31.8.11

Naapurisovun edistämiseksi


Aion tämän kerran antaa anteeksi synnynnäisen kusipäisyytenne. Jatkossa pyytäisin huomioimaan seuraavat asiat:

1. Vauvat itkevät, vuorokauden ajasta ja minun yrittämisestäni huolimatta
2. Seinän paukuttaminen ja hävyttömyyksien huutelu ei auta, eikä lohduta

Jos teesini eivät mene perille: ensi kerralla lataan postilaatikkonne viikon paskavaipoilla, sen verran kiristää tän mimmin pipo juuri nyt.






30.8.11

Reppumatkailua..eiku kantokiertue!


Tunnustan, meillä on Tirppiksen kanssa ollut käytössä:

2 pitkää, paksua sidottavaa trikooliinaa, molemmat pituudet
1 pitkä, ohut sidottava trikooliina, viisi metriä ja risat
1 rengasliina
1 kantopussi
1 vesiliina
1 ergo-kantoreppu
ja nyt 1 yamo-kantoreppu.

Melkoinen määrä.

Mutta innoissamme otamme osaa kantokiertueeseen, ja testaamme Tuli-kantoreppua! Seuratkaa repun matkaa alusta asti, meille se kotiutuu vasta vähän myöhemmin. Jokainen blogisti tyylillään, Oi Mutsi esimerkiksi aikoo hylätä rattaat ja vaunut koko testiajaksi. Saas nähdä mitä meidän osotteessa keksitään!

28.8.11

Kuva-arvoitus: etsi kuvasta kaksi kiusankappaletta!

Vinkkivinkki: löytyy ipanaisen alaikenestä.

27.8.11

Tahaton mykkäkoulu!





Tirppa on täystuho termiitti pyörremyrsky ja siinä sivussa kovin onnettomuusaltis. En pääse edes vessaan ilman ipanaa, ilman että se on sillä aikaa tyhjentänyt viilikupin, löytänyt antennipiuhan ja tiputtanut läppärin lattialle. Lisäksi neiti tehtaili 2 alahammasta, eli on ollut kiukkuinen kuin ampiainen, ja kieltäytynyt syömästä mitään lusikkaruokaa. Ymmärrettävistä syistä tämä bloggaus on nyt kovin hidastahtista toimintaa, kun päivällä ei voi eikä illalla jaksa. Koittakaa roikkua mukana!


19.8.11

Lutakointia

Allekirjoittaneella itsellään on vielä talviturkki niskassa. Ja jos kelit jatkuu tälläisinä, aion sen myös pitää! Tee sen sijaan on vesipeto, joka ei sadesäätä tai lutakoita kaihda, kunhan on lämmintä. Säälitti ajatus siitä, ettei Tee ole koko kesänä päässyt uimaan muualla kuin ammeessa pihamaalla, niin mentiin sitten pikapulahdukselle. (Koittakaa olla huomaamatta omaa heikkoa ulkomuotoa, en muistanut pestä tukkaa, pukea uimapukua, olla nauramatta tai vetää mahaa sisään..)











Nyt me vaihdetaan maalaismaisemat pääkaupunkiin, joten blogissa ei tapahdu mitään koko viikonloppuna!
Posted by Picasa

14.8.11

"Vähän yli puolivuotias" eli 7kk raportti

Minimimmi täytti tänään 7 kuukautta.

Pari päivää ennen iän vaihtumista opeteltiin konttaamaan kunnolla ja seisomaan, tänään otettiin ensimmäiset kaksi askelta tukea vasten. Likan tempperamentilla ei a) odoteta kärsivällisesti b) huudeta kunnes joku tekee jotain, vaan mennään ja tehdään ihan itse. Ihan itse saan myös minä alkaa värjätä kuontaloani, sillä harmaita hiuksia on tiedossa. Mimmi osaa nimittäin touhottaa menemään, mutta järkeä ei ole jaettu samassa suhteessa. Logiikalla: on ok heittäytyä sylistä (sain kopin!) ja on ok päästää irti tuesta seisoessa. Kuhmuja ja kolhuja tiedossa!

Uutuuksia vauvarintamalla on pidentyvä hiuskuontalo, joka ei näissä kuvissa kylläkään näy. Ehkä siis ennen joulua saan ostaa ensimmäisen hiuspinnin tai pompulan.

Alahampeista toinen on puskenut pienen terävän kulman ikenestä läpi. Loppukin kuultaa jo ikenestä läpi.

