23.1.13

Uuden alun kynnyksellä

uusi asunto

Elävien kirjoissa jälleen. Luojan kiitos. 

Silloinkin kun mikään muu ajatus ei tunnu pysyvän päässä (eikä ruoka sisällä) omat aivoni tuntuvat työskentelevän seuraavan dilemman kanssa:

Nykyinen asunto on 57,5 neliötä, uusi on 48,5 neliömetriä. 

Nykyisessä asunnossa on keittiö, uudessa on keittokomero/tupakeittiö. Uuden asunnon makuuhuone on "avoimen ratkaisun" makkari, eli ehjää seinäpinta-alaa on olemattomasti. Haluaisin edelleen säilyttää ainakin ison sohvamme, ison (6 hengen!!) keittiönpöytämme ja itselläni 120cm leveän sängyn, Teen jättikokoisesta nukkekodistakaan en ole valmis tinkimään. Joudun siis luopumaan ainakin kirjoituspöydästäni, kirjahyllystäni, isosta eteisen lipastosta ja siirtämään toisen taikinakoneeni kaappisäilytykseen. Myös natiaiskokoluokan pöytä+tuolit etsinevät uuden kodin. Yhdetkään verhoni eivät sovi uuteen asuntoon, sillä nykyiset ikkunat vaativat n. 150cm pitkät verhot, uuden asunnon verhot näyttäisivät kamalilta alle kolmemetrisinä.

Kuulostaa hirveältä määrältä luopumista.

Pitää ajatella toisin. Saamme saunan. Lattialämmitteisen kylppärin. Yhden seinän jota saa tapetoida!  Isot ikkunat, ja leveät ja syvät ikkunalaudat, ja sitä myöten paljon luonnonvaloa. Järkevästi suunnitellun vaatekomeron. Ihanan puistomaiseman ikkunoista. Korkeat huoneet. Siistit lattiat. ..Mainitsinko jo valon? Ja maiseman?

..Ja uuden alun. Tärkeimpänä.

Vaikka uusi alku ei olekaan ihan se mitä ajattelin.
Kuvittelin, että karistaisin jaloistani samalla kaiken isäihmiseen liittyneen vääntämisen, itkun ja hammastenkiristyksen. Tavallaan sillä tiellä ollaan kuitenkin  nyt yhtä alussa kuin kaksi vuotta sitten. Seuraan vierestä kuinka hän luo suhdetta nyt jo puhuvaan, kävelevään ja osaavaan tyttäreensä. Mietin hiljaa mielessäni meidän suunnitelmiamme, kuinka suunnittelimme lapsia kahden vuoden päähän, kunnes tuli aikataulunmuutos nimeltä Tirppa. Kaksi vuotta on kulunut, ja isäihminen vaikuttaisi vihdoin olevan valmis olemaan ihan isä. Tai "iskä" niinkuin Tee sanoo. Opettamatta. Koitan pyöriä vähemmän tehdyissä vääryyksissä ja tekemättä jättämisissä, ja keskittyä siihen, mitä on nyt. En usko voivani antaa ikinä anteeksi kaikkea tehtyä ja sanottua, mutta uskoisin, että ajan kanssa ne jäävät taka-alalle. Sattuvat vähemmän. Ehkä vuosien myötä niiden päälle pinoutuu tarpeeksi hyviä muistoja isän ja tyttären yhteisistä jutuista.

Meidän välillämme asiat ovat edelleen solmussa.
En edelleenkään jaksa ymmärtää, miten siinä kävi niin. Kyllä, oli kolari, teho-osasto, sairaalajaksoja, kipulääkkeitä, kävelemisen uudelleen opetteleminen, ja elämänarvot sekaisin. Mutta niistä oltiin jo selvitty, yhdessä. Elämä oli kohdallaan.
En edelleenkään suostu ymmärtämään millä logiikalla on ok häipyä ja jättää puolisonsa elämänsä pisliriin ihan keskenään. En minäkään häipynyt. Olin 19 ja loputtoman väsynyt olemaan ymmärtäväinen, auttavainen ja tukeva puoliso. Vihasin kaikkia maailman kipulääkkeitä ja moottoriajoneuvoja, sitä että päälleni oksennettiin, kaaduttiin ja kaadettiin kaikki maailman murheet.   Ja minä jäin, seisoin siinä missä olin seissyt viisitoistakesäisestä asti. Jäin ja rakastin kaikesta huolimatta.
Seuraavana keväänä oli vihdoin taas selkeää. Uusia suunnitelmia, jatko-opintoideoita. Edelleen yhteinen koti ja yhteinen tulevaisuus. Kunnes huomasin olevani 20-vuotias, raskaana ja ex-avovaimo.

