31.12.11

Vuosi 2011



Vuosi 2011 on ollut ihmeitä täynnä.

Tammikuussa sain kovan työn päätteeksi rinnalleni säälittävän rääpäleen, joka vei sydämeni ensivilkaisulla. Pelkkä vauvan tuoksun hengittäminen sai minut itkemään liikutuksesta, jokainen ryppy ja makkara oli uusi, tuntematon mutta kuitenkin oma. Parissa viikossa minun ja tyttären välille muodostui sellainen side, jonka olemassaolo jaksaa hämmästyttää tänäänkin. En ikinä uskonut tälläiseen rakkauden määrään.


Helmikuussa Tee majaili tissillä, sylissä ja liinassa. Ihossa kiinni kaikkina vuorokaudenaikoina. Ja mikä villeintä, se ei ahdistanut tai harmittanut yhtään. Minulla oli varma tunne siitä, että se on meille molemmille parhaaksi. Jostakin tuli myös varmuus omiin valintoihin äitiydessä. Meillä perhepeteillään, täysimetettiin kuusi kuukautta, liinailtiin ja kestovaippailtiin. Kaikkea tuota, vaikka kuka "asiantuntija" olisi ollut eri mieltä. Enkä kadu valintojani.

Maaliskuussa Tee sai nimen. Ja samalla vauvasta tuli persoona. Ristiäispäivänä näin ensimmäisen hymyn, ja tiesin, että meillä tulee olemaan hauskaa yhdessä. Hymyn myötä ilmeitä ilmestyi muitakin, ja opin tuntemaan pienen koomikon tyttäressäni.


Huhtikuussa aloitettiin vauvauinti, juhlittiin minun syntymäpäiviäni ja tutustuttiin ihaniin uusiin ihmisiin. Tee oppi kääntymään kaikilla tavoilla, ja alkoi liikkumaan pyörimällä. Joka päivä joutui ihmettelemään ihmislapsen tahtoa oppia uutta. Hetkeäkään ei voinut olla vain. Jos ei treenattu kääntymistä tai käsien motoriikkaa, niin sitten treenattiin äänen kirjoa kimakoista kiljaisuista murinaan.


Toukokuussa Tee tutustui luontoon innoissaan, ja oppi siinä sivussa ensin mittarimatotyylillä etenemisen, ja sitten tetsaamisen. Ryömimistä ei kokeiltu lainkaan, enkä osannut sitä kaivatakkaan, ennen kuin neuvolan täti kertoi, ettei Teen tyyli ole ryömimistä nähnytkään.


Kesäkuussa nautittiin kesästä kaikin aistein. Loikoiltiin, laiskoteltiin, haisteltiin kesäilmaa. Käytiin rannalla, hiekkalaatikolla, kylässä ja istuttiin vannassa mummin takapihalla. Jotenkin siinä sivussa onnistuttiin muuttamaan uuteen isompaan asuntoon, ihan ilman muuttostressiä. Tilan tunne oli mahtava, kun uudessa asunnossa on neliöitä lähes puolet enemmän.

Juhannuksena isäihminen kävi viimeisen kerran tapaamassa tytärtään.


Heinäkuussa Tee täytti puoli vuotta ja otti isoja harppauksia kehityksessä. Samassa rytinässä opittiin konttaamaan, nousemaan istumaan, istumaan, nousemaan seisomaan tukea vasten ja tukea vasten seisominen ja tukia pitkin käveleminen. Vauhtia oli enemmän kuin tarpeeksi, mutta joku järki kuitenkin pienessäkin päässä on, sillä Tee ei tee mitään, ennen kuin on varma, että osaa. Tee ei ole suostunut istumaan, ennen kuin oppi itse nousemaan istumaan. Eikä Tee suostunut seisomaan tukea vasten ennen kuin oppi itse nousemaan tukea vasten. Fiksu likka siis!

Elokuussa paranneltiin olemassa olevia taitoja, ja otettiin lisää kierroksia mittariin. Konttaaminen syrjäytti täysin tetsaamisen, ja seisomista harjoiteltiin ahkerasti.

