31.3.14

Tahtoisin toivoa sinulle -huivi

Juhliin neulottu huivi ei vienytkään koko kerää ihanaa babyalpakka-silkkilankaa, joten lopusta oli aivan pakko neuloa jotakin erityistä.

Halusin neuloa kaulahuivin Tirpan päiväkodin omahoitajalle, joka on muistanut tämän vuoden aikana aika usein kysyä myös "ja mitäs äidille tänään kuuluu?" vaikkei se hänen työhönsä kuulukaan. Kun uuden paikkakunnan ja vaihtuvan elämäntilanteen tuoma yksinäisyys on pahimmillaan, tekee yhden lempeän ihmisen välittävä kysymys jo paljon päivään. Hän on myös myötäelänyt hankalan vaiheen opiskelijasta pätkätyöläiseksi ja ihan oikeaksi työssäkävijäksi, iloinnut menestyksestä ja harmitellut takaiskuja.

Minulla on elämässäni monia enkeleitä, hän on ehdottomasti yksi heistä.

Siksi siis tämä huivi:

Yksi väärinpoimittu silmukka jäi ikävästi näkyviin, kun huomasin virheeni liian myöhään..





Tahtoisin toivoa sinulle

Lanka: Drops Lace, Jäänsininen
Langanmenekki: n.50g

Pitkä, henkäyksen kepeä ja taatusti kutittamaton kaulahuivi. Neuloin tähän paljon lämpimiä ajatuksia, ja tänään sain lisäksi tietää, että huivi tulee oikealle ihmiselle oikeaan aikaan. En tiedä onko elämässä kipeämpää hetkeä kaivata enkelin halausta. Sellaisen saa joka kerta kun kietoo tämän harteilleen. Toivottavasti siitä on lohtua.

30.3.14

Päästä asiaa


Luottokampaajani laittoi hiukseni viimeviikkoisiin juhliin, ja samalla hän hyvin varovasti suositteli radikaalisti leikkaamista.

Faktahan on se, että hiukset tippuvat päästä aika reippaalla tahdilla, kun raskaus ja imetys ovat ohi. Ja minulla tuo pahin karvanlähtökausi on noin puolitoistavuotta takanapäin. Hiukset ovat kyllä kasvaneet kohisten pituutta, ja uuttakin hiusta on tullut tippuneiden tilalle, mutta totuus on se, että vanha hius yltää pitkälle hartioille, ja uusi kasvu on n.15-20cm pitkää hentoista haiventa. Ja lopputulos on pörröinen ja latvoista ohut.


Hiukset saisivat siis leikkaamalla kummasti lisää paksuutta ja terveyttä, mutta kun olen vasta nyt päässyt laittamaan hiuksiani kiinni! On ihana, että näihin voi työntää kourallisen pinnejä ja näyttää ihmiseltä. Ne ovat aukiollessaan juuri mukavan mittaiset ja kehystävät kasvoja hauskasti.


"Tarvitsen" pitkiä hiuksia seuraavan kerran vuoden 2015 toukokuussa, joten nyt olisi oikea aika pätkäistä kiva polkka, jos tahtoo antaa paksuille ja terveille hiuksille mahdollisuuden. Mikä sitten on kiva polkkatukka? Ei harmainta aavistusta. Mallin pitäisi kasvaa nätisti pois, lyhyeen kun en tahdo jäädä. Siinä pitäisi olla tarpeeksi pituutta, etten näytä pallomasilta. Sen pitäisi näyttää hyvältä luonnonkiharana ja suoristettuna. Eikä se saisi roikkua päätä myöten ja näyttää surkealta välivaiheelta. Aika paljon pyydetty hiustenleikkuulta.

Voi kun leikkauksia voisi kokeilla viikon verran ja sitten palata suorilta käsin vanhaan jos olo on liian orpo. Säästyisi tältäkin pohdinnalta.

Pieniä muutoksia


Olen saanut aika paljon sähköpostia blogin luettavuuteen liittyen. Taustakuva latautui milloin tykkäsi, bannerin fontti teki hieroglyfejä, seurantapalvelut kaipasivat päivitystä (ihan blogin nimestä lähtien.. jos joku vielä muistaa Rakkauspakkaus-blogia Tirppiksen odotusajalta..) ja mobiililuettavuus oli surkea.

Joten olen nyt sitten esittänyt osaavani tehdä asialle jotakin.

Blogin yläreunasta löytyy linkkirivistö: Bloglovin' ja Blogilista toiminevat nyt kunnolla, Pinterest, Ravelry ja keskeneräisenä projektina sitten Facebookin sivu.

Banneria väsäsin ihan itse ilmaisohjelmalla, kunnes v-käyrän noususta kielivä narina havahdutti perheen tietotekniikkavahvistuksen, ja hän teki sen sitten paremmin ja nopeamin ja nätimmin. Samalla meni sitten fontteja ja muita uusiksi.


