31.8.14

Neuletuhkimon jatko-osa


Neuloin ipanalle edellisen pipon liian pieneksi, ja se matkasi uuteen (blogi)kotiin. Siellä asuu kuitenkin kaksi pientä ja pippurista pikkuneitiä, joista isompikin tahtoi oman tupsupipon. Onneksi nämä neuloo valmiiksi parin Lemmen viemää -jakson aikana, joten ei tuntunut ylivoimaiselta urakalta neuloa vielä toinenkin.

Tupsupipo isosiskolle

Lanka: Novita isoveli
Menekki: yhdestä lankakerästä jäi pienen tupsun verran
Fiilis: Vielä yksi!

Oma lapsi on siis edelleen vailla omaa pipoa, eikä yksikään olemassa olevista langoista kelpaa. Onneksi tehtaanmyymälään polkaisee vartissa. 



30.8.14

Jääkausi


Huomenna on taas joka toisen sunnuntain kolme tuntia. Viimeksi isäihminen leikki kolme tuntia Tirpan kanssa, emmekä me vaihtaneet keskenämme sanaakaan. En kertaakaan katsonut häntä silmiin. Ihan todella toivon, että tämänviikkoinen menee samalla tavalla, että vain olemme olemassa yhtä aikaa.

Vielä ei ole aika rennolle, ystävyydelle, juttelulle ja yhteiselle. Yksikin kiltti tai ymmärtäväinen, tai (hyväluojaei) pahoitteleva sana avaisi sellaiset sulkupadot, että olisi paras vain poistua heti ulko-ovesta. Menetin parhaan ystäväni ja elämäni rakkauden. Murusten jakaminen olisi vain julmaa, juuri nyt.

Ehkä tulee vielä päivä, kun tämä kaikki ei enää tunnu missään, on vain kokemus elämässä. Ehkä silloin voimme rennosti jutella ja nauraa samoille asioille, ilman yhteenkuuluvuden tunnetta, ilman kipeitä muistoja.

Se päivä ei ole vielä huomennakaan.

28.8.14

Kiitos vuosista


Löysin arkistoista kuvan jonka isäihminen otti minusta eräänä syysiltana, ensimmäisessä yhteisessä kodissamme. Olen vanhempi, painavampi, aikuisempi, äiti, nyt. Kaikki nämä vuodet olen kantanut häntä sydämessäni. Sitä lyhyttä pientä pisamanaamaista poikaa joka hän joskus oli. Honteloa teinipoikaa. Ihmisrauniota onnettomuuden jälkeen. Vahvaa, pitkää ja komeaa miestä joka hänestä kasvoi.

Niin paljon on ollut. Ja sen aion kertoa tyttärellemmekin. Sen minkälaisesta, voi minkälaisesta rakkaudesta lapsi on saanut alkunsa.

27.8.14

Tyhmääkin tyhmempi iltapäivä


Ihmettelin välipala-aikaan lasta tarhasta hakiessani, miksi vispipuuron syönti oli niin tuskaisen hidasta ja syötin ipanan päästäkseni lähtemään ajallaan kotiin. Eteisessä haalaria pukiessa tuli itku. Kun käsi on niin kipeä. Kun tipuin sängystä.

Ei sitten ollut kenellekään aikuiselle viitsinyt valittaa, että käsi on käyttökelvottoman kipeä. Olipa vain syönyt puuronsa vasemmalla kädellä ja jatkanut oloaan. 
Vietimme neljä ja puoli tuntia sairaalan päivystyksessä ja lääkäri muljautti oikean käden värttinäluun sille kuuluvalle paikalle. Röntgenkuvissa oli ehjä kyynerpää, joten pääsimme kotiin ilman kipsiä. Nyt sitten katsellaan, milloin käsi saa takaisin puristusvoimansa ja kivuttomat liikeradat.

Tirppa on peruspositiivinen lapsi: "Onneksi suklaata voi syödä vasemmallakin kädellä!"

No niinpä. 