Tee sai myös syöttötuolin, ja kiinteiden syömistä harjoiteltiin ahkerasti, ja huonolla menestyksellä. Koko elokuun siivosin oksennusta kaikkialta. Kiinteä ruoka ei sopinut pienelle mahalle alkuunkaan, vaan nousi aina ylös. Eikä mitenkään pieninä pulautuksina, vaan kaarella kirkuen ja paineella oksentaen. Ei paljoa lohduttanut olla kokemusta rikkaampi, kun lapsen nukahdettua saa juosta takaisin huoneeseen pelastamaan ipanan joka kirkuu, oksentaa seinille, matoille, petivaatteille ja lattioille, sitä joutuu rauhoittelemaan, riisumaan, kylvettämään, imettämään ja nukuttamaan ipanan uudelleen. Lisäksi saa vielä riipiä kaikki lakanat sängystä ja pedata perhepedin uudelleen. Kun ipana nukkuu taas rauhallisesti, sitä otti sienen kauniiseen käteen ja alkoi kuurata mustikkakeitto-oksennusta seinistä. Neuvolasta ja lääkäreiltä tuli vain kehoituksia jatkaa harjoittelua, mistään rakenteellisesta viasta tai allergiasta kun ei voinut olla kyse. Kuurauskäsi sai paljon harjoitusta, ja Tee oppi inhoamaan syömistä.

Syyskuussa Tee täytti kahdeksan kuukautta ja elämä helpottui kerta heitolla. Syöminen alkoi sujua, ei erinomaisesti, helposti tai miellyttävästi, mutta lopputuloksena ei ollut enää kaariyrjö. Niitäkin tuli, mutta aina harvemmin.
Osallistuimme Teen kanssa kantokiertueelle, ja ihastuimme Tulaan. Kävimme vaeltamassa, pidimme kirppispöytää ja aloitimme vauvamuskarin.

Pinnallinen äiti hihkui innosta, kun mimmin hiukset alkoivat kasvaa takaisin! Sanoja tai sanantapaisia alkoi tulla pulppuamalla: kssssssa (kissa), että (vettä), KAKKA, anna, ammaa (maito), lamppa.


Lokakuussa Tee täytti yhdeksän kuukautta, ja äitiyslomani loppui. Neiti oppi nousemaan ilman tukea seisomaan keskilattialla. Aivan viimeisinä päivinä menetin pienen vauvani, kun pienet pullavat jalat ottivat ensiaskeleet. Miten ylpeä voikaan olla kupeidensa hedelmän uudesta taidosta! Mutta sekään ei vedä vertoja neidin omalle riemulle, sille oivallukselle: "Minä osaan! Minä voin! Kattokaa!" Taputtaminen ja vilkuttaminen ja kielen naksuttaminen saatiin myös sarakkeeseen Osaan.


Marraskuussa pidettiin halloweenjuhlat, kaivettiin talvihaalarit esille, löydettiin unikaveri, osallistuttiin Ravintolapäivään ja harjoiteltiin, harjoiteltiin ja harjoiteltiin kävelemistä. Saatiin ensimmäiset kunnon kuhmut, mustelmat ja yksi verinen vekki alahuuleen. Pienistä kolhuista mimmi ei inahdakkaan, vaan kiire mennä, ehtiä ja ylettää menee pienen kuhmun edelle.

Tee oppi ilmaisemaan myös omaa tahtoaan, isoon ääneen. Suloisen hymyileväisen tyttären sisältä kuoriutui äitinsä veroinen Raivotar, minä itse, älä sä määrää, kaikkitännenytheti. Turhautuminen omaan osaamattomuuteen sai välillä koomisia piirteitä: jos ei ylttänyt kirjahyllyyn, piti heittäytyä maahan, huuta "äiti on paskapääääää" itkua ja hakata takaraivoa lattiaan. Välillä sai etsiä itseltään sen kuuluisan varapäreen, että jaksoi olla aikuinen ja sanoittaa lapselle sen tilanteen. "Sinua harmittaa, koska et yllä. Saa harmittaa, mutta ei tarvitse huutaa ja raivota. Äiti voi auttaa, saako äiti antaa sen kirjan sinulle?"


Joulukuussa hankalat kuviot minun kouluun palaamiseni ja Teen päivähoidon suhteen setviintyivät, vähän kuin olisi avannut sotkuisen lankakerän vain yhdestä langanpäästä nykäisemällä. Haettiin hoitopaikkaa, koettiin luopumisen tuskaa, haalittiin varustelistalle kaikenlaista ja samalla elettiin sitä meidän yhteistä ihanaa arkea.