Miltä näyttää? 
Toimiiko puhelimella, tabletilla, tietokoneella? 
Menikö vain huonompaan suuntaan?






29.3.14

Ruuanlaiton epämukavuusalueella





Pakko myöntää, olen ruuanlaiton suhteen aika rajoittunut. Arkisin laitan helppoja ja nopeita, ihan tavallisia ruokia. Viikonloppuisin yritän sitten petrata vähän. Tänä viikonloppuna kreikkalaisittain liha-kasvispataa. Kieltämättä piristävän mausteista, eikä harmittanut yhtään hellan vieressä vietetty aika.

Sellaiset hienot annoskuvat antaisivat oikeutta vaivannäölle, mutta totuus on tämä:

Lapsikin söi, hyvästä ruokahalusta puhuminen olisi liioittelua, mutta ainakin maistoi. Kun laittoi tarpeeksi ketsuppia päälle.

Mies unohti viinin kauppaan. Laseissa on lämmennyttä coca-colaa.

Leivät olivat jotain esipaistettuja kaupan kammotuksia, koska leipomiselle ei enää jäänyt aikaa.

Jälkiruuaksi oli viinirypäleitä, ei niitä hunajamaustettuja tomusokeroituja pieniä munkkeja, kuten suunnittelin.

Noh, yritys oli hyvä..

24.3.14

Toipumista


Välillä vaikeat ajat vain seuraavat toisiaan. Silloin tuntuu, että peilistä tuijottaa surkea epäonnistuja, ihmisraato. Sillä kasaantuvat laskut, tiskipöydällä on aina sotkua ja se hermostuu kaikesta turhastakin. Se unohtaa tärkeitä asioita, tökkii itseään silmään vanhoilla ja kertaalleen unohdetuilla asioilla. Sillä on harmaa tukka ja samea iho ja silmät syvällä päässä. Se ei ansaitse keneltäkään mitään hyvää, eikä osaa ottaa vastaan mitään. Se on surkea äiti ja puoliso, aina vain puoliksi läsnä, toinen puoli murehtii ja painii ajatusten kanssa. On vaikea löytää itsestään mitään kaunista ja hyvää. Ja jos itsestään ei löydä mitään rakastamisen arvoista.. se vaikuttaa aivan kaikkeen.


Minä ihan todella tarvitsin tätä. Onneksi minun oli pakko. Tarvitsin nämä itsekeskeiset prinsessapäivät, valkeat hotellilakanat, pitkät kävelyt sateisessa pääkaupungissa ja sata kohteliaisuuta. Tarvitsin hitaita heräämisiä ja myöhään valvomisia ja vapautta tehdä spontaaneja päätöksiä.

Pää tuntuu selkeältä. Tavoitteet tuntuvat selkeämmiltä. Uskallan taas katsoa kengänkärjistäni ylöspäin ja eteenpäin.

Uskallan sanoa oman pääni sisällä kyllä, haluan katsoa tämän tien loppuun asti. Matkata tässä seurassa niin pitkään kuin luoja suo. Tie on ehkä pitkä ja raskas, mutta voin elää sen kanssa. Kunhan saan elää osana tätä perhettä, puolisona miehelle, äitinä tyttärelle.

Ymmärsin myös, että tarvitsen omia tavoitteita ja haasteita. Ei lisää kiviä reppuun, vaan tuulta purjeisiin. Haluan suorittaa kisällintutkintoni leipurina ja pyrkiä kohti leipurimestarin pätevyyttä. Minussa on aina kipinä kilpailuhenkisyyttä, tarve olla aina vähän eilistä parempi. En saa antaa sen tukahtua arkiseen puurtamiseen. Teen tätä työtä koska rakastan sitä.

Kukaan ei kutsunut minua äidiksi perjantai aamun ja sunnutai illan välillä. Jaksan taas vastata tuhanteen "Äiti, äiti äiti äiti, MIKSI.. " kysymykseen lisää.

Jotenkin eilisen siirappisen onnellinen olo vain jatkuu. Ja hyvä niin.

23.3.14

Viikonloppu kaksin



Mieletön viikonloppu takana.

Perjantaina iltapukujuhlaa, ilotulitusta ja valssia kynttilänvalossa.

Lauantaina kaupungilla oleskelua, päikkärit, kylpemistä ja illallinen pitkän kaavan mukaan.

Sunnuntaina heräsin aamuaurinkoon kasvoilla ja kylkeä kääntävään mieheen. Täysin levänneenä. Naurettavuuteen asti rentona.

Vasta illalla tulin kotiin ja otin syliini yhden iloisen ja rennon kolmevuotiaan, joka oli viettänyt reippaan viikonlopun mummiloissa kyläillen.