Ja siitä alkoi tämä blogi, opintomatka äitiyteen. Päiväkirja siitä, miten selvitään yksinodottamisesta ja lopulta perheen ainoana aikuisena olemisesta. Ja siitä, miten siitä kaikesta otetaan ne pienetkin ilot irti, ja nautitaan elämästä. Minun ja tyttäreni matka ihan kokonaiseksi perheeksi.

Jatkan  ja haluan jatkaa yksinhuoltajana, mutta rakastan tytärtäni, enkä voisi kieltää häneltä oikeuttaan isään. Joten meidän mukanamme pyörii nyt kolmas pyörä. Se isäihminen. 

16 kommenttia:

  1. Mä en oikein tiedä mitä tohon sanoa. Sä saatat olla tosi vahva ja hyvä ihminen, tai sitten liian kiltti ja valmis ottamaan paskaa niskaan. Mahdoton sanoa, vain aika näyttää. Onnea teille uuteen kotiin, toivottavasti kotiudutte hyvin! Tavarat ovat kuitenkin vai sitä ulkoista, sinä ja Tirppa luotte sen kodin. -S

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon mahdollista että niskaan sataa sitä itseään vielä tulevaisuudessa. Tiedostan riskit. En ole tekemässä meistä ydinperhettä, olen antamassa tilaa toisellekin vanhemmalle. Toivottavasti riskinotto kannattaa.

      Poista
  2. Oon seurannut teitä matkan alusta saakka ja elänyt teidän mukana ( niin kuin vain ruudun välityksellä voi! ) ja en muista olenko monesti tätä mutta mielestäni just sä oot vahva ja ihana ihminen. Oot selvinny yksinhuoltajana todella hyvin, itse en olisi pystynyt samaan samassa tilanteessa. T on ihana ja osaava tyttö! <3

    Onnea uuteen kotiin tosiaan!
    ( vielä on pakko sanoa, että kun oma äitini jäi minun ja kahden sisarukseni yksinhuoltajaksi ( ja selvisi monta vuotta! Siksi kaikki yksinhuoltajat on mulle sankareita!!) ja oma isämme halusi luoda meihin suhdetta vasta kymmenen vuotta sen niiden eron jälkeen, niin äiti sanoi, että aikanaan ne muistot sattuvat tosiaan vähemmän ( ja heillä oli tosi riitaisa ero ja kaikkea muutakin hirveän rumaa meidän lapsuudessa..) . Nyt minäkin olen isäni kanssa väleissä näin parikymppisenä, vaikkei se tietenkään ihan korvaa sitä, että lapsuudessa sellaista ei ollut. )

    VastaaPoista
  3. Olin aikeissa muutenkin tähän kirjoittaa, mutta tuo edellinen kommentti pisti miettimään mitä kommentoin. Ensiksi paljon onnea uuteen kotiin, se on aina niin ihanaa, kun pääsee karistamaan kaiken ylimääräisen pois, niin henkisesti kuin fyysisesti :)

    Mutta tuohon toiseen, mielestäni olet todella vahva sekä hyvällä tavalla epäitsekäs ihminen, vaikka sanoitkin, ettet valehtele Teelle miksi hänellä ei ole isää, niin silti annat "isäihmiselle" uuden mahdollisuuden :) Etkä varmasti kaipaa neuvoja, joten toivotan sinulle paljon jaksamisia ja odottelen mielenkiinnolla uusia postauksia, kenties muuton ollessa valmis, niin kodin esittämispostausta? :)

    T.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teelle aion olla jatkossakin rehellinen. Ikätasoaan vastaavalla tavalla. :) Olen vain lähtökohtaisesti sitä mieltä, etteivät omat loukatut tunteeni saa olla kynnyskysymys, jos pelissä on mahdollisuus toimivaan isä-lapsi suhteeseen. Tämän päätöksen taustalla on lähes kolmen kuukauden ajatustyö ja puuduttavan pitkiä keskusteluja isäihmisen kanssa. Kumpikaan meistä ei tehnyt tätä päätöstä kevein perustein.