Jouluna Tee sai aivan liikaa lahjoja, maistoi kaikkea kiellettyä ruokapöydässä, oppi laulamaan "i ha haa" ja matkii kaikkia eleitä ja ilmeitä innoissaan. Osataan inkkariulina, huulten pärryyttäminen, soo soo sormen heilutus, hyssyttely sormi suun edessä ja nenän kaivaminen. (Kivaa päästää lapsi tälläisessä herkkyyskaudessa oppimaan taitoja tarhakaverilta!)

Uusi vuosi vaihtuu rauhallisesti kotona, ipana nukkuu sylissä kun rakettien pauke herättää jatkuvasti.
Ensi vuosi tulee olemaan rankka, ihana, hankala ja korvaamaton. Saan viettää seuraavankin vuoden seuraten tyttäreni kasvua ja edesottamuksia, enkä vaihtaisi sitä mihinkään.



Hyvää Uutta Vuotta 2011 kaikille lukijoille!

30.12.11

"Moi moi Tee, nähdään maanantaina!"

..sanoi tarhatäti viimeisenä harjoittelupäivänä. Tee rakastaa hoitopaikkaa, hyvä kun saa ulkovaatteet pois päältä, kun pitää jo juosta leikkimään muiden kanssa. Ruoka on hyvää ja tätit ihania.

Nyt on ostettu hirveä määrä tavaraa, jota tälläinen äitiä leikkivä ei edes tienny tarvittavan. (Vuorettomat kurarukkaset, pastilleja, kasvukansio, reissuvihko, reppu, pyykkipussi..) Rahaa paloi varmaan enemmän kuin ikinä tähän asti, ja joulunjälkeinen budjetti kiittää. Käytettynä kun ei löytynyt yhtään mitään, ja aika loppui kesken. Lisäksi ompelin viime yönä ison kangaskassin kaikille romppeille, joita ei tarharepussa jatkuvasti kuljetella kodin ja hoitopaikan väliä. (Tuli nätti, unohdin ottaa kuvan.)


Olen halinut ja pusinut tytärtä ekstraa, sillä halipula iskee varmasti molemmille heti ensimmäisenä päivänä. Olen pikkuhiljaa ymmärtänyt, että tämä vauvavuosi on tässä. Meidän yhteinen kotiaikamme on kutistunut yhteen viikonloppuun. Alkaa ihan uudenlainen arki. Enkä voi millään tavaramäärällä varautua siihen miltä se tuntuu. Tuntuu että luovun paljosta, todella paljosta. Mutta minulla ei ole vaihtoehtoja. Olen velkaa tyttärelleni kunnollisen elintason, enkä vain kivaa ensimmäistä kolmea vuotta. Voisin olla kotona kolme vuotta, nauttia siitä että saan viettää kaikki hetket yhdessä rakkaimpani kanssa. Mutta tekisin meille molemmille ison karhunpalveluksen. Kolmen vuoden päästä olisimme tyhjän päällä. Teen tämän elämänmuutoksen meidän takiamme, olen vastuussa Teestä paljon pidempään kuin kolme vuotta. Yritän pitää sen mielessä hankalina päivinä.

Moni kysymys selvisi hoitotätien kanssa puhuessa, hoitoajat lyhenivät koulun kanssa keskustellessa, imettämistä päätin jatkaa kesään asti ja kestoilu onnistuu suurimman osan ajasta.

Jännittää niin paljon päivähoidon aloitus, että melkein unohdan jännittää uutta luokkaa ja koulurytmiin palaamista. Tärkeysjärjestys on erilainen. Tee tulee aina ensin, on listalla mitä tahansa!


28.12.11

Mio oi mio

Meillä on kestoissa sisällä pääasiassa Mio-imuja, jotka tulivat äitiyspakkauksessa. Niitä nyt kuitenkin on noin kymmenen kappaletta, joten loppuihin vaippoihin pitää tunkea satunnaisimuja. Olisi kiva saada kestovaippoja vastustaville tarhantädeille pomminvarmoja vaippapaketteja, joten Mioja tarvitsee lisää.

Roikkuuko teidän kaapissa ylimääräisiä, joista tahtoisitte eroon sopuhintaan? Laittakaa sähköpostia!

25.12.11

Pelottava mies.



Joulupukki nimittäin. Tee pelkää ukkoa kuollakseen.

