17.9.15

Siinä sivussa


Tirppa on elämäni keskipiste, syy herätä jokaiseen uuteen aamuun ja se valo, joka pitää minut toivossa kiinni. 


Teho-osastolla en ehtinyt pelätä kuolemista, sillä ainut mitä surin ja pelkäsin, oli että jättäisin tyttäreni yksin tähän maailmaan. 

Jokaisen ennusteen kohdalla laskin, kuinka vanhaksi ehtisin saattaa häntä elämässä eteenpäin. Huusin lääkäreille, etten tee mitään kolmella vuodella, koska minun tyttäreni on silloin vasta seitsemän, eikä tarvitse äitiään yhtään sen vähempää kuin nytkään. En surrut hetkeäkään omaa elämääni, minun haaveitani ja tekemättömiä tekojani. Halusin hulluna roikkua kiinni elämässäni koska olen tuonut tähän maailmaan tuon pienen tyttölapsen, jonka en antaisi edes leikkiä yksin kotipihassa, saati että uskaltaisin päästää hänestä kokonaan irti.



Olen aina pysynyt käden mitan päässä lapsestani. Siitä huolimatta, että palasin koulun penkille ja laitoin vuoden ikäisen lapsen päivähoitoon, siitä huolimatta, että tein joskus pitkiä päiviä, siitä huolimatta, että toteutin joitakin haaveitani yhteisen ajan kustannuksella. En ole todella joutunut antamaan häntä kenenkään muun käsiin ja vastuulle, olen ollut herkeämättä tavoitettavissa, valmiina jättämään kaiken kun minua tarvitaan.

Kasvatusvastuuta olen jakanut lähinnä paperilla. Päiväkoti on ottanut osansa kasvatusvastuusta kun on ollut kyse pöytätavoista ja kengännauhojen sitomisesta, mutta oikeasti olen pidellyt kaikkia lankoja itselläni, huolehtinut itseni kipeäksi oppimisesta, tapakasvatuksesta, itsetunnosta ja motorisesta kehityksestä. Tirpan isäihmisellekään en ole rehellisesti sanottuna antanut osaa enkä arpaa kasvatukseen vaan olen ollut vain tyytyväinen siihen, että he ovat yhdessä ja rakastavat toisiaan. 



Kun ei pysty kääntämään itsenäisesti edes päätä sairaalasängyllä, joutuu luopumaan yhdestä sun toisesta, mutta ennen kaikkea kontrollista. 

Olen onnekas, ihan jumalattoman onnekas. Ja tyttäreni myös. Meillä oli varasuunnitelma, vahva turvaverkko joka kesti silloinkin kun kaikki kääntyi yön yli aivan päälaelleen. Lennosta onnistuin luopumaan kaikesta vastuustani, ja vielä niin, ettei minun ihan todella tarvinut huolehtia ja itkeä sen perään. Varasuunnitelma lyötiin lukkoon heräämön sängyn laidalla.

Minun äitini otti kopin Tirpasta, piti huolta, että lapsen elämä pysyi tasapainoisena ja vakaana, vaikka varmaan olisi ollut riittävästi murhetta siinäkin, että se oma lapsi sai juuri syöpädiagnoosin. Mimmu järjesti asiat päivähoidon kanssa, raivasi Tirpalle tilaa kotonaan ja aikatauluissaan ja otti hänet perheensä jatkoksi ja osaksi, tekemättä siitä suurta numeroa. Minä sain olla kipeä ja ottaa kaiken sen ajan mitä tarvitsin selvitäkseni, eikä äitini tuonut saamiaan murheita ja järjestelyhankaluuksia sairaalan vuoteen reunalle. Mimmulla oli Tirpalle syli ja koti silloin kun sitä tarvittiin kipeimmin.

T:n isä joutui ensimmäistä kertaa ihan tosipaikan eteen. Viikonloppuisin pikkulikka meni omaan kotiin isin kanssa, ja he järjestivät kahdestaan tänne uudet rutiinit joilla tulla toimeen. Siinä sivussa asunnon siivoustaso laski kuin lehmän häntä, ja vaatehuoneesta löytyy yhä pyykinpesuopettelussa tuhoutuneita vaatekappaleita, mutta tärkeintä oli se, että Tirpalla oli omassa kotona se oma vanhempi, ja siten vielä lisää tuttuja rutiineja ja turvaa. 

