26.6.14

Hieman huomaavaisuutta pyydän


Tirppa laski tänään liukumäkeä ostoskeskuksen leikkipaikalla, ja mätkähti sieltä vauhdilla naama edellä tatamiin. Vieressä seissyt tuntematon äiti nosti pienen itkun tirauttaneen ipanan pystyyn ennen kuin ehdin itse hilppaista ne pari metriä. Ennen kuin ehdin sanoa sanaakaan, sai kolmevuotias lisää itkemisen aihetta:

- O-ou, taisit kaatua tosi kovaa kun otsaan tuli tuollainen ruma punainen jälki.

Se on syntymämerkki. 



Tilanne oli nopeasti ohi, eikä hän sanomallaan varmasti tarkoittanut aiheuttaa pahaa mieltä, vaan osoittaa myötätuntoa itsensä (ja ylpeytensä) kolauttaneelle lapselle.

Minä voin vain vakuuttaa vielä iltasadunkin jälkeen tyttärelleni, että hän on kaunis ja ihana, eikä hänen kasvoissaan ole mitään rumaa.


Lapsen itsetunto on vielä kehittymässä, ja kolmevuotiaalla tytöllä jotenkin herkässä vaiheessa. Hän ottaa monet pienet kommentit sydämelleen ja pyörittelee niitä mielessään. Uudet crocsit jäivät kimalluksesta huolimatta pysyvästi eteistä koristamaan, kun tarhatäti sanoi että ne ovat huonot päiväkotiin, koska sukat kastuvat nurmikolla niiden reikien kautta. Lapsi kuuli vain sanan huono. Koska lapsen kimaltavat vaatteet herättävät aikuisissa varauksettomia ihastuksen huokailuja, on nyt ollut monena aamuna kriisin ainekset kasassa, kun yhdessäkään paidassa ei ole vaadittua säihkettä. Kun hänellä ei ole mitään, ei niin mitään päälle laitettavaa. Kolmevuotias on alkanut myös vertailemaan osaamistaa ja ulkonäköään muihin.

Joskus on vaikea tietää, mikä tällä kertaa pahoittaa T:n mielen, mutta jos nyt suosiolla jätettäisiin pois sanan "ruma" käyttö lapsen ulkonäöstä puhuttaessa?

18 kommenttia:

  1. Ylipäätään sanavalintoja kannattaisi minusta miettiä tietyssä iässä olevien lasten (ehkä joskus jopa ihmisten ylipäätään :D ) - kanssa, muistan itsekin että pienempänä jostain sanoista jäi tosi huono maku vaikka viesti itsessään olisi ollut "ihan kiva" ja ystävällinen. "Tytöt on todella sieviä ja heissä paljon samaa näköä, mutta K:lla on leveämmät kasvot ja nenä." = minun tulkintani oli siis että aa, olen siis rumempi.

    Vertaan tätä (yleisesti) usein myös "siis täähän on joku sekarotuinen koira?" vs. "minkä rotuinen tämä koira on?" Kumpi tuntuu kivemmalta?

    Näin ajatuksena.

    - K

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviä esimerkkejä! Kasvava lapsi on aina "keskeneräinen työ" ja sitä kehittymistä pitäisi vaalia ja välttää kommentointia ikävään sävyyn. Minä olen sukumme hukkapätkä mummin mukaan, olen saanut kaikkea sitä lusikalla, mitä muut kauhalla. Tässä iässä tuo jaksaa enää vain naurattaa. :D

      Poista
  2. Hassua, että olen lukenut blogiasi kauan ja niin paljon kuin T:stä on kuvia ollutkin, en ole koskaan huomannut otsassa mitään :). Nytkin, kun oikein laitoit kuvan kasvoista, niin sain oikein hakemalla hakea tuota syntymämerkkiä. Hyvin huomaamaton on. Taisi täti puistossa pelästyä kaatumista kovastikin, kun tuohon noin reagoi. Tosi kaunis tytär sulla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin, itsekään en ole huomannu yhtikäs mitään Tirppasen kasvoista - näen vain söpön ja iloisen tytön!

      Syntymämerkit sitä paitsi ovat mielestäni juuri niitä personaallisuutta antavia - itsellänikin on selässä maitokahviläikkä, joka on mielestäni kovin soma :)

      Poista
    2. En itsekään ole enää kiinnittänyt mitään huomiota tuohon jälkeen. Isoimmat ja punaisimmat jäljet nenän alta ja leuasta vaalenivat vuodessa, tuo otsan jäänee pysyväksi.

