31.8.13

Voiko oppia edustavaksi?


Olen tyttönä/naisena ihan toivoton. En osaa meikata, en osaa laittaa hiuksiani. En osaa valita vaatteita.

Meikattunakin naama näyttää meikkaamattomalta. Hiukset on "laitettunakin" usein pörröiset, ei minkään näköiset. Vaatteet eivät istu (painan taas stressikevään ja kesän jäljiltä hieman liikaa, mutta tunnen monia minua pyöreämpiä tyrmäävän tyylikkäästi hyvin istuviin vaatteisiin pukeutuvia naisia.) ja valitsen vääriä värejä.

Tunnen oloni useimmiten: alipukeutuneeksi, huolittelemattomaksi, homsuiseksi ja epäedustavaksi.

Haluaisin syyttää kaikesta äitinä olemista, mutta valehtelisin. Olen aina ollut huoleton luonnonlapsi, havunneulasia hiuksissa ja jalkapohjat kesän jäljiltä pinttyneet mustiksi. Olen sellainen, ei lisättävää.

Ja miksikö se nyt (taas) ahdistaa?
Keskiviikkona on työhaastattelu, ja hieman kauempana tulevaisuudessa odottaa hirvittävän jäykkä ja muodollinen iltapukujuhla. Ei kukaan kysele hiekkalaatikolla, onko kuontalo kiiltävä ja silmämeikki kohdallaan, mutta en haluaisi päätyä tilanteeseen jossa, äitiäni lainaten, vaatteet on hienot ku riikinkukolla mutta naama ja tukka ku petolinnun persaus. Työhaastattelussa ei hienostelua vaadita tässä ammatissa, mutta huoliteltu olisi kivaa vaihtelua "rentoon ja reippaaseen".

Apua. Ihan oikeasti. Kun en tiedä edes mistä aloittaisin.

30.8.13

Venähtämistä


Kaksivuotias Tirppa oli 88,6cm pitkä ja hiukset olivat hentoja, lyhyitä ja esiintyivät alueittain.

2½-vuotias Tirppa on n.94cm pitkä, ja ja hiuksetkin ovat kasvaneet mahdottoman pitkiksi.

Kolmi-neljäsanaiset lauseet ovat venähtäneet kokonaisiksi saduiksi ja juonellisiksi tarinoiksi.

Puolessa vuodessa tapahtuu paljon. Äitinäkin on tapahtunut kasvamista. Tai ainakin pinnaa on venytetty urakalla.

22.8.13

Varjelusta matkassa

Sain koeajopostaukseeni hyväntahtoisen muistutuksen lukijalta siitä, että äidilläkin olisi hyvä olla kypärä. Ostin itselleni kypärän maanantaina, kun nyt sattui löytymään sopiva.

Eilen (keskiviikkona) ajeltiin Tirppiksen kanssa alamäkeen soratiellä, kun pyörästä irtosivat ketjut. Ja sen siliän tien hävisi myös se jalkajarru, ainoa jarru. Seurasi hitonmoista rytinää ja pauketta, kun ajettiin ojapöpelikköön niin että soi.
Mitään ei murtunut keneltäkään, pikkuneiti selvisi naarmuitta ja mustelmitta, minä sain molempia riittämiin. Pyörä kärsi eniten vaurioita, ja ne sammakkoparat, joiden päälle rymistelimme. Grillailuun varatut halot, ketsuppi ja muut eväät levisivät dramaattisesti pitkin piennarta.

Naapurin Seppo sattui paikalle, kasasi tavarat, korjasi pyörän isoimmat vauriot ja lohdutti lasta ja äitiä. Totesi vaan, että onpa hyvä, että äidilläkin on kypärä, siinä on nimittäin komee kolhu.

Kypärä on halpa henkivakuutus, kiitos Maaria kun muistutit, että minunkin pääni on varjelun arvoinen. En unohda kypärää enää koskaan naulakkoon.

