29.12.14

Ekompi uudenvuoden taika


Uusivuosi on jo ihan ovella. Sen uuden vuoden toivotan riemuiten tervetulleeksi, tämä vuosi saakin jo jäädä. Edelleen odotan sitä maagista helpompaa, kepeämpää ja valoisampaa vuotta. Ensi vuonna, olen varma siitä.

Toiveet uudelle vuodelle ovatkin iso osa uudenvuoden juhlintaa. Vanhalla kansalla on monia tapoja ennustaa tulevan vuoden tapahtumia, rikkauksia ja rakkauksia. Niistä nykyiselläänkin vakiintunut tapa on valaa tinoja, ja olenkin niitä elämäni varrella valanut lukuisia. Olen saanut osani kaukomatkoista, vauvoista, rahasta ja uusista lemmikeistä, tinoissa ja elämässä.

Tänä vuonna pieni sisäinen ekohippini harmistui kun sai tietää, että ne ihanat hevosenkengän muotoiset tinat ovatkin pääasiassa lyijyä. Myrkkyä. Raskasmetallia. Ongelmajätettä. 

Koska en osaa "ennustaa" viskomalla olkia olkkarin kattoon tai halua osua saunavastalla kerrostalon katolle ja käydä tulkkaamassa miten se nyt makaa, googlasin onko tinalle ekompaa vaihtoehtoa. On toki, sokeri. Ja mikäs sokerileipurille sopisikaan paremmin!

Näin se käy:

Tarvitset;

Tinanvalukauhan
Hellan (takassakin luulisi onnistuvan)
Hienosokeria
Ämpärillisen jääkylmää vettä tai sohjoa
Kynttilän



Sulata sokeri kauhassa tinan tavoin, ja kun sokeri on täysin nestemäistä, kippaa se nopealla liikkeellä vesisaaviin. Nouki sokeri"tina" pikaisesti, ettei se lähde liukenemaan veteen.


TA-DAA!

Ei se paljoa häpeä alkuperäiselle. Miun tinat on ainakin aina saman oloisia, on tuollainen pieni molluskapää, pitkä suiro ja sitten jättiröpelöpallo plus hiluja. 

Sitten vaan annetaan kuivahtaa hetki, otetaan kynttilä kauniiseen käteen ja aletaan tulkkaamaan. Tätä en tietenkään alkanut tulkitsemaan, koska testiversiohan tämä vasta on. Kunhan kokeilin, ettei tarvitse uutenavuotena sitten säätää ja harmitella.


Jos valaa tinaa perinteiseen tapaan, voi lopputuloksen "kierrättää" ongelmajätteenä tai sitten valaa sen saman mötikän ensi vuonna uudestaan. Tai sitten sihistää sen eko-omatunnon hiljaiseksi, se on nyt vaan yksi uudenvuoden tina.


Ennustatteko tinoista uutenavuotena?
Onko teillä muita perinteitä?


26.12.14

Ja rauhaa päälle maan


Lepoa ja yhdessäoloa. Enempää en olisi kaivannut, mutta sain yltäkylläisesti. Läheisyyttä, rakkautta, ruokaa, naurua, laulua ja lahjojakin. Jouluissa on taikaa.

22.12.14

Tipilintujen puu

Tänä jouluna laskin rimaa. Tein joulukuun työmäärän selvitessä listan asioista, jotka haluan välttämättä tehdä ennen joulua, ja pyrin unohtamaan kaikki muut pitäisimutku-asiat.

Halusin rakentaa lapsen kanssa lumiukon ja laskea mäkeä. Halusin leipoa pipareita ja piparkakkutalon. Halusin hakea joulukuusen pyörällä ja koristella sen. Ja hankkia siihen jotain uutta oksille. Halusin ottaa jouluisat korttikuvat, vaikka edes sähköpostilla lähetettäviksi. Halusin ostaa muutaman lahjan niille tärkeimmille. Halusin juoda lapsen kanssa kaakaota (kermavaahdolla) sohvalla ja katsoa jouluelokuvan.