26.8.14

Sadonkorjuu: Kanttarelli-juuresloota

Sienestelyt Tirpan kanssa ovat tuottaneet satoa jopa vähän ylijäämäisesti. Niinpä olen luovuttanut ison osan sienistä äidilleni ja anopille. Pikkulikalle iski kuitenkin paniikki, että emmekö me tee niistä kotona mitään ruokaa, siis meille. Rehellisesti sanottuna en uskonut sienien edes uppoavat pieneen nirsoilijaan, mutta aliarvioin taas yhdessä tekemisen ihmeellisen voiman, sieniruoka kun upposi paremmin kuin mikään muu!

Tässäpä taas "reseptiä":

Kanttarelli-juureslaatikko 


Ainekset:

Perunoita
Porkkanoita
Sipulia
Palsternakka
Kanttarelleja 
(meillä oli jokunen musta torivisienikin)
Voita
Maitoa
Juustoraastetta
Vehnäjauhoja
Fariinisokeria
Suolaa, pippuria ja yrttiseosta

En ole mikään reseptinikkari, vaan laitan ruokaa mututuntumalla. Sopivasti perunoita pohjalle, niin monta porkkanaa kun kolmevuotias jaksaa kuoria, kanttarelleja niin paljon ku metsästä puolessa tunnissa löytyy.. Sillain sopivasti vain kaikkea. (Ai miten ärsyttävää oli opetella kokkaamaan äitini ohjeilla "sillai sopivasti" "ripsaus sitä, vähän tosta ja ihan miten tykkää" "maun mukaan" jne, mutta näköjään se on kannattanut.)


Putsaa sienet. Kuori juurekset, pilko perunat vuokaan ohuina siivuina. Porkkana ja palsternakka kuorimaveitsellä ohuenohuiksi suikaleiksi. Sipuli pienitään silpuksi.


Paistellaan pannulla voissa ja fariinisokerissa sipuli, palsternakka, sienet ja lopuksi vielä ne porkkanatkin. Kaikki lapataan perunoiden kanssa sekaisin ja jostain taiottiin vielä ruohosipulisilppua, kun se kasviraukka oli muutenkin kuolemassa.


Sitten se vaikein osuus. Tehdään juustokastike. Voita ja vehnäjauhoja pyöritellään pannulla, lisätään maitoa, vispataan ku hullu ettei tule paakkuja, maustetaan suolalla, pippurilla, yrttimausteella ja vähän fariinisokerilla. Viimesimmäksi lisätään kastikkeeseen melkein kaikki juustoraaste. Sitten kaadetaan kastike kasvisten sekaan, käännellään vähän ja heitetään päälle juustoraasteen loput.

Paistellaan n.175-200 asteisessa uunissa (riippuu uunista) kolme varttia tai kunnes perunat on kypsiä. Maltetaan sen verran että laatikko vähän jäähtyy.


Syödään parhaassa seurassa, mieluiten kynttilän valossa. Lisukkeena palkkakurkuista tehty etikkainen pikasalaatti, kirsikkatomaatteja ja säilykepunajuuria. 



Ipana söi lautasensa tyhjäksi asti. Käsittämätöntä. Sinne upposivat inhokkisipulit, hyipahanhajuinen palsternakka ja vähän epäilyttävät sienet. Noin vain, ääntä kohti. (Okei, kurkut se jätti lautaselle.)

Ruuasta tuli niin hyvää, ettei haittaa yhtään, että automaatiolla teen ruokaa edelleen isommalle perheelle..



Vieläkö jaksatte lukea syksyruokajuttuja?

25.8.14

Neuletuhkimo


Sain kuningasidean aloittaa Tirppaselle villapipon neulomisen. Harmi vain että kello likenteli kymmentä, ja lapsi oli jo nukkumassa. Vaan äkkiäkös sitä sokkona valitsee hyvän kuuloisen silmukkaluvun ja nitkuttelee palmikoita sen vaaksan verran.

Seuraavana aamuna totuus on kovin ikävä. Pieni se on. Mahtuu, mutta neule soi, venyy kauhean näköiseksi jos sen yrittää laittaa päähän. Kiukuspäissäni neuloin sen kuitenkin valmiiksi asti, tein jopa naurettavan ison tupsunkin. Arvata saattaa, ettei se valmiinakaan istu päähän yhtään sen paremmin.

Onneksi voi aina leikkiä neuletuhkimoa ja etsiä pipoon sopivaa päätä. Mielipaha pieneni ainakin 99% kun kansi löysi vakansa ja pipo sai uuden kodin! Pienenä sivujuonena pienemmän T:n isosiskokin saattaisi kaivata pipoa, joten oikean silmukkaluvun metsästys jatkuu..