20.8.13

Kesäisen pöksypuvun tarina jatkuu

Ihanan Piksun Tirppistä varten suunnittelema pöksypuku jatkaa maailmanvalloitustaan!



Joten jos haluatte, että tuota ihanaa jumpsuittia saisi ihan valmisvaatteenakin, käykääpä äänestämässä Piksua Melli EkoDesignin suunnittelijakilpailussa:



Äänestäjien kesken taidetaan arpoa vähän palkintojakin..

9 kuukautta isänä, entäs nyt?


Olen tarkoituksella ollut aika vaitonnainen Teen ja isäihmisen välisistä asioista. Olen halunnut antaa aikaa ja tilaa, sillä isän ja tyttären välinen suhde ottaa aikaa kehittyäkseen, varsinkin kun sen aloittaa kaksivuotiaan lapsen kanssa.

Viimeisen yhdeksän kuukauden aikana isäihmisestä on kasvanut isä. Täyteen mittaansa. Tirppa on saanut aikaa isänsä kanssa, ja meistä on hitsautunut ihan pätevä perheyksikkö, tilanteen huomioiden.

 Aika paljon olen saanut vastailla kysymyksiin siitä, mistä tässä nyt on oikein kyse. Olen vastannut kysyville, että olemme yksi perhe kahden katon alla. Emme asu kuin muutaman kilometrin päässä toisistamme, ja arjen jakamisesta on tullut aika vaivatonta. 
Ja olemme perhe jatkossakin, vaikka aika iso muutos tulikin ajankohtaiseksi. Isäihminen kun muuttaa Helsinkiin opiskelemaan kolmeksi vuodeksi, oppilaitokseen jossa läsnäolo on pakollista kaikkina arkipäivinä. 

Kolme seuraavaa vuotta Teellä on sitten ihan vain viikonloppuisä, ihan niinkuin muillakin erolapsilla. Toivottavasti meissä vanhemmissa on jatkossakin tarpeeksi aikuista ihmistä säilyttämään tämä keskusteluyhteys ja yhteisymmärrys perheestä. Näin sen kuuluisikin mennä: perhe säilyy, vaikka parisuhde särkyisikin.

Nyt elämä jatkuu.



Toisessa polvessa

En ole pyhimys. Etenkään äitinä. Hermo palaa, varapäreet loppuu ja aina ei huvita. Onneksi nykyään on se toinen vanhempi, jolle heittää pallo, kun omilla eväillä ei pysty enempään.

Pidän pyöräilystä, vaikka se useimmiten onkin vain välttämättömyys. Tirppa pitää pyöräilystä. Mutta neidin oma pyörä on ollut sen varkausepisodin jälkeen varikolla. Vaikka pyörä saatiin takaisin lopulta, ei häntä ole enää saatu houkuteltua pyöräilemään sillä. Paha mieli ja pettymys tuntuvat istuvan tiukassa.

Minua jäisi harmittamaan, jos Tee jäisi vaille itse pyöräilyn kokemuksia, vain koska muutama teinipoika ei kännipäissään ymmärtänyt, että kaksitoistatuumaisen polkupyörän varastaminen on lapselta varastamista. Kun aikuisethan sen pyörän ostaa. Edelleen kiristelen takahampaitani tämän asian kanssa.

Koska tässä tilanteessa ei auta yhtään, jos äidin hermokin on tiukassa, otti ohjat isä.

Hieman varuillaan. Oma hauvapyörä on varastossa, ollut ja pysynyt varkaudesta asti.

Onialta saadut Blogimutsi yllättää -paketista paljastuneet pampulat saivat pienen askartelijan paremmalle tuulelle.


Taiteellinen johtaja mietiskelee.





Pyörän selässä, vihdoinkin! Iloisena, nauravaisena ja rohkeana. 

Luova tauko pihan keinussa.


Ja uusiksi.
Kypärä käytiin hakemassa vanhan asuinpaikkakunnan pyöräkauppiaalta, saatiin hihnat kohilleen, ja pikkuneidin mieleinen kypärä. Leppäkerttukypäriä ihailtiin netissä jo etukäteen eri sivuilta, mutta en laskenut sen varaan, että sellainen oikeasti löytyisi!