Halusin unohtaa siivoamisen, kokeilevan leipomisen, joululahjaneulomisen ja kaiken joulustressin. 

Onneksi tuo toivottujen asioiden lista ei ollut tuon pidempi, yhtään enempää en olisi ehtinyt ja jaksanutkaan.




Kuusi on koristeltu juhlaan. Entinen raasku latvatähden kauhistus sai väistyä, kun Hedwig pääsi asuttamaan latvaa. Kolme muutakin tipilintua pääsi entisten seuraan alemmille oksille, ja alennusmyynneistä hain vähän lisää valoja.









Meidän joulumme on paljon muutakin kuin kuusi, oi jos vain ehtisin kirjoittaa siitä kaikesta. Vielä  on yksi aikainen aamu ja pitkä iltapäivä leipomon lämmössä ennen ansaittua vapaata ja lepoa.

Myöntääkö joku muu,
että tänä vuonna joulu meinaa jäädä kiireen jalkoihin?

14.12.14

Lunta tupaan



Viime yönä satoi lunta 25 senttiä. Tänään oli suojakeli. Täydellinen talvipäivä.

Vietettiin päivää äitini luona kotikylällä, pulkkamäessä ja lumi"ukkoa" rakennellessa. Äitini komensi jättämään käsilaukun (eli järjestelmäkameran) sisälle, joten tästä lumilohikäärmeestä on vain kehnoja kännykkäräpsyjä. 




Sinne se jäi alakoululaisten ratsastettavaksi, meidän ihan kesy lumilohikäärmeemme.


13.12.14

Piparkakkutalokuume

Joka vuosi se iskee. Piparkakkutalokuume. Sen on pakko olla ammattitauti, mitään muuta selitystä en keksi. Joulukuun alusta asti sormia syyhyttää, Pinterest täyttyy piparkakkutalojen kuvista, päässä pyörii kaavoja ja taikinamääriä, yleiskonetta silmäilee pikeeri mielessään. 

Ja joka vuosi tauti pahenee. Tänä vuonna on pakko saada isompi!


Tänään vein hulluuden uudelle asteelle, kun piirsin kaavat kokonaan itse. Halusin tehdä puodin. Halusin paljon ikkunoita: näyteikkunoita, pikkuikkunoita ja kattoikkunat! 

Eikä mitään pientä nyhjäämistä. Iso. Niin iso kuin vain pellillä sopii paistamaan! (35cm leveä, 35cm pitkä ja 35cm korkea. Leipomopellille olisi mahtunut vielä isompia paloja.. Ensi vuonna sitten)

Tämä yksilö vei noin viisi kiloa taikinaa, jota onneksi jäi työpaikan kuudensadan kilon satsista sopivasti yli.

Pienen talon vielä kasaakin sokerikuorrutteella, mutta näiden isojen kanssa ei ole sulan sokerin voittautta. Talo seisoo suoraryhtisenä, eikä edes vaatinut palaneita sormenpäitä. Muutama harmillinen roiske jäi, kun kattopalojen kiinnitystä varten oli pakko pursottaa leivinpaperituutilla sulaa sokeria.


Koristelun suhteen olen aina kahden vaiheilla. Haluaisin lyödä kunnolla yli, pursotella kiekuroita ja läimiä karkkeja koko pinta-alalta. Sitten kuitenkin omaa silmääni miellyttää tuo piparin pinta sellaisenaankin.


Tällä kertaa minusta tuntuu, että löysin sopivan kompromissin. Kiekuroita ikkunoiden ympärille, kattoonkin vain reunatiilet. Tähänkin tosin meni kolme valkuaista ja paketillinen tomusokeria. Luulisi riittävän.




Hetken harkitsin vielä näyteikkunan täyttämistä marsipaanisilla kakuilla ja pullilla, mutta tämä valkoisen kuorrutteen ja piparin ruskean pinnan yhdistelmä on niin rauhallinen ja jouluisa, etten lähde sitä sotkemaan. 

