30.10.14

Kissasi sun, kissani mun

Istuimme pikkukakkosen verran sohvalla koko perhe. Minä napsautin lukuvalon päälle ja otin kutimet esiin.

Tirppa otti mukavan asennon sohvannurkasta, ja Tyyne otti välittömästi oman paikkansa hänen kainalostaan. Siellä missä lapsi on hetken paikallaan, on myös pienin kissa. Näiden kahden yhteinen elo on kestänyt vasta vuoden, mutta he ovat erottamattomat. Koko päivän Tyyne jaksaa touhuta Tirpan leikeissä mukana, vahtia jokaista suupalaa ja tarkkailee jopa silmä kovana kun neiti käy suihkussa. Illalla kun lapsi käy nukkumaan, kömpii kissa viereen. Se ei yksinkertaisesti halua olla erossa pikkulikasta. 

Tyyne on tapoineen varsin rasittava eläin, mutta tyttärelleni rakas, joten se on sitä minullekin.



Minun syliini Tyyne ei tule, ellen sitä erikseen ota siihen. Kauaa en silti saanut rauhassa neuloa, koska minullakin on oma henkilökohtainen kehrääjäni, Sopu. Isompi katti on ollut minulla jo viisi vuotta, ja se liimaantuu kylkeeni kiinni aina tilaisuuden tullen. Se on minun kissani, minun ja isäihmisen ensimmäinen vauva, se "sitten kun asut omassa kodissa, ota vaikka sata kissaa" -kissa. Se puskee kasvojani, lipoo varpaitani ja tunkee pyllynsä kirjan päälle kun makoilen sängyllä lukemassa.

Tirpasta se ei sen sijaan perusta, vaikka aiemmin he tulivatkin hyvin toimeen. Sopu on kai vain katsonut, että Tyyne hoitaa ipanan viihdyttämisen, arvon rouvan ei tarvitse siihen enää ryhtyä. Ei Sopu tietenkään edes sähähdä Tirpalle, kunhan pujahtaa piiloon silloin kun neiti innostuu liiaksi yhteisleikeistä.


Oikeastaan kahden naisen taloutemme onkin neljän naisen talous. Kaksi hullua kissanaista ja niiden kissat. Koskaan ei tarvitse olla yksin, aina on joku joka tulee syliin ja vaatii huomiota.

Tosin joskus voisin haluta nukkua yksin, aikuinen, kolmevuotias ja kaksi kissaa mahtuvat huonosti 90 senttiä leveään vuoteeseen. Viimeistään aamuyöllä Tyyne ja Tirppa hipsivät sänkyyni, eikä minun ja Sopun auta kuin tehdä tilaa. Kun herätyskello soi heti neljän jälkeen aamulla, meillä ei tapella öisin siitä kuka nukkuu ja missä. Vaikka se sitten tarkoittaisikin sitä, että minä jaan tyynyni kahden kissan pyllyn ja kymmenen pienen tytönvarpaan kanssa.

Mitä lemmikkejä teillä on?
Miten lapset suhtautuvat niihin, entä ne lapsiin?


4 kommenttia:

  1. Niin kauniita kissoja. Minä hankin ensimmäiset omat kissani kun asuin vielä lapsuuden kodissani. Muutettuani omaan asuntoon, lähti ne kaikki (3 tyttökissaa) tietysti mukaan. Kolmikosta viimeisin jouduttiin lopettamaan reilu puoli vuotta sitten. Ajatuksena miehen kanssa oli ettei ihan heti kissaa tähän perheeseen tule koska lapsiakin on kertynyt neljä. Kuinka ollakaan, noin kuukauden päivät meillä on nyt asustellut kaksi poikakissaa, pentuja molemmat.
    Ihmeen hyvin on kissat ja lapset sovussa eläneet. Olin varautunut pahempaan. Vain pari naarmua on lapsille ilmestynyt ja kissoillakin on vielä hännät tallella.
    Eli ei meidän perhe ilman kissaa voi elää. Ne kuuluu pakettiin.
    Siru

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissat ja ipanat. <3 Molemmat ajaa hulluiksi välillä mutta ilmankaan ei olis mistään hinnasta.

      Poista

Kiitos kommentistasi. ♥

(Yli 2 viikkoa vanhoihin postauksiin tulevat kommentit menevät valvonnan kautta, joten ethän ihmettele, jos kommenttisi ei tule heti näkyviin)

Muuta blogissa:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...