Kädet pelaa entistä paremmin. Esineitä Tee osaa vaihtaa kädestä toiseen, ja jos tavara tai juttu on tarpeeksi pieni mutta hillittömän mielenkiintoinen, pinsettiotekkin onnistuu.

Oma ja muiden kroppa on jännä. Äidillä on suu, nenä, silmät, korvat ja hiukset, ja yllättävää kyllä, samat osat löytyy omastakin nassusta. Tunnen itseni tyhmäksi kun toistan päivästä toiseen "Nenä. Se on äitin nenä. Ei saa repiä äitin nenää. Missä Tirpan nenä?" Ja sama muilla jännillä naaman ja ruumiinosilla. Monta kertaa päivässä.

Ruokapuoli on aikalailla kahtia jakautunut.

1. Tissimaito on edelleen pop. Monta kertaa päivässä, kerran yöllä. Imetys on meille molemmille edelleen mieluisaa ja kätevää, joten jatkamme samalla taktiikalla jatkossakin. (Siitä huolimatta, että ensimmäinen hammas puskee yhtä kulmaa ikenestä läpi, ja sillä voi raadella rinnanpäätä kuin pieni nälkäinen leijona!)

2. Kiinteitä ruokia menee viisi kertaa päivässä. Aamupuuro, lounaaksi lihasose, hedelmäsose/jugurtti välipalaksi, kasvissose päivälliseksi ja iltapuuro yötä vasten. Vettä juodaan mukista, jos palvelu ei pelaa, komennetaan terävästi "vettä! ttä! ttä!"

Lapseni ensimmäinen sana oli "vettä", mutta äitä tuli hyvänä kakkosena. Molemmat siis selkeästi sellasia sanoja, jotka tulevat oikeissa asiayhteyksissä, muunlaisia ei lasketa. Äänteitä kun tuo hokee itsekseen leikkiessään, kuuluu välillä hassujakin sanoja! Kun Nalle Puh puhelin kysyy "leikitäänkö yhdessä?" ja lapsi kiljuu sille vastaan EN - KÄ, ei voi olla nauramatta.

Sosiaalisuus on muutenkin jotenkin ryöpsähtänyt. Hymyt, naurut, riemunkiljahdukset ja höpöttelysessiot vuorottelevat. Mämmämämämä -bababababa- tätätätät- kiiiiiihkiiiiih- nänänänä- ta!ta!- mömmömmöö. Ota siitäkin nyt sitten selkoa, jos kysymys kuului "onko bataatti hyvää?"

Virallisia mittoja mimmille saadaan tiistaina, mutta vinkkiä antaa se, että hyvästelemme tällä viikolla 68senttiset vauvan vaatteet.





Ps. tietääkö kukaan mistä vois ostaa käytettynä valokuvaustaustoja? Nääkin kuvat olis onnistuneet paremmin jos taustana ei olis pelkkä valkonen makkarin seinä..

Miksi täällä blogissa on niin hiljaista?

Aina voisi vedota joihinkin "kiireisiin", mutta tällä kertaa vetoan seuraavanlaiseen listaan:

3 kiloa jauhoja
3 kiloa sokeria
60 kananmunaa
5 litraa mehua
1 kg vadelmia
500g voita
½ kiloa hillosokeria
7 litraa kermaa
3 levyä marabou-suklaata
5 levyä valkosuklaata
1 levy tummaa suklaata
3 ps mariannerouhetta
1,25 kg marsipaania
elintarvikevärejä

ja hillittömästi työtunteja..







































Lupaan kunnostautua.


11.8.11

Tytär, äiti ja äitinäiti


Tee käy aina välillä mummilassa hoidossa, vartista kahteen tuntiin kerrallaan. Olen päässyt puolen vuoden aikana huovuttamaan askartelupajalle, parturiin, saunaan, elokuviin ja kerran jopa tyttöjen kanssa ulos (Tee oli nukkumassa). Pieniä arjen irtiottoja.

