankalien päivien koulumatkoissa, vaikka ajokilometrejä kertyy 14o yhden ainoan kouluun heittämisen takia.

Monta kertaa minulta on täällä blogissakin kysytty, että miten minä pärjään yksin lapsen kanssa. En minä pärjääkään. Koska en ole yksin, aina on joku, jolle tyttäreni ja minun asiat ovat sydämenasioita. Ja ilman näitä ihmisiä tekisi mieli lyödä hanskat tiskiin.

Kiitos on liian pieni sana. Kiitos, silti.

24.11.11

Kapuloita rattaisiin

Koulu alkaa klo 11.15.
Ainoa bussi jolla ehtii tunnille lähtee klo 6.50.
Matka kestää tunnin.
Laskekaa turhien päivähoitotuntien määrä.

Sitten vielä mietitään, miksei julkista liikennettä hyödynnetä enempää.
Ärrimurri, ja harmaat aivosolut käyttöön. Jotain pitää keksiä.

EDIT:

Jos koulu loppuu torstaina klo 12.15,
ja seuraava bussi kotiin lähtee 15.30,
kuinka monta turhaa hoitotuntia tulee lapselle?
Ja kuinka paljon äitiä itkettää bussiasemalla, kun tietää että senkin ajan voisi käyttää tytärtä halien ja pusien?

22.11.11

Varustautumista, valmistautumista

Teen kanssa ollaan tultu toimeen aika vähillä uusilla hankinnoilla, suurin osa tavaroista ja vaatteista on ostettu tai saatu käytettynä. Pinnasänky on uusi, lakanat on uudet, äippäpakkaus oli uusi. Syöttötuoli on uusi. Ja sitten on tietenkin Tuli.

Nyt kun Tee aloittaa tammikuussa tarhan, herää kysymys siitä, mitä tarvitsee hankkia, että homma lähtee sujumaan? Tarhareppu, jumppatossut, jotain muuta vielä? Ja miten käy meidän (täysaikaisen)kestovaippailun?

Saa vinkata, ihan kaikesta päivähoidon aloittamiseen liittyvästä. Olisi kiva, että se lähtisi sujumaan, oma opiskelumotivaatio on parempi kun tietää ettei lapsi huuda hoidossa yhdeksää tuntia ikäväänsä.

Mie vinkkaan, että seuraavat reput miellyttää omaa silmää!






Nyyhkis

Ryhmäperhehoitopaikkaa haettu, opiskelupaikkaan ilmoitettu, kelan papereita täytelty. Ja sitten se iskee. Nyyhkis. Miun vauva kasvaa isoksi!

20.11.11

Niin onnellinen että ihan itkettää!

Rakastan tytärtäni ylitse muiden.

Rakastan myös konditoriaa ja leivontaa. Olen leipomossa omassa elementissäni, miun kädet on tehty tekemään sitä työtä. Kun kädet tekee töitä, aivot askartelevat ajoitusten ja työvaiheiden kanssa, ja mieli lepää. Työpäivän jälkeen hiukset tuoksuu tuoreelta pullalta ja kroppa tietää tehneensä töitä. Se on ihanaa.
Pitkään on näyttänyt siltä, että opintojen jatkaminen entisessä muodossa ja sovitulla aikataululla on pyhä mahdottomuus, mutta nyt on ihan uudenlaista toivoa! Olo on kuin talviunesta heränneellä, ja pitkään vaivannut saamattomuus ja ahdistus tuntuu hälvenevän.

Jos kaikki menee putkeen, tammikuussa alkaa miun ja Tirpan tarinassa ihan uudenlainen ajanjakso.
Tee täyttää vuoden, minä palaan koulun leipomoon, ja Tee aloittaa päivähoidon minulle tuttujen ihanien hoitajien kanssa kunnallisessa päivähoidossa. Rahallisesti tulee tekemään ihan yhtä tiukkaa kuin nytkin, mutta ainakin asiat etenevät kohti helpompia aikoja. Miulla on vähemmän aikaa käytössä Teen kanssa puuhaamiseen, mutta "laatuajan" määrä pysyy melko vakiona. Tee nukkuu miun koulupäivän aikana päikkärit ja syö kaksi ateriaa, leikkii ja ulkoilee muiden lasten kanssa. Kun tullaan kotiin, miulla on edelleen aikaa lukea, leikkiä, laulaa ja helliä lasta mielin määrin. Viikonloput ja koulun lomat saan omistaa tyttärelleni. Toivottavasti myös joitakin etäopiskelupäiviä mahtuu opintosuunnitelmaan. Työharjoitteluissa Teen hoitopäivät lyhenevät matka-ajan verran, eli 2 tuntia.

