1.9.12

Rahasta

Olen itse elänyt perheessä, jossa rahaa ei ole ollut liiaksi. Toisinaan se oli harmillista, mutta nykyään näen, että kaikki se opetti minulle elämästä sellaista, mitä ei voisi oppia, jos rahaa olisi ollut enemmän kuin tarpeeksi.

Au pairina ollessani olin perheessä, jossa rahasta ei tarvinnut puhua. Sitä oli, eikä se loppunut elämällä ja hauskaa pitämällä. Opin, etteivät kaikki lapset suhtaudu rahaan, niinkuin minä olen suhtautunut pienempänä. Toisille lapsille se on itsestäänselvyys, se että on varaa pelata kaupungin kalleimmassa jalkapalloseurassa, varaa ostaa kaupan kallein reppu ja hyvän merkkiset urheiluvaatteet. Siinä ei ole mitään ihmeellistä, se vain kuuluu elämään, kaikki se kuuluu lapselle, koska vanhemmilla on rahaa.


Ajattelin pitkään, etteivät nämä asiat söisi itsetuntoani äitinä. 

En kiertele asiaa, rahaa ei juurikaan ole, ja jos on, niin ei ainakaan ylimääräistä. Kaikki "ylimääräinen" on ansaittu kovalla työllä (veroja maksaen) ja siitäkin suurin osa menee ruokaan ja junalippuihin.

Olen kuitenkin huomannut, että valitsen kuitenkin välikausihaalarin sieltä kalliimmasta päästä, jos sen saa kunnon alennuksella. Olen salaa tyytyväinen, että köyhänkin lapsi voi juosta Reiman haalarissa. Ostin käytettynä talvihaalarin, sain erinomaisen kuntoisen pilkkahintaan, ja silti piti googlata, onko se nyt minkään merkkinen. Vaikka voin pukea tyttären kauniisti ja lämpimästi pikkurahalla kirppisvaatteisiin (ja teenkin niin), välillä kukkaron nyörejä syyhyttäisi maksaa maltaita lastenvaatteista, ihan vain että omallakin nassikalla olisi Metsolaa ja Me&I:ta yllä.  

Ei sen pitäisi määrittää minua äitinä, minkä hintaisia asioita voin lapselleni tarjota.


Kävin tänään Citymarketissa ja ostin neidin joululahjat. Voin kertoa, että tarjousmetsästely kannatti, sillä muuta tuskin tarvitsee ostaa, ja rahaa meni alle 15 euroa. 

Ala-asteella saatoin olla ikionnellinen joululahjoistani, leikkiä niillä kaikilla aamusta iltaan innosta soikeana. Kunnes joku ilonpilaaja ensimmäisenä koulupäivänä rupesi luettelemaan mitä kaikkea hän  sai joululahjaksi. Ei se vienyt niitä omia lahjoja pois, eikä tehnyt niistä yhtään vähempää kivoja. Mutta jotakin se jäytää lapsessa. Että maailma onkin epäreilu, kaikille ei annostella asioita samankokoisella kauhalla.

En halua opettaa Tirppikselle, että kaikkea saa aina yllin kyllin. (Joulupukillakin pitää riittää lahjoja kaikille maailman lapsille..) Mutta milläs selität sen, että joillakin lapsilla ja aikuisilla on vain enemmän? Että lapset ovat kiltimpiä? Aikuiset tekevät enemmän töitä? Asiat vain ovat niin? 

Mitä Tee oppii elämästä näin?


Voisin paasata paljonkin yksinhuoltajan asemasta työelämässä ja yhteiskunnassa yleensä.

Itse olen tilanteessa, jossa olen lapseni ainoa vanhempi, isä ei ole kuvioissa mukana lainkaan. Valmistun ensi keväänä ammattiin, johon on hankala työllistyä niin, että työvuorot ovat inhimilliset. Asun pikkupaikkakunnalla, jonka julkinen liikenne on surkastunut vuosien mittaan täysin riittämättömäksi, minulla ei ole autoa eikä ajokorttia. Hoidon järjestäminen jo opiskeluaikana on tuntunut päivähoidolle ylitsepääsemättömältä, vaikka Teen hoitoaika osuukin puoli seitsemän ja puoli viiden välille, ihmisten aikaan siis. 