Tirppis ei ole helppo hoidettava, joten ensimmäisen 6kk aikana olin ollut erossa pienokaisesta huikeat 4 tuntia (huovutus+ parturi+ sauna). Minun äitini on kuitenkin pesunkestävä äiskä, selvinnyt minusta ja kolmesta sisaruksestani selväjärkisenä, joten luotan Teen Mummilaan ihan hyvillä mielin. Mummilla ei oo toimivia tissejä, mutta muuten konstit on monet. Vauvana hörpytys ja loputon heijaaminen kelpasi ensihätään, nyt kiinteä ruoka maistuu ja äidin lypsymaitoa osataan juoda mukista (!!). Päikkäreille neidin saa sammumaan vaunuihin tai autoon. Äitini myös ymmärtää, ettei minun ole helppo jättää neitiä silmistäni. Jotenkin salavihkaa minut saatiin vakuuttuneeksi siitä, että mummi ja neiti toimivat yhteen kuin ajatus, mummin kanssa syöminen ja leikkiminen on kivaa, ja mummi osaa työntää lastenvaunuja ihan yhtä lailla kuin äitikin. Pikkuhiljaa alkaa siis tuntua siltä, etten pelkästään uskalla jättää Tirppistä hetkeksi hoitoon, vaan voin tehdä sen kelloa vilkuilematta ja murehtimatta. Kyllä ne pärjää.

Vaikeinta äitini on kai ollut hyväksyä, etten ole samalla tavalla äiti, kuin hän itse. Kantoliina, kestovaipat, tutittomuus, tuttipullottomuus ja perhepeti oudoksuttavat, mutta äiti varoo kyllä arvostelemasta minun valintojani. Välillä vihjaisee, että lapsi ei "ikinä" opi nukahtamaan itse, jos nukutan sen aina tissille yhteiseen sänkyyn. Minä sanon takaisin, etten tunne kouluikäisiä, jotka äitinsä tissillä roikkuisivat yöt läpeensä. Äidin mielestä teen asiat itselleni hankalaksi. Minun mielestä olen tehnyt asiat Tirpan tahtisesti itselleni mahdollisimman helpoksi. Totta, olisin saanut viikon lasta huudattamalla varmaan läpi yön nukkuvan "itsenäisemmän" lapsen, mutta tämä sopii meille paremmin. Äitini kuuntelee perustelut, nielee vastaväitteet ja on mummina lapselle, antaa minun olla äiti tavallani. Rakastan äitiäni siitä hyvästä.

Jos minulla menee sormi suuhun, soitan äidille. Äiti on auttanut minut läpi monesta "tyhmä tyttö" hetkestä, raskausajan solmuista, kun tuntuu, että vauvan mukana olisi pitänyt tulla kaikkitietävä käsikirja. Vauvan itkiessä mahavaivojaan pari päivää vanhana, äiti näytti kädestä pitäen vyöhyketerapiaa ja kakkajumppaa. Hyvästi pierut ja tiukassa olevat kakat. Jos en tajunnut tarvitsevani jotakin vauvakapistusta (pikkuniistäjä!), äitini toi sellaisen, ilman suuria maailmanpelastajan elkeitä. Apua, tukea, seuraa ja autokyytejä on saanut pyytämättä.

Eniten kuitenkin arvostan sitä, miten pyyteettömästi äitini rakastaa tyttären tytärtään. Tirppa on mummilleen ylpeyden aihe, äitini seuraa herkeämättä lapseni kasvua, rakastaa sitä varmasti yhtä paljon kuin minä itse, mutta ei kasvattavana äitinä, vaan mummina. Mummina saa joustaa säännöistä, hemmotella, höpsötellä ja jakaa lapsen kanssa ihan eri juttuja. En voi kuin katsoa sivusta, ja olla ikionnellinen, että tytärtäni on siunattu tuollaisella mummilla, ja minua äidillä.

Sitten ajatus, joka saa minut itkemään joka kerta, jo puolen vuoden ajan:

joku päivä minä saan katsoa aikuista tytärtäni, ja rakastaa häntä edelleen yhtä paljon ja enemmänkin kuin tänään. Ja jos Tirppa rakastaa ja arvostaa minua puoliksikaan niin paljon, kuin mitä minä äitiäni rakastan ja arvostan, olen tehnyt elämässäni jotain oikein.

Toivepostaus: Vauva kissakodissa, kissa vauvakodissa

Menee vähän kertaamiseksi, mutta onhan tätä kissa-vauva-perheen arkea eletty taas vähän enemmän. Kuvat viimeisimmältä ulkoilutuspäivältä, vauva hihnanpäässä sattumalta, kissa ei kaipaa ketään kiinnipitelijäksi, ei nimittäin karkaisi vaikka joku käskisi.

