31.7.13

Metsäilyä

Meidän takapihaltamme lähtee mielettömät ulkoilureitit joenrantaan ja luonnontilaisena pidettävään metsään. Metsässä on isoja ja pieniä puroja, vanhoja siltoja, lahoavia puita ja enemmän kasveja, kuin mitä tunnistan. Yhdellä kävelylenkillä voi kerätä vatsan täyteen marjoja, vielä löytyi ainakin mustikoita, metsämansikoita ja villivadelmia. 

Ja kun mukana on kaksi aikuista silmäparia, jäi minun silmilleni aikaa katsella maatakin, ja löysin  vihdoin niitä kaipaamiani kanttarelleja.


Eihän niitä nyt litratolkulla löytynyt, mutta riittävästi maittavaan iltapalaan. Eipä tarvitse miettiä miten ne säilöisi.


Metsän paras anti oli kuitenkin lapsi, joka juoksi itsensä väsyksiin poluilla ja mättäillä. Kotiin päästyään söi iltapalan, hoiti iltahommat nopeasti ja meni nukkumaan. Ihan ilman mitään viivyttelyjä.

Minä sain aikaa paistella ne kanttarellit. Ja söinkin ne lämpimänä.

25.7.13

Herkistävää


Pitkään aikaan en antanut itseni kuvitella mitään tästä isäihminen-kuviosta. Uskoin tämän olevan väliaikainen, hetkellinen järjenääni, joka häipyisi taustalle, kun "tärkeämmät" asiat tulisivat tielle.

Mutta tavallaan meistä on tullut perhe. Kaksi aikuista ja yhteinen lapsi. Ei yhteistä kotia, ei aikuisten välistä rakkautta, mutta toimiva perhe. Kaksi aikuista jotka rakastavat lasta yhtälailla.

Olen ottanut askeleen taaksepäin, ja katson välillä kauempaakin, miten minun pienellä tyttärelläni on vihdoin sellainen isä, jonka hän olisi ansainnut ensimmäisestä elinpäivästään asti. Heillä on yhteiset jutut, ja niin on hyvä.

Hirvittävän syvälliseksi en ryhdy, enkä lupaa kenellekään mitään. Luottamuspula on edelleen valtava, mutta ihan päivä kerrallaan ei enää eletä. Huomennakin Tirppa saa isältään hyvänyönpuhelun, ja jos isä lupaa, että sunnuntaina nähdään, niin sunnuntaina nähdään. Ja sillä nyt pääsee jo aika pitkälle.

17.7.13

Toive nukkumatille

Tässä taloudessa säästetään aivan kaikessa jo valmiiksi. Voisiko edes unihiekkaa tarjoilla isolla kauhalla? Haluan nukkua ainakin kuuteen aamulla. Jooko?

Aikaa olisi nukkua vaikka koko päivä, mutta neiti herää joka aamu viideltä. Tai vähän ennen.
Kestän leipurin työaikoja ja heräämisaikoja kyllä, mutta olisi edes sitä työtä, jonka takia herätä aikaisin. Makkarasämpylän ja aamukaakaon voisin keitellä vaikka vasta seitsemältä.

Villasukat kylmiin päiviin

Alkaa muodostua jo perinteeksi, että saan keskellä hikisintä heinäkuuta hepulipaniikin, että syksy on tulossa ja tulee kylmä ja varpaita palelee ja sitten kaikki on ihan pilalla.

Myönnetään, saan samanlaisia hepuleita keväästä, kesästä ja talvestakin, yleensä monta kuukautta etukäteen.   Aiheet vain vaihtuvat, aina puuttuu jotakin, ainakin se täydellinen kesämekko, sopivat kumpparit ja toppapuku. Vuodesta toiseen.

Mutta ainakin lapsella on nyt uudet, sopivat sukat kunhan koittaa kolea syksy ja saapaskelit päiväkodin pihalla.



Näissä lankana Novitan tehtaanmyymälästä ostettu uutuuslanka Nalle Taika. Tässä kuvassa on värit kohdallaan.
Sitten ne omat viluvarpaat. Koska ne neidin lapasetkin ovat jo peukaloa vaille valmiit.

Tuntia myöhemmin: tai siis valmiithan ne:

Murkkujätskin väriset lapaset.


16.7.13

Äitinsä näköä

Koko elämänsä tuo pieni ihminen on saanut kuulla olevansa kovasti äitinsä näköinen, melkeinpä klooni. Ja onhan hän, samat kurttukulmat, siniset silmät, palloposket, mutrusuu ja hymykuopat. Samat käkkärät punertavat hiukset ja äänekäs nauru.

Vasemmalla tytär 2011, oikealla äiti 1990
Kovin vakava kuva Tirppiksestä, mutta kuvassa vasemmalla isäihminen pienenä.

 Pikkuhiljaa neiti on alkanut muistuttaa myös isäänsä. Eikä minua harmita myöntää sitä.

Edelleen meissä kahdessakin on samaa näköä, ja luonteessa samaa jääräpäisyyttä, mutta nyt, yli kaksivuotiaana, tyttö alkaa näyttää itseltäänkin. 






Aivan yksi ja sama, keneltä tyttö on perinyt minkäkin kasvojen piirteen tai luonteenominaisuuden, kaunis ja ainutlaatuinen hän on silti.
Upea tyyppi ja mahtavaa seuraa. 
Fiksu, oppivainen ja tilannehuumorin kruununprinsessa.

Kahdessa ja puolessa vuodessa Tirpasta on kasvanut sellainen lapsi, josta en uskaltanut edes haaveilla, kun hänet ensimmäistä kertaa nostettiin rinnalleni ja katsoin sikkuraisiin silmiin.


10.7.13

Jalkavaimolamppu

Eihän siinä mennytkään kuin kaksi vuotta. Toiset projektit vain vaativat enemmän aikaa. Ja sähkömiehen.




2.7.13

Kesäinen pöksypuku x 3

Halusin Tirpalle kesäisiä jumpsuitteja, mukavia jokapaikan pöksypukuja. Kaupassa niiden hinnat kuitenkin hirvittivät, ja  edukkaimmista olivat koot loppuneet. Joten päätin tehdä itse. Ihana Piksu teki kaavat ja Teen kummitäti lainasi saumuriaan, ja yhden päivän ompelu-urakan päätteeksi Tirppiksellä on kolme mukavaa pöksypukua. 






Lahkeet nostettuna polvitaipeisiin = shortsipuku.

Tee demonstroi, miten puku antaa myöten tehdä ihan mitä vaan. Vaikka hyppiä suihkulähteestä.





Ihan ite tein, ekaa kertaa lastenvaatteita saumurilla. Hieman hirvitti, ja ensimmäiseen aikaa meni kolme kertaa enemmän kuin kahteen seuraavaan yhteensä. Mutta nyt on valmista, ja ilmeisen onnellinen uusi omistaja.


Mitä tykkäätte? 


1.7.13

Maastoväreissä VR:n kyydissä


Reissattiin tänään mennen tullen junalla, ja sattumalta tuli vaihdettua vaatteet kesken reissun mätsäämään myös paluumatkan junanpenkkeihin.

Ps. Kettupuvusta lisää huomenna, ite tein!

Muuta blogissa:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...