Ensi keväänä tarvitsen töitä. Työnantaja tarvitsee työntekijän, joka on mobiili, joustava ja valmis tekemään töitä monessa vuorossa, mahdollisesti myös tarvittaessa töihin kutsuttavana, pienillä tunneilla sesongin ulkopuolella ja jatkuvasti sesonkina. Minä tarvitsen työpaikan, johon pääsee ilman autoa, jossa ei tarvitse autoa/ajokorttia, joka ymmärtää, etten voi joustaa, sillä päivähoito ei jousta, joka tarjoaisi minulle säännöllistä ja riittävää työtä tarpeeksi ennalta arvattaviin aikohin.

Tekee hieman vaikeaksi sanoa työhaastattelussa "minä olen paras hakija tähän työhön". On aikalailla se ja sama, kuinka taitava tai ahkera minä olen.


Juuri nyt olen opiskelija. Saan opintorahaa, asumistukea ja opintolainaa. Lisäksi saamme lapsilisän ja elatustuen. Me pärjäämme niillä rahoilla, siitä ei ole nyt kyse. 

Valmistuttuani minulla on yli viisi tuhatta euroa opintolainaa. Makselen siis näitä tämänhetkisiä ruokalaskujani vielä melko pitkään. Opiskelijat ovat ainoa väestöryhmä, jonka oletetaan maksavan elämisensä lainarahalla, muut saavat toimeentulotukea, jos tulot eivät riitä elämiseen. Monilla opiskelijoilla kun se laina kuluu nimenomaan arjen pyörittämiseen, vuokraan, vesimaksuihin, ruokaan ja päivittäiseen liikkumiseen. (Toki on niitä jotka kustantavat lainalla ajokortin, bilematkoja etelään jne samaan aikaan kun äiti siivoaa ja isä maksaa.)

Viisi tuhatta euroa velkaa on raskas reppu kannettavaksi, kun tuntuu, että taakkaa on muutenkin. Pitää valmistua. Pitää kasvattaa lapsi ihmiseksi kunnialla. Pitää löytää töitä, mahdollisimman nopeasti, että saisi maksettua mahdollisimman pian tuon lainan pois. 

Ja tiedän, että tuo lainamäärä on vielä pieni, monilla opiskelijoilla kertyy velkaa moninkertaisesti.


Epätoivoisilla hetkillä, kun Kelasta tulee vain lappu, että päätöksien teossa kestää, meillä on ruuhkaa johtuen syystä x, tuntuu, että puoli maailmaa kaatuu niskaan. Kotihoidontuet kesäkuulta ja heinäkuulta maksetaankin vasta heinäkuun viimeinen arkipäivä. Viimeinen opintotuki (226e) on tullut viides toukokuuta. Tuntuu, ettei pysty mihinkään, ei osaa mitään, ei minusta olisi saanut tulla äitiä, miten ihmislapsi voi elää näin. 

Onneksi niistäkin tilanteista selviää. Ja kun maksamattomien laskujen pino on vihdoin taas tyhjä, yhtäkään laskua ei tarvitse maksaa korkoineen, kenellekään ei tarvitse selittää, miksei mitenkään voi lähteä lounaalle, edes kahville.. se tunne on hieno. Voitontanssiolo. Kukatkin kaipaavat niskaansa paskaa ja ämpäritolkulla vettä voidakseen kukoistaa. Meistä tulee Teen kanssa isona pirun hienoja ruusuja.



Tahdon antaa tyttärelleni kaiken mitä hän tarvitsee. Osan siitä mitä hän haluaa. Ja jotakin mitä hän ei tahdo, vaikka hyväksi olisi.

Tahdon opettaa, ettei raha kasva puussa, mitään ei saa ilmaiseksi, haluaminen on halpaa, eikä itku auta markkinoilla. Tahdon myös opettaa, että kovalla työlla ansaitusta rahasta osan saa käyttää itseensä, omaan hyvään oloon ja hauskan pitämiseen. Jos asialliset hommat on hoidettu, ja sukanvarressakin jotakin, on lupa käyttää sitä rahaa. Aina ei tarvitse nipottaa.

Vielä toistaiseksi on helppoa keskustella rahasta. Rusinat piipataan ja maksetaan kassalla ennen kuin niitä saa syödä. Kivirahoilla voi ostaa käpyjä tai kukkia.

Sitä teini-ikää odotellessa.



Tarvitseeko lapselle puhua rahasta, jos niin miten? Missä teillä törsätään, missä pihistetään? 

