29.6.12

Yksinäisen vanhemman tunnustuksia

Voisi kuvitella, että yksinhuoltajana vaikeat asiat olisivat vaikeinta. Ei ole. Vaikeinta on se, ettei ole ketään, jolle kertoa niistä hyvistä asioista. Kukaan ei täysin jaa innostusta pienistä edistysaskelista, kukaan ei todella tunne lasta samalla tavalla kuin sinä.

Tee sanoi tänään kolmannen kolmitavuisen sanansa. Ensin palikka, sitten spagetti ja tänään: haarukka. 


Kun on "totaaliyksinhuoltaja" on todellakin, totaallisen yksin. Ainoa, jonka osa on elää mukana kaikissa lapsen elämän vaiheissa ja hetkissä. Minulla on hyvä tukiverkosto, ihana perhe, ja mahtavia ystäviä. Mutta kukaan heistä ei pysty täysin korvaamaan sitä, mitä minulta ja tyttäreltäni jäi puuttumaan. Kukaan heistä ei tule illalla kotiin ja kysy, miten päivä meni.

Tänään Tee potki jalkapalloa ihan innoissaan, ja selkeästi tajusi, että on kyse pelistä, eikä vain pallon perässä juoksemisesta.


Useimpina päivinä olen ihan hyvä äiti. Ja sitten on niitä päiviä, kun on jokseenkin huono äiti, vaikka  samaan aikaan rakastaa lastaan niin, että sydän pakahtuu.
(Samalla hetkellä kun kortinlukija herjaa, ettei tilillä ole tarpeeksi rahaa, takana on jonoa, lapsi seisoo kauppakärryssä ja huutaa naama punaisena ja heittää pipon lattialle ja itsellä on vain ja ainoastaan täysin riittämätön olo, huomaa huutavansa pienelle lapselle, joka ei voi sille kyseiselle hetkelle, asioiden summalle mitään. Sitten kasaa itsensä häpeän voimin, tyynnyttää lapsen ja pyytää kassaneitiä jättämään toisen maidon pois ostoksista, ja jakamaan summan puoliksi tililtä, puoliksi käteisellä.)
Arjen pohjakosketuksia. Mutta illalla kun on hiljaista, huomaa väkisinkin, että päivä on ollut kuitenkin hyvä.

Aamulla vaihdoin likan sukat kahdesti, kun ei voinut uskoa, että kylppäriin ei mennä, lattia on märkä. Tee sanoi "sukka soo soo" ja miuta nauratti. Sukan vikahan se.

Tee osaa avata vetoketjun ihan itse. 


Ja lukea paperisivukirjoja repimättä sivuja. Ja jaksaa kuunnella kokonaisen Franklin-kilpikonna sadun alusta loppuun paikallaan.


Iltarukouksessa Tee laittoi kädet ihan itse, ihan oikeasti ristiin. 


Tyttäreni rakastaa lampaita, koiria ja kissoja.


Aloitin eilen uudet vitamiinit likalle.


Tämä pottajuttu ei suju näin.


Pyykkivuori kutistui tänään kahden koneellisen verran. Teellä on muuten tosi paljon sukkahousuja.


Tee ihastui kirjaston neulegraffiteihin. Erityisesti niihin nappeihin.


Suihkulähdettä neiti olisi katellut pidempäänkin. Ja sai raivarin kun piti lähteä kotiin syömään.


Kuvittelin, että saisin likan pitämään erikoisista ruuista ja olemaan jotenkin poikkeuksellinen. Tee saa ruokaraivareita ja tahtoo makaroonien päälle ketsuppia. 


Pimennysverhossa on kissankynnenreikiä ja Tee ei voi nukkua, kun koko ajan pitää sanoa äitille, että "kato, täällä". Ihan ku pieniä tähtiä.


Kun neiti nukkuu se vetää nenän kipparaan ja huulet mutrulleen. Ipana nukahtaa nykyään omaan sänkyynsä, mutta mie herään joka aamu niin, että se nukkuu poikittain mun mahan yli. 


Halusin lopettaa imettämisen, mutten osaa.


Tee harjasi tänään mun hiuksia ja sano nätti. Mie harjasin sen hiukset ja sanoin sille kaunis ja rakas. Sain märän pusun.








Vaikka toisinaan on helkkarin vaikeaa, en vaihtaisi pois päivääkään.











26.6.12

Mökkihöperö

















Loma tuli tarpeeseen!

Juhannus vietettiin jo ihan kalsariolosuhteissa kotona ja villein juhannusostos oli kerä luonnonvalkoista villalankaa. Nyt olo on levännyt ja rentoutunut, ja jaksaa taas arjessa paremmin.




