18.7.15

Voimainkoetus

Yksi isoimmista murheistani on tänä vuonna ollut käsieni ja jalkojeni hallinnan menettäminen. Niiden perään olen itkenyt, niiden takia olen epäillyt toipumistani kokonaisuudessaan, vaikka muuten olenkin pysytellyt varmana paranemisesta. Paranemisesta olen ollut varma silloinkin kun varmuuteen ei annettu mitään syytä.

Käsillä tekeminen ja omin jaloin liikkuminen ovat iso osa sitä, kuka ja mikä minä olen, kuten blogia pidempään lukeneet varsin hyvin tietävät. Tärisevät ja voimattomat kädet ja kävelykelvottomat jalat aiheuttivat melkoisen identiteettikriisin, vaikka voisi kuvitella, että syöpä itsessään ja ulkonäkömuutokset olisivat kovempi paikka.


Syöpähoidoista ja syövästä on paljon sivuoireita, jotka murentavat myös jaksamista. Eri lääkkeet veivät minulta murusia itsestäni. Sanoin hyvästi keskittymiskyvylle, kivuttomille päiville, katkeamattomille yöunille ja vaivattomalle hengittämiselle.

Kun koko päivän keskittyy hengittämään sisään ja ulos sohvalla kattoa tuijottaen ja samalla sisältä levottomana vapisten, ei tärkeysjärjestykseen mahdu edes listalle leipominen tai käsityöt.


Nyt sytostaattimyrkyt ovat takanapäin, ja alan kuntouttamaan itseäni, palaamaan päiväjärjestykseen. Asiat jotka ennen hoidin vasemmalla kädellä siinä sivussa vaativat nyt ponnistelua, lepotaukoja ja kiivasta eteenpäin puskemista. Mutta olen valmis siihen.

Hoidot jatkuvat vielä, eikä takeita paranemisesta ole vieläkään, mutta edessä olevat hoidot ovat luultavasti armollisempia keholleni. Minäkin yritän olla.


Tällä viikolla valmistin nämä kuvien kolme kakkua. Hitaasti. Kädet vapisten. Itseäni kyseenalaistaen. Epäonnistuen, turhautumisen kyyneleitä itkien.

Mutta myös ilosta hihkuen, instagrammissa hehkuttaen ja aidosti innostuen. Kun laskin kakut maailmalle, jäljelle jäi vain tyytyväisyys. Tein, osasin, onnistuin.


Aikaa tämä toipuminen tulee viemään.

Tähänkin pätee se mitä olen sanonut alusta asti: Miut on tehty jostain sitkeämmästä.

45 kommenttia:

  1. Täytyy vielä tännekin kommentoida, että on kyllä mielettömän kauniit kakut ja olen niin iloinen puolestasi, että jaksoit ja pystyit! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. <3 Olen itsekin ihan täpinöissäni, että tärisevilläkin käsillä voi tehdä.

      Poista
  2. Ihanat kakut! Riipaisevaa tuo sairaus, toivottavasti saat nyt alkaa parantua! ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitkä matka takana ja toinen mokoma edessä, mutta paranemisesta ei oo epäilystäkään, kun vaihtoehtoja ei anneta. :)

      Poista
  3. Ihan mielettömiä kakkuja!

    VastaaPoista
  4. Nuo kakut tuovat kesän vaikka ulkona sataisi kissoja ja koiria! Tsemppiä ja tyyneyttä<3

    VastaaPoista
  5. Upeita kesäkakkuja! Voimia ja sitkeyttä paranemiseen!
    t:Outi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos tänä kesänä teen vain yhdet kakut niin saa ne sitten ollakin kesäiset! :D Kiitos ihanainen kun jaksat aina kommentoida.

      Poista
  6. Niin kauniita ja erityisen arvokkaaksi tekee ajatus kakkujen takana. Parempia hetkiä ja helpompia päiviä sekä kauniita kakkuja vielä vuosien ajan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti saan palata ihan leipätyöhönikin jossain vaiheessa, kiitos tsempeistä!

      Poista
  7. Olen kovin ylpeä sinusta että jaksoit ja onnistuit. Toivottavasti onnistumisen iloa lisää se tieto että kakkujen syöjät suorastaan kiljuivat riemusta nähdessään ne, nauttivat jokaisen pienen lusikallinen keskittyen ja hiljaa maistellen..Kakut kehuttiin pilviin niin maun kuin ulkonäön puolesta. Ne ilahdutti pieniä synttärisankareita väreillä ja iloisuudellaan, eikä jättänyt ketään kylmäksi. Vieraat taatusti arvostivat jokaista suupalaa 😊 oot mahtava. Nyt lepoa 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli ihana tehdä teille kakut ja tutustua paremmin. <3