28 kommenttia:

  1. Samoilla rahavaroilla mennään, mutta olen myös samaa mieltä että köyhänkin lapsi saa juosta hyvissä vaatteissa. Vaatteet vain voi olla jo komenkin käyttämiä tai alesta niinkuin minunkin neidin kaunis haalari joka on muuten juurikin sama kuin sinun prinsessasi on saanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teen kaksivuotias ystävä kutsuu neitiä haalarin takia Niistuneidiksi. :) En vain olisi ikinä maksanut haalarista sen oikeaa hintaa, on kuinka ihana tahansa.

      Poista
  2. Meillä ei ole puutetta, joten siitä ei puhuta. Välillä sanon, ettei jotakin lehteä tms. osteta siks, kun on niin kallis. Vaikka oikeasti ei vain ostettais muutenkaan. Leluja ei ostella juurikaan, joululahjatkin on ostettu 5-10 eurolla per lapsi. Vaatteet on laadukkaita, mutta tosi harvoin normi hinnalla. Ruokaa ostetaan luomua ja terveellistä, ravintoloissa käydään, teattereissa ja lasten musiikkitapahtumissa käydään. Niistä pitäisi siis tinkiä, jos elintaso tippuisi.

    Varmaan sitten kun kasvavat, niin täytyy alkaa opettamaan, ettei raha kasva puussa yms.

    Tsemppiä arkeen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän perheessä onkin kehitetty taiteenlajiksi ilmaisiksi harrastaminen. :D Kaikki ilmaistapahtumat ja kanta-asiakastarjoukset sun muut on merkattuna kalenteriin.

      Poista
  3. Kyllä rahasta voi ja pitää lapselle mielestäni puhua ikätasonsa mukaisesti. Voi esimerkiksi selittää, ettei mitään saa ilmaiseksi, vaan ansaitsemalla. Onhan se ehkä yhteiskunnassamme epäreilua, että palkkaerot ovat tosi suuria, ja arvostetuimmat tai rankimmat työt eivät ole arvostetuimpia rahallisesti, mutta perusperiaate työnteossa on kuitenkin se, että se korvataan rahallisesti. Ja rahat voi sitten käyttää ensisijaisesti siihen mitä tarvitsee ja toissijaisesti siihen, mihin huvittaa.
    Köyhällä ei ole varaa ostaa halvinta, vaan kannattaa satsata laatuun ja miettiä tarkkaan, mitä oikeasti tarvitsee. Meillä on ollut alusta asti paljon leluja ja vaatteita lapselle, suurimmaksi osaksi edullisesti käytettyinä ostettuja, mutta olen usein miettinyt mielessäni, miten vähän sitä oikeasti tarvitsisikaan. Luulen, että yhteiskuntamme minimituillakin rahat riittävät kyllä siihen välttämättömimpään.
    Minäkin olen kasvanut vähävaraisessa perheessä, mutta vaikka en lapsena saanutkaan kaikkea mitä halusin, niin loppupeleissä olen vain onnellinen kotoa saamistani arvoista ja siitä, että olen oppinut tulemaan toimeen suhteellisen vähällä ja iloitsemaan siitä vähästäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minimituilla pärjää hyvin, jos asiat rullaavat niinkuin niiden kuuluu, eikä tule epämääräisiä viivästyksiä, yllättäviä isoja menoja, sun muita. Yksikin sellainen keikauttaa minimituilla elävän talouden päälaelleen moneksi kuukaudeksi.

      Kotihoidontuki lisineen esimerkiksi on yhtä suuri, kuin nyt opintotuki+opintolainani per kuukausi. Eli olemalla kotona lapseni kanssa pärjäisin rahallisesti jopa paremmin (ei matkakuluja tms), enkä velkaantuisi. Mutta samaan aikaan tippuisin opiskeluissa kärryiltä ja tuleva työllistyminen vaikeutuisi ennestään.

      Kiittämätön en ole. Monessa muussa maassa ei tuettaisi rahallisesti tämänkään vertaa. :)

      Poista
    2. Tuo on kyllä totta, että tuet riittävät kyllä peruseloon, mutta suurempia kulueriä tai esim. vakuutuksia niillä ei maksella. Myös kotimaan "matkailu" on todella kallista ja tuntuu kukkarossa, varsinkin, jos ei ole oikeutusta opiskelija-alennuksiin.

      Ehkä löydät oman polkusi ja sopivat työajat yrittäjyyden kautta? Eikös sinulla jo ollutkin jotain yrittäjyyden suhteen viritteillä?

