31.1.14

Tissiäiset

Luin tänään tämän artikkelin ja hihittelin. Olin vähän kyllä edellä aikaani, juhlin tissiäisillä täysimetyksen lopettamista, kun lapsi täytti 6 kuukautta.

Hassua miten aihepiirit vaihtuvat. Puolitoista vuotta imetys ja tissit olivat jokapäiväinen ilo ja riesa. Nyt en edes muista milloin olisin viimeksi ajatellut aihetta. Lapsi on kasvanut ohi jo ainakin vaipoista, imetyksestä, unitaisteluista, allergioista, puhumaanopettelusta..
Mutta onneksi tulee aina uusia aiheita ja vaiheita! Pieni kolmevuotiaani keksii joka päivä vähintään kaksi uutta. Tänään hän halusi opetella kirjoittamaan omaa nimeään: TEE EE ÄL ÄM AAAA.

Kuka siinä enää ehtisikään vanhoja muistelemaan.

30.1.14

Kampaussuunnittelua

Juhlia varten pitää miettiä myös kampausta. Etiketin mukaan hiukset tulee olla kokonaan kiinni, ei siis mitään puoliavoimia kiharahässäköitä. Jääkö siinä sitten hirveästi vaihtoehtoja?



Jollain tämän tyylisellä mennään, ellei teillä ole parempia ideoita?

29.1.14

Päiväkodin todellisuutta: nimikointi


Yksi hermojaraastavimmista asioista päiväkotilaisen äitinä on jatkuva nimikointi. Nimikointitussi tuntuu kasvavan käteen kiinni erityisesti vaatekokoa vaihtaessa ja kelien vaihtuessa. Eli Suomessa asuvana kolmevuotiaan äitinä: aina ja kokoajan.

Tänään päiväkodin eteisessä ymmärsin taas miksi se maksaa vaivan. Eikä äidin näkökulmasta, että ne ah-niin-kivat pupusukat varmasti palautuisivat kuivauskaapista omaan lokeroon, vaan koska päiväkodin tädit kohtaavat tämän näyn joka ikinen päivä:



Voi apua, jos tuosta merestä pitäisi ilman nimikointia löytää uloslähtiessä jokaiselle omat kengät jalkaan!

28.1.14

Ilon aiheita: Osaava lapsi ja onnistumisen ilo




Poikettiin rutiinista, ei mentykään heti päiväkodilta päikkäreille, vaan korkattiin iskemätön hanki suksilla. Mieletön tekemisen meininki ja osaamisten riemu! Hienosti mimmi jaksoi hiihtää 10 minuuttia pyllähdyksistä huolimatta, ja päiväunet olivat pienen liikuntatuokion jälkeen sitäkin makoisammat.

Pienenä toiveena neidillä olisi päästä luistimille tänä vuonna jo. Minua hirvittää. Onneksi eno on luvannut näyttää miten niillä jarrutetaan!

26.1.14

No se mekko


Tämä on kuin palapeli. Kun kaikki osat ovat kasassa, voin hengittää vapaammin. Juuri nyt jännittää, sopiiko sitä joukkoon ollenkaan. Liian prinsessa? Liian aikuinen? Liian lapsellinen? Väärän värinen?

Ymmärtänette.

Prinsessa, vaan minkäs teet


Eilen käytin ipanan kylvyssä, ja vein sen nukkumaan tukka takussa raitapyjamissa.

Kun menin itse nukkumaan, löysin sängystä hiusharjaa sylissään likistävän tytön, joka oli ninjan äänettömyydellä vaihtanut ylleen juhlamekon, harjannut hiuksensa ja napsutellut sekaan kuvassa olevat pinnit. Pinnit ja harjan otin pois. Nukkukoon mekossaan, pieni prinsessa.

25.1.14

Tanssia, pynttäytymistä, käyttäytymissääntöjä ja edustamista

Vuonna 2009

Välillä tuntuu, että ottaessani elämäämme isän ja miehen, otin vastaan myös ison määrän ulkoapäin saneltua oheistuotetta.

Minun ammattini myötä kahvilassa käyminen on raivostuttavaa, omassa kahvipöydässä itse leivottua, vuorokausirytmi on aamupainotteinen ja kädet tuoksuvat pinttyneesti kardemummalta.

