5.3.12

Uudet pyörät alle

Meillä on Brio Nova yhdistelmävaunut ja Emmaljunga Softy rattaat. Molemmissa on vikoja, joiden kanssa olen tullut hampaita kiristellen toimeen.

Brioissa hajosi ensimmäisenä selkänoja. Se ei pysy kummassakaan pystymmässä asennossa. Ja säätäminen on muutenkin kolmen käden hommaa. Sitten hajosi jalkatuki. Siinä on nyt paalinaruviritelmä. Ja ne ovat yli vuoden ikäisellä lapsella turhan isot. Vaunuina ne olivat hyvät, mutta niiden aika on ohi. (Ja vielä yksi miinus: ne täytyy purkaa atomeihin, että ne mahtuvat takakonttiin.)

Takakonttitilanteita varten hankittiin käytettynä emmaljunga softyt. Ovat ajaneet asiansa satunnaisessa käytössä, mutta jos ja kun luovumme Brioista, tarvitaan vähän enemmän. Nimittäin kuomu. Ja katseen kestävät kankaat. Nykyiset ovat ehjät ja ihan näppärät, mutta ainoiksi rattaiksi harmittavan haalistuneet ja kuomuttomat.

Makselen muutamat laskut pois, ja tilille pitäisi jäädä käyttövarojen lisäksi vielä ihan mukava summa rattaisiin, noin 200 euroa. Mitään huikeaa sillä summalla ei uutena saa, mutta yrittää saa. Mitä sanotte seuraavista?



Ora Terra.
Crescent Compact.
Brio Pony. (Kuomun saa ostettua erikseen.)
Brio Race.

Ehdoton olen vain yhdestä ominaisuudesta kuomun lisäksi: pyörät saavat pyöriä vain eteen ja taakse. Siis kaikki "kivat liikkuvat,kääntyvät pyörät" kategoriaan lankeavat ovat pois laskuista. Aikaisemmasta kokemuksesta jäi kammo.

Pitkään olin varma, että meillekotiutuvat Brion Ponyt ja piste. Mutta nyt on varteenotettavia vaihtoehtoja suhteellisen samassa hintaluokassa. Orat jokseenkin puhuttelevat. Mitään näistä en ole päässyt paikan päällä testaamaan, joten lukijat pääsevät ääneen.

KOKEMUKSIA SAA JAKAA!

19 kommenttia:

  1. terra ja uudet racet 2011 ja 2012 saa selkänojasta ihan makuulle, cresentit puolimakuulle samoin kuin kaikki emmaljungan scooterit vuodesta riippumatta ja ne vanhat racet.
    ponyt vastaavat softyja (uusi nimi spider) ja oran vastaava malli on malla.
    noista itse valitsisin varmaan brion ja terran väliltä, ja jos turhamaisuus saisi vallan niin brion on sikaihanat väreiltä <3

    VastaaPoista
  2. Meillä on Brion Ponyt irtokuomulla. Lapsi nukkuu niissä päiväunet hyvin tarpeen tullen, joten ei nähty tarpeelliseksi maksaa enempää täysin kallistuvasta selkänojsta. Brioon päädyttiin myös muiden ohi siitä syystä, että niissä tavarakorit oli parhaat eli korin takaosassa ei ollut metallia, joka tekee koriin tavaroiden sullomisesta mahdottomuutta. Olen aika rakastunut noidin meidän kärryihin, ne ovat kevyet, kulkevat kelissä kuin kelissä ja lapsi matkustaa niissä tyytyväisenä.

    VastaaPoista
  3. meillä nuo pony-rattaat ja ovat kyllä hyvät. niissä nukkuu hätätapauksessa, mutta meillä on kaksostenrattaat päiväunia varten. näppärät, kevyet ja hintansa arvoiset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse olen myös uusia rattaita vailla, sillä meidän Brio happy-yhdistelmät on vähän turhan isot. Itse alan kallistua vahvasti Brio race:en. Uusissa tosissaan saa selkänojan kokonaan alas. Nuo crescentit näyttää myös kivoilta, mutta siinä vaikuttas olevan aika pieni tavarateline alla. Mulla se ainakin vaikuttaa paljon, että saa paljon tavaraa mahtumaan rattaiden alle, kun kuitenkin kävellen liikutaan.

      Poista
  4. Kirjotin pitkästi, mutta se katosi bittiavaruuteen... Pähkäilin taannoin saman asian kanssa. Päädyin Emmaljungan Scootereihin. Nyt kallistuisin ehkä Ora Terroihin. Me kuljetaan paljon rattailla, säällä kuin säällä. Käytiin testailemassa ja poika näytti viihtyvän parhaiten Scootereissa, istumatila oli tarpeeks iso. Työntöaisan saa riittävän matalalle, Brioissa mun hartiat jumii. Kannattaa käydä koeajamassa eri malleja :)

    VastaaPoista
  5. meillä on ollu 2vuotta brion racet ja hyvin on kestäny ja tyytyväisiä ollaan oltu:)suosittelen.ite sain ne tällee keväällä jostain nettialesta.meillä selkänoja menee puolimakuulteen mutta hyvin ollaan pärjätty ja neiti oli n.9kk ku ne hankittiin

    VastaaPoista
  6. Meillä on ainakin tuolla vuosikkaalla tuollaiset Ponyjen tapaiset, mutta ovat Emmaljungan, ikivanhat, ne toimivat kivasti kauppakärryinä autossa, mutta haluaisin ehkä mielummin kuomulliset. Eli nuo Racet näyttäisivät kivoilta. Ja olen kuullut eräältä ystävältä, joka lastentarhassa töissään häärii, että Emmaljungan Scooterit ovat todella hyvät ja kivat menopelit. Luulisi niitäkin käytettyinä saavan alta 200 e?

