10.6.14

Kuplavolkkari ja kaksi kuppia kahvia, kiitos

Ystäväni kaipasi kakun koristetta miehensä syntymäpäiville, ja halusipa vielä osallistua sen tekemiseenkin. Koska minulla on välineitä ja kokemusta tälläisistä, otimme kahvia kuppeihin ja askartelimme lähes puolitoista tuntisen samalla jutustellen.

 Rallikupla, ihan ei osunut mittasuhteet kohilleen.. Rekisterkilpi sai tekstit vasta kuvien oton jälkeen.
Kuvakulmia
Mittatikku. Melkoisen iso kuplis, mutta iso tulee olemaan kakkukin!
Pohjaksi teimme riisimuroista ja sulatetuista vaahtokarkeista kevyen ja joustamattoman rungon, ja vain pinnan ja yksityiskohdat marsipaanista. Olisi pitänyt jo aikaisemmin kokeilla tuon massan tekemistä, ihanan helppoa ja kätevää, kun koristeen muoto ei painu yhtään kasaan.

Periaatteessa tämän voisi syödäkin, niinkuin lähes kaikki tekemäni koristeet. Mutta lähtökohtaisesti olen sitä mieltä, että kakku on syötäväksi ja koristeet koristeeksi. Olisihan tämä ihan järkkyä syötävääkin: vaahtokarkkia, riisimuroa ja marsipaania.

Niinhän siinä kävi, että ne kahvit jäähtyivät kuppiin kun kädet teki ja suu kävi. Otetaan se kahvitteluosuus joskus uusiksi!

1 kommentti:

  1. Mukavaa kahvikuppiterapiaa ja samalla yhteistä askarreltavaa :).On kyllä upee kupla :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. ♥

(Yli 2 viikkoa vanhoihin postauksiin tulevat kommentit menevät valvonnan kautta, joten ethän ihmettele, jos kommenttisi ei tule heti näkyviin)

Muuta blogissa:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...