Sopu on erityislaatuinen kissa, minulle. Epäilemättä tavallinen maatiaiskissa kaikille muille. Olen kuitenkin ollut sen mutti jo muutaman vuoden, joten hämmästyin, miten nurjasti kissaan suhtaudutaan (neuvolassa, keskustelupalstoilla..) kun perheeseen on luvassa ihan oikea vauva. Kissasta ruvetaan puhumaan vaaratekijänä. Ensin se vaarantaa raskauden ulosteperäisillä bakteereilla, vauvan synnyttyä siitä on miljoonasti enemmän haittaa, karvoja, hilsettä ja kissahan voi vaikka ilkeyttään käydä makaamassa vauvan naamalla kunnes se tukehtuu. Minulla kuitenkin loksahti leuka, kun kysyttiin missä vaiheessa raskautta aion kissastani luopua. Vastasin, etten luovu perheenjäsenestä.


En voinut raskausaikana noudattaa neuvolan neuvoa, ja jättää kissanhiekkalaatikon siivousta jonkun muun hommaksi. Tässä taloudessa saa odottaa vielä aika kauan, ennen kuin "Joku Muu" tekee osuutensa kotitöistä. Hiekkalaatikon siivouksen jälkeen pesin kädet, niinkuin luulisi jokaisen järkevän ihmisen tekevän, raskaana tai ei. Ja se riitti.

Kissaa valmisteltiin vauvan tuloon. Vauvan tavarat (pinnasänky, babysitteri, turvakaukalo, amme..) valtasivat osansa asunnosta, eikä kissalla ollut niihin asiaa. Tasapuolisuuden nimissä kissakin sai sitten sille korvamerkittyjä tiloja. Yhden nojatuolin lampaankarvapehmusteella, ison kiipeilypuun ja pinnasängyn alle kaikilta turvaan oman pesän. Laitokselle lähtiessä kissalle "palkattiin" seuraneidiksi minun pikkusiskoni, joka kävi ruokkimassa ja leikittämässä kissaa, olinhan kuitenkin viikon poissa kotoa. Pistorasiassa oli kissojen mielihyvähormoneja vapauttava kapistus, ettei miukulla ehdi tulla liian ikävä. Vauvan haju tuotiin asuntoon ennen vauvaa.


Vauvan kotiuduttua kissa pakeni maan alle. Tai no, sohvan alle. Se tuli sieltä yömyöhään syömään ja pissalle, ja palasi sitten koloonsa. Kissa sai tehdä tuttavuutta uuteen tulokkaaseen omalla tavallaan, omalla ajallaan. Tirppa oli lähemmäs kuukauden, ennen kuin Sopu käväisi kosketusetäisyydellä vauvasta. Siitä asti on rinnakkaiselo sujunut kuin normaalissa lemmikkiperheessä, ilman sen kummempia ongelmia. Vauvan sänky on vauvan sänky, minun sänkyni kuuluu minulle, ja Sopulla on omat paikkansa, myös tässä uudessa asunnossa. Rajojen kanssa ei ole ollut ongelmaa. Kissa pysyttelee käsivarren mitan päässä vauvasta, varsinkin nyt kun Tee osaa tarttua karvoihin salamannopeasti.


Tirppis rakastaa katsella Sopun tekemisiä. Aamupuuro uppoaa kohteeseensa kuin huomaamatta, jos kissa on samaan aikaan ruokakupilla. Leikkimisen lomassa pitää aina tarkistaa, onko se kissa vielä päikkäreillä. Ohi löntystelevä katti saa ipanassa aikaan riemunkiljahduksia. Joskus jos äiti on vahtimassa, saa Tirppa silittää kissaa, ihan nätisti. Molemmat tykkää.

Nyt kun Tirppiksellä on uusi vaihde silmässä ja vauhtia riittää, on pitänyt tehdä muutoksia myös kissan kannalta. Ruokakupit on nostettu lattialta tasolle, vessan ovessa on hakanen, jolla se pysyy kissankokoisella rakosella, mutta Tee ei mahdu hiekkalaatikon apajille. Raapimapuu, lampaantalja ja salapesä ovat edelleen kissan aluetta, pikkunäppien ulottumattomissa. Parveke on kissan valtakuntaa, verkotettuna, ettei karvakaveri karkaa.

Puoli vuotta ollaan selvitty kissan ja vauvan kanssa ihan moitteetta yhteisessä kodissa. Jopa piti vähän miettiä, että mitä tässä nyt on postattavaa. Toivon, että aikaa myöten Tee oppii kunnioittamaan ja arvostamaan eläimiä, ja erityisesti tätä meidän perheen kolmatta jäsentä.

Loppukevennykseksi söpöjä kuvia kissasta, vauvaa näkee muissa postauksissa ihan tarpeeksi:






Muuta blogissa:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...