30.9.14

Tula-rakkautta jo kolme vuotta

Kuvien välissä melko tarkalle kolme vuotta. 

Kantokiertuereppu on seuraavat kaksi viikkoa meidän käytössämme, joten kantamisesta riittää taas asiaa! Enpä nelisen vuotta sitten vauvamahaa kanniskellessani ajatellut, että kantaisin lasta vielä nytkin, mutta elämäntilanteesta ja lapsen iästä riippumatta meillä on aina ollut käyttöä kantovälineelle.

Meillä on ollut pöllökuosinen taaperokokoinen reppu 10kk ikäisestä asti ja se on edelleen aktiivikäytössä. Ennen 10kk ikää meillä ehti olla ainakin viisi liinaa ja kolme muuta kantoreppua, joten voisi sanoa, että kantokokemusta on kertynyt..

Niinpä kommenttiboxi onkin nyt auki kysymyksille! Saa kysyä vauvankin kantamisesta, mutta vauvavuodesta on jo aikaa ja univelat kuitattu, joten taaperon ja "ison tytön" kantamisesta on ehkä tuoreinta sanottavaa.

28.9.14

Virallinen ja vakava iltapala

Ruuanlaitto blogissa on kamalan vakavaluontoista puuhaa, myös lapsen kanssa. Yhtään ei ainakaan saa hölmöillä, eikä pitää hauskaa, muistakaa se. 

Varoittava esimerkki, tapaus iltapalapirtelö:


Valitkaa trendikkäimmät ainekset. Ainakin avokadoa ja viherkaalia, sellaisia lasten suosikkeja. Muistakaa valita kuviin kaapiston fiineimmät astiat ja kuuleimmat kodinkoneet. 

Älä anna lapsen koskea mihinkään, tulee ihan hirveästi sotkua kuitenkin.


Ylläpidä harmoniaa. Ruokaan pitää suhtautua asiaankuuluvalla hartaudella. Käytä hienoa lasikannuista blenderiä, joka käy lähes ääneti. Surrr. 

Älä edelleenkään anna lapsen koskea mihinkään, ne tuppaavat kiljumaan riemusta kun tulee sotkua ja meteliä. Käske se kuitenkin poseeraamaan nätisti ruuanlaiton taustalla.


Ota ruuasta edustavat kuvat, huolehdi hyvästä asettelusta ja valaistuksesta, rajaa häiriötekijät, kuten lapset pois kuvista.


Kas näin.


Lisää reseptiin vielä tarjoiluehdotus sesonkilisukkeista ja kehoitus hyvässä seurassa nauttimisesta. 



Pieleen meni, jos ette jo arvanneet! Pirtelöroiskeita on katossa asti, tarjoiluehdotuksena lauantaimakkaralepuska ja kokkailun päätteeksi apukokki oli pakko viedä suihkuun. 

Lopuksi vielä lapsen suosikkiotokset, joille rätkätettiin vielä läppärin ääressä ennen nukkumaanmenoa:


Se miten pilliä oikeasti käytetään.


"Äiti kun mä juon näin ni mulle kasvaa tuntosarvet!"



Olen ikionnellinen, että olen ottanut asiakseni ottaa lapsen mukaan ruuanlaittoon aina kuin mahdollista. Enkä vähiten siksi että kun tarpeeksi naurattaa kolmevuotiasta, sen nenästä tulee pirtelöä. Ja sekös vasta naurattaakin.

Vakavasti nyt!

Projektin Unelmien luomutukka -välietappi


Tämä hiusprojekti on lähes samanikäinen kuin tyttäreni, värjäsin hiuksia viimeisen kerran ristiäisiä varten. 

Tuskastuttavaa on lähinnä käydä kampaajalla. Saan joka kerran kuulla, että hiukseni ovat ohutta vauvahuitulaa, ja kunnon värikylpy tekisi niistä paksummat, terveemmät ja kiiltävämmät. Kaupan päälle niitä olisi helpompi laittaa ja hoitaa. Sen sijaan että värjäisin hiukseni, olen päättänyt vaihtaa kampaajaa. Saa suositella Kouvolasta kampaajaa joka tulee toimeen luonnonkiharan aidon hiuksen kanssa!