24.8.14

Päivän sammakko

Olemme viettäneet aika paljon aikaa takapihan metsässä näinä viime viikkoina. Kotiin on kannettu noin kuusi litraa kanttarelleja, pari litraa mustia torvisieniä ja käpyisen pieniä määriä marjoja. Puolukat tosin alkavat olla kypsiä, niitä siellä riittää.
Metsä on astetta jännempi, kun se on täynnä vanhoja juoksuhautoja ja poteroita.


Kanttarellit jaksavat innostaa pienimmäistäkin, ne on helppo tunnistaa ja vielä helpompi löytää. Sieniäkin suurempi hitti on sammakot:



Mietin tässä tänään, että kesä on todellakin ohi, kun viikkoon ei ole voinut olla ilman välikausivaatteita ulkona. Mutta mitään en jää kesästä kaipaamaan, Tirpan kanssa teimme aivan kaikkea mitä halusimmekin, emme jääneet mistään paitsi. Kävimme huvipuistossa, vierailimme ystävien luona, kävimme kummitädin luona ompeluiltamoimassa,  maaseutumessuilla, pyöräilimme Kouvolaa ympäri, saimme uusia ystäviä ja fiilistelimme Taiteiden yötä. 

Saa tämä syksy jo tullakin.

Late Lammas -kakkua ristiäisiin

Uuvuin viime vuoden keväällä kakkujen tekemiseen täysin, kun tein 10 tuntista päivää (matkoineen) koulussa ja kotiin tultuani pyöritin lapsiperhearkea yksin ja lapsen nukuttua tein vielä yritystöitä useamman tunnin, pitkälle yli puolenyön, vain herätäkseni taas viideltä aamulla uuteen työpäivään. Valmistuttuani tein enää oman valmistujaiskakkuni, ja nostin kädet ylös. Ei enää yhtään sellaista kakkua, jota en ihan välttämättä halua tehdä.

Yhtäkään tylsää tai "ihan kivan" kuuloista juttua en olekaan enää tehnyt. Jätän mansikkakermakakut, piparit, juustokakut ja muut leipomoille ja itseäni innokkaammille kotileipureille. Olen kuitenkin joihinkin leipomisintoa nostattaviin pyyntöihin vastannut kyllä

Tämä viikonloppu ja seuraavat kaksi ovatkin sitten kivojen kakkujen viikonloppuja:


Tänään sain tehdä yhdistetyn 3v-kakun Late Lampaan fanille ja hänen pikkusiskonsa kastekakun. 25 henkeä ruokkiva kakku sai sisäänsä vaaleaa kakkupohjaa, kinuski-päärynärahkaa (ei kaupan valmista) ja vadelmahilloa. Päällinen on marsipaania ja koristeet sokerimassaa, kehto suklaata ja lampaiden villa pikeeriä.

Kuvassa pääkoristeen alla on vielä pala kelmua, koska koriste piti toimittaa perille irtonaisena. Alareunankin siistin vielä ennen asiakkaalle antamista, mutta uutta kuvaa en enää muistanut ottaa..

Koska teen nyt kakkuja vain tutuille (ja näköjään ihanille blogin lukijoille!) niin teen ne materiaalirahaa vastaan. Aidosti tekemisen ilosta ja ylläpitääkseni taitojani. Siltikin voin sanoa ilahtuneeni, kun tämänpäiväisen kakkuasiakkaan mukana meille kotiutui vaivanpalkkaa näin ihanassa muodossa:


Kurkkuja omasta kasvihuoneesta, hunajaa anopin tilalta ja kolme kerää ihanaa alpakka-silkkilankaa, joka hänellä oli jäänyt neulomatta. Olen hymistellyt koko päivän näitä, miten hyvin minut näköjään voikin tuntea blogin kautta!

22.8.14

Sadonkorjuu: Ankanmunakupit

Iltapalaa tehtiin taas ystävältä saaduista tuliaisista. Kieltämättä hieman hämmentävää saada puoli tusinaa valtaisan kokoisia munia. Ankanmunista en ole koskaan ennemmin kokannutkaan mitään, joten käännyin äitini puoleen ideoiden suhteen.