Ja syy miksi käytiin kypäräostoksilla:

Nyt on äidinkin pää varusteltu. Pyöräkauppias pisti vakiasiakashinnoitellen, ja saimme molemmat kypärät samaan hintaan, kuin Prismasta vain minulle.



Seuraavaksi lupaan hölistä jostain muusta, kuin pyöräilystä!

18.8.13

Se olisi syksy.


Onneksi talveen on vielä pitkä aika.
Niin vissiin.

14.8.13

Rakkautta ensisilmäyksellä

Onhan tätä ollut ilmassa. Etäihastusta, nettirakkautta. Eilen tapasimme ensimmäistä kertaa.

Meidän pieni perheemme kohtasi pienen Cangoon. Ja sovimme yhteen kuin paita ja peppu.


Ensisilmäyksellä se on hieno. Ja tarkemmin tutkittaessa ja testattaessa upea. 

Pari ensimmäistä mutkaa teki mieli kiljua kuin vuoristoradassa, ja sen jälkeen ohjaus sujui yllättävän ketterästi ja kepeästi. Ennakko-odotuksena oli, että pyörää saa ohjata hauisvoimin ja hampaita purren, mutta ehei, alkulämmittelyn jälkeen ei ollut ongelmaa edes pujotella ihmisvilinässä. Täyskäännöksessä kääntösäde on aika iso, mutta tavan mutkissa ei pyörän pituutta ja massaa edes huomaa.

Jalkajarrua haparoin muutamaan otteeseen, mutta äkkiäkös sen taas muisti, miten käsijarrullista pyörää ajetaan.


Kokeilin pyörää soralla, hiekalla. kiveyksellä, mukulakivillä ja asfaltilla. Pyörät rullasivat kevyesti materiaalista riippumatta. Isoin yllätys tuli kuitenkin ylämäessä: vaihteet toimivat kuin unelma, eikä jyrkässäkään ylämäessä saanut edes kunnon puuskutusta aikaiseksi. Lämmin tuli ajellessa kyllä, ei tämä yhtä kevyt ole polkea kuin tavallinen pyörä, mutta kevyempi kuin Jopo lastenistuimella ja kauppakassit sarvissa.. Ja hei, tällä pääsee myös lujaa!

Ja se olennaisin ero tavalliseen pyörään:



Laatikko ♥
Tästä olisi niin paljon sanottavaa! Kuvista varmaan näkee ne olennaisimmat, tilaa kahdelle lapselle ja kauppakasseille, tukeva ja sirolinjainen yhtä aikaa, lasta ajatellen vyöt, penkki, ja reiät kyljissä, että lapsi itsekin pääsee kipuamaan kyytiin. Bonuksena tulee se, että huolimatta kaikesta tilasta, on laatikko tarpeeksi kapea mahtuakseen aivan tavallisesta oviaukosta. Pyörävarastoonkin tämän siis saisi mahtumaan.

Kuvista näkyy myös tuo seisontajalka, joka on oikeasti tukevaa tekoa. Tee kiipesi laatikon kyytiin ihan itse kun silmäni vältti, eikä pyörä edes huojahtanut.


Ajajaakin on ajateltu, penkki on muhkea ja ajoasento mukavan pysty. Tarakalle saisi vielä vaikka korin (tai sen kolmannen kyytiläisen..), jos lisätila on tarpeen. Lukitukseen tulee mukana runkolukko+kettinki yhdistelmä. 


Pyörän mukana tulee kaksi erilaista sadesuojaa, toinen tavarakuljetukseen, ja toinen, kupumainen ja läpinäkyvä, lasten kuljettamiseen. En pahastuisi yhtään, jos pyörämatkan jälkeen lapsi olisi kuivissa vaatteissa, kaatosateesta huolimatta. Kun ajaa pyörällä aina ja kaikkialle, ei ole varaa valita kelejä. Kaupassa, päiväkodissa ja töissä on käytävä, vaikka sataisi kolme päivää peräjälkeen.