Raskaus ja pitkä imetys veivät hiuksistani paksuutta paljon, mutta kiitos maaliskuisen polkkamittaleikkauksen, tilanne näyttää jo paremmalta. Puolitoista vuotta sitten lopettamani imetys näkyy nyt noin 15cm pitkänä uutena hiuskasvustona, joten pörröefekti on taattu. Pitkien latvojen pätkäisy kuitenkin avitti sen verran, että latva ei enää vaikuta ohuelta ja huonokuntoiselta verrattuna paksuun tyveen.

Väriinkin olen jo ajat sitten tottunut. Välillä on harmaahiiri-päiviä, kun kaikilla muilla on sata kertaa kiiltävämmät, värikkäämmät ja terveemmät hiukset, ja purkkihylly marketissa houkuttaa. Ne lupaavat niin paljon. Tästä viisitoista minuuttia hiustenvärjäyshemmottelua, niin kuontalo on kuin Hollywoodista. Onneksi minulla on riittävästi kuvamateriaalia aikaisemmilta vuosilta, että tiedän ne lupaukset vajaiksi. Useimpina päivinä osaan arvostaa tätä omaa punaisenruskeaani, se sopii ihon väriini hyvin ja on minun värini. Talvella sävy on kylmempi, kun aurinkoraidat häviävät, mutta sekin sopii.

Tässä kuvassa hiukset on föönattu viileällä ilmalla suunnilleen suoriksi, joten kihara on inhimillisissä määrissä esillä. Mutta sen villimmänkin käkkärän kanssa olen tullut sinuiksi. En enää rääkkää hiuksiani suoristusraudalla ja kymmenellä lämpösuojaavalla hoitoaineella. Kun haluan laittaa hiuksiani, minulla on Björn Axen toolsin lämpöharja, joka ei kuumenna ja litistä hiusta pilalle, vaan antaa vähän ekstrakiiltoa ja ilmavuutta. Hiuslakkaakaan en ole muistanut ostaa  ainakaan puoleen vuoteen, koska käyttämääni hajusteetonta lakkaa ei omalta kylältä löydy.

Saan monista hiustenhoitotuotteista allergisia reaktioita, lähinnä kutisevan ja kuumottavan hiuspohjan, joten shampootakaan en voi valita nätin purkin perusteella. Aussien shampoot ovat olleet pelastus. Niitä saa ainakin isoimmista marketeista, hinta on kohtuullinen ja pullo reilun kokoinen. Shampoon ja hoitoaineen öljyt sopivat omille hiuksilleni ja hiuspohjalleni, ja tuoksuttomuus on samalla miinus ja plussa, saan tuoksuista reaktioita, mutta ilman niitä tuotteet eivät varsinaisesti tuoksu muulta kuin saippualta. Puhtaat hiukset tuoksuvat, noh, vain hiuksilta.

Värjäämätön hius ei siis vaatimalla vaadi säännöllisiä kampaamokeikkoja, kun juurikasvusta ei tarvitse murehtia. Nyt kuitenkin alkaa tuntua siltä, että voisin pitää hiuksia joskus aukikin, eikä tämä hiustenkasvatuspuolipolkka enää aja asiaansa. Jotain uutta siis, mutta mitä? Ja ennenkaikkea missä?

26.9.14

Viimeisen joululahjan lunastus


(Varoitus: J-sana on täällä taas)

Tällä viikolla olen sumplinut joulu-uutuuksia leipomon puolella, päätellyt joidenkin joululahjojen lankoja, paketoinut pari pientä jouluisaa muistamista, hyrissyt joululauluja munkkeja paistellessani ja vähän jo suunnitellut joulukuustakin. Joulujoulujoulu! Kaikennäköinen virallinen jouluvalmistelu on kuitenkin pannassa marraskuun alkuun asti, koska muuten aloittaisin olkihimmelien vääntämisen heinäkuussa..

Kuva lainattu Sibeliustalon sivuilta.