      Tirpallakin on kämmenen kokoinen maitokahviläiskä selkäpuolella, ja se on minusta myöskin kovin soma. :)

      Poista
  3. Hyvä muistutus meille kaikille! Itsellenikin on syöpynyt mieleen jo vuosia sitten huolimattomasti tokaistuja lauseita, jotka ovat romuttaneet itsetuntoa. Miten sitä saisikaan suojeltua omaa lastaan moiselta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkei sitä voi, eikä tarvitse suojella. Riittää että on kykyä ja ymmärrystä kasvattaa itsevarma lapsi, joka oppii päästämään ikävät kommentit toisesta korvasta ulos.

      Poista
  4. Minulla on samanlainen syntymämerkki, joka alkaa oikein loistaa punaisena varoituskolmion kun itken tai kiukustun. :) Onpa varmasti jäänyt tuollainen kommentti kaivertamaan.

    En ymmärrä, miksi lasten vaatteita kehutaan ja ihastellaan, tai kehutaan miten hienosti/kiltisti/taitavasti jotakin lapsi on tehnyt. Eikö aikuinen keksi muuta sanottavaa lapselle? Miksei voi sanoa lapsen nähdessään, että onpa kiva nähdä sinua tänä aamuna, mitä sulle kuuluu? Tai jos lapsi ihastelee omaa vaatettaan, niin voi asian kääntää niin että kertoo huomaavansa lapsen tunteet ja kokemuksen: Onpa sulla hyvä mieli tuosta kimaltavasta mekosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisaalta, kivahan se on, että kehutaan, jos vaate on jonkun mielestä kaunis. Minusta kehuminen yleisesti kuuluu kauniisiin käytöstapoihinkin. Ja onhan sen lapsen kasvettava samaan kulttuuriin aikuisten kanssa ja totuttava. Hassua olisi, jos aikuisena tai teininä ekan kerran joku kommentoisi kauniisti vaatteita - miten niitä kehuja sitten osaisi ottaa vastaan ollenkaan, kun se meille suomalaisille on muutenkin vaikeaa :) Rumasti minusta ei saa sanoa lapselle eikä muutenkaan, mutta kyllä kohteliaisuuksia ovat ansainneet kaikki, vaikka lapsi ottaisikin alkuun asiat vähän vakavammin, kuin aikuinen :)

      Poista
    2. Heikku, onpa kiva että jollain muullakin on varoitusvalo otsassa! :)

      Tämä onkin mielenkiintoinen näkökulma. Jokainen lapsi ansaitsee kehuja, mutta minkälaisia? Kehutaanko lasta aina vain samasta asiasta, vaikka ihanista vaatteista, ja unohdetaan kehua sitä kaikkea muuta ihanaa lapsessa itsessään?

      Poista
    3. Niin. Totta kai aidot kehut on kohteliaita. Mutta ei musta olis kiva jos ystävät ja perhe aina vaan kehuis ja kehuis vaatteita, hiuksia tms. Paljon parempi mieli mulle tulee aidosta ilahtumisesta että mua on kiva nähdä tai minun seura on mieluisaa. Uskoisin, että tyttöjä ja heidän suloisuutta kehutaan aika paljon. Ja sitten mietitään mistä johtuu ulkonäköpaineet ja tarve tulla hyväksytyksi ulkoisista asioista tai siitä mitä on tehnyt. Että se ei riitä tai ole tärkeää, että ihan vainnolemalla ja itselle hyvää mieltä tuottamalla riittää.

      Poista
    4. Minusta on parasta, että kehut ovat vilpittömiä. Itselläni ei valitettavasti lapsia ole, mutta läheisten lapsia kehun samalla tavalla kuin aikuisiakin - niin ulkoisista asioista, kuten kivasta mekosta tai repusta, kuin myös kauniista teoista, kivasta seurasta, hauskoista jutuista, onnistumisista, fiksuudesta ja niin edelleen. Luulisinkin, että se, mistä kehuu, on kiinni kehujasta. Toisaalta tietysti on harmillista, jos ihmiset kehuvat esim. tyttöä vain ulkoisista asioista, mutta näinhän se usein on aikuistenkin maailmassa. Läheisten tehtävä on muistuttaa meitä sisäisistä asioista, vähän vieraammat jakavat sitten ulkokohtaisempia kohteliaisuuksia :)