      Poista
  4. Mä olen vähävaraisesta itäsuomalaisesta pienviljelijäperheestä - ruokaa riitti aina mutta puutetta ei huomannut, koska kaikki ala-astekaverit olivat suht samoilla taustoilla. Vaatteet olivat isosiskon vanhoja, ei matkusteltu ku pari kertaa Helsinkiin sukuloimaan jne. Vanhemmat eivät pystyneet auttamaan rahallisesti esim. opiskeluissa mutta reppu oli täynnä ruokaa kaupunkiin palatessa :) Lukioiässä olin kesätöissä esim. Suonenjoella, jossa rahan arvo viimeistään kävi tutuksi kun sen mittasi mansikkakopallisten aiheuttamien fyysisten tuskien määrässä :D Nythän mä olen hyväpalkkaisessa työssä mutta en oikein osaa elää ns. sen mukaisesti kun toi nuukuus on selkärangassa. Ei siis matkustella (tänä kesänä tosin pröystäiltiin ja käytiin risteilyllä), ei ostella kalliita vaatteita eikä kodineletroniikkaa tms. Koska omistan asunnon itse, maksan kaikki siitä aiheutuvat kulut, samoin auton, sekä esikoisen kaikki hankinnat enkä pyydä isältään mitään. Lasten vaatteet on omaa tai suvun seköndhändiä tai Prisman peruskauraa, omat tuskin edes sitä... Ruoaksi ostan kyllä enimmäkseen luomua. Lapsilla on hoitokuluvakuutukset ja muutenkin oon vakuuttanut ihan kaiken, eiks vakuutukset oo luksusta ;) Tilillä on vähän aina oltava puskuria, oman tai muiden pahan päivän varalle.

    ...ja nämä periaatteet on tarkoitus siirtää myös lapsille. Tokihan heillä lähtökohdat ovat ihan erit ku mulla. Esikoinen saa joulu- ja synttärilahjaksi yleensä sen mitä toivoo mutta eipä tuon toiveet mahdottomia koskaan ole olleet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sie oletkin ehkä järkevin aikuinen ihminen jonka tunnen. :)

      Jos joskus itse pääsisi edes ok hyville palkoille, eroon opintolainasta ja jonkun näköset säästöt, olisin enemmän kuin tyytyväinen meidän elämään. En miekään kaipaa mitään luksuselämää, hulppeaa matkustelua ja kalliita tavaroita. Kunhan vaan ei kuun lopussa tarvitsisi miettiä, raaskiiko ostaa sekä juustoa että makkaraa leivän päällisiksi.

      Poista
    2. Vakuutuksista, miulla on joku minipieni nuorisovakuutus, erillinen henkivakuutus ja anoppi otti Teen vakuutukset omaan laskuunsa, koska halusi parhaat mahdolliset, eikä minulla ole niihin millään varaa. Eli Teen vakuutukset (myös siltä varalta että mie kuolla kupsahdan) on kunnossa, vaikka äiti onkin vähissä varoissa. :)

      Poista
    3. tuon juusto/makkara -dilemman ratkaisin reilu 20 vuotta sitten ryhtymällä laktovegetaristiksi :D meidän telkkarikin on muuten joku ainakin 15 vuotta vanha putkitelkka, jonka mies sai siskoltaan ilmaiseksi. sit kun se hajoo, harkitaan ostetaanko joku pieni littee.

      tunnen itteni näissä vauvablogeissa välillä oudoksi, kun en vois laittaa ikinä mitään tonnia rattaisiin tai satasia haalariin. oudoksi siksi, että mulla ois sinänsä varaa mutta se olis minusta omalta kohdaltani järjetöntä. rattaatkin on omat vanhat tai muiden vanhat.

      toi vakuutushomma oli anopiltais ihan hyvä veto. tai no kaikkihan ei usko vakuutuksiin vaan että yhteiskunta kyllä hoitaa. hoitaahan se, mutta näillä huudeilla mieluummin saan heti ajan tuohon 10 min päässä sijaitsevalle lääkäriasemalle kuin menen 10 kilsan päähän tunneiksi jonottamaan terveysasemalle.

      Poista
    4. Meillä terveyskeskukseen on noin kymmenen minuuttia ja lapsi saa ajan yleensä jo parin tunnin päähän, hätätapauksissa heti. Päivystys sitten onkin yhtä kaukana kuin ne yksityiset lääkäriasemat. Mutta pointtina siis se, ettemme varmasti asu ikuisesti täällä, ja seuraavan paikkakunnan tilanteesta ei voi tietää.