Teema hipsii ajatuksiin paitsi tulevaan leipomussesonkiin valmistautumisessa, myös koska tänä viikonloppuna lunastamme viimeisen Tirpan joululahjoista. Neidin kummeilta uskalsin pyytää jotain muuta kuin tavaraa, koska tiesin, etteivät he saa antamisen iloa ainoastaan lahjapaperin rapinasta. Niinpä joulukortin välissä oli lahjakortti yhteen elämykseen kummien kanssa vuoden aikana. Lahjakortti jätti auki mitä se elämys sitten pitäisi sisällään, vaan saimme itse valita. Muutamakin lastenkonsertti meni ohi aikataulusyistä, mutta tälle viikonlopulle osuikin se oikea:

Oijoi. Tirppa on odottanut lauantaita kuin kuuta nousevaa, valinnut vaatteet jo viikkoa aiemmin ja katsonut Youtubesta Sykerön seikkailuja piirettyinä. Pieniä jännitysperhosia on vatsassa, mutta uskon, että kummin kädestä pitämällä teatteriesitys on aivan mahtava juttu.

Itseänikin näytös kutkuttaisi, Sykerö oli yksi lapsuuteni lempihahmoista, mutta rehellisesti sanottuna olen enemmän innoissani siitä, että olen yksin kotona. Saan helpostikin lapsenvahdin järjestettyä jos minun tarvitsee TehdäJotain™ , mutta harvemmin kehtaan pyytää ketään ottamaan lasta hoteisiinsa, vain jotta saisin olla yksin, nukkua päikkärit, katsoa telkkaria ja tiskata. Tavallaan tämä oli siis joululahja minullekin, sitä kuuluisaa omaa aikaa.


25.9.14

Sängyssä eron jälkeen

Vaihdoin kapeampaan sänkyyn, koska toinen puoli tuntui jatkuvasti tyhjältä ja kylmältä. Käännyin yöllä ympäri painautuakseni lämpimänä hohkavaa selkää vasten ja heräsin syvästä unesta samaan menetyksen tunteeseen. Edellisessä sängyssä oli liikaa muistoja, ja loppujen lopuksi vielä liikaa valvottuja ja itkettyjä öitäkin. Tässä sängyssä on vain minun puoleni ja hädin tuskin tilaa lapselle tulla aamuyöstä kainaloon.


Vapautin hiukseni. Kaikki kurittomat hiuskarvani kiharoineen päivineen eivät häiritse enää kenenkään unta.

Nukun kahdella peitolla ja myttään niistä molemmat niin, ettei niistä varsinaisesti kumpikaan peitä minua päästä varpaisiin. Tiputtelen puolet tyynyistä yön aikana lattialle.

Jos yöllä tulee lämmin, nostan varpaat tyynylle tai nukun jalkopäädyssä.

Minun sänkyni, itsekkäästi minun.

Yhden hengen sänky on myös periaatekysymys. Meidän perheemme oli kokonainen (kokonaisempi?) Isäihmisen kanssa, mutta hänen jälkeensä ei jää mitään paikkaa täytettäväksi.


23.9.14

Ihan vain

Tirpan ollessa alle vuoden ikäinen, otin asiakseni ottaa hänestä joka kuukausi yhdet paremmat kuvat. Kuukausikuvista onkin nyt jälkikäteen ihana katsoa muutosta vauvasta ihmislapseksi. Sitemmin se lapsi on muuttunut tekeväksi, osaavaksi ja osallistuvaksi, joten kuvia tuleekin otettua lähinnä silloin kun niissä tapahtuu jotain. 

Pari päivää sitten kun oli vielä lämmintä ja aurinkoista (muistelemme kaiholla) kävimme joenrannassa kaloja katsomassa, ja otin siinä samalla pitkästä aikaa kuvia ihan vain lapsesta itsestään. 



Ihan vain minun tyttäreni. Lempivillapaidassaan, hiukset takussa. Ihan "vain".

22.9.14

Sadesääsoppa

Pidän pyöräilystä, mutta on olemassa kelejä, joiden aikana en lähde edes kauppaan, ellei ole huutava pakko. Tämän päiväinen hyytävän kylmänä vihmova taukoamaton syyssade pääsi sille listalle. Kastuin päiväkotimatkalla niin pahanpäiväisesti, etten edes harkinnut kierrosta kaupan kautta, joten päivän ruoka tehtiin kaapista löytyvistä ainesosista.