Hän neuvoi tekemään munakuppeja, ja koska minä en ainakaan ollut näitä aikaisemmin tehnyt, näytän teillekin miten:



Munakupit (tirsk)

Munia (ankan tai kanan, koolla ei väliä.)
Pekonia
Paahtoleipää
Suolaa ja pippuria


Paahda leivät ja ota niistä muotilla/mehulasilla ympyrät muffinssivuuan pohjille. (Apukokki hoitaa) 
Taiteile pekonit munakupin reunoiksi, riko munat siihen keskelle. Koita olla rikkomatta keltuaisia. Mausta.
Laita kelloon 15min (lähes läpikypsiä munia varten, löllömmän munan ystäville vähemmän, pienillä munilla vielä vähemmän) ja paista uunissa 175C uunin keskitasolla.
Tee hienot salaattipedit lautasille. (Apukokki hoitaa)
 Kun munat ovat mieleiset, nosta lautaselle ja nauti hyvässä seurassa.






Arvatkaa montako kertaa repesin nauramaan tätä kirjoittaessa? Munista ei vain VOI kirjoittaa vakavalla naamalla. Ja vielä olisi ne minimunat käsittelemättä..

Forrest Gump -iltapäivä



Ostin suklaata koska ajatuskin Forrest Gumpista lämmitti sydäntäni. Kourallinen konvehteja, kuppi kuumaa kahvia ja ihastuttavan keveä romaani paransivat vähän lisää kolhuja. Koskaan ei voi tietää mitä saa, elämässä ja rakkaudessa. Kyllä tämä tästä.

20.8.14

Käkkäräpää päiväkodissa

Tirpan hiuksista ja niiden mahdottomuudesta on ollut juttua ennenkin, mutta tämä on pikavinkki:


Päiväkodin täti on hajusteallergikko, ja esitti varovaisesti toiveen, josko budjettiimme mahtuisi vaihtaa olemassa oleva Niiskuneiti selvityssuihke johonkin vähemmän tymäkän hajuiseen. Hän kun ei pysty sitä käyttämään, ja neidin hiuksien harjaaminen ilman suihketta on melkoinen huutokonsertti. 

Onneksi asia tuli puheeksi päiväkodin toisen käkkäräpään äidin kanssa ja sain vinkin Elivon hoitosuihkeesta. Tämä ei ole hajusteeton, vaan hypotuoksu, joka ei sisällä 26 eniten allergisoivaa hajustetta. Tuoksu olikin hyvin hentoisesti omenainen ja kelpasi tädinkin herkälle nenälle. Ja mikä parasta, se avasi takut ihan yhtä hyvin kuin XZ:n selvityssuihkekin.

Riittoisiakin nämä tuotteet ovat, joten ihan hirveästi ei tuo hintaerokaan kirpaise. Niiskuneidin (150ml) saa marketeista 4-5e hintaan ja tämän Elivon (200ml) version saa apteekista n.8e . Molemmat ovat kaikenlisäksi suomalaisia, Suomessa tuotettuja tuotteita.

Jakakaa vinkkinne taaperotukan hoitoon!
Millä lähtee ketsuppi ja kaurapuuro, millä aukeavat tiukimmat takut?

19.8.14

Sadonkorjuu: Pikku kakkosen vokkiomenat ja kiinalainen pyttipannu

Meille kotiutui eräältä kotitilalta melkoinen määrä tämän kesän satoa, ja iso osa niistä on sellaista, mikä pitää käyttää suhteellisen nopeasti (ellei ole Pakastaja-Anni.) Niinpä näitä kokkausjuttuja riittää, koittakaa kestää!

Muovikassillinen omenoita ja toinen raparperia kuutioitui pakkaseen odottamaan syksyn ja talven kaneliomenahimotuksia ja raparperikiisselipäiviä, mutta pienestä osasta omenoita lupasin pikkukakkosruokaa. Pikku kakkosessa on Rikun ja Ramin oma kokkiohjelma, jota meillä fanitetaan suurella sydämellä, ja näytetyistä resepteistä vokkiomenat toistuvat niin leikeissä kuin ruokalistatoivomuksissakin. 