Kuvissa näkyvässä tilanteessa ei niinkään, mutta kaikki loput kohtaamiset ovat olleet suoraa kauhunhuutoa. Kauppakeskuksessa olisi joulun alla saanut ilmaisiksi joulukortit lapsi+joulupukki kuvalla, mutta Tee ei suostunut metriä lähemmäs sitä karvaista miestä punaisessa reessä. Pari kertaa yritettiin lähestyä, mutta parkua ei voinut ymmärtää väärin. Tee ei halua karvaisen miehen syliin, ei viereen eikä edes lähelle. Joten ei me sitä edes joulun kunniaksi myöskään kotiin kutsuttu.

Joulu tuli ilman pukkiakin. Perhe kokoontui saman katon alle, jalat saman ruokapöydän alle. Oltiin yhdessä ja pienimpiä jännitti. Paketit ilmestyivät kuusen alle jännästi juuri silloin kun lapset kävi yhden aikuisen kanssa viemässä koirat pissalenkille.

Siinä paperin repimisen ja riemukiljumisen tuoksinassa hyvä kun sai hengitettyä, saati että olisi saanut tasokkaita ja tunnelmaisia kuvia vauvan ensimmäisen joulun lahjojen avaamisesta. Ja tuollainen alle vuosikas lapsi malttoi avata lahjoja tasan siihen asti kun nukke ilmaantui yhdestä isosta paketista. Sitä sitten paijailtiin ja halailtiin ja suukotettiin loppu aika. Äiti avasi loput paketit.

Ilahduttavan moni Teen paketeista oli kierrätettyjä leluja! Hyväkuntoisia ja mielenkiintoisia leluja, eikä rahaa ole palanut turhaan, saati luonnonvaroja. Kierrätettyinä Tee sai purkkitornin, lelupalikoita ja leluauton. Uusia tuli puinen tamburiini, ne nukenrattaat, nukke, leegoja ja leikkiastioita. Vaatelahjoja tuli kolme, plus yhdet toistaiseksi liian isot reinotossut. Aika paljon sulateltavaa pienelle ihmiselle. Aika näyttää mitkä muodostuvat lemppareiksi. Kunnes 14. tammikuuta on syntymäpäivä ja koko homma alkaa alusta.

Miun "joululahja" on kesällä saatu pakastin, jolle iskin joulun kunniaksi rusetin kylkeen. Olin kuitenkin ollut ilmeisen kiltti, sillä sain muutamia pieniä lahjoja vielä lisäksi.

Purkaan kuvia pyhien jälkeen koneelle, mutta nyt aion nauttia hiljaisesta torpasta, joulusuklaista ja hömppäleffasta!

22.12.11

Kurkistus pukinkonttiin


Ne saapuivat kuin saapuivatkin ajoissa.


Pikkaraiset punaiset puiset nukenvaunut.


Niin sievät ettei niitä raaski paketoida.


Ja kun oikein yritti, ehti tehdä vielä petivaatteetkin. Punaista, vähän pitsiä ja pikkuisia sydämiä. Pehmeällä patjalla kehtaa vauvanukke sitten pötköttää.


En malttaisi odottaa aattoa!


Kuusijuhlaa

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 
Posted by Picasa

20.12.11

Vihdoinkin!

"Saapunut toimipaikkaan/terminaaliin"

Kyllä sitä saikin odottaa!

19.12.11

Muilla mailla







Ajatukset ovat olleet muilla mailla, kun joulu lähestyy. Joskus on raskasta tietää, että on toinenkin koti, toinen kaupunki, toinen perhe ja toinen kulttuuri. Muutama vuosi on mennyt, mutta koti-ikävä on jäänyt pinnan alle kytemään. Pitänee kaivaa muumikuvioinen reseptivihko esiin muistolaatikosta, ja katsoa miten reseptit taipuvat suomalaisiin raaka-aineisiin. Tarvitsisin ison mukillisen glühweinia ja ison paperityytillisen magenbrotia vahvistukseksi.

(ps. Blogger ei ole yhteistyökykyinen vieläkään, en tiedä miksi se kippaa noita kuvia noin.)

18.12.11

Syyttäkää bloggeria

ja vanhassa ulkoasussa roikkunutta blogistia. Blogger päätti minun puolestani, että on aika siirtyä "uuteen" ulkoasunmuokkaussysteemiin ja lätkäisi oletusasetusulkoasun, jolle en osaa tämän enempää tehdä. Koittakaa kestää.