Hiukan jännitin etukäteen sitä, että pyöräkauppias Oof puhuu englantia, mutta kaikki asiointi sujui niin kivuttomasti ja ystävällisissä merkeissä, etten paikan päällä edes ajatellut koko asiaa. Olen aina jotenkin otettu, kun kauppias itse on tuotteestaan tohkeissaan ja käyttää niitä myös itse arjessaan. Sain koeajon lisäksi paljon vinkkejä perhepyöräilyyn ja tarinoita yhdestä suosikkikaupungistani, Amsterdamista.

Iltapäivä hujahti ohi liian nopeasti, ja kotiin päin matkatessa jäi haikea olo. Joulukuuta odotellessa.



// Tekstissä ei maksettua mainosta. Lisäinfoa kuljetuspyörä.fi

6.8.13

Pieniä vastoinkäymisiä

Elämä on tänä kesänä ollut täynnä pieniä vastoinkäymisiä.

Työt alkoivat kuukautta luvattua myöhemmin.

Töitä on ollut puolet vähemmän, kuin mistä oli puhe.

Kelan työttömyysturvakäsittelyissä on jonoa.

Se kauan odotettu helppo ja mukava, vakavarainen työssäkäyvän arki on antanut odottaa itseään. Ollaan elelty pienemmällä rahalla kuin opiskellessa.

Ja viimeisimpänä vastoinkäymisenä:

osa-aikaisten kesätöiden jälkeen odottaisi vain kokopäiväinen työttömyys.

Olen täyttänyt kymmeniä avoimia hakemuksia ympäröiviin leipomoihin ja elintarviketeollisuuden yrityksiin. Turhaan.


Turhauttavaa.

4.8.13

Se sama pyöräongelma edelleen

Kirjoittelin jo aikaisemmin, että meidän "perhevolvomme", Jopo retrolastenistuimella, ei enää palvele meitä kovin hyvin.

Jopolta vastattiin kyselyihini melko tylysti, etteivät lapsiperheet ole tarpeeksi iso kohderyhmä, jotta Jopoon sopivaa lastenistuinta kannattaisi alkaa valmistamaan. Että reippaasti vaan irrottelet sen tarakan, ostat isomman runkokiinnitteisen istuimen ja virittelet rautalanka/tukitankosysteemin, että lokasuoja pysyy paikallaan. Mielestäni mokoma pilkkominen ja vänklääminen vie puolet huvista. Jos Jopo ei sellaisenaan ole jokaisen polkupyörä, se ei ehkä ole enää minun polkupyöräni. Olen aikuiseksi ja äidiksi kasvanut vannoutunut fani, mutta rajansa kaikella. Minä (ehkä sitten ainoana) kaipaisin enemmän käytännöllisyyttä ja turvallisuutta pyörään, kuin staileja Jopo-aurinkolaseja nenälleni.

Olen siis alkanut katselemaan vaihtoehtoja sillä silmällä. Jotain pitkäikäisempää kuin mammafillari ja lastenistuin. Toki lapsi nyt kaksivuotiaana mahtuisi hienosti tarakalle, mutta entäs kun likka on viisi, ja matkaa vaikka kahdeksan kilometriä (aika perusmatka jota ajamme pari kertaa viikossa)? Pienempiä matkoja neiti ajaa silloin varmaan jo itse, mutta pitkillä matkoilla lapsi pitäisi silloinkin saada kyytiin. Ja autoa ja ajokorttia en halua hankkia, enkä näillä hinnoilla pystyisikään.