Niitä siis:

Vokkiomenat

Omenoita
voita
sokeria
kanelia
kardemummaa
(jätskiä tai kermavaahtoa)


Pilko omenat, paista voissa, laita vähän sokeria ja paljon kanelia ja hippusen kardemummaa (tai kaaaardemömmöö, niinkuin T sanoo.) Resepti on kovin lapsiystävällinen, minä hoidin vain omenaporan ja kokkiveitsen kanssa heilumisen.


Spraykermavaahtoa. Huijausta sanon minä.
Rakkautta on iltapäivätee lapsen kanssa. 
Ja koska kerran ruvettiin wokkilinjalle, pitäydyttiin siinä myös iltaruuan kanssa. Koska halusin käyttää noita mahdottoman vinkeän näköisiä ja kokoisia kananmunia joita kotikanalasta saimme, päätin tehdä "kiinalaista pyttipannua" joka sattuu myös olemaan ainut wok-ruoka jota lapsi syö mukisematta. Mitä nyt jättää pavut lautaselle.

Ainekset.
Tirppa laittaa taas ruokaa. Kananmunien rikkominen on sitäkin jännempää, kun yksi niistä on turkoosi.
Neiti vahti nuudeleita, minä paistoin kanat ja kasvikset wokkikastikkeella, lopuksi iskettiin kaikki sekaisin ja lisättiin kananmunia ja paistettiin lisää. Lopputulos ei ehkä ole maailman esteettisin ruoka-annos, mutta ruoka ihan meidän makuun.


 Koska kaiken tämän syömisen päälle sopii vähän ulkoillakin, ettei ihan hautauduta sohvannurkkaan mussuttamaan, käytiin metsässä. Näitä ei vain voinut jättää sinne:


Lisää syksysatoa, mutta nämä lähtivät osaavampiin käsiin äitini tykö. Ehkä saadaan sienisoppaa jollain kyläreissulla!

Syödäänkö teillä satokauden mukaan?
Kerro suosikkisi sesonkiruuista!


Ps. Palaan vielä asiaan, kanalasta kotiutui myös ankan ja viiriäisen munia! Lisäksi on kovasti lupailtu kesäkurpitsaa, avomaankurkkua ja jättikurpitsaa. Metsästyskausikin alkaa tuota pikaa, joten ruokapöytään saattaa eksyä metsäkanalintuja ja hirveä. Kania voisin anoa sukulaisen lihakanien joukosta ja sieniä on vielä metsä pullollaan. Jos kalaonni suo, tuosta lähijorpakosta nousee kuulemma hyviä ruokakaloja. Oi onnea asua kaupungin ja maaseudun välimaastossa.

Tämä ei ole jatkossakaan ruokablogi. Mutta kyllä joku hyvän ruuan ystävä saisi minusta ihan hyvän vaimon.

18.8.14

Yksipyöräisen voimalla

Taiteiden yössä Tirppa pääsi kokeilemaan apupyörällisellä yksipyöräisellä ajoa sirkuskoulun pisteellä. Samaiselle paikalle taisi jäädä jo vuoden podettu "en osaa, enkä ainakaan halua polkea" vaihe polkupyöräilyssä.


Tirppa ihan todella halusi opetella ajamaan omalla polkupyörällään, enkä tiedä oliko se enemmän kiinni Mimmun suosiollisesta (ja kärsivällisestä) avustuksesta vai minä ite -asenteesta, mutta niin vain oppi pikkulikka polkemaan polkupyörää.


Miten voikin yksi polkimien pyöräytys olla niin pitkän työn takana! Mutta sitäkin mahtavampaa on, että se nyt oikeasti sujuu. Uskalsin käydä jo Tirpan kanssa pyöräilemässä tuossa kävelytiellä ilman Mimmun lehmänhermojen läsnäoloa, ja ihan yhtä hienosti meni. Joku lamppu on selkeästi syttynyt, pyörä vie eteenpäin, eikä jalkajarrua paineta joka pyöräytyksellä. 



Kas näin. Työntökahvaakin tarvitsi enää vain nimeksi, pienen alkusysäyksen. Useimmiten mimmi muisti jo itse ohjata, katsoa eteensä JA polkea, ihan yhtä aikaa.

Niin onnellinen uudesta taidostaan!

