1.12.14

Pikkujoululahja vartissa: sisäfrisbee

Haluaisin olla sellainen äiti, jonka kalenterissa lukee kaksi viikkoa ennen lasten pikkujouluja kauniilla koukeroisella käsialalla: Muista pikkujoululahja päiväkotiin! Sitten askartelisin ajatuksella vartavasten ostetuista materiaaleista jotain ihanaa ja innostavaa ja kadehdittavan mahtavaa pieneen pakettiin.



Oikeasti olen sitä sorttia, että pistän kyllä merkille, että kahden viikon päästä pikkujoulut, muista paketti. Muistan sen sitten edellisenä iltana kun pikavilkaisen kalenteriin ennen nukkumaanmenoa. Siinä ei enää käväistä askartelukaupassa ja "ajatuksella ja pitkällisellä vaivannäöllä" yhtään mitään. Silloin ei auta kuin käydä askartelukaapin sisältöä läpi kevyellä paniikilla.

Koska en voi olla ainoa tälläinen vain-kelvollinen äiti, saatte nähdä tämän vuoden pikapikapikkujoululahjan:

Sisäfrisbee

Kangasta
Riisiä/hirssiä/hiekkaa/tms
Ompelukone, sakset, neula, lankaa



Tarvitset kaksi pyörylää kangasta, omani on ohkaista puuvillaa, mutta luulisin että trikookin kelpaisi.


Valitse kodittomien kansien laatikosta sopivan kokoinen mallipyörylä ja käytä sitä. Vapaalla kädellä ei tule ympyrää.


Ompele läheltä ulkoreunaa yhteen, oikeat puolet vastakkain. Muista jättää täyttö/kääntöaukko. Käytä lyhyttä pistonpituutta.


Käännä ympäri, silitä, ompele keskelle ihan täysi ympyrä n. 2cm päähän reunasta.


Kaivele kuiva-ainekaapista jotain painavaa ja jyväisää. Riisi käy hyvin, minä söin eilen riisiä, joten sitä ei nyt ollut. Kaada täyttöaukosta jyväisiä sisään niin paljon kuin sopii suosiolla.


Ompele käsin täyttöaukko kiinni.


Tämä on sisätilafrisbee. Sillä ei saa reikiä seiniin eikä kaverille mustaa silmää, mutta jos tapanasi on pitää aaltomaljakoita hyllynreunalla, niiden turvallisuudesta en menisi takuuseen.

Ei ehkä vaikuta kovin kummoiselta lahjalta, mutta veikkaanpa että se saa päiväkodilla jonkun lapsen ihan yhtä onnelliseksi kuin tarra-arkkikin. Sukupuolineutraalikin se on.
Jos tarkoitus on viedä jotain isompaa, voihan näitä samalla vaivalla tehdä kolmekin. Niillä voi jo kehittää jonkun pelin tai esteradan jos kavereiden kanssa viskoo.


Koska itseäni lapsetti, vein frisbeen testilennolle.


Hyvin sujui. 

Kelvannee?

11 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitti! Sitten kun vielä olisi muistanut merkitä sen joulujuhlapäivämäärän OIKEAN ryhmän kohdalta kalenteriin, meidän oma on vasta torstaina. Meni hyvä viime hetken paniikki hukkaan.

      Poista
  2. "Vainkelvollinen"? Vaikka en äitiydestä tai päiväkodinpikkujouluista oikein mitää tiedä, mutta sen olen huomannut että harva tollassii lahjajuttuihin itse mitää väkertää! Itse muistan ala-asteajoiltani kun oli lahjanvaihtopäivä niin puolet luokasta sai Fazerin Sinisen, helppo, halpa ja sukupuolineutraali.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asiahan ei ole niin että pitäisin itseäni jotenkin kelvottomana. Todellisuus on vain useimmiten ristiriidassa sen ihanneminän kanssa. :D

      Poista
  3. Kouluaikana luokan pikkujoululahjat oli ihan kökköjä! Budjetti ehkä sen 2€ ja useimmat teki sen vasemmalla kädellä. Hauska idea tuo sinun tekemäsi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kouluaikana paras pikkujoululahja taisi olla hammasharja. :D Päiväkodissa on äidelläkin vielä yritystä..

      Poista
  4. Älä nyt viitsi, tuohan on ihan loistolahja! Ja superihana kangas ♥ Oot niin näppärä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kangas on joku palalöytö vuosien takaa, eikä se tunnu loppuvan vaikka sitä kuin käyttää! :D

      Poista
  5. Ihan loistokeksintö, juuri tällainen ompelutaidotonkin ehkä kykenisi! Nyt vain iski kauhee hinku ompelukoneeseen. Aloin jo haaveilemaan hernepussikokoelmasta ja ties mistä...rakas joulupukki;)

    VastaaPoista
  6. Itse tein juuri töihin ison kasan riisipusseja (eli "hernepusseja") ja sitten sainkin kuulla muussa yhteydessä eräältä toimintaterapeutilta eu-"direktiivistä", joka kieltää elintarvikkeiden käytön esim. terapiavälineissä. Kyllä muuten sain päivän naurut :) Mahtava frisbee ja näitä teen sit seuraavaksi, elintarviketäytteellä! (Ei sillä, ymmärrän kyllä ton "direktiivin". Onhan noissa elintarvikkeissa vaaransa.)

    VastaaPoista
  7. 10 vuoteen pitkästä aikaa 3.lk TS:n saanut ope kiittää ja kumartaa! :D

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. ♥

(Yli 2 viikkoa vanhoihin postauksiin tulevat kommentit menevät valvonnan kautta, joten ethän ihmettele, jos kommenttisi ei tule heti näkyviin)

Muuta blogissa:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...