Tavarafillarit/laatikkopyörät ovat olleet paljon esillä mediassa (näin nopeasti tulee ainakin mieleen Helsingin Sanomien juttu) ja blogeissa (esim. ihanan Onnelin postauksissa ja Project Mamassa), mutta ratkaisu on tuntunut meille liian jämerältä. Emme tarvitse tilaa neljälle lapselle, kahdelle kauppakassille ja nojatuolille. Vaikka olisihan siinä puolensa. Tuntuu vain samalta, kuin ostaisi kaksihenkiselle perheelle seitsemänpaikkaisen tila-auton. Varsinkin kun hintakin on usein sen mukainen.

Peräkärriä en tahdo, olen useampaa testannut, ja havainnut meidän tarpeisiimme huonoksi. En tahdo ajella pitkiä matkoja kesät talvet niin, että lapsi on kärryssä jossain takana heilumassa. Mieluummin sitten kärvistelisin nykyisellä tavalla, huonosti istuimeensa sopiva lapsi tarakalla potkimassa minua takareisiin.

Jotain sopivaa olen kuitenkin parin kuukauden ahkeralla googlailulla löytänyt. Pieni, ketterä ja yhden lapsen kanssa sompaillessa tarpeeksi iso tavarafillari. Hintakaan ei ole tähtitieteellinen, vaikka suolainen onkin.

Kuljetuspyörä.fi myy tätä pyörää karvan alle tuhannella eurolla. 


Sisältäen kaikki oleelliset lisäosat. 



Jos säästäisin ahkerasti joulukuuhun asti, ja käyttäisin kaikki veronpalautukset, saisin tämän meille, enkä menisi konkurssiin. Siinä tosin olisi meidän joululahjamme tälle vuodelle. 

Voisin ajaa lapsen päiväkotiin ja siitä töihin, ilman venkslaamista istuimen ja kiikkerän pyörän kanssa. Pyörän painopiste jäisi aika alas, ja meno olisi varmaan vakaampaa talviliukkaillakin. Pari kertaa olen kaatunut lapsi tarakassa (mitään ei ole sattunut!) ja haluaisin välttää sen jatkossa. Laatikkoon mahtuisi se painava kauppakassikin, joka nyt kiikkuu pyörän toisessa sarvessa. Lapsi istuisi tukevasti vöissä, ihan siinä nenän edessä, jalkatilaakin olisi. Sadekaan ei paljoa haittaisi, kun kuomu suojaisi sekä lapsen, että ne tavarat. Käytettävyydestään huolimatta pyörä ei olisi tolkuttoman iso ja jähmeä, verrattuna vaikka suosittuun Baboe Big:iin. Kaikenkaikkiaan pyörässä yhdistyisi kaikki mitä tarvitsisin meidän pyöräilymme jatkumiseen, ilman muttia.

Mutta. (Kyllä, kuitenkin se mutta) Jos uskoo kokeneempia ja viisaampia, ei tällä hinnalla voi saada kunnollista pyörää, eikä varsinkaan laatikkopyörää. Jos olen kuitenkin ollut tyytyväinen tähänkin asti "ihan tavallisella" pyörällä ajamiseen, olisinko sitten tyytyväinen riittävään laatuun myös laatikkopyörällä, vai heittäisinkö rahani kaivoon?


Nyt etsinkin siis kokemuksia! 
Saa jakaa myös yleisiä juttuja lapsen kanssa pyöräilystä, mutta erityisesti kaipaan kokemuksia laatikkopyöräilystä, ja tästä pyörästä!



Ps. Postaus ei sisällä yhtäkään mainoslinkkiä/maksettua mainosta. Uskaltaa klikkailla, ei kasvata mun pyöräsäästötiliä. ;)

1.8.13

Jos nyt kauniisti pyydät


Tirppis oli hieman myrtynyt, kun tajusi ettei hänen kotileikeissään ole leikkiruokaa. Ei kankaisia, ei puisia eikä edes muovisia, jos rehellinen olen. Olin kai ajatellut, että mielikuvitus riittää.

Mutta kun kerran kauniisti pyydettiin, niin otin jämälangat kauniiseen käteen ja neuloin vapaalla kädellä muutaman hedelmän.

Muuta blogissa:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...