Tuttu päiväkoti ja päiväkodintädit mahdollistivat äidilleni katkeamattomat työviikot ja lapselleni tutun ja turvallisen ympäristön niiden omien kavereiden kanssa. Kaikki paperityöt ja valtakirjat ja muut jätettiin odottamaan päivää kun jaksoin niihin keskittyä, mistään ei tehty estettä ja hankaluutta, vaan asiat rullasivat kovin kivuttomasti kun alusta asti oltiin avoimia siitä, mikä tilanne nyt on.

En edes pysty kuvailemaan sitä kiitollisuuden määrää, joka minulla on kaikkia tukiverkkoni ihmisiä kohtaan. Ystävät, tutut ja perheeni ovat olleet korvaamattomia.



Tämä vuosi on nyt mennyt näin, kotiviikkoja ja sairaalaviikkoja vuorotellen, yllättäen sairastuen, yllättäen kotiutuen. Kivuissa, pohjattomassa väsymyksessä, kaiken kattavassa pahoinvoinnissa. Arkea ovat rytmittäneet hoidot, verikokeet, kontrollit ja takapakit.

Emme ole tehneet raportoitavan arvoisia päiväretkiä, emme juuri kokkailleet yhdessä, naamiaisasut on ostettu kaupasta tai kaiveltu varastoista. En ole jaksanut keskittyä opettamaan lapselle numeroita ja kirjaimia, olemme katsoneet sohvan pohjalta laittoman paljon Disney-piirettyjä. Emme ole pelanneet kehittäviä pelejä ruokapöydän ääressä, vaan olen maannut silmät kiinni lattialla vieressä, kun neiti on tehnyt isompia ja isompia palapelejä. En ole seissyt herkeämättä vieressä, kun lapsi on kokeillut temppuja kiipeilytelineessä, vaan opetin hänet käyttämään kotiavainta ja munakelloa.  En ole laulanut, koska keuhkoissani ei ole ollut aina ilmaa edes puhumiseen. En ole lukenut ääneen, koska lääkkeet veivät kaiken keskittymiskykyni. En ole ulkoillut lähimetsässä montaa kertaa viikossa, mutta olen yrittänyt edes kerran viikossa kelata pyörätuolini hiekkalaatikon viereen. 

Jos yritän kertoa mitä tänä vuonna on tapahtunut, muistan säälittävän vähän perheaikaa ja täysillä jaettuja hetkiä tyttäreni kanssa. Olen ollut lähinnä kelvoton äiti. Väsynyt ja kipeä, läsnäkin vähän miten sattuu.




Kaikesta huolimatta lapsi ei ole mennyt rikki. Tirppa on kasvanut, kehittynyt, oppinut uutta ja vahvistanut tuota ihanaa, ikiomaa persoonaansa. 

Kysyin eilen illalla, kun hän pohti syksyn saapuneen, että mitäs kaikkea me kesällä teimmekään. Hän kertoi minulle metsästä, leikkikentistä, leikeistä, askarteluista, kalastusretkistä, auto-ajeluista, päiväkotipäivistä, isistä, Mimmusta, polkupyörästä, koiranpennuista ja että osaa roikkua kiipeilytelineessä nyt pää alaspäin, ihan ilman käsiä

Toki on päiviä, kun lapsi huutaa minulle itku kurkussa, että etkö sie äiti voisi olla jo terve, tää on typerää! Mutta enimmäkseen tämä sairastuminen ei lapsen silmissä sanele meidän elämäämme, onpahan vain yksi, todella mäntti, osa sitä.



Koen jatkuvaa syyllisyyttä siitä, miten itsekkäästi olen elänyt tätä vuotta. Minä, minä, minä -vuosi. Minun typerä syöpäni, minun aikatauluni, minun hoitoni, minun kipuni, oloni, tunteeni. 

Minun elämäni keskipiste on nyt joutunut vain kasvamaan siinä sivussa. Yhtenä päivänä olen ehkä jaksanut puuhata normaaliin tapaan, antamaan jakamatonta huomiotani ja olemaan melkein normaalisti. Heti seuraava päivä on voinut mennäkin sitten ihan penkin alle, olen syöttänyt lapselle pussinuudeleita lounaaksi ja suklaavanukasta välipalaksi, torkkunut toinen silmä kiinni barbieleikeissä ja skipannut iltasadun koska olen nukahtanut lapsi kainalossani ja kirja toisessa. Olen saattanut suunnitella huvipuistokäyntejä, joita olen perunut koska valkosoluja ei ole ollut nimeksikään. Olen luvannut kymmenen hyvää ja yhdeksän kaunista, ja perunut kaiken koska kuume on kivunnut yli sallittujen lukemien, ja olenkin viettänyt pitkät pyhät sairaalassa eristettynä.