Tämän voimalla jaksaa arkea taas aika pitkään. Minulla on perhosia vatsassa ja hölmö kestohymy. Minulla on ihana perhe. Minulle oikea mies, ja huikea tyyppi tyttärenä. Olen onnellinen.

20.3.14

Erittäin olennaista



Ammattivaatimusten takia minulla ei ole ikinä pitkiä kynsiä. Leikkaan ne pari kertaa viikossa lyhyeksi. Pitkät kynnet ovat töissä tiellä, tökkisivät reikiä wienertaikinoiden herkkiin taikinakerroksiin, katkeilisivat, keräisivät alleen likaa ja lyhyesti yök. 

Mahtavan mahataudin tuomisena en leikannut kynsiäni tällä viikolla, kotona sairastaessa kun se ei ole ihan tärkeysjärjestyksen ylimmäisenä.. Joten kaupanpäällisiksi sain paitsi kolme kiloa laihemman olemuksen, myös pitkät kynnet. Ja juhlan kunniaksi lakkasinkin ne, sillä ainoalla lakalla jonka yhä omistan, läpinäkyvällä.

Kuvista huomaa etten enää omista kynsiviilaa, mutta useamman arven ja palovamman. Merirosvopisteet sata!


EDIT:

Viikkaat pyykkiä kylppärissä suoraan narulta matkalaukkuun, olkkarista kuuluu iloinen lapsenääni "Äiti tuu kattomaan mä lakkasin kynnet ihan ite!" Onneksi talouden ainut kynsilakka oli läpinäkyvää.

19.3.14

Huomaavainen lapsi

"Aion äiti nyt pitää rasittavaa mekkalaa" totesi hän kun toi minulle kuulosuojaimet ja poistui tamburiininsa kanssa makuuhuoneeseen.

Eilen kun neiti heräsi kuumetokkuraisena vessasta kuuluvaan huutoyrjöämiseen, se toi lasin vettä ja sanoi "voinko mie äiti helpottaa sun oloa jotenkin, juo vähän."

Se jopa söi lähes mukisematta hätävarapurkkiruuan lounaaksi kun oma olo on vielä aika heiveröinen.


Kolmevuotias on huomaavainen ja ihana.
Se käyttää samoja lauseita muiden hoivaamiseen, kuin mitä käytän itse lasta hoitaessani. Pehmopuput saatellaan päivähoitoon "vietä ihana päivä päiväkodissa, nähdään ennen päikkäreitä, olet ihana ja rakas" sanoin. Lääkäriin joutuvat nuket saavat paljon paijauksia, tsemppitarroja ja mielikuvitushellokittylaastareita.
Mieletöntä miten lapsen mieli kehittyy. Siinä missä kaksivuotiaalle käsite ihan kohta oli täysin käsittämätön, kolmevuotias odottaa vuoroaan ja ottaa muut huomioon. Se antaa pienempien keinua ensin ja auttaa päiväkodissa kavereiden haalarinpuntit alas.

Vaikka on päiviä, kun T on kauhea riiviö ja suoraan sanottuna maanvaiva jatkuvine jankkaavine kysymyksineen, suurimman osan ajasta Tirppa on jo ihmislapsi. Kaikki sanoivat minulle, kun tuskailin yksivuotiaan vaativuuden kanssa, että se menee ohi. Siinä rankassa ja raskaassa elämänvaiheessa ja kehitysvaiheessa sitä oli vaikea uskoa, mutta ihan todella ne lapset kasvavat ja ajat muuttuvat.

Perjantaina otan suunnan pääkaupunkiin ja tulen takaisin vasta sunnuntaina. Enkä tunne tippaakaan huonoa omaatuntoa. Mummeille en jätä edes hoito-ohjeita, maalaisjärkeä löytyy tarpeeksi, jotta päiväunet, ruuat, ulkoilut ja yöunet tulee hoidettua. Kaikesta muusta kolmevuotias kyllä neuvottelee ihan itse. Etukäteen on jo ilmoittanut, että haluaa saunoa, tehdä hamahelmillä ja syödä lettuja. Kuulostaa siltä, että myös pikkulikka pitää mukavan viikonlopun, erossa siitä kauheasta maanvaivaäidistään..

18.3.14

Pikalaihdutuskuuri

Olin kyllä ajatellut että voisin solahtaa mekkooni nätimminkin. Mutta en ajatellut tehdä mitään asialle. Tirpan päiväkotituliaisina tuli sitten se kaikista tehokkain pikalaihis: yrjötauti.

Pikkuneiti selätti tautinsa yhden yön ykäilyllä ja kärsimällä (nukkuen) yhden päivän korkeaa kuumetta. Minä sen sijaan näyn ottavan tilanteesta kaiken irti. Olisin kuitenkin kiitollinen jos vaikka huomenna pysyisi jo vesi sisällä.

