24.1.15

Oikotie aamupalaonneen


Viikonloppuaamupalat ovat meidän perheessämme sitä aitoa laatuaikaa, arkiaamuisin emme kotona olekaan. Rakastan kikatusta keittiössäni aamutuimaan, kauniisti katettua pöytää ja hitaasti syömistä. Aamupalan ajaksi aamupiiretyt hiljenevät ja Spotify soittaa hiljaa kepeää brittipoppia. Pieni heiluttaa jalkojaan pöydän alla ja laulaa suu täynnä. Kissat kerjäävät kinkkua silmät lautasen kokoisina, emmekä me henno jättää toivetta toteuttamatta.

Mutta koska elämä on elämää, eikä Kodin Kuvalehden juttu, eivät aamut itsestään muotoudu tälläisiksi. Keittiökin on pakko siivota jo illalla vaikka kuinka väsyttäisi työviikon jälkeen. Joskus aamulla mieli tekee hautua untuvapeiton alla ylimääräinen tovi jos toinenkin. Silloin on hyvä, jos ihanasta aamupalasta puolet on jo tehty. Suosikkiherkkuaamupalamme on amerikkalaiset pannukakut, ja tässä on meidän oikotiemme aamupalaonneen:



Keittiöjumalatar Nigellan keittokirjasta bongasin vuosi sitten idean tehdä jauhoseos pannukakkuihin valmiiksi. Sitten kun tekee mieli pannareita, lisää vain maidon, munan ja vähän voita, ja taikina on valmis paistettavaksi. Ei tarvitse etsiä useampaa mittakippoa ja lusikkaa ja peuhata jauhoissa heti aamusta. Täydellistä!


Jauhoseos:

600g vehnäjauhoja (melkolailla litra)
3rkl leivinjauhetta
2tl ruokasoodaa
1tl suolaa
(kukkurapäinen 1rkl vaniljasokeria, tai ihan vain sokeria. Älä laita jos tykkäät tehdä pekonipannareitakin.)

Sekoita aineet huolella yhteen, laita ilmatiiviiseen purkkiin.






Nätisti koristeltuna tästä purkista saisi myös kivan tuparilahjan. Jatko-ohjeistuksen voisi sitten liittää kylkeen etiketillä.


Amerikkalaiset pannukakut:

150g/n.2dl jauhoseosta
2,5dl maitoa
1 muna
1rkl sulaa voita

Sekoita ainekset vispilällä hyvin yhteen, mittakiposta tai mehukannusta taikinaa on helppo annostella paistinpannulle. Paista kuumalla pannulla, käytä vain vähän voita. Käännä kun letun pintaan ilmestyy kuplia.





Tarjole ihan miten itse tykkäät. Tirppa söi omansa marjoilla ja vaahterasiirapilla, itse lisäsin vielä turkkilaista jugurttia. Hyväksi havaittuja lisukkeita saa jakaa kommenttiboxiin!



Onko teilläkin viikonloppuaamiaiset tälläinen juttu?

4 kommenttia:

  1. Mie saattasin päätyä turkkilaiseen jugurttiin ja vaahterasiirappiin *slups*

    VastaaPoista
  2. Niin ja arvaa mitä meillä syödään huomenna aamulla? ��

    VastaaPoista
  3. Itse vasta haaveilen siitä kunhan Helmi on isompi niin saa luotua tällaiset rutiinit <3 hyvältä näyttää muutes :P

    VastaaPoista
  4. Kiitos, tätä on nyt testattu monta kertaa ja toimii! Varsinkin hedelmien ja marjojen kanssa huippuherkullista :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. ♥

(Yli 2 viikkoa vanhoihin postauksiin tulevat kommentit menevät valvonnan kautta, joten ethän ihmettele, jos kommenttisi ei tule heti näkyviin)

Muuta blogissa:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...