26.9.14

Viimeisen joululahjan lunastus


(Varoitus: J-sana on täällä taas)

Tällä viikolla olen sumplinut joulu-uutuuksia leipomon puolella, päätellyt joidenkin joululahjojen lankoja, paketoinut pari pientä jouluisaa muistamista, hyrissyt joululauluja munkkeja paistellessani ja vähän jo suunnitellut joulukuustakin. Joulujoulujoulu! Kaikennäköinen virallinen jouluvalmistelu on kuitenkin pannassa marraskuun alkuun asti, koska muuten aloittaisin olkihimmelien vääntämisen heinäkuussa..

Kuva lainattu Sibeliustalon sivuilta.

Teema hipsii ajatuksiin paitsi tulevaan leipomussesonkiin valmistautumisessa, myös koska tänä viikonloppuna lunastamme viimeisen Tirpan joululahjoista. Neidin kummeilta uskalsin pyytää jotain muuta kuin tavaraa, koska tiesin, etteivät he saa antamisen iloa ainoastaan lahjapaperin rapinasta. Niinpä joulukortin välissä oli lahjakortti yhteen elämykseen kummien kanssa vuoden aikana. Lahjakortti jätti auki mitä se elämys sitten pitäisi sisällään, vaan saimme itse valita. Muutamakin lastenkonsertti meni ohi aikataulusyistä, mutta tälle viikonlopulle osuikin se oikea:

Oijoi. Tirppa on odottanut lauantaita kuin kuuta nousevaa, valinnut vaatteet jo viikkoa aiemmin ja katsonut Youtubesta Sykerön seikkailuja piirettyinä. Pieniä jännitysperhosia on vatsassa, mutta uskon, että kummin kädestä pitämällä teatteriesitys on aivan mahtava juttu.

Itseänikin näytös kutkuttaisi, Sykerö oli yksi lapsuuteni lempihahmoista, mutta rehellisesti sanottuna olen enemmän innoissani siitä, että olen yksin kotona. Saan helpostikin lapsenvahdin järjestettyä jos minun tarvitsee TehdäJotain™ , mutta harvemmin kehtaan pyytää ketään ottamaan lasta hoteisiinsa, vain jotta saisin olla yksin, nukkua päikkärit, katsoa telkkaria ja tiskata. Tavallaan tämä oli siis joululahja minullekin, sitä kuuluisaa omaa aikaa.


6 kommenttia:

  1. Esityksen nähneenä olen melkein kade Tirpalle.Hyvä esitys ja myös kummipoika 3v tykkäsi esityksestä paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tirppakin oli täpinöissään, ensimmäiseksi sanoi "äiti en mä voinut olla siellä teatterissa hiljaa kun mua nauratti koko ajan niin kauheasti!" :D

      Poista
  2. Oi joulu joulu joulu täälläkin. Yritän rauhottaa kans mutta ajatukset valuu hiljalleen jouluun.

    Ompas Tirppa saanut ihan mahtavan lahjan.

    TTosi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tälle ei mahda mitään! Vesku Loirin joululevy hipsi Spotifyyn tänään..

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Istuin koko tunnin kahvilassa kaverin kanssa, eikä harmita yhtään. :D Vaikka oli kuulemma aikuistenkin mielestä hyvä esitys..

      Poista

Kiitos kommentistasi. ♥

(Yli 2 viikkoa vanhoihin postauksiin tulevat kommentit menevät valvonnan kautta, joten ethän ihmettele, jos kommenttisi ei tule heti näkyviin)

Muuta blogissa:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...