Kaikinpuolin hankala, mutta kertakaikkisen ihana pitäisi siis olla seuraavakin vuosi. Sen vuoden luulisi tuovan ihan uutta mieltä tähän elämään ja selkeyttä tulevaisuuteen.

Toivottavasti te lukijat pysytte mukana ensi vuonnakin! Teidän tukenne ja kannustuksenne tulee varmasti tarpeen silloinkin. Meidän matkamme jatkuu, ihan uudella innolla.

19.11.11

Viikonlopun kakkusatoa




































Ötökkäkakut ystävänpalveluksena, muut Ravintolapäivän "kakkuravintolan" satoa. On tässä kiirettä pidellyt. Joten huomenna me köllitään Teen kanssa vaan kotona. Ihanaa!

17.11.11

Mulkosilmä-Murkku


Yövalon hämärässä valaistuksessa oli pakko kaivaa kamera esiin. Niin hellyyttävä näky on lapsi joka on löytänyt Sen Oikean Pehmolelun.

Herkistävää. Ja jotenkin myös surullista. Tähän asti olen ollut täysin korvaamaton. Nyt on löytynyt nokkamuki, josta neiti suostuu juomaan, ja pehmolelu, joka auttaa pääsemään unen vaiheesta seuraavaan heräämättä. Pikkuhiljaa se kasvaa isoksi, eikä enää tarvitse minua niinkuin ennen, pian koittaa jopa se aika, kun minun pitää jättää tämä kotona oleminen, ja Teen pitää kohdata maailma kodin ulkopuolella ilman minua. Toivottavasti Murkusta on siinä touhussa edes jotakin tukea ja turvaa. Olen onnellinen ipanan puolesta.


16.11.11

TUNNUSTAN!




Tykkään ällöimelistä joulukorteista! Myös sellaisista joissa on söpöjä lapsia tonttulakki päässä! Ampukaa, mutta tahdon sellaisen myös omasta jälkikasvusta, kun se vielä on pieni ja söpö ja suostuu pitämään kostyymejä.

Tee ei kuitenkaan aina ole yhteistyöhaluinen, kuten aikasemmasta yrityksestä voi päätellä. Tällä kertaa onnistui kuitenkin vähän paremmin, ja huumorintajuttomille sukulaisille lähtee tälläinen kuva:


Niille, joiden uskon ymmärtävän vitsin, lähetän tuon ensimmäisen yrityksen otoksen tekstillä "Rauhallista Joulua!"


EDIT: Sain kuulla että Tee näyttää tässä kuvassa ihan nunnalta! Tirsk. Ei siis mennyt niinku Strömsössa tämäkään, mutta kortit on jo tilattu, joten mitä sitä suremaan.

Suklaaöverit isänpäivän kunniaksi


Minulla oli tänäkin isänpäivänä juhlafiilis kateissa. Itse en isänpäivää juhli, ja Teelläkään ei omassa isässään ole suuremmin kehumista. "Maailman paras isä" kortti olisi mennyt v*ttuilun puolelle, joten en muistanut mitenkään. Itse sain äitienpäivänä tekstiviestin sen jälkeen, kun olin jo käynyt illalla nukkumaan. Isäihminen ei ansaitse sitäkään. Muistakoon ipana sitten kun kasvaa, jos tahtoo.

Upouutta isoisää, P-pappaa, halusin silti juhlistaa, ja tehdä siitä meidän perheen isänpäivätradition. Leivoin tuon suklaakakkusen, jonka välissä on tazzakaakaokermavaahtoa, ja päällä suklaatuorejuustokreemi.
Mitään korttia en myöskään P-papalle tehnyt, sillä hän ei ole sen tyylinen alkuunkaan. Ja lahjoja en ostele, Teen papasta kun on kyse, eikä omastani. Oi mutsi mutsin blogista bongasin vanhan suosikin, taikataikinan, ja tein samanlaiset käsiveistokset. Ja pappahan oli niin otettu, että silmäkulmassa kimalsi.

Parasta oli, että kakkua jäi jaettavaksi vielä niidenkin kanssa, jotka Teen isänhommia minun kanssani hoitavat. Kakkua riitti minun äidilleni, veljilleni ja siskolleni. Meidän laajennetulle perheelle.

14.11.11

Karvarukkanen


Meillä on molemmilla ollut tänään vähän tälläinen päivä.