Vielä yksi!



Kakku nimittäin. Yhden pienen prinsessan alun ensimmäinen syntymäpäiväkakku. Ihan ei mennyt suunnitelmien mukaan, kun marsipaani oli laadultaan superpehmeää ja löllöä. Mutta kiva siitä tuli silti. Seuraava synttärikakku onkin sitten Tirpan oma!

17.12.11

Harmittaa

..kun tilaa lapselleen yhden ainoan joululahjan, hyvissä ajoin, ja siitä huolimatta postilaatikon kyttäämisestä ei ole mitään iloa.

Ei saapumisilmoitusta tänään.
Eikä eilen.
Eikä toissapäivänä.
Itseasiassa ei seitsemääntoista päivään.

Tarkistin jo, että menikö maksu perille. Menihän se. Lähetin sähköpostia. Yritin soittaa, mutta kukaan ei vastaa.

Viikko jouluun ja kuusen alus on tyhjää täynnä. Toivottavasti tästä ei tule yhtä niistä "rahat meni, tuotetta ei tullut, rikosilmoitus vetämässä" juttuja. Tahdon vain rahoilleni vastinetta, mieluusti luvatussa "alle 9 vuorokaudessa". Nyt riittäisi, kun saisin sen paketin ennen joulua. Eihän tuo lapsi sitä osaa vielä odottaa, mutta itselle jää paha mieli.

Huhuu, Joulupukki! Homma ei toimi näin.



EDIT: Kaupan omistaja soitti minulle vapaapäivänään, lauantai-iltana, heti kuunneltuaan vastaajaviestin. Lupasi huomenna selvittää asian ja vaikka tarvittaessa laittaa maanantaina uuden tuotteen postiin! Ihanaa että on olemassa vielä kunnollista asiakaspalvelua!

Kerron teille sitten joulun jälkeen mitä Tee sai!

Talvista hörsöilyä.



Lunta ei ole maassa juuri lainkaan, mutta tässä hääkakussa on talvifiilistä silti. Sisällä on sitten kirpeää vadelmaa ja hillitön määrä suklaata ja kaakaota kakkupohjassa.

Täällä on tänä viikonloppuna vain käsitöitä ja kakkuja. Joko kyllästyttää?

16.12.11

Pettynyt.

Siitä on puoli vuotta, kun isäihminen viimeksi näki tytärtään. Kovasti silloin vannoi soittavansa "seuraavalla viikolla." Sitä odotellessa.

Joko nyt saa luopua kaikesta toivosta?

13.12.11

Piparkakkusia




Tutustuin uudelleen lapsuuteen. Tein taikataikinaa ja siitä kuusenkoristeita. Pikkuhiljaa kuusen koristelu alkaa olla kasassa. Käpyjä ja punaista huovutusvillaa tarvitsen vielä. Tänä vuonna tahdon satumaista, itsetehtyä, pehmeää ja maanläheistä. Ei enää kimaltavia palloja ja muovikuusta. Minun näköiseni joulu, vihdoinkin.

Tee maistoi taikataikinaa, eikä tykännyt niin yhtään. Pitänee leipoa myös niitä ihan oikeita pipareita.

11.12.11

Kaksi kättä

Novitan sukkaliite ja inspiraatio. Ja vain kaksi kättä. Ja kaikki sukkapuikot käytössä. Ihan tyhmää.

Ipana on keksinyt että sillä on kaksi kättä. Niitä voi taputtaa yhteen, käsissä olevat lelut voivat leikkiä keskenään ja hei, ne kaksi kättä pystyvät yhtäaikaa tuplatihutöihin!

Ja äidin kaksi kättä eivät enää riitä mihinkään.

8.12.11

Tonttuhommia


Joulujutut valmistuvat hissukseen kilkuttelemalla illan hämärässä. Siinä vain on jokin taika: iso mukillinen teetä, villaneule sukkapuikoilla ja Jouluradio. Pieni martta sisälläni kehrää.

No edelleen jauhan siitä päivähoidon aloittamisesta

Tee menee kunnalliseen päivähoitoon tammikuussa, ja minä palaan koulun penkkiin hakemaan sen ammattitaidon virallistavan lappusen. Muutama kysymys tässä kuitenkin on ratkaistavana.