Loputtomiin en vain ole voinut itseänikään piiskata asioista, joille en mahda mitään. Tirppa on onneksi jo tarpeeksi iso ymmärtämään, ettei äiti ole ilkeyttään tälläinen. Laiha lohtu, mutta lohtu sekin.





Syöpähoidoissa on nyt loppu muutaman päivän päästä näkyvissä. Siirryn hoitorutiineista kontrolloitavaksi. Pois tuo kasvain ei tule lähtemään, mutta toivomme lopullista tai ainakin pitkää remissiota. Lääkäri sanoi, että pitää vain oppia elämään jatko-ajalla, mennä herkästi oudoista oireista sairaalaan, mutta yrittää unohtaa se kasvaimen loppu rintakehän sisällä ja elää elämää niinkuin ei mitään olisikaan.

En malta odottaa. Minulla on ihan huikea elämä elettäväksi, ja minulle on annettu sellainen aarre tyttäreksi, johon soisin keskittäväni taas enemmän aikaani ja huomiotani. Lapsi ansaitsee kasvaa ihailtuna, arvostettuna, kannustettuna ja huomioituna. Tälläinen siinä sivussa käy kyllä väliaikaisesti, mutta oikeasti lapsi tarvitsee enemmän. Tirppa ansaitsee enemmän. Uskomaton, vahva, kaunis ja urhea lapseni. Haluan tutustua taas syvemmin siihen, millainen ihme hänestä kasvaakaan. Haluan vaalia jokaista päivää hänen lapsuudessaan, koska se loppuu nopeammin kuin tahdon myöntää. 


Kuvista suurkiitos Helin Kulla Photographylle
ja lukijalleni Sannalle, joka luovutti arvontavoittona saamansa perhevalokuvauksen meille.

En osannut valita vain muutamaa näytettäväksi, parin pois jättäminenkin teki tiukkaa.

95 kommenttia:

  1. Aivan ihana teksti ja todella ihania kuvia! Olette kaunis parivaljakko :) Itkua täällä tuli lukiessa. Jaksamista ja tsemppiä jatkoon! <3

    VastaaPoista
  2. Kiitos tästä! Ihana teksti ja kauniit kuvat. Te metsän keijut <3 . Silmänurkka kostui. Ja toinenkin. Sinä olet selvinnyt hienosti Tirpan kanssa tuon kaiken p***asairautesi keskellä. Ja varmasti antanut kaikkesi hänelle. Ihan kaiken mitä olet voinniltasi pystynyt. Nyt mene peilin eteen ja nosta leukaa ja sano itsellesi "hyvä mie" :) . Kaikkea hyvää koko perheelle ja voimaa hoitojen loppukiriin! T: Valkialan täti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koitan muistaa tämän kun paskamutsifiilis taas ilmaantuu. <3

      Poista
  3. Täytyy myöntää että olen meinannut sadasti kirjoittaa, mutta kaikki mitä olen saanut naputettua on tuntunut niin tyhjänpäiväiseltä. Kiitän sinua siitä että meidän tiet on välillä osuneet yksiin ja välillä valitettavasti taas erkaantuneet. Ihanaa että pidät elämästä kiinni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elä murehdi, siun terveiset on tulleet montaa kautta perille. ❤

      Poista
  4. Todella vahva nainen olet ja hyvä äiti kauniille tytölle. Koskettavasti kirjoitettu :, ) Voimia tulevaan.

    VastaaPoista
  5. Kauniit kuvat ja liikuttava teksti <3 Tsemppiä loppuihin sädehoitoihin sekä tuleviin yhdessä kasvamisen päiviin :) Ja paljon Rakkautta <3 t. Kahden mummi

    VastaaPoista
  6. Ihania olette, samoin kuvat! <3

    VastaaPoista
  7. Voin sanoa että olet enemmän läsnä kuin oma äitini jonka ainoa sairaus on että miehet joiden kanssa hän on käynyt treffeillä eivät olekkaan tarpeeksi hyviä. Tämä on ollut minun äidillinikin minä minä minä vuosi, eikä hänellä ole siihen mitään todellista syytä. Sinä, noinkin kipeänä, jaksat ajatella lastasi ja kuinka haluat olla hänelle hyvä. Sinä olet aivan super mahtava äiti, huonoimmillasikin!! Tsemppiä tulevaan ♡ t. nuori tyttö

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivon siulle voimaa ja itseluottamusta olla oma ihana itsesi silloinkin kun äitisi ei ymmärrä sitä sinulle kertoa. ❤