Isäihmisen tulevan työn (ja tämänhetkisen opiskelun) myötä tulee melkoinen määrä kaikenlaista. Toki suurin osa siitä koskee miestä itseään, hänen ulkoasuaan, käytöstään ja ajankäyttöään. Aika paljon joudun miettimään myös omaa osaani siinä rinnalla. Tänä keväänä minun pitäisi ensimmäisen kerran olla virallisessa juhlassa mukana, ja stressi omasta olemuksesta, ulkomuodosta ja käyttäytymisestä on p-a-h-a.  Enhän edusta tilanteessa vain itseäni. Olen hankkinut mekot (!), laukun, kengät, korut, opiskellut käyttäytymissääntöjä haarukan pitämisestä ja siitä kenelle on sopivaa puhua, neulonut seitinkeveää pitsihuivia harteille, opetellut meikkaamista, tuskaillut hiusasioita ja elopainoasioita.. ja tuntuu silti, etten ole valmis. En tiedä voinko koskaan olla henkisesti täysin valmistautunut, tuntuu, että opettelen näyttelemistä ja vuorosanoja, teeskentelyä.

Helpoiten stressi helpottaa puhumalla siitä. Kun toinen vakuuttaa, ettei mikään moka aiheuta häpeää, kyllä hän tietää, ettei ole valinnut rinnalleen luontevaa prinsessaa. Nyt tilanne vain on se, että pääasiallinen paniikkinappulani on lähes kuukauden verran metsässä, eikä ulkonäkökriisi varsinaisesti kiinnosta, kun itse haaveilee vain kuumasta suihkusta ja oikeasta sängystä.

Kiinnostaako teitä ollenkaan tälläinen hienostelu? 

Sanokaa nyt joku, että iltapuvut ja kampaukset ovat mielenkiintoisia itsenäisyyspäivän ulkopuolellakin.. koska miulla olisi hirveästi naisellista panikointia jaettavana!

Ilon aiheita: oma unelias kääpiö




Nukkuva lapsi on kaunis.

Joka kerta kun silitän unesta hikistä tukkaa ja katson tuota syvää rauhallisuutta, tekee mieli tirauttaa pari kyyneltä. Miten joku voikin olla tuollainen. Niin erityinen, niin kaunis, niin oma.

Ja miten hän onkaan kasvanut noin suureksi, ihan omaksi itsekseen. Ei T ole enää minun vauvani, ei minun pieni palleroni. Hänellä on oma persoona, oma tahto, omat mielipiteet ja kiinnostuksen kohteet. Unessa hän on kuitenkin pienen pieni, hento ja hauras. Ihan raakile ihmiseksi.

Onneksi tämä äitinä olemisen matka on pitkä, minulla on vielä vuosia aikaa katsoa nukkuvaa Tirppaa, ja ymmärtää että minua tarvitaan edelleen.

23.1.14

Ilon aiheita: Piiloleikki strutsilapsen kanssa

- Saa tulla!


- SAA TULLA!


-Saa tulla ettimään!


Ihan parasta leikistä tekee se, että tyttö vastaa kysymykseen "mihinhän se T menikään piiloon?" iloisesti "TÄÄLLÄ!"  Ensin ajattelin, että leikistä menee näin kaikki hauskuus. Pari kertaa meinasin tikahtua omaan nauruuni ipanaa.. öö.. etsiessä. Ihan hemmetin hauskaa.  Vaikkakin pikkulikan kustannuksella..

19.1.14

3-vuotiaan kemut

Kakun työvaiheita suunnittelijan jätettyä homman minulle toteutettavaksi.









Tänä vuonna annoin suunnittelun ohjat sankarille itselleen, ja saimme aikaan ihanat juhlat. 

Tirppa halusi pupukakkuaan, valitsi täytteetkin itse, halusi suklaakeksejä, vaaleanpunaisia kaupan keksejä, sienikarkkeja, ja nakkeja, lihapullia, pikkutomaatteja ja viinirypäleitä. Annoin lapsen valita servetit, mukit ja muut. Annoin pienen suunnitella, kun siitä niin kovasti innostui.. Lisäsin tikkutökittävien valikoimaan vain juustokuutiot, ja listalle kaksi suolaista piirakkaa ja porkkanaleivosneliöt. Koska sankari halusi kakkuunsa ehdottomasti mansikkaa, piti kahdelle allergiselle tekaista oma kakku, johon tuli vadelmaa, puolukoita, karpaloita ja tummia kirsikoita, tummaa suklaista kakkupohjaa, kermaa ja turkkilaista jugurttia.


Viimeistely jäi tekemättä, kun ovikello soi aavistuksen liian aikaisin, joten ripsaisin vain puolukoita kakun päälle. Jäi siis lapsilta syömättä, mutta aikuisille maistui.

Kuvista saa ehkä sen kuvan, että synttäreiden paras anti oli tarjoiluissa, mutta se ei pidä paikkaansa. En vain voi blogissani jakaa niitä kymmeniä kuvia rakkaimpien kasvoista hymyilemässä ja nauramassa kotonamme. Noin neljäkymmentä ihmistä kävi onnittelemassa pientä päivänsankaria pitkin päivää, ja teki tästä juhlapäivästä erityisen. Kiitos.