Saksassa asuessani opin ruokakomeron ihanuuden ja olen kaivannut sellaista jokaiseen kotiini. Tiedättehän, sellaista mihin mahtuisi lattiasta kattoon jauhoja, sokereita, säilykkeitä ja huoneenlämmössä säilyviä vihanneksia (Pinterest).. Paremman puutteessa pidän yhtä keittiön kaappia kuiva-ainekaappina ja siellä suppeaa valikoimaa säilykkeitä, pastoja ja jauhoja. Sieltä ammensin tänäänkin:


Texmex kanakeitto 

Kuiva-ainekaapista:

(Tortillasipsinjämät)
Tomaattimurskaa
Salsaa
Papuja
Maissia
Makaronia

Tuoretta:

Paprika (tölkkiversiokin olisi käynyt hyvin!)
Punasipuli (aina vihanneslokerossa)
Kanasuikaleita
(Juustoraastetta, tässä Valion jännä uutuus, mutta juustonjämä raastettuna käy myös!)


Valmistus on kovin helppoa ja nopeaa. Availe kaikki tölkit, huuhdo pavuista säilytysliemi pois, valuta maissi. Ruskista kanat ja siirrä ne sitten sivuun odottamaan. Kuullottele sipulit ja paprikat oliiviöljyssä, lisää vettä ja kanaliemikuutio.



Kippaa sekaan kiehumaan makaronit.


Kun makaronit ovat melkein kypsiä, laita pataan tölkkien sisällöt, mausta tujakasti valkosipulilla ja chilillä ja lopuksi lisää ne kanatkin takaisin muiden seuraan. Kiehauta sen verran että lämpenee.


Tämä ohje olisi pärjännyt myös ilman kanaa ja tuoretta paprikaa, juustoraastekin on lähinnä kiva lisä. Olen tykästynyt siihen tunteeseen, kun upotan lusikkani soppaan ja ylös nostaessa mukana tulee venyvää juustoa.. ja tuo texmex-juusto se vasta hyvää olikin tämän kanssa! 


Apukokki oli nyreissään, kun hänen apuaan ei juuri kaivattu. Lisäksi violetit pavut olivat epäilyttäviä vielä kolmannellakin maistokerralla, kaikki muu kyllä kelpasi.

Mutta juuri tälläistä ruokaa kaipasin tähän päivään, tulisen ja täyttävän sopan, joka valmistuu samassa ajassa kun makaroni kiehuu. Kuten kuvista huomaa, minulla on edelleen ongelmia sisäistää erotilanne, en osaa laittaa ruokaa kahdelle, en alkuunkaan. Joten saanen nauttia tästä keitosta tällä viikolla vielä useamman kerran.


Hyi-yök-en-syö vai pätevä jämäsoppa?
Tunnustaako joku emännöivänsä unelmieni ruokakomeroa?

21.9.14

Kunniavelkani prinsessalle

Jokainen äiti on tehnyt sen vähintään kerran. Lähtenyt sängystä vielä pikaiseen hoitamaan sen yhden jutun, kaikki valot ovat jo sammuksissa ja sitten räks. Kantapään alle jää jotain joka olisi pitänyt korjata illalla jo pois. 

Minä tallasin lapsen synttärilahjaksi saaman muovikruunun päälle. Sen ainokaisen. Aamulla huuto ja parku oli melkoinen, kun kruunu liimausyrityksistä huolimatta tunnustettiin entiseksi. Ei auttanut kuin luvata uusi.


Vihaan prinsessaroinan ostamista, koska sen kruunun mukana tulee aina korvikset, kaulakoru, huulikiilto ja muovikampa. Vähintään.
Onneksi Tirppa on jo oppinut, että joskus tarvitaan vain kimaltavaa lankaa ja vähän kärsivällisyyttä.


Uusi ja ehompi prinsessakruunu virkattiin ilman ohjetta kimaltavasta langasta ja tärkättiin muotoonsa. Kuivumista odotettiin kärsimättömästi ja etenemistä seurattiin minuutin välein. Kun se sitten vihdoin kuivui käyttökuntoiseksi, tarvittiin enää nuttura päälaelle ja kruunu pysyi päässä ilman muita viritelmiä. 

"Prinsessa on aina prinsessa, vaikka kruunua ei oliskaan. 
Mutta on se kruunulla vähän enemmän prinsessampi." 