      Poista
  5. Vähän aiheen vierestä, mutta joku aika sitten oli juttua siitä, kuinka eri tavoin tytöille ja pojille puhutaan. Päiväkodissa tai jossain oli tarkkailtu, ja tytöille osoitetut kommentit liittyivät lähes poikkeuksetta ulkoisiin kauneuteen liittyviin (ulkonäkö/kampaus/vaatteet/hieno tavara tms), pojille osoitetut kommentit puolestaan heidän tekemisiinsä (teitpä hyvin/oletpa taitava tms). Aloin itekin kiinnittää asiaan huomiota ja tosiaan - vaikka kuinka olin kuvitellut olevani sukupuolineutraali, omatkin sanomiset kulki tuota rataa. Pointtina ehkä se, että kaiken kaikkiaan pitäisi ehkä keskittyä lapsen tekemisiin ja persoonaan enemmän kuin ulkoiseen habitukseen. Huomaa nimittäin jo melko pienissä muksuissa sen eron, miten tytöt määrittävät itseään ulkonäköseikkojen kautta, kun taas pojat tekemisen kautta.

    VastaaPoista
  6. Mullakin on haalea ns. enkelinsuudelma kulmakarvojen välissä. Nykyisin punoittaa enää satunnaisesti ja moni yllättyykin, kun kyselevät pojan jäljestä ja ilmoitan, että katsopa tarkasti niin näet mulla samanlaisen. Poika nyt 1v 2kk ja aika huomaamaton jälki on nykyään, syntyessään oli ihan tummanpunainen. Kauniita lapsia sekä T että meidän murunen, syntymämerkin kanssa tai ilman!

    VastaaPoista
  7. Ikävä että todennäköisesti ihan vaan neutraaliksi ajateltu kommentti aiheutti T:ssä huonommuuden tunnetta. :( Mutta kyllä vaan lapsissa on siinäkin eroa miten kiinnittävät tuollaisiin ulkonäköasioihin itsessään huomiota. Oma hieman vanhempi poikani ei koskaan pohdi (ainakaan ääneen) ulkonäköään siinä mielessä että ajattelisi olevansa esim. huonompi/rumempi kuin joku muu, eikä isoveljensäkään tuossa iässä (vasta koululaisena tuli vertailua muihin). Vaikka siis heille on joskus sanottu ihan selkeästi arvioivia/arvosteleviakin kommentteja ulkonäöstä. Todennäköisesti luonne-ero. Itse olen kyllä myös pyrkinyt kehumaan poikia myös ulkonäköön/persoonaan liittyen enkä pelkästään tekoihin, koska muistan lukeneeni saman jutun kuin mistä Banskuansku kirjoitti.

    VastaaPoista
  8. Mun mielestä syntymämerkit on nättejä, itellänikin on. Meidän pojalla on toisessa silmäkulmassa mansikkaluomi, se oli aika punainen ja kasvoi jonkin aikaa, mutta nyt on alkanut pienenemään ja haalenemaan. En mä tommosiin kiinnitä juuri lainkaan huomiota. Meillä on vastaavia tilanteita ollut etenkin pojan kohdalla vasemman käden erbin pareesin liittyen, ja kyllä se pahalta tuntuu kun huomaa että toinen jää miettimään miksi vieras sanoi mitä sanoi. Mutta niinkuin tuolla ylempää ootkin kirjottanut: "Riittää että on kykyä ja ymmärrystä kasvattaa itsevarma lapsi, joka oppii päästämään ikävät kommentit toisesta korvasta ulos." Tosi hyvin sanottu! :) Pitäskö muuten meidän nyt koittaa vihdoin toteuttaa se tapaaminen, mikä syksyllä jäi ihan kokonaan? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syksyllä meni kyllä sairasteluputkeksi molemmissa talouksissa! Olisi kiva nähdä kyllä..

      Olen usein miettinyt, että monilla ihmisillä se kaunein ja omaperäisin piirre on jonkun sortin "painovirhe". Omasta mielestäni erittäin runsaat pisamat ovat kauniita, ja erään tutun naisen selän iso mansikkaluomi yhtä erikoinen kuin kaunis tatuointi. :)

      Poista
  9. Meidän pojalla on kanssa tuollainen samanlainen syntymämerkki. (Enpä muuten ollut minäkään aiemmin huomannu et Tirpalla on sellainen.) Se jälki on tässä vuoden kuluessa haalistunut, mut taitaa vielä kuitenkin erottua, ja varsinkin itkiessä tai pinnistäessä se tummenee. Ite sitä ei kyllä enää huomaa, ja toivottavasti se ei ikinä poikaa tuu haittaamaan.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. ♥

(Yli 2 viikkoa vanhoihin postauksiin tulevat kommentit menevät valvonnan kautta, joten ethän ihmettele, jos kommenttisi ei tule heti näkyviin)

Muuta blogissa:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...