      Meidän kaikki varusteet on minipienellä budjetilla hankittu, mutta hyvin ovat palvelleet. Tonninkin rattaat voivat mennä rikki ja kankaat nuhjaantua.

      Putkitelkka meilläkin. :) Isäpuolen siskon pojan entinen pelitelkkari. :D

      Poista
  5. Kuulostaa niin meidän elämältä muutaman vuoden takaa. Kaikki eivät vain synny se kultalusikka suussa... en halua edes miettiä oman lusikkani väriä.
    Minulla oli myös tuo samainen 5000 opintolainaa kun valmistuin... ja sitä on edelleen jäljellä. Nyt kuitenkin jo töiden ansiosta elämä edes vähän hymyilee taloudellisestikin... Teille käy varmasti vielä samoin! Pitää vaan luottaa siihen omaan tekemiseen! Ja sinulla ainakin tuntuu olevan asenne kohdallaan!
    Hurjasti tsemppiä teille (kelan kanssa sitä tarvitaan)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaksan luottaa siihen, että töitä tekemällä tästäkin kuopasta on mahdollista nousta. :) Toivon vain, etten joutuisi liikaa tekemään kompromisseja tytön kustannuksella. En halua.

      Poista
  6. Itse olen tällä hetkellä äitiyslomalla kuukausi sitten syntyneen tytön ansiosta. Pidän vuoden välivuoden koulustani. Kyllä tässä tulee itsekkin mietittyä että mitenköhän sitä tänä ja sitten ensivuonna pärjää. Tänä talvena pitäisi käydä autokoulu koska koulu on toisella paikkakunnalla ja linja-auto yhteydet ei millään käy ( koulussa oisin 10 aikaan ja 1 pitäisi jo lähteä pois). Autokouluun minulla on kyllä kesätöillä säästettyä rahaa mutta ensi vuonna bensat pitäis jollain maksaa.

    Nyt saan minimi äitiysrahaa koska olen viimeksi ollut opiskelija. Mieheni on onneksi töissä ja saadaan maksettua sen palkoilla vuokrat ja laskut ja minä maksan ruuat. Mieheni palkka ei ole häävi, joten loppurahoille ei kyllä juhlita vaan ostetaan kaikkea tarpeellista. Jossain välissä pitäisi muuttaa isompaan asuntoonkin jolloin tietysti vuokrakin nousee.

    Olen itse kotonani oppinut todella hyvin rahan käytön ja olen siitä erittäin kiitollinen katsoessani muitten ikäisteni menoa. Rakastan kirppareilla käyntiä koska siellä olevat vaatteet eivät ole enää jokaisen vastaantulijan päällä ja vihaan ostaa vaatekaupasta vaatteita ainakaan normihintaan, järkyttää kuinka joku voi maksaa esim bodystä noin 10e! Eihän vauvan vaatteet mahdu kuin pari hassua kuukautta päälle, ja lastenvaatteissakin ostaisin uutena korkeintaan ulkovaatteita alennushintaan tietty :)

    Joillsin on vähemman rahaa kuin toisila mutta täytyy vaan toivoa että joskus lapsi oppii sen avulla erilaisia asiota elämästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lasten sisävaatteisiin törsäämistä en itse oikein käsitä. Meillä vaatteet menee likaisiksi parikin kertaa päivässä ja jotkut tahrat ovat vain ikuisia ja vaate pilalla. Siinä kohtaa saattaisi harmittaa "hieman" enemmän, jos olisi maksanut kolmekymmentä euroa potkareista, enkä sitä euroa-kahta..

      Poista
  7. Voi, miten hieno kirjoitus aiheesta, joka aika monelle on tabu. Olen sitä mieltä, että lapsen on hyvä oppia, että raha ei kasva puissa eikä sitä (useimmilla) ole ilman työntekoa ja laskut yms. pitää maksaa ennen huvitteluja. Haluan itsekin ostaa lapselleni ensisijaisesti mukavia, lämpimiä ja hyväkuntoisia vaatteita, mutta toki iloitsen, jos löydän alesta tms. näitä "parempia" merkkejä, joista niin monissa blogeissakin vouhotetaan. Hasua sinäänsä, koska omassa pukeutumisessani en juurikaan välitä, onko päällä henkkamaukkaa vai veromodaa tai jotain muuta.