No niinpä. Prinsessa vastaanotti pahoitteluni kruunun rikkomisesta, iloitsi uudesta helystään ja lupasi ja pyhästi vannoi, että korjaa tästä lähin itse sen lipaston päälle ennen nukkumaanmenoa. 

14.9.14

Viikonlopun ilopilkku


Sain lopeteltua pienimmäiselle pipon, joka jopa kelpasi ja mahtui. Isäihminen kävi isäviikonloppuilemassa ja sain torkkua sohvalla päänsärkyäni pois kokonaiset kolme tuntia. Samainen henkilö toi myös pipareita, joilla lahjoin lapsen valokuvaan.

Sen lisäksi ollaan syöty kanakastiketta, nukuttu päiväunia, siivottu, pyykätty ja tehty hiekkakakkuja. Kaikkea mediaseksikästä siis.

12.9.14

Pieni juhlan paikka

Iloitse pienistä, iloitse usein.

Huomenna on tavallaan vuosipäivä, kokonainen vuosi saman leipomon lämmössä. Saahan sitäkin juhlia.

Lehtitaikinaa, vadelmahilloa, maustamatonta tuorejuustoa, puolukoita ja mustikka.
Lehtitaikinaa, salamia, paprikaa, smetanaa+tuorejuustoa ja ruohosipulia.

Tein minijuhlan kunniaksi minipieniä leivoksia, yhden haukun kokoisia. 

10.9.14

Koditon ja kelpaamaton

Neuloin tuossa pipon, jolle ei tuntunut löytyvän omistajaa. Se ei näyttänyt keneltäkään tutultani. Eräs ystävä sitten totesi, että siinäpä loistava iskurepliikki: "Tässä sulle pipo, ite tein ja saat sen ku se näyttää ihan sulta."

En ole ikinä ollut hirvittävän hyvä flirttailussa tai deittailussa. Minun viehätykseni ei ole mystisyydessä, keimailussa ja vihjailussa.



Olen parhaimmillani rennossa syvään ystävyyteen ja yhteenkuuluvuuteen perustuvassa parisuhteessa. Olen onnellinen ulkoilmassa, metsässä sienessä, pulkkamäessä tai pyöräilemässä. Olen omasta mielestäni kauneimmillani heti saunan jälkeen, ilkosillani, märissä luonnonkiharoissani ja punaisine poskineni. Pynttäytyneenä "parhaimpiini" tunnen oloni ulkopuoliseksi ja teeskennellyksi. En pidä kotiani moitteettoman siistinä ja sisustettuna, mutta laitan hyvää ruokaa, paljon ja usein. En harrasta joogaa, kuntosaleilua tai kielikursseilua, vaan neulon sohvannurkassa kroonisesti elokuusta maaliskuuhun ja lopun vuodesta ahmin kirjoja parvekkeella istuskellen. En ole rikas ja menestynyt uranainen, mutta teen kovasti töitä elättääkseni itseni ja lapseni. En heilu keikkalavojen edustalla kesäfestareilla, mutta tanssisin mieluusti valssia olohuoneessa sunnuntaisin. En tiedä kuka julkkis seurustelee kenen kanssa, mutta jaan mieluusti päivän hesarin ja kahvihetkeni jonkun kanssa. En ole äitinä mikään pyhimys, hermo palaa ja usein, mutta tyttäreni on minulle kaikki kaikessa, ja mukana kaikessa. Puolisona olen (olin) aina rakkaimpani tukena, tarvittiin sitten opinnäytteen kielioppitarkistusta tai perusteellista hartiahierontaa.

Tiedän, etten täytä mitään "tälläistä naista kaipaisin rinnalleni" kriteerejä, mutta tälläinen nyt satun olemaan, vähän tylsä. Ennen se riitti.

Ja se pipo on tuo sinapinkeltainen ja isotupsuinen. Sillekään ei taida löytyä kotia, mutta se on kuulkaa oikein kiva ja pätevä pipo se. Pidän sen sitten itse.

