23.2.13

Asiat mittasuhteisiin

Joskus tuntuu, että minun vauvani on kasvanut jo ihan liian isoksi. Rääpäleestä osaavaksi tytöksi, joka puskee tahdonvoimalla läpi kaikista "en osaa" tilanteista. Yrittää, epäonnistuu, menettää hermonsa täysin ja yrittää uudelleen, ja yrittää kunnes onnistuu. Mutta äitiä ei kaivattaisi enää auttamaan missään.




Onneksi on olemassa mittatikkuja. Kun hirvittävän isoksi kasvanut kaksivuotias pukee jalkaansa enonsa 49 kokoiset tossut, onkin iso tyttö yhtäkkiä taas hirveän pieni. Rääpäle suorastaan.








Aiheesta on kyllä kiskottu huumoria ennenkin:


Soutelemaan menossa?

17.2.13

Teemana pahvilaatikot

Neidin synttäreitä piti juhlia aikalailla tasan kuukausi sitten. Yrjötauti muutti suunnitelmat, ja seuraavat viikonloput olikin buukattu kisaharjoitteluille ja itse kisoille, joten juhlat siirtyivät kertaheitolla melko paljon.. niinkin paljon että ensi viikonloppuna pitäisi olla jo kantamassa laatikoita siihen uuteen asuntoon. Joten tänään juhlitaan minimibudjetilla teemana muuttolaatikot ja harkittu kaaos.



Kakku. Suklaapohja, mangorahkaa ja mansikkarahkaa sisällä, päällä tahmea suklaakuorrute, koristeet sokerimassaa.

Ja kunnon juhlissa kun on aina kuokkavieraita, tarjoamme toki niillekin drinkin:




Pari tuntia myöhemmin, ongelma pois päiväjärjestyksestä. Vain kutsuttuja vieraita.

Ehkäpä enemmän kuvia ja tunnelmia myöhemmin illalla. Jos ei hautauduta pahvilaatikoihin. 

9.2.13

voi apua..

Kotiin kannetaan kultainen SM-pokaali.

Pikkasen epäuskoinen naama.

7.2.13

Katastrofin aineksia ja se kuuluisa tukiverkko

Tänään aamulla keräilin kilpailua varten työvälineitä, ohjeita ja raaka-aineita. Jännitti.

Kymmenen maissa aamulla soi puhelin, päiväkoti soittaa. Tiedätte varmaan tunteen.

Pikkulikalla on lämpöä ja valittaa korviaan.

Mutta sen sijaan, että päiväkodin henkilökunta olisi pyytänyt hakemaan lapsen kotiin, he ehdottivat, että josko minä saisin koululta käsin varattua pikkuneidille lääkäriajan, että kyllä he mielellään auttavat sen verran, että käyttävät korvat näytillä.

Pikainen soitto äidilleni, joka ei töiltään ehdi viedä lasta lääkäriin, mutta työmatkallaan nappasi apteekista puuduttavia korvatippoja, ja toimitti ne päiväkodille.

Epätoivoinen yritys saada lääkärinaikaa terveyskeskukselle, kun ajat on jaettu jo aamukahdeksalta. "Kaikki hoitajamme ovat varattuja, jätä puhelinnumerosi niin soitamme uudelleen".

Tekstiviesti neuvolantädille, josko saisi oman varausjärjestelmänsä kautta tehtyä taikoja. Minuutin päästä vastaus "käykö 10.50?"

Päiväkodin ihana täti käytti neidin korvineen näytillä, ja sai ilkeään korvatulehdukseen e-reseptin kipulääkkeelle ja antibiootille. Neiti sai vielä annoksen molempia jo terveyskeskuksella, kiitos lääkärin lapsiymmärryksen.

Kahdentoista aikaan soittivat takaisin ajanvarauksesta, turhaan, ei olisi ollut enää aikoja.

Opettaja päästi minut koulusta kahta tuntia ennen sovittua aikaa. Aikeena ravata juna-asemalle ja toivoa ehtiväni junaan.

Siinä hiki päässä juostessani sain yllättäen kyydin yhdeltä kylän äideistä, johon törmäsin täysin sattumalta.

Ehdin apteekkiin (ennen sulkemisaikaa), ja silti olin hakemassa tytärtäni päiväkodilta tuntia aikaisemmin, kuin bussikyydillä olisin ollut.

Äitini soitti, ja sanoi, että saan viedä pikkuneidin aamulla mummilaan, menee sieltä myöhempään päiväkotiin jos menee. Minä saan lähteä rauhassa aamulla kohti kisapaikkaa, eikä matkaveskaa tarvitse taiteilla jopolla päiväkodille ja bussiasemalle.

Päiväkodilta muistivat vielä huudella perään, että tsemppiä kisoihin.


Jos ei ole vielä tullut selväksi,  rakastan elämääni, ja ihmisiä ympärilläni. KIITOS.


Muuta blogissa:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...