Talolle on koti katsottuna työpaikan puodista vitriinin päältä. Vähän lisää joulun tunnelmaa ja tuoksua asiakkaillemme. 

EDIT: Arvatkaa vaan maltoinko jättää nuo näyteikkunat tyhjiksi? 


Leipomomyymälään piparkakkutaloksi leipomomyymälä. Näin sen pitää olla!

Tässä vielä mittatikuksi normaalikokoinen tulitikkuaski.


9.12.14

Tirpan nimipäiväkakku made by sankari itse

Tirpalla on sama kohtalo kuin äidillään: koko ikä ilman omaa nimipäivää. Koska kalenterista löytyy kaksikin samanoloista nimeä, otin vapauden valita tuon itsenäisyyspäivän alla olevan päivän Tirpan omaksi. 

Ja koska kaikkia merkkipäiviä tulee juhlia asianmukaisesti, annoin T:n tehdä elämänsä ensimmäisen täytekakun. Esivalmistelut tein toki minä, mutta kasaus on pienen neidin käsialaa:


Tirppa oli niin liikuttavan innoissaan. Hän on tainnut olla tarkkailevina silminä ja korvina, kun olen itse tehnyt kakkuja, koska kostutussuti ja palettiveitsi sujahtivat puheen lomaan ihan muina naisina. Ainahan tuo kolmevuotias on käyttänyt palettiveistä, eikös juu?



Parin kierroksen jälkeen löytyi jo oikeat otteetkin. Pieni sanallinen opastus riitti lähes jokaiseen työvaiheeseen muutenkin, hän teki kakkua kuin olisi ikänsä katsonut niiden tekemistä vierestä..


Kuten kuvista näkyy, lähdettiin helposta liikkeelle. Vadelmahilloa ja kermavaahtoa ja mahdottoman pieni kakkupohja. 

Kerrosten täyttämisen välissä minä tasoittelin kyljet, ettei sotku päässyt leviämään työtasolle.


T asetteli vadelmat kakun päälle suurella huolellisuudella ja vakavuudella. Kiilteen kanssa menikin sitten ihan roiskimiseksi. Ennaltaehkäisevästi se oli jäähdytetty kädenlämpöiseksi, joten mitään vaaraa riehaantumisestakaan ei seurannut.


Pursotukset teimme yhteispelillä. Minä tein pursotuspussiin vähän painetta ja pitelin sitä sopivalla etäisyydellä, Tirppa teki "törähdyksiä" kikatellen ja antoi pussille suunnan.



Olennaisin asia kakkujen tekemisessä on strösselit, ainakin jos lapsilta kysytään. Niinpä en hillinnyt ripottelukättä, kun sankari lisäsi kakkuunsa reilusti kimalletta ja muita koristuksia.


Pöydän kattamisen jälkeen jouduttiin odottamaan kärsimättömät kymmenen minuuttia vieraiden tuloa. 


Onneksi saimme lyhyellä varoitusajalla vielä kakulle syöjiäkin, kun äitini ja veljeni pyörähtivät nimipäiväkahveilla. Sitä onnen määrää kun sai nimipäiväonnitteluja ja kehuja kauniista kakusta!


Muistetaanko teillä nimipäiviä?
Entä ne lapset/aikuiset, joilla virallisia nimppareita ei ole?

7.12.14

Sateenkaaren väreissä

Minulla oli ennen Tirpan syntymää kaksi toivetta lapsen vaatettamiseen:

1. Ei pinkkiä vaaleanpunaisella ja ripauksella liilaa
2. Ei sateenkaarenriemunkirjavaa

Ykkösen suhteen peli oli menetetty synnytyslaitokselta lähtien, ja sateekaarenkirjava tuntuu olevan tämän hetken listaykkönen pukeutumisessa. Pienillä poneilla televisiossa saattaa olla vaikutuksensa asiaan.