9.9.14

Ihan oma sienikori

Tirppa ostatti itselleen kolmen euron sienikorin eräältä kojumyyjältä. Ihana ostos sinänsä, mutta käsittelemätön puupinta olisi ollut pilalle värjäytynyt jo ensimmäisestä mustikkaretkestä. Ei siis auttanut kuin ottaa pensseli käteen ja sutia siihen suojaava maalipinta. Leikkihellasta jäi reilusti kivaa mintunvihreää, joten sillä mentiin. 





Pohjastakin maalattu kori jätettiin kuivumaan rypistetylle alumiinifoliolle, ja sen kuivumista odotettiin malttamattomana useampi päivä. Tarkoitus oli maalata koriin vielä kuvioita työkaverilta saaduilla akryylimaalinlopuilla, mutta kärsimättömyys vei voiton. Sadepäivänä sitten.

Kori on ollut käytössä, ärsyttävyyteen asti. Se on ollut mukana kaupassa, päiväkodissa, mummilla, mimmulla, mustikassa ja päiväunilla. Jos itse vielä vaihdan käsilaukun pärekoriin, saa tulla puhumaan järkeä.


On hyvä päivä muistella menneitä askarteluja. Sillä tänään vietämme aikaa kuumehoureissa sängynpohjalla. Tai ainakin pienimmäinen, minä odotan vielä vuoroani..

8.9.14

Niin maanantai (ja yksi pikainen arkiruoka)

Joskus päivä on vain maanantai. 

Heräät torkutettuasi kelloa kerran liikaa. Aamu menee aikaa kiinni juostessa. Työmatkalla on niin paljon sumua, ettei eteensä näe, ja etuvalo on palanut. Sadekuuro yllättää viimeisessä ylämäessä. Työpäivä venyy puolellatoista tunnilla ja päiväkodille ehdit nippa nappa ajoissa, selkä hiestä märkänä ja läähättäen. Olet jo henkisesti varautunut pitkään ja rauhalliseen iltapäivään sohvannurkassa pikkukakkosen parissa, kun päiväkodintäti iloisesti toivottaa "nähdään sitten illalla vanhempainillassa!"

Ei ole tosissaan. Vaan on se.

Kaupassa ei tee mieli mitään, vaikka nälkä on niin että näköä haittaa. Jotain nopeaa, hyvää, terveellistä ja riittoisaakin saisi olla. Juokset "en tahdo kärriiiiiiin" huutavan lapsen kanssa kaupan läpi ja nappaat punaisella lapulla merkattuja tuotteita sillä perusteella, että näit joskus jossain jonkun ohjeen joka meni suunnilleen näin.

Kun kodin ulko-oven sulkee, maanantai jää ulkopuolelle.


Kurkistus jääkaappiin, kaikkea on. Muoviton syyskuu ei kyllä toteudu, vaikka kauppapusseja en olekaan ostanut.


Kana-sienipastan ainekset esille.



Pasta kiehumaan, apukokki pilkkomishommiin. Pikkusienet pilkkoo näppärästi näin. Ei tarvitse murehtia sormenpääsopista.

Paistelen sienet ja pyöräytän kanatkin pannulla. Vähän bonjouria ja mausteita, ja kypsä pasta siihen sekaan.


Kauniisti katetussa ruuassa on aina juhlan tunnelmaa, silloinkin kun ateria on kasattu pikaisesti puolivalmiista raaka-aineista. 

Ja kaikki on parempaa parmesaanilla.


Nyykähtänyt rucola kaipasi vain vähän vettä, siitä riittää monelle ruualle vielä. Pyh pah punaiselle lapulle.


Monipuolinen ja värikäs tämä ruoka ei ole, eikä edes täysjyväpastaa. Se meille suotakoon.


Tukka takussa, sormin maisteltua.


Vanhempainiltaankin ehdimme, ihan ajoissa ja vielä suihkun kautta. Neuloin jutellessa ja kokoustaessa melkein kokonaisen pipon ja T piirsi puoli riisiä paperia molemmin puolin.

Huomenna ei ole ainakaan maanantai enää. Ja jääkapissa on ruokaa valmiiksi, nälkäisenä kotiutuville.


Huomenna me katsotaan pikkukakkosta.

7.9.14

Kasvishuijausnugetit

Haluaisin esitellä teille ruokalajin, jolla huijasin aupair-aikanani isäntäperheen lapsen syömään kasviksia. Tirpalla ei kasvisnirsoutta ole havaittavissa, mutta on tämä kivaa muutenkin.


