8.3.13

Teinidraamaa


Olen joulukuusta asti pitänyt suutani kiinni ja koittanut olla aikuinen ja järkevä, ymmärtää syitä ja perusteluja haukkumisen ja parjaamisen takana.  Ymmärrän, että on kova paikka, että rakas poikaystävä haluaakin tavata lastaan, kova paikka se on minullekin välillä. Ymmärrän, että siinä tilanteessa poikaystävästä tulee nopeasti ex-sellainen. Ymmärrän, että tilanteesta on helppoa syyttää lasta ja lapsen äitiä. 
Mutta kun minun ja lapseni fyysistä koskemattomuutta uhataan nettikirjoitteluissa, mennään mielestäni aivan liian pitkälle. Kestän vielä sen, että minä olen ämmä, äpäränsynnyttäjä, friikki, skitso, akka, hullu, tyhmä, huono ja paska äiti.. mutta lastani ei haukuta, eikä varsinkaan edes "vitsillä" ehdoteta julkisessa blogissa, että käydään hakkaamassa toi.  



"Hei.
Olen pitänyt pääni kiinni, koska mielestäni sinulla on oikeuskin pahoittaa mielesi N******n tavasta hoitaa asioita. Ymmärrystä riittää vielä minunkin haukkumiselleni, olen melkoisen helppo kohde purkaa huonoa fiilistä. Lapseni haukkumista en katso läpi sormieni, ja siksi kaikki blogiin kirjoittamasi tekstit ovat tallennettuna sekä tekstikopioina että print screeneinä tietokoneelleni. Kun nettikirjoittelu menee tasolle "pitäiskö hakata toi" mennään mielestäni kohtuullisen erokipuilun yli. Ja niinpä annankin sinulle maanantaihin asti aikaa siivota blogistasi T****a koskevat tekstinpätkät ja viimeisimmän fyysistä väkivaltaa koskevan postauksesi osan, tai menen tallentamieni blogitekstien kanssa poliisilaitokselle, ja pidän huolta siitä että ne tekstit poistuvat netistä ja sinä saat siitä asiaankuuluvat seuraamukset.
Ennakkovaroituksen saat vain siksi, että ymmärrän mistä tuo viha ja katkeruus kumpuaa. Mutta joku järki siihenkin, kiitos."




Nyt on aika pistää tälle asialle piste.

19 kommenttia:

  1. Tsemppiä teille ja jaksamisia. aivan hirveetä tuollanen. Pitäs olla sen verran järkeä ihmisillä että jättäisivät edes pienen lapsen rauhaan. Ei ihmisiä muutenkaan tarvi haukkua eikä loukata (oma pää on oiva purnailujen jako keskus) mutta että hyökätään lapsen kimppuun... Hyvä että sait kiinni ja olet todistukset tallentanut. Toivottavasti asia selviää ilman poliisia. Jaksamisia

    VastaaPoista
  2. voi luoja millaista draamaa! Ihmisten pitäisi kyetä kaikesta kiukustaan huolimatta vetämään raja oikeaan kohtaan... mitä saa sanoa ja mikä kannattaa nielasta. Ihan oikein toimit ja toivottavasti tämä varoitus riittää poistamaan kaikki ylimääräiset tekstit!
    Voimia sinne draaman keskelle!

    VastaaPoista
  3. Hyi kamala! Lapset pitäisi aina jättää tälläisen ulkopuolelle! Kuinka hän kehtaa?! >:(
    Jaksamisia ja hyvä että otit kopiot. Toivotaan, että asiat selviää.

    VastaaPoista
  4. hyi kun tuli oikeen paha olo että miten joku voi olla noin julma! kuin kehtaakin! oikein tekisi mieli käyttää hyvinki voimakkaita sanoja, mitkä yleisen netiketin vuoksi jätän sanomatta. Hyvä vaan että olet tallentanut kaiken! ja yksikin pikkujuttu niin poliisille vaan.
    Voimia ja jaksamista sinne! Anna vaan kaiken suhunkin kohdistuneen mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.

    VastaaPoista
  5. Mitä ihmeen ihmisiä tähän maailmaan mahtuu? O_o Mä en olisi varmastikaan vastaavassa tilanteessa suonut armoa edes ennakkovaroituksen muodossa - kunnia ja gloria siitä siis sulle!

    Toivottavasti tilanne järjestyy parhain päin.

    VastaaPoista
  6. Vittu mitään tilaisuuksia poistaa, suoraan vaan kyttikselle. Mä jeesaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogi poistui kokonaisuudessaan. Tilaisuuden annoin, koska 18-vuotias on vielä ajattelematon eikä osaa nähdä tekojensa syy-seuraussuhteita, eikä sellaisen takia tarvitse itselleen merkintää rekisteriin kunnianloukkauksesta ja laittomasta uhkauksesta. Maanantaina olisin silti ollut poliisilaitoksella, mikäli asiaan ei olisi tullut muutosta. Raja se on mullakin.