Nyt ollaan sitten ihan oikeasti pyöräilevä perhe.
Ei ehkä mene kuin ensi kesään, kun voimme pyöräillä ainakin lähikauppaan kumpikin omilla pyörillämme.


Miten muilla on tänä kesänä sujunut?
Onko teilläkin odotettu aikaa/hermoja parempaa?



17.8.14

Sun koti ei oo täällä


Arkemme on säilynyt eron jälkeen lähes ennallaan. Ja tavallaan se on kovin surullista. Kaikki on muuttunut, ja sitten ei kuitenkaan mikään. Meiltä hävisi reilu auton takakontillinen tavaraa ja se siitä. Vaatekaapissa on kaksi tyhjää hyllyä, vessan peilikaapissa vähän enemmän tilaa. Iltaisin toivotan itse itselleni hyvää yötä.

Viikonloppuisin elämä on kovin erilaista kuin ennen. Rakastin hitaasti herättyjä aamuja, pikkukakkosen verran aikuisten aikaa peittojen alla nahjustellen. Minusta oli ihana nousta ja laittaa aamiaista, lämpimiä teeleipiä, paistettuja kananmunia ja tuoretta kahvia. Kaipaan ohimennen halaamisia. Kolmea kuppia pöydässä. Perhetekemisen suunnittelemista, mennäänkö tänään laavulle vai ostoksille, pyöräilläänkö kotipihassa vai lähdetäänkö reissuun. Pidemmän kaavan mukaan kokattuja aterioita ja kokkikirjojen selaamista. Iltasatuvuoron siirtymistä toiselle aikuiselle. Elokuvia kahden sohvannurkassa, lapselta salaa lämmitettyä saunaa, omia juttujen puuhaamista niin että koska tahansa toinen oli siinä lähellä. Liian myöhään valvottuja öitä. Niitä minä kaipaan. Minä ihan todella rakastin olla kokonaisena perheenä viikonloppuna kotona.

Nyt olen täyttänyt viikonloppumme Tirpan kanssa suunnitellen. Sen lisäksi kalenteriin on kirjattu isäaikaa joka toinen sunnuntai klo 14-17, isäihmisen toiveesta ja aloitteesta. Tänään oli ensimmäinen, ja vaikka siitä selvittiin vaihtamatta lausettakaan keskenämme ja silti hyvässä hengessä, se särki minun sydämeni.
Välillä tässä omassa surussani meinaan unohtaa, että suurimman kolhun on kokenut tuo kolmevuotias, joka ei muista aikaa ennen isää. Hän ei ymmärrä, miten rakkaus voi vain loppua ja perhe lakata olemasta. Hänen maailmansa on järkkynyt eniten. Tänään lähdön hetkellä pieni tyttö onnistui sanoittamaan sen, mille itse olen etsinyt sanoja:

"Ei iskä voi lähteä kotiin kun sen koti on TÄÄLLÄ. Iskä voi nukkua meillä ja syödä meillä ja olla meidän kanssa aina, ei sen tarvitse lähteä pois."


Koska isältä ei saa vastauksia, hän kääntyy kysymyksineen minun puoleeni. Olen ottanut asiakseni olla sanomatta pahaa sanaa isäihmisestä lapselle, mutta rehellinen minun on oltava: Isä ei halua asua meidän kanssa. Isä ei halua nukkua, syödä tai olla meidän kanssa aina. Isä haluaa lähteä pois. Siksi.

Sitä en sano, että me emme tehneet isästä tarpeeksi onnellista. Siksi.

Kaikki kiukku, suru ja lohduttomuus jää minun harteilleni. Enkä voi tehdä muuta kuin luvata, että äiti on ja pysyy. Äiti jää aina, äiti rakastaa aina, äiti pitää Tirpasta aina hyvää huolta. Ja sen nyt vain tarvitsee riittää.

Lankaturistit

Tampereen vieraamme jakaa kanssani rakkauden ainakin leipomiseen, kirjoihin, pitkiin rönsyileviin keskusteluihin ja käsitöihin. Koska tässä kodin nurkilla on Novitan tehdas ja vuorokauden ympäri aukioleva tehtaanmyymälä, en tainnut edes sanoa ehdotustani loppuun, kun vastaus oli "Kyllä"!


