28.8.14

Kiitos vuosista


Löysin arkistoista kuvan jonka isäihminen otti minusta eräänä syysiltana, ensimmäisessä yhteisessä kodissamme. Olen vanhempi, painavampi, aikuisempi, äiti, nyt. Kaikki nämä vuodet olen kantanut häntä sydämessäni. Sitä lyhyttä pientä pisamanaamaista poikaa joka hän joskus oli. Honteloa teinipoikaa. Ihmisrauniota onnettomuuden jälkeen. Vahvaa, pitkää ja komeaa miestä joka hänestä kasvoi.

Niin paljon on ollut. Ja sen aion kertoa tyttärellemmekin. Sen minkälaisesta, voi minkälaisesta rakkaudesta lapsi on saanut alkunsa.

4 kommenttia:

  1. Ihana kuva, tulee mieleen 60-luku =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mie unohdun turhan usein näihin kuviin. Siihen millaista lämpöä on kahden rakastavan katseissa ja kasvoissa.

      Poista
  2. Tuo viimeinen lause kyllä avasi kyynelkanavat täysin. Omasta tarinastani saa ehkä kokonaisvaltaisemman kuvan blogistani, mutta lyhyesti sanottuna menetin lapsen isän masennukselle raskausaikana. Ja vaikka tiedän että yhteinen polkumme on takanapäin, silti muistot jäävät ja saamamme lapsi on osa sitä suurta rakkautta, jota välillämme oli.

    Voimia kaikkeen ja jatkamiseen <3 vaikka tarinamme ovat erilaiset, voin silti samaistua vahvasti kokemiisi tunteisiin. Rakkautta kaikki tyynni. Jään seuraamaan, näin pikaluvulla kirjoittamissasi asioissa tuntui olevan paljon muitakin yhtäläisyyksiä omiin mielenkiinnonkohteisiini :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän tarinamme on vuosia edellä, mutta pikkuvauva-aika ainoana vanhempana on hyvässä muistissa. Toivotan siis sinullekin paljon voimia tuleviin päiviin. <3

      Poista

Kiitos kommentistasi. ♥

(Yli 2 viikkoa vanhoihin postauksiin tulevat kommentit menevät valvonnan kautta, joten ethän ihmettele, jos kommenttisi ei tule heti näkyviin)

Muuta blogissa:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...