1. Perhepeti. Tästä luksuksesta ollaan nautittu molemmat ihan laitokselta asti. Enkä aio kotioloissa tätä muuttaa. Mutta tuleeko päiväkodissa hirveä taistelu päiväunista, kun en alusta asti ole lasta opettanut nukahtamaan yksin omaan sänkyynsä? Vai olisiko meillä niin hyvä tuuri, että Tee ymmärtäisi nopeasti, että kotona ja hoitopaikassa on eri systeemit, ja sillä hyvä?

2. Kestovaippailu. Suostuvatko hoitajat käyttämään lapsella kestovaippoja? Onko meillä niitä tarpeeksi? Kokokestoilu onnistuu minulta tällä määrällä, mutta entä kun kotitöille jää rajallisemmin aikaa, ja vaihtoväliä ei voi itse säätää vaippojen sisältöä tilanteen mukaan säätämällä? Likapyykin säilytykseen ja kotiin kuljetukseen on jo hankittu kätevä pussukka. Tästä varmaan pitää puhua hoitopaikkaan tutustuessa, mutta toivon isosti, että kestovaippailu onnistuu myös hoidossa. Kertikset tekevät ison loven opintotukilompakkoon.

3. Imetys. Imetys on vähentynyt muutaman viikon aikana selvästi. Nyt tissi kelpaa lähinnä aamulla, päiväunille mentäessä ja illalla. Tottakai jokaiseen harmiin. Mitä tapahtuu kun pari päivää viikossa olemme jopa kymmenen tuntia erossa? Loppuuko maidontulo kuin seinään? Olisin tahtonut imettää vielä kesään asti. Eikä Teekään vaikuta siltä että tissi olisi yhdentekevä. Onko tässä vaiheessa järkeä enää pumppailla maitoa maidontulon edistämiseksi? Tammikuussa kun neiti saa ruokajuomana jo normaalia lehmänmaitoa. Pitäisikö vain todeta, että olemme tulleet tämän tien päähän? Vai vieläkö on toivoa?

4. Päivärytmit. Tätä en oikeasti tahtoisi edes miettiä. Minun pitää ehtiä ennen seitsemää linja-autoon. Ryhmikselle kävelee vartin. Pitää jäädä aikaa höpistä hetki hoitajan kanssa ja sanoa lapselle hei heit ihan rauhassa. Eli herätä pitää viimeistään 5.30, ja se edellyttäisi että KAIKKI tavarat olisivat valmiina kasseissa jo illalla, että aamulla voisi vain napata ne mukaan. Ryhmiksellä mennään niiden rytmeillä, toivon että Tee nukkuisi hyvät päikkärit, että jaksaisi illalla olla hereillä noin kahdeksaan asti. Olen itsekäs. Tahdon yhteistä aikaa lapseni kanssa myös arkisin. Ja omasta unestakin pitäisi huolehtia, ja käydä ajoissa nukkumaan. Aikaa omille jutuille on siis lähinnä bussimatkat. Ja kotityöt pitää tehdä pääasiallisesti vapaapäivinä, pyykkääminen saa olla ainut viikollakin hoidettava kotityö yleissiisteyden lisäksi. Ja pitäisi löytää itsestään selkärankaa toteuttaa tätä rytmiä jo joulukuun puolella. Huh huh.

5. Raha. Jokainen joka on elänyt opintotuella tietää, ettei sillä meinaa elää yksikään ihminen, saati sitten että sillä rahalla elättäisi kahta. Eli opintolainaa on otettava. Töitä en todellakaan voi enää tehdä koulun ohessa, niinkuin viime lukukaudella tein. Tingin kaikesta muusta paitsi niistä viimeisistä yhteisistä hereilläolotunneista.



Helppoa siitä ei tule. Mutta mie ja Tee ollaan hyvä tiimi. Sillä pärjää jo pitkälle.

7.12.11

Veistä haavassa

Eniten äitiydessä inhoan sitä, miten joidenkin äitien on pakko nostaa omat valintansa ainoaksi oikeaksi, ja lytätä kaikki vaihtoehtoiset tavat maanrakoon:


Olen kai syyllinen, kun syyllistyn, mutta kaikilla ei vain ole resursseja tehdä ylevää valintaa ja olla lähes vuosikymmentä kotona lasten kanssa.