    VastaaPoista
  7. Se Brio Ponyyn ostettava kuomu käy myös Softyihin. Meillä on juuri sellainen viritys. Ei niin katseen kestävät kankaat peittyvät istuinpehmusteen alle :) Mutta muuten noista vaihtoehdoista Ponyt ovat siroimmat. Jos on tottunut Softyyn niin muut tuntuvat järeämmiltä (onko se sitten hyvä vai huono, riippuu mitä haluaa).

    VastaaPoista
  8. Mulla ei näistä mistään ole kokemuksia, mutta meillä on Oran Taiga yhdistelmävaunut ja oon ollu super tyytyväinen niihin :) Noi renkaat on ollu tosi hyvät, säällä ku säällä. Meille jos/kun joskun rattaita katellaan niin varmaan katon eka jsut noi Oran valikoimat.

    VastaaPoista
  9. Meillä on emmaljungan scooterit ja on ihan huiput!!!

    VastaaPoista
  10. Käsittääkseni Emmaljungan Sorty on vanha malli Spideristä joka meillä on. Siis Brion ponyja vastaava. Luulisi Spiderin kuomun käyvän noihin Softyihinkin! Muutenkin suosittelen kyllä lämpimästi noita Emmaljungan Spidereitä. Ovat tosi hyvät ainakin meillä olleet käytössä. Ainoa miinus on pieni tavaratila, osan kauppaostoksista saa kantaa repussa mukana kun kaikki ei sinne mahdu. Mutta jostain kai sitä pitää luopua kun halusin vaunut joilla helppo kulkea julkisissa ja kaupoissa... :D

    VastaaPoista
  11. Jos jostain löydät Teutonian Timmyt käytettyinä, niin siinä on hyvät kuomurattaat. On vaan sen verran pitkä käyttöikä noilla, että ajetaan varmasti aina aika loppuun ja sen takia hyväkuntoisia käytettyjä saattaa olla vaikea löytää. Meillä on Timmyt olleet ainoina kulkupeleinä ja en vaihtaisi.

    VastaaPoista
  12. Meillä myös Oran yhdistelmät tällä hetkellä. Olen ollut todella tyytyväinen, ettei tullut valituksi mitään hepposia pikkunättejä kääntyväpyöräisiä vaunuja. Sillä nyt sitten, kun rattaat tulevat jossain vaiheessa ostoslistalle, katson ensin Orat ja jos niistä ei löydy, niin katsotaan sitten jotain muuta :)
    Noissa Oran rattaissa näyttäisi olevan samanlainen taittuva työntöaisa kuin noissa vaunuissa, se on hyvä! Ei mene vain ylös/alas, kuten hissi, vaan taittuu.
    Ponytkin näyttää kivalle (tosta Terrojen kuomusta tulee ihan joku vanhojen talojen aurinkosuoja mieleen... :)).

    VastaaPoista
  13. Meillä on nuo Terrat. Ihan loistavat! Tosi kevyet, ja pyörät pyörii hyvin sohjossakin. Ja taitaa olla noista halvimmatkin? Miinusta vaan pienestä ostoskorista, mutta eipä noissa muissa näytä olevan sen isompaa.

    VastaaPoista
  14. Saako tiedustella mihin ratasmerkkiin päädyit? Meilläkin ollaan todettu että jonkinlaiset rattaat olis tarvis hankkia. Meillä on ollut ikivanhat Emmaljungat (tarkempi merkki ei ole selvinnyt :) lainassa ja ne on ihan toimivat, mitä nyt kitisee ja natisee ja tärisee. Hieman käyttäjäystävällisemmät olisi miellyttävämmät jatkossa :)

    t. Piia

    VastaaPoista
  15. Vanhoilla mennään vielä, koska kierrettyäni kolme lastentarvikeliikettä, sain kokeiltua vain yksiä!

    VastaaPoista
  16. Joko oot hommannu rattaat :D? ajankohtainen aihe itelle neitin kanssa, päädyin googlen kautta tänne sinun sivulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ponyt meille päätyi. :) Vintagemalliset, päälliset tein itse. :D

      Poista

Kiitos kommentistasi. ♥

(Yli 2 viikkoa vanhoihin postauksiin tulevat kommentit menevät valvonnan kautta, joten ethän ihmettele, jos kommenttisi ei tule heti näkyviin)

Muuta blogissa:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...