Yllättävää tai ei, myös Tirpan vastaus oli innostunut "JOO!" kun asiaa tiedusteltiin. Lankahyllyltä olisi kuulemma löytynyt sopivat langat ainakin pipoon ja lapasiin ja sukkiin ja villapaitaan ja...


 Lankojen uudet syksyvärit ja viilenneet kelit kutkuttivat itseänikin, mutta koska lankamyymälä jää työmatkalle, en tehnyt nyt mitään hätiköityjä heräteostoksia. Se on selvä, että pikkuneiti tarvitsee täydennystä sukka- ja lapaslaatikkoon, mutta kun noita lankoja löytyy kotoakin jonkunmoinen valikoima.



Tälläinen kutittamaton akryylilanka kiinnitti huomioni hyllyssä, näistä voisi neuloa jotain vaikka Käsitöitä uudelle lastensairaalalle 2017 ryhmään, langan myynnistäkin kun menee 80 senttiä per kerä lastensairaalan keräykseen. Kerät olivat reiluja, 200 grammaisia, joten vauvanpeitonkin luulisi tulevan yhdestä kerästä.


Alekorien kutsu oli kovin kiehtova ja jonkun muun kori täyttyi langoista ihan vahingossa.


Tirppa oli sitä mieltä että opettelee virkkaamaan vaikka heti jos saa kimaltavat virkkuukoukut. Lupasin, että jos opettelee sormivirkkaamaan ensin, niin sitten saa glitterikoukut. Saa nähdä milloin joudun lunastamaan lupaukseni.
 

Kotimatkalla se orastava syksy antoi kuulua itsestään. Me ehdimme kotiseinien sisäpuolelle ennen rankkasateen alkua, sen verran tuo lähestyvä musta pilvirintama vauhditti polkevia jalkoja kotiinpäin ajaessa. 

Kiitos A ihanasta viikonlopusta, Tampereen tärpit saat sie suunnitella!

16.8.14

Torkkukellotaktiikka aikaisiin aamuihin

Monia järkyttää tajuta, että yksinhuoltajataloudessa äidin ammatti leipurina tarkoittaa myös aikaisia aamuja lapselle. Kuravaatekaaos ja lähtöpaniikki on kuulemma tarpeeksi kamalaa jo jos pitää ehtiä aamupalapöytään kahdeksaksi, saati kun hoitoaika alkaa 5.15 aamulla.. Että miten me selvitään?

Ihan ensimmäiseksi lapsi ajoissa nukkumaan. Iltatoimet alkavat seitsemältä, kahdeksalta on unta kuulassa. Puoli yhdeksään voi venyttää spesiaalipäivinä.

Tärkeintä on se, mitä tapahtuu illalla lapsen nukkuessa. Varavaatekassi on päivitetty oletettavaa keliä varten, ja paria muuta. Ulkovaatteet on yhdessä pinossa, aamulla ei etsitä hattua tai paritonta hanskaa. Sisävaatteet ovat toisessa pinossa, ja kolmevuotiaan asukriisiä varten päällipaitoja on kaksi, voi ainakin valita parhaan niistä tosirumista. Ei ole apua valita vaatteita lapsen kanssa illalla, aamulla mieli on kuitenkin eri.
Mikään ei ole ärsyttävämpää kuin aloittaa aamu etsimällä sukkia, sopivia pikkareita, mieleistä paitaa, puuttuvaa hanskaa tai sohvan alle karannutta kumisaapasta. Ei ole haitaksi sekään, että omat vaatteet ovat jo etsittyinä. 

Tämä on varmaan itsestäänselvyys, mutta puhelin laturiin. Sen kerran kun akku loppuu yöllä ja heräät viittä vaille työaikaan hyvin levänneenä on täyspaniikki päällä, ja syystä.

Käy itsekin ajoissa nukkumaan. Yhdeksältä jos raaskit, kymmeneltäkin riittää. Aamut tuntuvat ainakin puolta kauheammilta väsyneenä.


Sitten se taktiikka. Herätyskellon torkkunappia painamalla hälytys siirtyy kymmenen minuuttia.


4.25

Minun herätykseni. Lupa painaa torkkua kerran, ja heräillä sen kymmenen minuutin aikana hiljaksiin. En käy takaisin nukkumaan, vaan venyttelen sängyssä ja kasaan ajatukset uuteen päivään.