Lapsiperheen arkea pari sangollista, olkaa hyvät.

12.3.14

Kenraaliharjoitus

Mahdun mekkooni. Olo on sanalla sanoen läski, mutta mahdun mekkooni.
Huivi on viimeistelty ja istuu hyvin. 
Kävin eilen kampaajalla ja saimme sumplittua kampauksenkin mallin. (Kuvissa oma 5min pikaversioni, en onneksi ikinä halunnutkaan kampaajaksi.)
Meikki on melko luonnollinen mutta juhlava. Yhtään tummemmassa en näytä itseltäni.
Kaikki pikkuhilut on kasassa, kengät, laukku, korvakorut jne. Sormusta en omista, kaulakorua vieroksun, hiuksiin tulee kampaajalta lainakoru.

Huivi edestä.

..ja takaa.


Kengät, upposivat komeasti sammalmattoon.

Ettei totuus pääsisi unohtumaan.

Siskoni ystävällisesti toimi hovikuvaajana. Villisti veikkaan, että juhlapäivänä ei tule otettua kovin kummoisia kuvia, kun suurimman osan juhlasta valokuvaus on ankarasti kiellettyä. Onpahan näin edes jotain todisteita hienostelusta.

Etiketti selkärangassa, ryhti hukassa ja sata jännitysmomenttia alkaen VR:n aikatauluista. Mutta kummasti ne pippalot silti lähestyvät. Viikko ja pari päivää. Ei mitään stressiä...

8.3.14

Kolmevuotiaan sisin olemus

Kolmevuotias on prinsessa. Tämän haluan muistaa vuosien päästä. Kolmevuotias on aina ja ennen kaikkea prinsessa. Kun kolmevuotias tyttö katsoo peiliin, se näkee maailman kauneimman prinsessan, jossa ei vain yksinkertaisesti ole mitään vikaa. Se osaa kaiken, oppii kaiken ja pystyy mihin tahansa.











Pinkkiä röyhelöä ja keijusiivet. Koska ne kuuluvat asiaan. Äidiltä ei kysytty.

6.3.14

Murheita muutamia


Katson ylläolevaa kuvaa pienellä syyllisyydenpistolla sydämessäni.

Olen melko niuho antamaan lapselle sokeria. Mehua ei saa kuin kylässä ja kahvilassa, leivoksia ei puputeta oman perheen kesken ja karkkia saa vain kerran viikossa pienen rasian tai yhden tikkarin. Moni äiti onnistuu olemaan tiukempi, lapsille ei syötetä sokeria missään muodossa koskaan. Olen itse ollut sitä mieltä, ettei pieni määrä sokeria tee lapselle(kaan) hallaa, kunhan sen syömisestä ei tule päivittäistä, eikä siitä tehdä isoa numeroa.

Toivon totisesti, ettei sokerista tulisi meidän elämäämme mörköä joka vaikuttaa aina ja kaikkialla.

Eilen oli aika dramaattinen päivä, soitto päiväkodista, pyörtynyt kolmevuotias, paniikkia, parituntinen sairaalassa, sairaslomaa, lapsen olon tarkkailua ja sylillinen lisää murheita entisten päälle. Tänään jatkettiin tutkimuksia paastoverikokeella. Ehkä olen huomenna jo viisaampi.

Olen periaatteessa sitä mieltä, että murheita on turha murehtia etukäteen, kyllä ne löytävät aikansa ja paikkansa muutenkin. Tänään on vain vähän vaikea vakuuttaa itseäni siitä, että kaikki on varmasti ihan hyvin.

3.3.14

Viikonloppuisin vastapäätä


Taas vierähtää monta päivää niin, että ruokapöydässä on vastapäätä tyhjä paikka. Lauantaina katan taas aamupalalle Haisulikupin, Viljonkka kotiorjan ja pinkin Mymmelin pöytään.

Tirppa ei käsitä eikä muista, että oli olemassa aika ennen iskää. Minä muistan. Ja näin on kyllä parempi. Pidän siitä kiinni.

1.3.14

Yhden suosikkipojan synttärikakku

Itse ilkimys -aiheinen kakku, kaksi minionia. Hassuja tyyppejä.

Voi miten ne kasvaa!

Tänä vuonna sain tehdä hahmokakun elokuvasta Itse ilkimys. Väliin laitoin sankarin toiveesta kinuskista kermavaahtoa ja kirpeää vadelmahilloa. Kakku on hervottoman iso, noin 40 hengelle, meillä kävi pieni kommunikaatiokatkos kakun koon suhteen, ja tein sitten varuiksi kunnolla ison!

Snif ja niiskis, yksi pieni kakkutoiveineen on ehtinyt jo kouluikäiseksi.

Muuta blogissa:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...