      Poista
    2. Ja uudesta asunnosta saatte kuvia heti kun minä saan avaimen! :D

      Poista
    3. Oma mieheni on elänyt isättä äitinsä ja isänsä riitojen vuoksi. Äiti päätti, ettei miehelläni ole asiaa tavata isäänsä (vaikka isällä olisi ollut halua tavata poika, eikä taustalla alkoholi- tai muuta ongelmaa). Myöhemmin vielä vei mielestään liian pienet elatusmaksutkin käräjille. Mieheni on tavannut isänsä kerran teini-ikäisenä, eipä siinä enää välien lämmittäminen oikein onnistunut, ja kyllä, isättömyyden kyllä huomaa ja asia miestäni on painanut elämänsä varrella enemmän ja vähemmän.

      Olet vahva nainen ja mielestäni teet upean epäitsekkään teon, kun annat isäihmisen tulla Tirpan elämään. Vaikkei vanhemmalla aina olisikaan oikeutta lapseensa, on lapsella oikeus omaan vanhempaan, jos lapsi näin haluaa. Myöhemmin näkee, miten asia lähtee toimimaan. Uskon, että se lähtee ja että asiat ovat jotenkin järjestettävissä Tirpan parhaaksi, jos kerran olette noin pitkään voineet jo asiasta keskustella.

      Voimia ja paljon positiivisia ajatuksia! :)

      Poista
  4. Asunnon pohjaratkaisu näyttää hyvältä. Kirjahyllyn voi korvata esim. Ikean lack-hyllyillä, joita voi laittaa sohvan yläpuolelle, sängyn yläpuolelle jne. Ja asunnossa on parveke! Voi onni! Voit perustaa sinne kesällä vaikka pienen säkkiviljelmän: salaatteja, yrttejä!

    Vahva nainen olet, muuta en voi sanoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miullahan on seinähyllyt jo olemassaan, mutta kirjoja on enemmän kuin mitä niihin mahtuu. Joten joku uusi ratkaisu on sitten etsinnässä.. ja parveke on <3 (ihan jo vaikka siksi että siinä on takorautakaiteet!)

      Poista
  5. Onnea uuteen kotiin! Tuli mieleen jos tuossa eteisessä on henkarinaulakko niin mahtuisko se lipasto siihen alle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo ei ehkä ihan aukea pelkkää kuvaa katsomalla, mutta eteinen jää aukeavan sisäoven taakse, ja on oikeasti vain oven levyinen käytävä, jonka toisella reunalla on kaappirivistö, jonka myöskin pitää mahtua aukeamaan. :/ Eli sinne ei voi oikein sijoittaa edes kenkätelinettä.

      Poista
  6. Näyttääpä ihanalta pikku asunnolta (:

    Kyllä voimia vaaditaan sulta nyt tämän uuden perheasetelman kanssa, mutta ei epäilystäkään ettetkö siihen pystyisi. Sie oot ehdottomasti yksi vahvimmista naisista jotka tunnen. <3

    VastaaPoista
  7. Ihailtavaa tuo sinun kyky antaa Tirpan solmia suhdettaan isäihmiseen siitä huolimatta, millaisia tunteita ko. henkilö sinussa herättää. En tiedä kykenisinkö itse, vaikka lapsella miten on oikeus isäänsä. En todellakaan tiedä, varsinkaan kaiken sen jälkeen mitä tekin olette saaneet kokea, ainakin blogista luettuna. Mutta toisaalta, en tiedä olisinko itse pystynyt yhtä ihailtavaan suoritukseen yksinhuoltajanakaan :)

    VastaaPoista
  8. Ihanan oloinen uusi koti <3 Olet kyllä todella vahva ihminen :) Ihanaa, että kykenet ajattelemaan noin aikuismaisesti isäihmisenkin suhteen. Toivottavasti asiat lutviintuvat hyvin hänen ja Tirpankin suhteen. Tsemppiä!!

    VastaaPoista
  9. Ihanan kuuloinen uusi koti teille tulossa!! Jos siellä riittää sitä huonekorkeutta, niin laita hyllyjä seinälle yläilmoihin. Sieltä saa hyvin lisää säilytystilaa.

    Ja niin kai se on, ettei uudessakaan alussa voi koskaan kaikkea vanhaa jättää taakseen. Vaikka oishan se välillä kiva. :D Ehkei kuitenkaan silti pidemmän päälle. Onnea teille uusiin kuvioihin!! Toivottavasti Tirpan uusi päiväkoti on myös kiva!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. ♥

(Yli 2 viikkoa vanhoihin postauksiin tulevat kommentit menevät valvonnan kautta, joten ethän ihmettele, jos kommenttisi ei tule heti näkyviin)

Muuta blogissa:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...