4.35

Ylös, ei enää vanumista. Lapselle pieni alkuherättely, kohta on noustava uuteen päivään, jätän ipanan torkkumaan. Itse vessaan, hampaiden pesu, jugurtti tai banaani aamupalaksi, kuppi teetä hautumaan. Sujahtaminen vaatteisiin, hiukset ponnarille.


4.45

Lapsen hellävarainen herättely. Aamupisut ja pesut, pyjamat pois ja päivävaatteet päälle. Lapselle puolikas hedelmä ja maitolasi nenän eteen, itselle se melkein jäähtynyt kupillinen teetä.


4.55

Ulkovaatteet päälle. Tarkistus, että itsellä ja lapsella on päivää varten tarvittavat kamppeet mukana. Oli se sitten aurinkorasva tai villasukat. Mutta ainakin se varavaatekassi.

(Kesäaikaan kun pystyi sujuvasti ohittamaan kohdan "ulkovaatteet" saimme kaikenlisäksi nukkua kymmenen minuuttia pidempään. Ihanaa.)


5.05 

Pyörän selkään.


5.15 

Päiväkodilla.

5.25

Minä jatkan päiväkodilta matkaa töitä kohti.

5.35 

Puoliväli työmatkassa. Jos ei ole, sietää kiristää tahtia.

5.45 

Työpaikan piha, pikaisesti sisälle ja vaatteiden vaihtoon.

5.55

Työsaliin, valmiina päivän töihin. (Ja muista sammuttaa se herätyskello!)


Torkkukellon kanssa aamuissa kaikelle on varattu riittävästi aikaa. Oma ajantaju ei pääse hämärtymään teekupin äärellä torkkuessa ja lapsikin aika nopeasti oppi muistamaan mikä vaihe tulee seuraavaksi kun kello kilkattaa. Siirtyminen vaiheesta seuraavaan menee sujuvasti, itse kun painan torkkua kännykän kosketusnäytöllä, on pikkulikka jo itseohjautuvasti siirtynyt seuraavaan kohtaan listalla.

Pitkään tunsin syyllisyyttä siitä että elämme kello kaulassa aamuisin. Mutta olen oppinut ymmärtämään, että kaikki keinot ovat sallittuja, kun ne toimivat. Voisin katsoa kellostakin ne kymmenminuuttiset, mutta näin minulla ei mene ajan vahtaamiseen keskittymistä. Voin olla läsnä, kiirehtimättä, siinä sen hetkisessä hommassa. Kiireen tuntu aamuista on poissa, vaikka aikataulu ei sallikaan haahuilua.
Päivä on helppo aloittaa hyvällä mielellä, ja on ilo jättää pirteä ja hyväntuulinen lapsi päiväkodille ja jatkaa siitä pyörämatkaa töihin. Viimeistään työpaikan pihalla loputkin aivosolut ovat heränneet.

Sitten on silti niitä aamuja. Kun aivan kaikki menee pieleen. Kun sääennuste on luvannut lämmintä, mutta aamuviideltä ukostaa ja sataa kaatamalla. Kun vaatteet ovat kolmevuotiaan mielestä ihan liian vähän kimaltavia/pinkkejä/eivät mekkoja. Kun en ole tarkistanut mahtuvatko keväiset kurahousut vielä syksylläkin. Kun kengät ovat vielä märät eilisen jäljltä. Kun piti palauttaa se joku lappu. Kun ekan torkun aikana et heräilekään, vaan sammut kuin saunalyhty. Kun olet valvonut koko yön oksentelevan kissan, rahahuolien, unissaan puhuvan tytön, hampaitaan narskuttavan miehen, tai muun maailmantuskan takia. Kun avaimet ovat hukassa. Kun tekisi mieli vain laittaa hanskat tiskiin ja palata työelämään kun lapsi on 18.
Niistäkin selviää. Ei kiireettä, hyvällä mielellä ja uutta aamua syleillen, mutta niistä selviää. Ja seuraavana aamuna saa uuden tilaisuuden.


Kuulostaako kauhealta?
Miten teillä aamut sujuvat?



(Bonuksena kännykkäkuvattuja maisemia tältä keväältä ja kesältä, ennen puolta kuutta aamulla. Aika usein hetkeä ennen auringonnousua.)

Muuta blogissa:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...