Minulla ei ole. Fakta on se, että olen yksinhuoltaja, jolla on yo-tutkinto, eikä sitten muuta koulutusta. Saan kotihoidontukea, jolla tunnetusti tulee nippa nappa toimeen, eikä mihinkään ylimääräiseen ole varaa. Leipuri-kondiittorin opinnot odottavat kyllä sen kolme vuotta niin tahtoessani, mutta taloudellisesti ja henkiseltä kantilta en pärjää niin kauan kotona kaksin lapsen kanssa.

Tahdon saada ammattipaperit ja töitä. Enkä tahdo odottaa sitä vuosia. Pidemmällä aikavälillä on lapseni eduksi, että meidän toimeentulomme on vakaalla pohjalla. Seuraavan vuoden/puolitoista vuotta Tee joutuu viettämään aikaa "laitoshoidossa" ihanassa pienryhmässä, lasten tarpeet huomioiden suunnitellussa tilassa. Ja sitä äiti-tytär aikaa jää aamuisin, iltaisin, viikonloppuisin ja loma-aikoina kuitenkin. Ei mitenkään ylenpalttisesti, ja varmasti ikävä on välillä kova, mutta en minä tuota lasta ole mihinkään hylkäämässä. Minä rakastan lastani yli kaiken, ja joskus se vaatii myös vaikeita valintoja.

Toivon hartaasti, ettei Tee vuosikymmenien päästä syytä minua ja "rahanahneuttani" kaikista henkisistä ongelmistaan. Minä kuitenkin elän ja hengitän tarjotakseni tyttärelleni hyvän elämän.

6.12.11

Nimipäiväkakkua


Tee juhli ensimmäisiä epävirallisia nimppareitaan tuossa joku aika sitten. (Epämääräistä, mutta kun tuolle nimelle kastettuja ei ole liiaksi..) En jaksa kuunnella enää yhtäkään vitsiä siitä, miten suutarin lapsilla ei ole kenkiä, joten pyöräytän varuiksi kakun kaikkiin lapsen kissanristiäisiinkin!

Pingviiniteemaa napattiin kastekakusta ja väliin sujahti rasiallinen kesällä poimittuja ja pakkasessa vaalittuja metsämansikoita, sekä kermaa. Päällinen on sokerimassaa. Ja hui, annoin jopa Teen maistaa omaa kakkuaan. Ipana ilmeisesti tykkäsi, koska kahden lusikallisen välissä tuli uudet sanat namnam ja ANNA. Ja enempää ei silti herunut, ja siitäkös se parku saatiin aikaiseksi.

Suurin osa kakusta katosi parempiin suihin perhekahvilassa (yksi lapsista oli ostanut Teelle jopa lahjan!) ja loput katosivat kummiloissa kyläillessä. Ei jäänyt siis nämä nimpparikakuttelut miun lanteille keikkumaan..

5.12.11

Elämän tähtihetkiä

..se kun röyhtäytät lapsen ja se oksentaa kaiken juuri syömänsä niskaasi. Etkä suinkaan ollut pukeutunut siihen juhlamekkoon ajatuksella "annan lapselle nopeesti tissihuikan ja sit ollaan lähtökunnossa."

4.12.11

Huopikkaat vauvalle


Aivan ihanat. Mutta menee samaan "sitten kun rikastun tai lakkaan edes köyhtymästä" unelmakenkäpinoon. Ja nyt lakkaan höpisemästä kengistä. Ja neulon villasukat.

Lämpimien jalkojen hintalappu






Minulla on kenkäunelmia. Niiden hinnat ovat 150e ja ylöspäin (huopikkaat 329 dollaria. Voi apua). Kotihoidontuella ei kuitenkaan juhlita, eikä ainakaan osteta riistokalliita kenkiä.

Niinpä toteutan varmaan tänäkin vuonna lämpimien varpaiden tarvettani Prisman kenkähyllyn ale-klopottimilla. Puolivälissä talvea niiden kannat ovat pilalla, pohja rakoilee irti, ja pintamateriaali kulunut kamalan näköiseksi. Ja sitten haaveilen jo kesäkeleistä ja edukkaammista jalkineista.


Ps. Ipana sai Kuomansa.

Jouluisaa



Kävi vanhanaikaisesti, ja innoistuin taas. Tänä vuonna ei sentään villasukkia.

Muuta blogissa:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...