      Poista
    2. Wandaben kanssa täysin samaa mieltä. Silloin kun kyse on lapsesta, ei ole mitään toisia mahdollisuuksia. Nythän et kuitenkaan tiedä mikäli mimmi vaan on siirtänyt bloginsa toisaalle. Kaikennäkösiä hulluja tähän maailmaan mahtuukin. Tsemiä sulle!

      Poista
    3. Mikäli saan tietää, että kirjoittelu jatkuu muualla samantyylisenä, vien asian poliisille. Hyvin yksinkertaista.

      Poista
  7. Ei hyvää päivää... Kamalaa! Tsemppiä tosi, tosi paljon!

    VastaaPoista
  8. Voi vaan kuvitella miltä sinusta tuntuu, kun kaikkein tärkeintä ja arvokkainta maailmassa uhataan noin! Onneksi asia näyttää nyt ratkenneet parhain päin. Olet kyllä tosi ymmärtäväinen ja pitkäpinnainen nainen - sekä uskomattoman sitkeä!

    Hengessä mukananne kulkien ja onnea teille koko elämän varrelle! :D
    - Yhden mummi -

    VastaaPoista
  9. Tsemppiä, kuulostaa uskomattomalta käytökseltä 18-vuotiaaltakin. Toivotaan että hän on oikeasti poistanut blogin ja ymmärtää hävetä käyttäytymistään edes sitten jos joskus saa omia lapsia. Asianosaisia tuntematta luulisin lapsen isänkin järkyttyvän jos kuulee vihaa purettavan lapseensa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapsen isä yritti lopettaa nettikirjoittelun jo aiemmin, mutta siitä ei ollut hyötyä. Minä halusin pestä käteni koko jutusta, mutta vaihtoehtoja ei juuri jäänyt.

      Poista
  10. Toiset ne saattaa 18-vuotiaana olla vanhempia, kantaa vastuuta, roudata kauppakasseja, valvoa kipeän lapsen vierellä öitä ja pohtia isoja ratkaisuja. Toisilla sen sijaan vaikuttaa siinä vaiheessa olevan vasta anaalivaiheen kehitys meneillään, jos edes se.

    Koita jaksaa!

    VastaaPoista
  11. Ei hyvää päivää! Kaikkea se maa päällään kantaakaan. Tsemppiä Spatz!!!

    VastaaPoista
  12. Hyvä, oikein tehty, itsellä ei kyllä olisi ollut pinnaa ennakkovaroituksille...

    VastaaPoista
  13. Tsemppiä Spatz, kaikenlaista sitä joutuukin syyttä suotta kokemaan! Toivottavasti kyseinen henkilö jättää sinut ja pikkuneidin pian rauhaan.

    VastaaPoista
  14. tää oli mennyt multa ihan ohi, järjetöntä! Mutta onneksi se blogi poistui, ja sulla on silti nyt todisteet. Toivotaan, ettei ilmaannut lisää paskaa jatkossa :)

    VastaaPoista
  15. En ymmärrä tuollaisia ihmisiä.En sitten alkuunkaan.Kun itse aikanaan muutamia vuosia sitten aloin olla nykyisen mieheni kanssa,jolla oli entuudestaan kaksi pientä lasta,niin mies teki mulle selväksi alkumetreistä lähtien,että "Ne on sitten vielä lapset,jotka menee sinunkin edelle jos tiukka tilanne tulee".Ehkä karusti sanottu,mutta ymmärsin pointin,eikä mulle tullut koskaan pieneen mieleenikään alkaa uhitella lasten äidille saatikka lapsille siitä,että mieheni halusi heitä tavata ja olla mahdollisimman hyvä isä:)

    Nykyään tuntuu muutenkin,että 18 kesäiset ovat ulospäin niin aikuisia,mutta oikeasti sisältä paljon kakaramaisempia ja tyhmenpiä,kuin mitä joskus aiemmin samanikäiset.Tai sitten minusta vaan tuntuu sille.Ja tuo "pitäskö hakata se"-kommentti saa ainakin meikeläisen pissistutkan vinkumaan ja lujaa.Hienoa,kun otit asian kuitenkin tosissasi ja olit valmis tekemään ilmoituksen.Opettaapahan vähän nöyryyttä pikkulikalle:)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. ♥

(Yli 2 viikkoa vanhoihin postauksiin tulevat kommentit menevät valvonnan kautta, joten ethän ihmettele, jos kommenttisi ei tule heti näkyviin)

Muuta blogissa:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...