      Poista
  8. Aivan käsittämättömän kauniita kakkuja! <3 Jaksamista sinulle ja sisulla eteenpäin <3 Olen onnellinen kuullessani, että hoidot ovat takanapäin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osa hoidoista on, osa edessäpäin, mutta ei toivottavasti tätä sorttia enää. Kiitos <3

      Poista
  9. Upeat kakut olet loihtinut! Sinä olet sissi, arvostan! <3 <3 <3

    VastaaPoista
  10. wau mitkä kakut ja aivan mahtava toi sun asenne.sinä jos kuka voitat kevinin!zemppiä kuntoutumiseen!:)

    VastaaPoista
  11. Todella kauniit kakut. Voisin katsella upeita kukkasiasi vaikka kuinka pitkään. Olet sisukas, rohkea nainen. Muista olla tosiaan myös armollinen itsellesi ja ottaa niitä lepohetkiä!
    Kaikkea hyvää perheellenne!

    VastaaPoista
  12. Nimenomaan, siut on tehty jostain sitkeämmästä! Ei voi kuin ihailla asennettasi, positiivisuuttasi kaiken sen keskellä mitä käyt läpi. Voimia ja tsemppiä edelleen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen mie muutakin kuin positiivinen, mutta huonollakin hetkellä päättäväinen.

      Poista
  13. Olen usein miettinyt, että mitä sinulle kuuluu. Kakut on upeita ja niin olet sinäkin! Tsemppiä ja voimia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et tiedäkään miten ikävä minulla on blogiani. Kaikkea vaan ei voi jaksaa. Kiva kun jaksat silti roikkua mukana. <3

      Poista
  14. Ihan mahtavan hienot kakut teitkin. Hyvä sinä!

    VastaaPoista
  15. On upeita kakkuja, multa ei luonnistui millään kädellä eikä missään kunnossa tuollaiset koristeet ikinä!! Toivottavasti tautisi saadaan kuriin, hyvä että nyt hoitotauon aikana pääset voimistumaan ja palautumaan edes vähäsen. Jos saa kysyä niin sitä olen pohtinut kun kovista kivuista kärsit, että paikantuuko ne kivut johonkin spesifiin kohtaan vai ihan vaan yleisesti vaan? ~Memmuli~

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Umm, kipuja on vähän vaikea selittää, kun ne eivät ole luonteeltaan repiviä tai pistäviä, useimmiten. Enimmäkseen miun kipu asettuu pallean seudulle, tuntuu painavana ja painostavana ja tekee hengittämisestä kivuliasta. Sitten on ne muut, satunnaisemmat kivut, jotka tulevat mm. isoihin luihin kun luuydintäni buustataan valkosolukasvutekijöillä, ja vatsakivut kun ruuansulatuksen limakalvot on verillä. Ja muuta ällöä, terveisiä vain. :D

      Poista
  16. Olet vahva ja taitava! Voimia kuntoutukseen ja paranemiseen. Ja kyllä onnistuit kauniit kakut tekemään, eli on se taitosi tallella. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Prosessi ei ollut ammattilaista nähnytkään, mutta ihana että lopputulos edes vakuuttaa. <3

      Poista
  17. Upeat kakut! Kaikkea hyvää ja voimia kovasti! Mulla tokavikat solunsalpaajat huomenna ja tytär 9vee on tulossa toista kertaa mukaan seuraksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voimatsempit sinnekin, toivottavasti ovat tepsineet.

      Poista
  18. Kaunis nainen saa aikaan kauniita asioita, tällä kertaa kakkuja! Voimia toipumiseen, niin henkiseen kuin fyysiseenkin!

    VastaaPoista
  19. Huippua! Melkein itku tuli ku katoin noita kuvia. Oot kyllä sitkee nainen!! Aurinkoa, hyvää tuulta ja - mieltä kesään :) -Minna

    VastaaPoista
  20. Kakut ovat äärettömän hienoja ja kauniita! Aivan kuten sinäkin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. P.S. Instassa oon nimellä helipaulan

      Poista
  21. Seuraan kuulumisiasi Instassa säännöllisesti, vaikka itselläni ei ole tiliä. Suunnilleen joka kuvaan tekisi mieli ihailla sisuasi ja-tai taitojasi, vaikken sinua tunnekaan. On taas kerran todettava, että olet upea ihminen. Edelleen paljon voimia rankkaan elämänvaiheeseen!

    VastaaPoista
  22. Kauneimmat ikinä näkemäni kakut!

    VastaaPoista
  23. Ihan huikeita kakkuja ja tsempit tulevaan!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. ♥

(Yli 2 viikkoa vanhoihin postauksiin tulevat kommentit menevät valvonnan kautta, joten ethän ihmettele, jos kommenttisi ei tule heti näkyviin)

Muuta blogissa:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...