    Kirjoituksesi on täynnä asiaa, mutta sen lisäksi se on myös tyylinsä puolesta loistavaa luettavaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rahasta ei saisi puhua, ei siitä että sitä on, ja vielä vähemmän siitä ettei sitä ole. Saa puhua siitä mitä ostaa ja mihin kuluttaa, mutta itse rahasta ei saisi puhua.

      En jaksa enää hävetä asioita, joille en juuri nyt voi mitään. Opiskelen, eli olen matkalla kohti toisenlaista elämää. Olisi helppoa istua aloilleen ja nostaa kädet ilmaan, todeta "emmie pysty kun tää nyt on tälläistä" mutta luonne ei anna periksi. Miun kädet on tehty tekemään työtä, vaikka niiden pääasiallinen homma onkin huolehtia tuosta tyttärestä. :)

      Poista
  8. Meillä ei varsinaisesti ole puutetta rahasta, mutta menoja joutuu silti rajoittamaan. Olen työtön ja vaikka mieheni palkka on kohtalaisen hyvä, elämä täällä ulkomailla suurkaupungissa on kallista. Meillä riittää rahaa esim. vaatteisiin ja ravintolassa syömiseen silloin tällöin, mutta autolainaa ja muita auton kustannuksia ei yhden palkasta makseta. Samoin matkustelu rajoittuu kotimaassa käyntiin pari kertaa vuodessa. Suomessa asuvilla tutuillamme tuntuu olevan käsitys, että olemme huipputuloisia, koska asumme ulkomailla. Että minä vietän täällä kotirouvan elämää ja mies saa jotain ökypalkkaa ja päivärahoja jne. Ihan tavallisella palkalla kyllä elämme täällä ja maksaa se arki ulkomaillakin.

    Minä olen elänyt lapsuuteni lama-aikana. Isäni oli pitkään työttömänä, meillä oli monta lasta ja rahasta todella tiukkaa. Näin ja kuulin vanhempien keskusteluja enemmän kuin oli tarkoitettu. Normaalina lapsena ja teininä halusin tietenkin kaikenlaista ja aina äiti oli itkien selittämässä, että kyllä hän ostaisi, mutta kun ei ole varaa. Olin jo pienestä asti tosi huolestunut rahatilanteesta, säilyykö oma koti, saadaanko ruokaa. Tunsin syyllisyyttä haluamisistani ja opiskeluaikana sain todellakin pärjätä itse.

    Omalle lapselleni sanon rehellisesti, ettei meillä nyt ole varaa autoon. Sanon myös, ettei rahat riitä, jos ostelee aina kaikkea mitä mieli tekee.
    Olen kuitenkin korostanut, että meillä riittää aivan varmasti rahaa ruokaan ja kaikkeen tarpeelliseen. Sanoisin niin, vaikka se olisi valetta. En halua lapselleni samaa taakkaa kuin itse kannoin.

    Perustelen ostamattomuutta ja kierrättämistä myös ympäristösyillä. 4-vuotiaskin tietää jo, ettei maailmassa riitä raaka-ainetta ja tilaa kaikille mielihaluille. Ja on vain hyvä, jos kaikki eivät matkusta aurinkolomille monta kertaa vuodessa. Yritän myös välttää syyllistämistä ympäristön takia. Siitäkin voi nimittäin tulla lapselle taakka, omasta kokemuksesta tiedän. Tsemppiä arkeen!

    -Kaisla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toit esiin sen näkökulman, mitä en osannut kirjoittaessani oikein ilmaista. Se, ettei tahtoisi sälyttää vastuuta ja rahahuolia lapsen niskaan. Se kun on aikuisen tehtävä pitää huolta, että se raha mitä on, riittää välttämättömiin. Lapsen ei kuuluisi murehtia aikuisten murheita. Minä olin meidän perheen lapsista se, joka niitä asioita murehti riesaksi asti, vaikkei rahapulaa märehdittykään lasten kuullen. Valitsin rumimmat ja halvimmat toppahousut, ja kirkassilmin sanoin äidille, että ne on kivoimmat. Ja sama koski montaa muutakin asiaa.

      Lapsia(kin) on niin erilaisia, toiset pystyvät kepeästi vaatimaan vanhemmiltaan itselleen parasta, vaikka tietävät vähistä rahoista, toiset taas ottavat pienetkin rahahuolet suurina murheina ja koittavat kaikessa elää mahdollisimman pienellä.

