5.9.14

Sadonkorjuu: Puolukassa lapsen kanssa (ja hyvin mahduttiin!)

Tänään työpäivän jälkeen olin rättiväsynyt ja mennyt lupaamaan lapselle, että tällä viikolla testataan uusi marjakori ja käydään puolukassa. Ei sitten auttanut kuin myöntyä sinnikkään pienen marjastajan vaatimuksiin ja suunnata laatikkopyörän nokka kohti puolukkametsää. Takapihan metsässä kun ei juuri puolukkaa kasva, vaikka sienimaastona se onkin ihanteellinen.


Lupasin itselleni, että poimimme vain sen verran mitä on hauskaa, ja lähdemme kotiin ennen kuin alkaa sataa. Tätäkään touhua ei ole kiva tehdä hampaat irvessä, kymmenen litran marjaämpäri tiukkana tavoitteena. Ainakaan lapsen kanssa.



Metsässä voi tehdä kaikkea muutakin kuin marjastaa, ainakin kiipeillä kannoilla ja pussailla sammakoita, jos ne saa kiinni. 

Oikeiden blogistien lapset olisivat varmaan marjametsälläkin tyylikkäitä, mutta maalla mennään verkkatakissa ja kumppareissa, ihan molemmat.


Puolukkametsästä löytyi vain yksi sieni, ja sen sisältä rouskuttava etana. Jätettiin sieni suosiolla etanan iltapalaksi ja keskityttiin marjoihin.


Ihailtavan pitkäjänteinen tuo kolmevuotias osaa jo halutessaan olla. Kun metsään ollaan kerran tultu, niin hän sitten myös kulkee, kerää ja kantaa, ihan itse. 
Suorasäilönnällä meni varmaan joka toinen marja, mutta menee ne hyvät vitamiinit ja muut niinkin talteen..



Kuvien oton jälkeen löytyi vielä puolikkamättäiden äiti ja alkuemo, ja marjastuksen loppusaalis oli noin litra, siitäkin puolet mustikkaa. Nyt siitä pitää sitten kuulemma keittää puuroa, eikä näistä saa antaa yhtään mummille tai mimmulle, koska nämä on meidän omat marjat.



Kumma kyllä se minua vaivannut kuolemanväsymys jäi jonnekin mustikanvarpujen ja puolukkamättäiden välimaastoon, siinä metsän ilmaa hengitellessä. Lapsi sen sijaan sammui ilman iltakitinöitä, huomisen vispipuurosta haaveillen.

2 kommenttia:

  1. Kun itse on lapseton nelikymppinen, on joskus vaikeaa tässä niin kovin kaupunkilaisessa ja modernissa nyky-yhteiskunnassa vaikeaa tajuta, että on vielä vanhempia, jotka tarjoavat lapsilleen kaikkea sitä, mikä omasta mielestäni teki minun lapsuudestani aivan huipun. Metsäreissuilla verkkarit ovat ainut oikea varustus - se, joka kulkee metsässä viimeisimmän muodin mukaisissa vermeissä, on jo lähtökohtaisesti menettänyt koko idean marjastuksesta/sienestyksestä (ainakin sen, mikä minusta siinä parasta oli maalla asuessani). Vielä pitää mainita tuosta visparista: asuimme kouluiässäni asuinalueella, joka sijoittui taimikon laitaan (nykyisin jo korkea metsä) ja taimikossa kasvoi paljon puolukoita. Muistan elävästi ne monet kerrat, kun siskon kanssa kaksin koulun jälkeen sellaisina 8 - 12 vuotiaina käytiin keräämässä litra tai pari puolukoita ja keitettiin niistä vispipuuroa (toki lankapuhelimella äidiltä ensin piti soittaa lupa puuron keitolle) - vanhemmat kun olivat aika myöhään töissä. Ihania muistoja. Mahtavaa, että sinun tyttösi jo kolmevuotiaana saa kokea itse kerättyjen marjojen ja visparin hienon yhteyden :)

    VastaaPoista
  2. Marjareissut ilman stressiä on mahtia!:) Ja sitten talvella vieraillaan marjastushullun mummon pakastimella;)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. ♥

(Yli 2 viikkoa vanhoihin postauksiin tulevat kommentit menevät valvonnan kautta, joten ethän ihmettele, jos kommenttisi ei tule heti näkyviin)

Muuta blogissa:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...