Pehmoleludilemma

Teellä on hirveä kasa pehmoleluja ja unirättejä, suurin osa lahjaksi saatuja. Mutta mikään niistä ei kelpaa unikaveriksi. Niitä voi viskoa ja paiskoa päiväsaikaan, mutta sängystä ne lentävät kuin leppäkeihäät. Selkeästi unikaverille kuitenkin olisi tilausta, sillä itse en jaksaisi käydä samaan aikaan ipanan kanssa yöpuulla, ja joku siinä kainalossa pitää olla.

Noh.

Käytiin ostamassa meille imuri, ja sillä reissulla ipana iski silmänsä oranssiin mulkosilmäiseen pehmo-otukseen. Sen kun antoi käteen, se sai niin märän pusun, ettei sitä kehdannut enää hyllyynkään laittaa. Kotimatka autossa sujui kiltisti nukkuen, uusi ystävä kainalossa. Päiväunille käytiin uusi pehmo kainalossa. Yöunille ajattelin ipanan nukahtavan tissille, niinkuin aina, mutta ei. Pehmolelu kainaloon ja kehtolaulu, ja uni tuli.

Asiassa on vaan yksi mutta. Se oranssi otus on kai muurahainen. Mulkosilmä-Murkku. Toivottavasti Tee ei saa ärrävikaa, muuten minulla on kova selittäminen tarhantädeille!

(Kuvan otuksesta saatte sitten kun lapsi siitä hetkeksi luopuu..)

Jakakaa teidän lasten hauskimmat ja hirveimmät unilelujutut!

13.11.11

Nahkavekkari

Miulla on hyvä nahkavekkari. Tänä aamuna se antoi nukkua puoli yhteentoista (tuli tarpeeseen), ja joka ilta kello 23.30 se alkaa huutaa kesken unien, eikä rauhoitu, ennenkuin käyn itsekkin sängyn pohjalle makaamaan.

En vaihda.

10.11.11

Ruokaremontti

Tee syö hyvää ja monipuolista ruokaa. Itse huomaan usein, että ruokapäiväkirjassa lukee:

  • klo 11: paahtoleipä, kuppi kahvia
  • klo 16 mandariini
  • klo 21/22 kaikenlaista roskaa. Ruuanjämiä/eineksiä, leipää, kaakaota, coca colaa, keksejä.
Lyhyesti sanottuna pahalta näyttää. Ei tuolla ruokamäärällä lihomaan pääse, mutta satavarmaa on myös se, etten saa tarvittavia vitamiineja ja muita kropan rakennusaineita. Enkä näytä kovin hyvää esimerkkiä Teelle, ei sillä että se vielä tajuaisi, tai että pystyttäisiin muutenkaan syömään yhtä aikaa.

Ajattelin tehdä itselleni (ja miksei muillekin) kolmen viikon ruokasuunnitelman! Idealla, että edellisen päivän päivällisestä pitää aina jäädä seuraavan päivän lounaalle. Eli yhtenä päivänä saisi kahta eri lämmintä ruokaa yhdellä kokkauksella. Tämä vaatii kuitenkin paljon suunnittelutyötä ja matikkaa (tällä budjetilla ja kahden hengen perheelle)..

Ja siksi pyydänkin teiltä ideoita:



Mikä on sinun arkiruokabravuurisi?


Joko se nyt on taapero..


..kun se kävelee näin hienosti?

9.11.11

Oma imetysnukke


Oli ihan pakko tehdä meillekin tälläinen. Tee ymmärsi heti jutun juonen. Vauva tulee naama edellä äitin tissille ja sanoo maiskmais ammammaa. Palkitsevaa tehdä näitä leluja lapselle, joka vielä pitää niitä kivoina!

(ps. 200. postaus, ja mie käytin sen tälläiseen! höh!)

8.11.11

Kantomasennus (ja kuinka se parannetaan)



Kantokiertue oli ja meni meidän osaltamme. Hyllytin Yamon kahdeksi viikoksi, ja kannoin vain Tulilla. Tykkäsin Tulista kyllä, ihastuinkin vähän, silti ihan hyvillä mielin laitoin Tulin eteenpäin seuraavalle testaajalle, ajatuksena se, että se on erinomainen reppu, mutta Yamokin on erinomainen. Vähänpä tiesin.

Seuraavana päivänä kiepautin lapsen tottuneesti Yamoon, mutta jokin oli pahasti pielessä. Säädöt olivat ennallaan, ja reppu täsmälleen samanlainen kuin aina ennenkin, mutta kahdessa viikossa sekä Äiti että Tytär Prinsessapersaus olivat tottuneet parempaan!