17.1.14

Pikkuhilujen maailmassa

Mikä siinä on, että kun lapsi kasvaa, lelut pienenevät? Minulla on vähän ikävä sitä, kun lelut olivat puisia, kantikkaita, eivätkä mahtuneet suuhun, joten eivät myöskään hukkuneet. Nykyään metsästän päivittäin jotain sentti x milli kokoista tavaraa, kuten pupujen jätskinsyöntilusikkaa. 

Mutta täytyy kyllä itsekin myöntää, että lapsen kanssa leikkimisessä on enemmän mieltä, kun ei tarvitse repiä kaikkea toimintaa mielikuvituksesta. On lähes rentouttavaa myydä mansikkajätskipalloja oikealla jätskikauhalla, tai kipsata nallen jalkaa ambulanssissa. Olen kolme vuotta keksinyt leikkejä tyhjästä, ja nyt saan vain leikkiä pienen neidin maailmassa.


Joulupukki (A-mummi) toi jätskiauton. Ja 25 pientä osaa, jätskikauhan, toimivan pehmiskoneen, irtojätskipalloja jne.


Ja koska jätskiauto oli ihana, ostin joulunjälkeisalennusmyynnistä Tirpalle synttärilahjaksi ambulanssin. Ja yli 30 pientä osaa, mm. toimivat minipienet sakset sidetarpeiden leikkaamiseen, lääkepulloja ja stetoskoopin.


Kyllä. Iv-tippa ja happimaski pulloineen.


Tarvitseeko tätä edes selittää?



Millä teillä leikitään tällä hetkellä? Uusia tuttavuuksia, vanhoja suosikkeja?

Ilon aiheita: Hiljaisuus




Päiväuniaikaan kotona on hiljaista. Kaksi tai kolme tuntia hiljaisuutta tiiviin leipomopäivän jälkeen tuntuu todella hyvältä. Akut latautuneena on sitten tänäänkin hyvä tarttua synttärivalmistelutoimiin.

16.1.14

Ilon aiheita: Kipeät pikkuvarpaat


Harvemmin olen ollut näin iloinen särkevistä jaloista. Pikkuvarpaitani kivistää, pohkeissa ja pakaroissa on noheva lihassärky, mutta tanssitaito sai ison sysäyksen eteenpäin! Ihana tanssikurssi, hyvä opettaja, ystävä, joka lainasi miestään parikseni, ja aikaa ihan itselle liikunnan merkeissä. Upeaa.

Maaliskuussa kengät lunastavat paikkansa parketilla, ja minä saan päiväni prinsessana isäihmisen rinnalla.
Häistä ei sentään ole kyse, vaan suuren luokan tanssiaisista, pitkät iltapuvut, juhlavat kampaukset, pitkä illallinen ja lopuksi tanssilattia..

15.1.14

Ilon aiheita: Toimivia ratkaisuja

Olin tänään kaksi minuutia myöhässä päiväkodilla. Tytär oli nukahtanut eteiseen ulkovaatteissaan, tarhatädin hereilläpitoyrityksistä huolimatta. Hetki ihmeteltiin jääkö neiti sittenkin sinne päiväunille, ja jos saisinkin tytön kotiin, niin miten?




 Onneksi matkaa oli vain muutama sata metriä.

14.1.14

Kolmevuotias




Neiti tahtoi syntymäpäivänään jäätelöä. Mikäpä siinä, kynttilätkin muistettiin.

Sunnuntaina juhlitaan sitten isosti, ainakin kolmen vuoden edestä.

13.1.14

Ilon aiheita: Synttärityttö





Huomenna lauletaan synttäritytölle onnittelulaulu. Mekon hän valitsi jo valmiiksi.

12.1.14

Ilon aiheita: koiravanhukset


Lapsuudenkodissani asustavat nämä kaksi neitokaista. Molemmat alkavat olla ikäneitoja, ja sairaus painaa. Olen iloinen, että olen saanut viettää yli kymmenen vuotta näiden kahden koiran paimennettavana. Joka kerta ne tervehtivät kuin perheenjäsentä, vaikken ole asunut samassa talossa sitten vuoden 2007. Vielä jouluunkin molemmat jaksoivat tuoda iloa.

Luopumisesta tulee raskasta, mutta ihanat muistot jäävät.

10.1.14

Ilon aiheita: Kaikkien aikojen leikki



















Olen onnellinen leluista ja leikeistä, jotka kasvavat lapsen mukana. Viime vuonna nukkekodin puput nahistelivat nukkumapaikoista ja tiskivuoroista, tänä vuonna ne pohtivat ilmastonmuutosta, jäätelön raaka-aineita ja monimutkaisia perhesuhteita pupujen ja koirien kesken.


Muuta blogissa:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...