      Myös tästä syystä haluan köyhyysrajan yläpuolelle, ennen kuin Tee kasvaa isommaksi. Jokainen kai tahtoisi säästää lapsiaan enimmiltä murheilta ja kolhuilta.

      Poista
  9. Me ollaan ihan hyvin toimeentulevia. Mutta silti mussa elää sellainen nuukailija joka ei mitenkään vois oikeuttaa ostavansa lapselle t-paitaa joka maksaa 20e. Laitan rahamme mielestäni järkevämpään: sukanvarteen, asumiseen, harrastuksiin... Nyt varsinkin aikuisena mulle on ihan sama jos joku katsoo kieroon sitä että lapsella ei oo tiketin tai popin haalaria. Ei se laps siitä mitään ymmärrä. Ostan merkkivaatteita sitten kun laps tarvii, mutta ensisijaisesti opetan että eka etitään kirpparilta, sitten vasta kaupasta. Toivon että opintojen päätyttyä sä löydät sellaisen työn, joka mahdollistaa kaiken. Äitiyden ja myös leipuriuden toteuttamisen.

    VastaaPoista
  10. Itse elän ihan päinvastaisessa tilanteessa (tulen melko hyvätuloisesta perheestä, itsellä ei lainaa, hyvät tulot), mutta silti mulla on osittain samoja ajatuksia lasten rahankäytön suhteen. Eli miten opettaa lapselle järkevää rahankäyttöä, ja ettei toisten varallisuudella tai tavaran määrällä ole merkitystä. Samoin kipuilen järkevien syiden keksimisen kanssa, miksi lapselle ei osteta kaikkea sitä mitä hän haluaisi vaikka siihen olisi varaa.. :/ Vielä hän ei onneksi tajua kovin tarkkaan minkälainen varallisuus perheellämme on, joten epämääräiset "liian kallis" tai "meillä on jo liikaa tavaraa" -selitykset menevät vielä täydestä. Itse en halua ostaa aina kalleinta vaikka usein voisinkin ja käytän kirpparitarjontaa hyväksi, vaikka törsään kyllä välillä uusiin merkkivaatteisiinkin.

    Hankala asia tuo raha... ja elämä kohtelee ihmisiä taloudenkin suhteen välillä oikeasti todella epäreilusti. :(
    Toivon sydämestäni että löydät sopivalla sijainnilla olevan hyvän työn valmistuttuasi, ja että teidän arki lähtee silloin taloudellisestikin rullaamaan hyvään suuntaan!

    VastaaPoista
  11. Ottamatta mihinkään muuhun kantaa, tuli mieleen viime joulu, joka vietettiin anoppilassa. Appiukko sai kunnian esittää joulupukkia sukulaisperheen kolmevuotiaan iloksi -ja kauhuksi. Tyttönen ei pelännyt joulupukkia, jonka suuresta säkistä löytyi lahjoja jokaiselle, eniten kuitenkin tälle pienimmälle. Neiti kolmevee oli ihan kauhuissaan lahjakasastaa, ja sanoi ettei halua niitä kaikkia, että riittää kaikille muillekin lapsille :)

    VastaaPoista
  12. Hei!

    Olen juuri perustanut uuden mammablogeja listaavan blogin, johon toivon sinun käyvän tutustumassa ja ehkä jopa liittymässä!

    http://mammabloggarit.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  13. Meillä rahaa on riittävästi, muttei yhtään ylimääräistä. Isovanhemmat auttaa jos tulee mahdoton kuukausi. Meillä elellään siis miehen palkalla, äitiyspäivärahalla ja lapsilisällä. Vauvalle (3kk) ostetaan vaatteet käytettyinä kirpparilta ja paljon on saatu sukulaisilta. Itse panostettiin vaunuihin ja ne tulikin maksamaan hävyttömän paljon, mutta kannatti (menevät sitten muillakin lapsilla jos lisää siunaantuu). Vielä ei ole onneks tarvinnut ajatella tota rahan käytöstä puhumista mutta aion kyllä opettaa ettei kaikkea saa ja että mikään ei tosiaan ole ilmaista. Itse olen saanut hyvän kasvatuksen kahden pienen lapsen yksinhuoltajaäidiltä ja toivon kasvattavani omat lapseni yhtä hyvin vaikka mulla mies onkin auttamassa.