Sitkeästi yritin pitää kantoreppuilusta kiinni, mutta itse diagnosoitu kantomasennus iski salakavalasti. Ensimmäisinä oireina oli haluttomuus reppuilla, kärttyisyys reppuillessa, ja kivistävät olkapäät reppuilun jälkeen. Seuraavaksi myin kaikki ("pieniksi jääneet") trikooliinamme pois, pienempien vauvojen ja äitien iloksi. Saatoinpa tirauttaa kyyneleenkin, miun vauva kasvoi ulos meidän yhteisestä jutusta. Yamo roikkui naulassaan, muttei houkutellut yhtään.

Tytär kärsi kantomasennuksesta eniten. Syliaikaa ei ollutkaan enää tarjolla rajattomasti! Äidin perässä joutui konttaamaan huutaen, kun se ei jaksakkaan kantaa jatkuvasti mukana arkiaskareissa. Mikään ei ole hermoja raastavampaa kuin eroahdistuksesta kärsivä lapsi. Yksinhuoltajana en tule toimeen yhdellä kädellä koko päivää, joten lapsi on pakko laskea lattialle, vaikkei se tahtoisi olla erossa äidistä. Yöt ja päikkäritkin menivät lekkeriksi, kun halipula iski kesken unien. Sitä huudon määrää, mistä ollaan kärsitty nyt jo monta viikkoa. Puolin ja toisin, myönnettäköön. Ipana rätisee, kitisee, ulisee ja ulvoo ns. "ilman syytä", ja itsellä tuntuu kaikki keinot loppuvan kesken. Turhauttavaa, suorastaan raivostuttavaa.

Rattaista Tee ei ole koskaan perustanut, ja kun kantoreppu entistä useammin unohtui kotiin, sain taas äänekkäitä muistutuksia miten paljon Tee rattaita vihaakaan. Kassajonossa, kaupungilla, kirjastossa, kerhossa, kävelyllä, you name it. Kyllä tuli asia harvinaisen selväksi.

Jäi siis kolme vaihtoehtoa:

  1. Lopettaa kantaminen. Kokonaan. Jotenkin kauhistuttava ajatus, kun kantaminen on ollut niin iso osa meidän arjessa!
  2. Tyytyä Yamoon. Auts. Mutta kaikkeen tottuu, kai?
  3. Luopua haaveesta ostaa veronpalautuksilla käytetty tiskikone, ja ostaa Tuli.

Purin hammasta ja tein päätöksen tyytyä Yamoon. Raahasin sitä kaikkialle ja yritin kovasti käyttää sitä entiseen tapaan. Sormetkin tottuvat metallikielisen kitaran soittamiseen, hartioidenkin luulisi tottuvan taas kivireppuun. Luulisi.

Muutama päivä sitten tein budjettilaskelmia joulukuulle, laskin joka sentin säästöistäkin, ja mietin joululahjaostoksia uudelleen. Selasin Ipanaisen verkkokauppaa ja haaveilin tositarkoituksella. Helpolla pelkällä kotihoidontuella elävän yksinhuoltajan budjetti olisi reppuun venynyt, vaan jouluna olisi syöty makaronilaatikkoa. Siihen ei kuitenkaan tarvinut ryhtyä, sillä Kaksin kaunihimpi sai repun omakseen mainostilaa vastaan.

Lääke kantomasennukseen tuli tänään postista:


Avunhuutoihini vastattiin taaperokoon Tuli/Tula-repulla.


Ei maltettu odottaa kotiin asti, vaan avattiin paketti jo matkalla!


Ja Tirppa kiitti nukahtamalla reppuun, ensimmäistä kertaa yli kuukauteen.



Hiukkasen yllätyin Cheeky Owls-kuosin värityksestä. Tuotekuvissa se oli kellertävä, mutta luonnossa ihanan omenanvihreä!
(Hämärässä salamalla otetut kuvat valehtelevat myös vähän, reppu on tummanruskea ja vihreä ei ole noin ärtsy.)



Mitä tässä nyt yritän sanoa on KIITOS.



(Tämä ei ole se maksettu mainos, vaan myöhemmin sivupalkkiin ilmestyvä Tulin logo.)

6.11.11

Minä


Aika usein tuntuu siltä, että on vain äiti. Olen äiti aamusta iltaan, siitä kun avaan silmät siihen hetkeen kun vaivun uneen. Päiviin mahtuu hyvin vähän sitä kuuluisaa omaa aikaa, ja kun sitä ei ole, helposti unohtaa itsensä.

Kuka olen, mistä pidän, mitä minä tykkään tehdä?