Onneksi on mummi, joka neuloo lapselle uuden villatakin kaikissa sateenkaaren väreissä. Lisäbonuksena siinä on "näääääin monta erilaista kimallusta"! Nyt joka aamulle löytyy ainakin yksi vaatekappale, joka täyttää kolmevuotiaan toiveet. Hyvästi vaatenarinat viideltä aamulla, ei tule ikävä.


Samaan aamunarinaan menee yleensä hiusten napominen leteille. Huomenna ajattelin nukkua viisi minuuttia pidempään, joten tein tälläisen useamman päivän kestävän päiväkotikelpoisen (voi nukkua tämä päässä, pitää pipoa, hiukset ei mene puurolautaselle) kampauksen. Kun kampaus oli valmis, Tirppa totesi, että uudet ponnarit sopii hyvin yhteen lempivillatakin kanssa.




En ole ihan samaa mieltä tämän yhdistelmän ihanuudesta, mutta jos saan maanantaina aloittaa työpäiväni ilman pienen naisen asukriisiä, olen ihan valmis vakuuttamaan, että tätä ihanampaa ei olekaan. 

Neonvärinen sateenkaari kymmenellä erilaisella kimalluksella.. pitäisi varmaan kokeilla toisiko se omaankin viikon aloitukseen jotain uutta energiaa?

6.12.14

Sisäleikkimökki iltavalaistuksessa

Pienessä asunnossa on pienesti tilaa leikkimisellekin. Puoliparven alle sain kuitenkin rakennettua Tirpalle eräänlaisen sisäleikkimökin. Pieni lukunurkka, leikkikeittö, liitutaulu ja nukensänky, eikä enempää sinne mahtuisikaan. 

Vaikka se onkin ihanimmillaan valoisan aikaan, on tässä iltavalaistuksessakin jotakin kutsuvaa.






Ilta-aikaan Tirppa napsauttaa lukuvalon ja koristelyhdyt päälle, ja leikkii hiljaisia leikkejä. Nojatuoliin on mukava käpertyä lukemaan Miinaa ja Manua nukkumaan käyville nukeille. Kauniita unia, oman kullan kuvia.


3.12.14

Vauvavuosifiilistely: tammikuu 2011

Blogin alkuaikoina kirjoitin harvemmin, enkä juuri julkaissut kuvia mistään. Niinpä nämä ensimmäisen kuukauden kuvatkin ovat jääneet julkaisematta. Alkuajat vauvan kanssa menivät uuteen elämään ja äitinä olemiseen tottuessa, eikä myöhemminkään tullut palattua blogin puolella vauvan ensimmäiseen kuukauteen. Nyt sen kuitenkin teen:

"Älä osta 50cm vaatteita, ne ei välttämättä mahdu päälle edes laitoksella." Kuvan vaatteet ovat niitä harvoja 50cm vaattetia mitä ostin. Kukaan ei varoitellut, että vauva voisi hukkua vaatteisiinsa ensimmäiset kaksi kuukautta.
"Vauva nukkuu parhaiten pinnasängyssä" Tirppa ei nukkunut yhtäkään yötä pinnasängyssä, se annettiin pois käyttämättömänä kun siirsin mimmin perhepedistä taaperosänkyyn puolitoistavuotiaana. Kulissisänky!
Nälkäilme. 
Ensimmäiset katsekontaktit. Minä olen olemassa, sinä olet olemassa, me kuulumme yhteen.
Nukkuva lapsi on kaunis. Pieni mutrusuu.
Ensimmäinen aivastus. Vahingossa kameralle tallentunut. Korvaamatonta.
Pieni ryppyotsa lastenosastolla. Tirppa ei osannut huutaa, vikisi vain kuin kissanpentu. 
Ensimmäinen ateria. Ja yksi hyvin, hyvin uupunut äiti.

Näitä onkin aika ihana selata taaksepäin. Taidan jatkaa, mielivaltaisessa järjestyksessä. Edellinen postaus oli Vauvavuosifiilistely: Marraskuu 2011

Toivekuukausia?

Muuta blogissa:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...