    VastaaPoista
  14. Haluaisin tässä yhteydessä tuoda esiin senkin näkökulman, että vaikka periaatteessa olisikin varaa ostaa kalliita lastenvaatteita, niin ei niitä silti välttämättä osta. Juurikin sen hinnan takia. Oma taloudellinen tilanne on tällä hetkellä sellainen, että kuukauden budjetti ei kaatuisi kalliiseen haalariin, mutta pidän yli 70 euroa maksavia haalareita yksinkertaisesti ihan törkyhintaisina enkä pysty niistä sellaista maksamaan. Me mennään muutenkin vaatepuolella aika minimivarustuksella (sekä lapset, että vanhemmat ;) Tämä varmaankin johtuu siitä, että lapsena ei ole ollut liikaa rahaa käytettäväksi ja siksikin sen rahan arvon ymmärtää. Moni nainen varmaan pyörtyisi järkytyksestä nähdessään vaatekaappini koostumuksen. Itselleni niitä vaatteita on kuitenkin ihan riittävästi. ;)

    Oma talouteni on siis selkeästi parempi kuin mitä lapsuudenkodissani on ollut ja siksikin olen jo miettinyt miten siirtää lapsille järkevää rahan käyttöä, kun se ei "automaattisesti" välttämättä heille siirry. Elämäntapa kun nyt kuitenkaan ei ole materialla koreilu, niin eiköhän jotain siitä lapsillekin välity. Tietysi on mukavaa, että itse tärkeäksi katsomat asiat voi ostaa laadukkaina, kuten esim. vaunut (meille tulee tosi paljon kävelykilometrejä niille koiran takia) ja lasten kengät.

    Onneksi taloudella on taipumus opintojen jälkeen kohentua. Uskon, että niin käy sinunkin kohdallasi. Sitä paitsi, olet vielä tosi nuori valmistuessasi. Monet alkavat maksella opintolainaa pois vasta kolmikymppisinä. Sullahan on sen ikäisenä asiat varmasti paljon paremmalla tolalla - noin niinkuin taloudellisessa mielessä. :)

    VastaaPoista
  15. I feel you vaikken olekaan opiskelija. Saan laskut ja asumisen (joka maksaa liikaa, melkein 800e) maksettua ja that's it. Tallinnassa kävimme tytön kanssa kesällä ja jo se kirpaisi kukkaroa.. Olen aika epeli löytämään kirpparilta ja aleista (ostan aina kun vastaan tulee, esim tässä yksi päivä löysin Fidasta 3,5€:lla Vikingin goret, tosin pari kokoa vielä isot mutta jemmaan odottelemaan ;-) ) ja lisäksi saamme muutamilta tutuilta vaatteita ja jopa pyörän on tyttö saanut ihan ilmaiseksi. Mä pihistelen missä milloinkin -kalleimmat hankinnat ovat tainneet olla yksi talvihaalari ja takki jotka maksoivat 60€ (alessa..) Tietysti uusista kunnollisista kengistä joutuu välillä pulittamaan >60€, niissä en mielelläni pihistele ja kun tytöllä vielä on to-del-la kapoinen jalka eivät jotkin Kuomat voi olla joka päivä jalassa. Hyvin tuntuu tyttö jo nyt ymmärtävän ettei kaikkea voi saada, lähinnä ne kiukut johtuvat jostain muusta kuin jostain kalliista hankinnasta mutta aika näyttää mitä tuleman pitää. Tahtoisin että lapseni oppisi arvostamaan elämän pieniä iloja ja ettei pitäisi kaikkea itsestään selvinä asioina.

    VastaaPoista
  16. Minä pihistelen omissa vaatteissani, pojalle ostan laatua kirppikseltä ja käytettynä =) Onnellinen voi olla että sattui olemaan serkulla pari vuotta vanhempi poika jolta on saanut todella edullisesti tosiaan Reiman haalareita jne ja sit kirppiksillä osunut kohdalle toooosi halvallla tarpeellisia juttuja. Varmaan oon hemmotellu poitsun pilalle kun ostan aina kivoja leluja sille (kirppikseltä =D)mutta on se joskus yllättänyt mamman ja jättäny lelun takaisin hyllyyn ja sanonut hei heit perään =)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. ♥

(Yli 2 viikkoa vanhoihin postauksiin tulevat kommentit menevät valvonnan kautta, joten ethän ihmettele, jos kommenttisi ei tule heti näkyviin)

Muuta blogissa:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...