En tykkää tiskauksesta, pyykin pesusta, imuroinnista, räästä olkapäällä, maitotahroista rinnuksilla ja sosetahroista housun polvella. Mutta ne ovat minun arkeani äitinä. Äitinä oleminen on myös kivaa, hymyt, uudet taidot, onnistumisen ilo ja silkka olemisen riemu lapsessa herkistää monesti päivän aikana.

Siitä huolimatta, että äitinä oleminen on ihanaa ja tärkeää, on surullista miten helposti minä menee hukkaan.

Pidin lasten halloweenjuhlat ja kuljin koko illan kameran kanssa. Minä unohdin syödä niitä herkkuja, minua ei näy yhdessäkään kuvassa.

Meillä on harrastuksia. Meillä, siis oikeastaan Teellä on ja minä olen pakollinen asuste. Tee käy kerhoissa ja muskarissa ja uimassa, minä olen statisti.

Muistan kyllä pitää huolta siitä, että ipana saa iltasadun, maalaa aika ajoin sormiväreillä tai mustikoilla. Mutta milloin minä luen kirjoja ja maalaan?


Neulon villasukkia lapselle ja muulle perheelle. Omat paikkasin tänään kolmannen kerran. Pitäisi neuloa itsellekin uudet. Kunhan ensin neuloo nuo lapaset loppuu, ja nuo sukat, ja tuon pehmoketun..

Laulan lastenlauluja, pukemislauluja, laululeikkejä. Viihdytän lasta lurittelemalla lirularulorumoniturhaporuratkiriidaksimuuttuu löpölöpöseonihanhöpöjokaleikistäsuuttuu, mutta unohdan miten voimauttavaa on laulaa isosti, vatsan pohjasta asti, olen unohtanut millainen lauluääni minulla oikeasti on. Piti oikein kuunnella koneelta pätkä vanhaa musikaalia, että muistui mieleen.

Pukeudun vauva-arkeen. Housuihin, joissa voi kyykistellä, kurotella, konttailla..paidan pitää sopia imetykseen ja olla vatsan kohdalta suopea. Kengissä pitää voida kävellä 10km vaunulenkki. Rintaliiveistä nyt ei sitten edes puhuta. Johonkin vaatekaapin pohjalle ovat hautautuneet vyötärömekot, hauskat neuleet ja korkokengät. Puuhelmet ja korvakorut on varastoitu odottamaan aikaa, kun lapsi ymmärtää olla roikkumatta niistä. Hiuksetkin on lyhyet, koska jatkuva tukassa roikkuminen kiristää hermoja. Mutta pitkinä ne on silkkiä ja nättiä isoa kiharaa, lyhyenä täysin hallitsematon pehko. Käytännöllisyys, kauneus ja halpa hintalappu, yhdestä pitää tinkiä.


...

Listaa voisi jatkaa vielä vaikka kuinka pitkään. Siitä tulisi masentava lista. Pitää muistuttaa itselleen, kun ilta yhdeksän jälkeen ei taaskaan jaksa tehdä mitään omaa, että pikkulapsi aika on lyhyt. Aika pian se jo tahtoo tehdä itse, leikkiä itse ja kysyy saako mennä kavereille yöksi. Silloin varmaan itken sitten tämän sylivauva-ajan perään. Ihmismieli on sen verran kummallinen.

Mitä te tekisitte kaikella sillä ajalla, jota ei juuri nyt ole?

(Kuvituksena Ennen raskautta ja lasta-otoksia)

5.11.11

Hammastehdas


Täällä on asunut kaksi kiukkuista akkaa lähiaikoina. Minä viisastun kahdella hampaalla ja Tee teki toista ylähammasta 18 päivää itkun ja parun kera. Myötätuntoa riittää, sillä puhkeavat viisaudenhampaatkaan eivät tule kivutta läpi.

Vaan pikkuneidin hymyt sen kun kaunistuu.

4.11.11

Kuva-arvoitus


Kun edellisessä kuussa maksoi lähes kolmensadan euron yksittäisen laskun, ei paljoa jäänyt rahoja muihin laskuihin. Ja kun laskuja ei maksa, netti ei toimi. Mitä tekee mökkihöperö bloggari, kun netti ei toimi ja lapsi nukkuu? No kutoo. Loputtomasti. Jossain kohtaa lähti järki näitä neuloessa. Mutta nyt ne lämmittävät pikkusiskon sääriä. Kuvassa omat puupökkelöt.

Palailen siis ensi viikolla miljoonalla postauksella, onhan tässä taas hiljaa oltukin!

Muuta blogissa:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...