Kasvishuijausnugetit

Perunoita
Sipulia ja sipulinvarsia
Paprikaa
(tai muita kivoja kasviksia)
Kananmunia
Jääkaappijämiä, tässä tapauksessa kinkkua ja koskenlaskijamurua


Keitellään ensin perunat ja porkkanat. Sillä aikaa silputaan sipulit, kevätsipulinvarret, paprikat yms. Jos lapsi on innokas auttamaan, mutta veitsen käyttö on vielä sanalla sanoen huteraa, on tuollainen pikakokki tosi näppärä.


Sekoitellaan näistä kaikista ja mausteista (suolaa, pipuria, paprikamaustetta ja muuta maun mukaan) iloinen mössö. Voin kertoa, ei ole raakana kovin herkullisen näköistä...


Vehnäjauhotetulla pöydällä taputellaan taikinasta pari senttiä paksu matto, josta lapsi saa ottaa muoteilla kuvioita. Jos haluaa säästyä sotkulta, massasta voi myös tehdä palluroita ja edetä seuraavaan vaiheeseen. Muodot paistetaan öljyssä pannulla kunnes ne ovat kullanruskeita. (Kärähtävät helposti, toim. huom.)



Lasta ei tarvitse käskeä kahdesti syömään, kun ruokana on sydämiä, tähtiä ja kukkasia.


Varsinkaan kun tämä on ehdottomasti niitä saa-syödä-ketsupin-kanssa ruokia. Ketsuppihymynaamat tekevät kaikesta vielä vähän parempaa, uskallan vannoa tämän jo yhden lapsen äitinä..

My Little Pony ja suurisuinen lapseni


Lähikaupassa Tirppa kiskoi minua hihasta ja kuiskutti kovaan ääneen. "ÄITIIII, kato nyt, tuolla, kato kato kato!"
Maitohyllyllä oli nuori mies, jonka irokeesi loisti kaikissa sateenkaaren väreissä.
"Äiti, kato nyt ton pojan tukkaa!"
Hävetti. Miksi aina ja kaikkialla KAIKKI pitää sanoa ääneen? Pyysin, että puhuisimme aiheesta vasta kotona.
Pojan osuessa kohdalle, ei pikkulikka sitten enää kuiskannut, vaan kajautti kuuluvasti:
"ÄITI KATO NYT! Tolla pojalla on Rainbow dashin tukka! Kato miten iiiiiiiihanat hiukset, ihan ku my little poneilla!"

Se nuori mies pöyhäisi hiuksiaan ja hymyili lapselle leveästi.
Terveisiä vain, olet lapseni mielestä niin ihana kuin poika nyt vaan voi.

Minäkin taisin oppia jotakin. Se mitä minä pidän erikoisena, on lapsen mielestä erityistä. Ja sen saakin sanoa ääneen, kehuja kun ei tässä aikuisten maailmassa liikaa anneta.

Pallomerikakkua suosikkipojalle

On taas se aika vuodesta: eräs pieni poikanen tarvitsee synttärikakun. Tänä vuonna suuri elämys oli ollut matka Maarianhaminaan ja laivalla ollut pallomeri. Ja tietty pieni A-kettukin piti saada mukaan kakkuun.

Kakun sivureunoihin yritin saada laivafiilistä, alareunassa on voikreemiaaltoja.

Päällä sitten se pallomeri. 

Kakku on perusvaalea kakku, makuina löytyy päärynää, kinuskia ja vadelmaa. Päällinen on sokerimassaa ja kettu marsipaania. Nuo karkit ovat markkinoilta erään italialaisen miehen kojusta, ja uskomattoman kovia. Olin iskenyt silmäni irtokarkkihyllyn karkeista sopiviin muutamaa kuukautta aikaisemmin, mutta tietenkin niiden valmistus lopetettiin ennen kuin kakku tuli ajankohtaiseksi. Kakkosvaihtoehto näyttää kyllä hyvältä, mutta omalta kolmevuotiaaltani meni puoli tuntia imeskellä yksi karkki..

Edelliset kettukakut löytyvät täältä

Muuta blogissa:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...