7.12.12

Luukku 7

Tänään oli aika spesiaalipäivä. Päiväkoti oli kiinni, ja minulla pakollinen infotilaisuus koululla. Eli reissukissoiksi ruvettiin.

Aamusella lähdettiin siis junailemaan kohti opiskelukaupunkia Lahtea. Neidille junamatkailu on kaikista matkustusmuodoista se ykkönen. Mennään kovaa, maisema vaihtuu koko ajan ja vaunussa sopii vähän vaellellakin. Plussaa tietysti myös se, että matka on junalla puolet nopeampi. Ja konduktööri on hassu sana. Ja Viiru ja Pesonen lastenlippu viihdyttää vielä paluumatkallakin.

DSC_0182

DSC_0185

DSC_0186
Oma aamunaama.

Perillä vietettiin aikaa A-tädin kanssa. A on entinen opiskelukaveri, mutta sittemmin kyllä kasvanut sydämelle, sekä minulle, että Tirpalle. Koska lunta pyrytti silmät ja suut täyteen, ja paikallaan istumista oli neidillä kiintiö täysi, tarvittiin hyvä kahvittelupaikka. Siispä vinkkaan Lauantain suuntaan. Leikkipaikka jaksaa viihdyttää pirpanaa vaikka tunninkin, kahvia saa valtavaan kuppiin ja vohvelit paistetaan siinä ihan nenän edessä kohtuuhintaan. Aamupäivällä ennen lounasaikaa on myös hiljaista, joten kehtaa istua pitkäänkin, eikä ipanan riemunkiljahdukset häiritse ketään.

DSC_0189
Lauantain leikkipaikka. Ihana! Kuvan ulkopuolelle jäi vielä ainakin liitutaulu.

Itselle kahvikupillinen rauhassa ystävän kanssa kävi terapiasta. Vaikka jälkikäteen mietittynä ei taidettu taaskaan puhua mistään kovin järkevästä. Päättelemättömistä käsitöistä, joulusta, ex-poikaystävistä ja pillimehun hinnasta nyt ainakin. Ihana aamukahvihetki.

Koululla sain istua infossa ihan kaikessa rauhassa ja katsella ja kuunnella power pointeja leipuri-kondiittoriopiskelijoiden SM-kisoista ja vaatimuksista ihan rauhassa. Pikkuneiti viihtyi A:n kanssa aulassa vallan hyvin. Välillä oven läpi kuului juttuja kirkkaalla lapsen äänellä "mikä toi on?" "Tunneli!" ja hymyilytti. Miten kaikki tälläisetkin päivät järjestyvät, vaikka lapsenvahdin pitäisikin tulla Tampereelta asti.

Kotosalla meitä odotti se eilinen piparkakkutaikina. Kovin pitkälle ei neidin kärsivällisyys siinä hommassa riittänyt, mutta onpahan nyt pellillinen Tirpan itsensä tekemiä pipareita, ja taikinaa riittää varmaan vielä pariin tuokioon ja ehkä kaverillekin jaettavaksi.

Ja palkintona äidin vaivannäöstä on näin onnellinen pikkuleipuri:

DSC_0195

DSC_0198
Kieli keskellä suuta.

DSC_0199

DSC_0200

DSC_0201

DSC_0202
Takana arkinen asetelma: kaikki ulkovaatteet levällään eteisen lattialla. 

DSC_0204

DSC_0206

DSC_0207
Laadunvalvontaa.

DSC_0209

DSC_0213

DSC_0216
Graaaaa, teeeejma syö tältä tassut!

DSC_0219

DSC_0229

DSC_0230

Kalenteri muistettiin avata vasta ennen nukkumaanmenoa, mutta eipä tuo tahtia haitannut. Sieltä tuli pikkuinen joulupossu, joten joululauluvalikoimaan otettiin "Porsaita äidin oomme kaikki" molemmilla kotimaisilla.

DSC_0233

DSC_0231

Jos Tirpalta kysytään niin paras (joulu)laulu on silti "pikkuiset kultakalat". Jospa opettelisin käyttämään kameran videokuvaustoimintoa niin näkisitte miten hienosti neiti tanssii ja leikkii..

3 kommenttia:

  1. Pisti hymyilyttämään tämä merkintä. :) Kiitos siitä!

    Hienosti Tirppa (joka muuten on hurjan paljon kauniin äitinsä näköinen!) leipoo! Mun 2,5-vuotias poikaseni jaksoi leipoa kaksi (2) keksiä, jotka piti itse saada nostaa pellille, minkä jälkeen sitä muotoa ei sitten voinut enää kuin arvailla. (Ja äidinkutale vielä poltti Juuri Sen Pellillisen, jolla nuo kaksi taideteosta olivat!)

    VastaaPoista
  2. Hei. Olen vastottain löytänyt blogisi ja taidan jäädä jatkossakin lukemaan. Kirjoitat tosi kauniisti lapsestasi ja arjestasi. Olet todella vahva ihminen.
    Itselläni on kolme lasta ja vaikka meillä arjessa onkin isäntä paikalla niin silti ottaa usein voimille. Ja sinä vielä selviät kaikesta yksin. Ihailtavaa.

    Ihailin kovasti tuota sinun joulukalenteriasi ja päätin että ensi vuonna meilläkin on tuollainen. Aivan ihana.
    btw. Olet todella kaunis ja lapsesi suloinen.
    Terveisin kolmen äippä

    VastaaPoista
  3. Mahtavaa!
    Kiitos taas piristävästä päivityksestä! Lapset saisi minun puolesta olla enemmänkin näkyvillä kouluissa. En tarkoita, että opinahjojen täytyisi muuttua lastentarhoiksi, mutta voisi ihmiset vähän opetella ymmärtämään sitä, että lapsetkin kuuluvat tähän yhteiskuntaan, eikä heitä tarvitse (eikä voi) aina viedä hoitoon. Minusta tuntuu tekopyhältä se, että tuetaan naisten kouluttautumista kehitysmaissa, mutta kotomaassa lyödään joustamattomuudella kapulaa perheellisten opiskelijoiden rattaisiin.

    Nim. tarvittaessa lapsen kanssa luennoilla

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. ♥

(Yli 2 viikkoa vanhoihin postauksiin tulevat kommentit menevät valvonnan kautta, joten ethän ihmettele, jos kommenttisi ei tule heti näkyviin)

Muuta blogissa:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...