23.5.12

No sellainen ällöttävän muovinen ja kuiva kakku




En ole kakkubloggari, koska opiskelen alaa, en harrasta sitä. Haluan oppia alaa monipuolisesti, en vain sieviä ja näyttäviä sokerikoristeita. Rakastan vastaleivotun leivän ääntä ja tuoksua. Hifistelen luonnonhiivaisella taikinajuurellani ihan kotikeittiössä itsekseni. Hyvin leivottu pullataikina tekee minut toisinaan luonnottoman tyytyväiseksi. Teen perusmansikkakakkuja koulussa sarjatyönä.

Joskus kuitenkin tartun riemusta kiljuen tilaisuuteen, kun joku pyytää minulta erikoista, isotöistä  marsipaanipintaista muotokakkua. Valitettavasti pitäisi pitää leipäläpi sievästi ummessa, jos onnistuu jossakin ja on tyytyväinen kättensä jälkeen. Niinkuin tässäkin. Olin iloinen ja valmis tanssimaan parvekkeella, kun onnistuin jossakin, mitä en ole tehnyt ennen. Onneksi on ihmisiä, jotka ovat valmiina palauttamaan maan pinnalle ennen ensimmäistäkään tuuletusta, eikä pääse liikaa nauttimaan onnistumisen elämyksistä.

Tiedoksi vain, sisäpuolelta tässä kakussa on kosteaa sokerikakkua, tummasuklaamoussea, vadelma-limerahkaa ja bourbonvanilja-mustikkamoussea. Ällöttävää kerrassaan, tälläiset jenkkityyliset kuivat ja mauttomat  marsipaanihirvitykset.

Onneksi en ole kakkubloggari.

7 kommenttia:

  1. Täh. Siis sanoiko joku (aikuinen??) noin tuosta ihan älyttömän hienosta kakusta????

    VastaaPoista
  2. No, ensinnäkin tuo on hienoin tuollainen kakku ikinä mitä olen nähnyt! Ja nyt sitten pidän puolitoistaveen pois näiltä sivuilta ettei se vaadi 2-vuotissynttäreilleen syksyllä mitään tuollaista ;). Mä en osaisi ikinä tehdä tuollaista vaikka saisin satasivuiset ohjeet ja joku seisoisi vieressä neuvomassa :D. Ja sä taidat olla liian kaukana että voisin sulta tilata tuollaisen, pöh! Heti kelpaisi ja täytteet kuulostivat ihanilta!

    VastaaPoista
  3. Kuulostaa herkulliselta ja näyttää aivan mahtavalta!! :)

    VastaaPoista
  4. haluun tuon! Ei suotta kuullosta hyvältä ei..

    VastaaPoista
  5. Kell' onni on, se onnen kätkeköön, mutta tuollaista kakkua saa jo vähän hehkuttaakin! Jos jonkun mielestä on kuiva tai muuten epätäydellinen (miltä ei tosiaankaan kuulosta!), sopii tehdä itse parempaa. :)

    VastaaPoista
  6. Sun kakku (kuten ne kakkublogienkin kakut) on tosi hienon näköisiä ja varmaan aina tosi hyvän makuisiakin. Koska en osaa itse marsipaaneilla pelata, on mulla tavoitteena saada kakusta maistuva, ei sillä ulkonäöllä niin väliä. Siksi niissä kakkublogeissa inspiraatiota etsiessään harmittaa usein se, että ei koskaan kerrota selkeästi mitkä on hyviä täytteitä vaan revitellään sillä kuorrutuskikkailulla. Mä haluaisin löytää hyvän ja toimivan täytekakun täytteen. (no, kesällä kerma ja mansikat toimii aina, mut mitäs muina aikoina?)

    VastaaPoista
  7. Makee kakku, ja jos välissä olis sata kilsaa vähemmän, voisin jo tilaustyönä pyytää meijän esikolle tekee (3 vk päästä 3v)tollasen kakun. On aivan hulluna salamaa :D.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. ♥

(Yli 2 viikkoa vanhoihin postauksiin tulevat kommentit menevät valvonnan kautta, joten ethän ihmettele, jos kommenttisi ei tule heti näkyviin)

Muuta blogissa:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...