6.11.11

Minä


Aika usein tuntuu siltä, että on vain äiti. Olen äiti aamusta iltaan, siitä kun avaan silmät siihen hetkeen kun vaivun uneen. Päiviin mahtuu hyvin vähän sitä kuuluisaa omaa aikaa, ja kun sitä ei ole, helposti unohtaa itsensä.

Kuka olen, mistä pidän, mitä minä tykkään tehdä?

En tykkää tiskauksesta, pyykin pesusta, imuroinnista, räästä olkapäällä, maitotahroista rinnuksilla ja sosetahroista housun polvella. Mutta ne ovat minun arkeani äitinä. Äitinä oleminen on myös kivaa, hymyt, uudet taidot, onnistumisen ilo ja silkka olemisen riemu lapsessa herkistää monesti päivän aikana.

Siitä huolimatta, että äitinä oleminen on ihanaa ja tärkeää, on surullista miten helposti minä menee hukkaan.

Pidin lasten halloweenjuhlat ja kuljin koko illan kameran kanssa. Minä unohdin syödä niitä herkkuja, minua ei näy yhdessäkään kuvassa.

Meillä on harrastuksia. Meillä, siis oikeastaan Teellä on ja minä olen pakollinen asuste. Tee käy kerhoissa ja muskarissa ja uimassa, minä olen statisti.

Muistan kyllä pitää huolta siitä, että ipana saa iltasadun, maalaa aika ajoin sormiväreillä tai mustikoilla. Mutta milloin minä luen kirjoja ja maalaan?


Neulon villasukkia lapselle ja muulle perheelle. Omat paikkasin tänään kolmannen kerran. Pitäisi neuloa itsellekin uudet. Kunhan ensin neuloo nuo lapaset loppuu, ja nuo sukat, ja tuon pehmoketun..

Laulan lastenlauluja, pukemislauluja, laululeikkejä. Viihdytän lasta lurittelemalla lirularulorumoniturhaporuratkiriidaksimuuttuu löpölöpöseonihanhöpöjokaleikistäsuuttuu, mutta unohdan miten voimauttavaa on laulaa isosti, vatsan pohjasta asti, olen unohtanut millainen lauluääni minulla oikeasti on. Piti oikein kuunnella koneelta pätkä vanhaa musikaalia, että muistui mieleen.

Pukeudun vauva-arkeen. Housuihin, joissa voi kyykistellä, kurotella, konttailla..paidan pitää sopia imetykseen ja olla vatsan kohdalta suopea. Kengissä pitää voida kävellä 10km vaunulenkki. Rintaliiveistä nyt ei sitten edes puhuta. Johonkin vaatekaapin pohjalle ovat hautautuneet vyötärömekot, hauskat neuleet ja korkokengät. Puuhelmet ja korvakorut on varastoitu odottamaan aikaa, kun lapsi ymmärtää olla roikkumatta niistä. Hiuksetkin on lyhyet, koska jatkuva tukassa roikkuminen kiristää hermoja. Mutta pitkinä ne on silkkiä ja nättiä isoa kiharaa, lyhyenä täysin hallitsematon pehko. Käytännöllisyys, kauneus ja halpa hintalappu, yhdestä pitää tinkiä.


...

Listaa voisi jatkaa vielä vaikka kuinka pitkään. Siitä tulisi masentava lista. Pitää muistuttaa itselleen, kun ilta yhdeksän jälkeen ei taaskaan jaksa tehdä mitään omaa, että pikkulapsi aika on lyhyt. Aika pian se jo tahtoo tehdä itse, leikkiä itse ja kysyy saako mennä kavereille yöksi. Silloin varmaan itken sitten tämän sylivauva-ajan perään. Ihmismieli on sen verran kummallinen.

Mitä te tekisitte kaikella sillä ajalla, jota ei juuri nyt ole?

(Kuvituksena Ennen raskautta ja lasta-otoksia)

6 kommenttia:

  1. Näinhän se on. Jos joskus laitan itseni valmiiksi lähteäkseni ihmisten ilmoille, kysyy 4vee, että miks sä äiti olet noin hienona. Siis, olen laittanut tukkani ja siistit vaatteet päälle kotivaatteiden ja suttuisen ponnarin sijaan. Kotivaatteet ja kotiäitilook ylipäänsä ovat olleet arkipäivääni viimeiset 4,5vuotta ja ovat sitä jatkossakin. Meille syntyi kaksi viikkoa sitten kolmas lapsi, joten imetysliivit, maidolle käryävät vaatteet jne. ovat arkipäivää vielä pitkään. Mutta totta, äitinä olo on ihanaa ja antoisaa. Ja tätä pikkulapsivaihetta varmasti myöhemmin kaipaa. Joten nautitaan täysille arjesta! :) Voimia sinulle!

    VastaaPoista
  2. Komppaan ihan kaikkea mistä kirjotit.. Välillä oikeen ahdistaa jos pitää lähteä ihmisten ilmoille..kauhee duuni ettiä siistejä vaatteita kun ne kaikki on hautautunut vaatehuoneen perälle,osa niistä ei vieläkään edes mahdu päälle. Mutta siltikin aion nauttia tästä ajasta täysillä,jokainen hetki on hirmu arvokas <3 sitäpaitsi enää muutama kuukausi ja mun pikkunen täyttää vuoden..huih..

    VastaaPoista
  3. Hei, löysin blogisi juuri ja kahlasin useamman kuukauden taaksepäin. Olet urhea,sanavalmis, äidillinen ja riittävä. Toivon sinulle ja suloiselle tyttärellesi kaikkea hyvää!

    VastaaPoista
  4. Jos aikaa olisi kuin ennen, niin mä niin laittaisin valokuvat albumiin. Ahdistaa se valokuvien järjestämättömyys. Ja välillä vähän muutkin tekemättömät työt. Sinällään en hirveästi omia harrastuksia kaipaa, kun ne ovat muutenkin vähentyneet vuosien saatossa.

    Töihin paluussa on ollut se hyvä puoli, että on tullut sitä omaakin juttua pelkän äitiyden rinnalle.

    VastaaPoista
  5. Niinpä! On niiin helppo hukata itsensä tähän arjen pyöritykseen ja äitiyteen...
    Mutta kyllä se varmaan niin on, että tätä pikkulapsi aikaa vielä jossain vaiheessa kaipaa.

    t: Taustalla seurannut :)

    p.s Sinun Teellä on kaunis äiti! :)

    VastaaPoista
  6. Voimia ja jaksamista. Kyllä sinä itsesi löydät uudelleen kiireisimpien pikkuvauva ja -lapsivaiheen jälkeen. Uskon, että nyt ei paljoa lohduta, että tuo vaihe on niin lyhyt - nauti siitä! Totta sekin on joka sanalla, usko pois.
    Pienin askelin ja ole armollinen itsellesi. Lapsen mielestä oma äiti on kaikista paras, rakas ja kaunein vaikka olisikin se räkä olkapäällä vanhoissa verkkareissa hiihtävä takkutukka.
    Itse huomasin nyt, kun kuopus on jo 3,5vuotias, etten tiedä minkälaisesta musiikista enää pidän, jos lastenmusiikkia ei lueta mukaan.

    Susannan p.s.:stä täysin samaa mieltä!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. ♥

(Yli 2 viikkoa vanhoihin postauksiin tulevat kommentit menevät valvonnan kautta, joten ethän ihmettele, jos kommenttisi ei tule heti näkyviin)

Muuta blogissa:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...