(Hienot ajastetut postaukset Sinulle on postia-tempauksesta eivät ole ilmaantuneet ajallaan, joten niitä olisi vuorossa seuraavaksi!)

17.6.12

Lomalle lomps.


Minä ja kuvan pelottava kummituseläin poistumme linjoilta hetkiseksi. 
Mökkikorpi ja itikat odottavat.

16.6.12

Matkaan mars

Hyvä äiti ennakoi. Pakkaa matkalaukut kuin insinööri. Huomioi kaiken. Muistaa pikkujutut. Käy apteekissa ennen matkaa. Varautuu kaikkeen, ja saa silti kaiken mahtumaan pieneen tilaan. Hyvällä äidillä on tämän kaiken keskellä lehmän hermot.

Välillä minusta tuntuu, että minulta puuttuu jotain äitigeenejä. Minulla menee hermo ja loppuu kärsivällisyys. Huomaan, että laastarit on loppu vasta kun apteekki on jo kiinni. Unohdan pakata nokkamukin ja hammasharjan. Pakkaan liikaa vaatteita, mutta unohdan olennaisimmat. Istun matkalaukun päällä ja kiroilen. Pakkaan maksamattomat laskut ja läppärin, mutta unohdan kameran. En muistanut ostaa hyttysmyrkkyä, ja aurinkorasvassakin on mennyt parasta ennen -päiväys umpeen. Taittelen kestovaippoja keskellä yötä, ja toivon, että alusvaatteet kuivuvat patterilla aamuksi.

Mökkiviikko hornantuutissa kuulostaa ihanalta! Voi kun sinne pääsisi ilman tätä pakkaamista ja valmistelua. Minulla ei ole vielä kovin rentoutunut olo.

13.6.12

Sarjassamme hyviä ideoita


"Äkkiäkös sitä, kyl mie voin tehdä"
"viis metriä kanttinauhaa, kiitos"
"osaan mie nyt ompelukonetta käyttää"
"mistä tää osa on?"
"no onko se nyt yllätys, ettei kotiompelukoneen voimat meinaa riittää"
"mihin se nappi jo hukkui?"
"ja sitten enää.."

"V-A-L-M-I-S"

Kertaa kaksi.

Teen omista ei ole vielä kuvaa (turkoosit mustilla kanteilla) ja nämä vihreät menivät ystävälle.

Samaa aikoville tiedoksi, ei ole ollenkaan niin helppoa, kuin miltä vaikuttaa.

Mutta olen iloinen, että sain aikaisiksi. Nyt on kaksilla rattailla uusi elämä uusilla (haalistumattomilla, ehjillä) kankailla. Ja itsellä taas se hyvä mieli, mikä jää, kun saa tehdä käsillä ja näkee lopputuloksen.

11.6.12

Rajapyykki


Näiden kahden kuvan väliin minä vedän viivan.

Näiden kuvien välissä on vuosi. Vuosi ilman mitään kontaktia isäihmiseen.

"Soitan sulle ens viikolla"

Rajapyykki.



Meidän kotimme ovi ei ole enää avoinna. Meidän elämäämme ei enää mahdu. Tee on minun tyttäreni. En aio kertoa mitään tarinoita isästä. Tee ei tarvitse sellaisia satuja. Vastaan kyllä, jos ja kun tyttö itse osaa kysyä. Ja silloinkin aion olla vain rehellinen.

Olen rehellinen myös itselleni. On anteeksiantamatonta hylätä oma lapsi näin. Mikään selitys maailmassa ei riitä enää. Olen virallisesti, lopullisesti kypsä jättämään tämän elämänvaiheen taakseni. Olin ehkä rakastunut tyttö ja nainen, rikki monella tapaa, mutta olen tätä nykyä paljon sellaista, mistä isäihminen ei tiedä mitään. Tiedän nykyään missä seison, mitä haluan, mitä tavoittelen, keihin luottaa ja ketä rakastaa. Olen äiti, oman pentuni leijonaemo, enkä enää suostu antamaan mahdollisuutta satuttaa lastani.

Tämä on minun rajapyykkini, hetki kun kamelin selkä katkeaa. Pysykin poissa.

10.6.12

Tirsk








Telkkarissa! Ja kakutkin olivat edukseen, vaikka eivät vierasmorsiammille muka kelvanneetkaan..

7.6.12

Kesä!


























Nautitaan lomasta. Tarviiko sitä muuta?

Muuta blogissa:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...