      Poista
  8. Ihana äiti ja ihana tytär! <3 Itku tuli lukiessa! Toivon niin sydämeni pohjasta, että saatte yhdessä elää pitkän ja onnellisen elämän. Tämä sinun tilanteesi on tosissaan herättänyt ajattelemaan asioita. En vieläkään pysty ymmärtämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivon, että jos tästä ei muuta hyvää seuraa, niin se että entistä useampi äiti katsoo niitä omia riiviöitään rakastavasti sellaisenkin päivän iltana kun ne ovat tehneet kaikkensa ajaakseen äitinsä hulluksi. ❤

      Poista
    2. Minä ainakin tunsin erittäin suuren piston sydämessäni kun tämän tekstin luin. Aivan turhaan ja varmasti aivan liian usein tulee meuhkattua lapsille milloin mistäkin, ja se niin kuuluisa läsnäoleminenkin on vähän niin ja näin.. Yhdessä tekemistä pitäisi harrastaa paljon enemmän, ja heittää kaikki älylaitteet hetkeksi vaikka verkkopainoksi! ~Memmuli~

      Poista
  9. ❤ Tyttärestäsi kasvaa varmasti Todella vahva ihminen, ainakin yhtä vahva kuin sinä olet! Sinusta on tullut lyhyessä ajassa jollain tavalla minun esikuva ja tsemppari. Kun omassa elämässä tulee vastoinkäymisiä, mietin sinua, sinun vahvuutta ja käsittämätöntä tahdonvoimaa, ja ymmärrän että en minäkään voi luovuttaa, ongelmani sentään ovat pienemmät kuin sinulla... Ihailen suuresti sinua! Tsemppiä matkallesi, olet ajatuksissa! ��❤❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, hullu juttu, en nyt oikeasti tunne itseäni mitenkään esikuvalliseksi. Mutta ihana kuulla että olet löytänyt täältä voimaa arkeen. ❤

      Poista
  10. Ihania kuvia! Kastui ne silmät täälläkin. Kyllähän nuo mamman silmäterät saa välillä järjen lähtemään mutta onnekas olen että nuo kaksi ipunaa olen saanut, toisen vielä yllätyksenä ;) Joskus muinoin pelkäsin että saanko lapsia ollenkaan, kun todettiin pco ja eksä ei lapsia halunnutkaan :p Kaikkea hyvää teille ja voimia loppuhoitoihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanotaan ettei kärsimys jalosta ketään, mutta ainakin avaa silmiä sille hetkessä elämiselle.

      Poista
  11. Koskettavia kuvia. Kaunis maisema, kauniit tyttöset. Älä syyllistä itseäsi, olet kaikesta huolimatta paras äiti Tirpalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ❤ Kiitos. Ihana yhdistää lukijoita kasvoihin instagrammin avulla. Melkein harmittaa etten tehnyt niin jo aiemmin.

      Poista
  12. Tiedätkö, mä en tunne sua, mutta sä voit vapaasti olla mitä tahansa, mutta varmasti et kyllä kehnon tai itsekkään äidin leimaa saa. <3 Sun sydän on niin suuri, että se lämmittää tänne ruudun toiselle puolellekin asti. Sun kaunis tyttäres tulee aikuiseksi kasvettuaan ajattelemaan, että mun äiti on kyllä ollut niin hyvä äiti.

    Mun lasten mimmu taas muutti taivaaseen kaksi ja puoli vuotta sitten taisteltuaan pitkään rintasyöpää vastaan. Sen nähneenä kunnioitan jokaista, joka noiden hoitojen aikana jaksaa nousta sängystä ja jatkaa elämäänsä. <3

    Kaikkea hyvää sun kauniille perheelle. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. ❤ Kommenttisi lämmittää myös tänne ruudun toiselle puolen. ❤

      Poista
  13. Ihania kuvia teistä. Oon lukenu blogiasi monta vuotta, mutta harvoin olen kommentoinut. Samaa mieltä olen muiden kommentoijien kanssa, että olet upea äiti tyttärellesi, eikä tämä vuosi ole sitä muuttanut miksikään. Kaikkea hyvää teille jatkoon. <3

    VastaaPoista
  14. Miten kirjoittaminen onkin niin vaikeaa..?
    Monta kertaa olen tähän kommenttikentään kirjoittanut, ja sitten pyyhkinyt kirjoitukseni :(
    En osaa pukea ajatuksiani, tuntemuksiani sanoiksi..
    Sen kuitenkin haluan sanoa, että olet rohkea ja vahva nainen sekä upea äiti Tirpalle :)
    Ja tämän voin todeta jo kirjoituksesi perustella, mutta myös siksi, että olen useammankin kerran kanssanne jutellut T:n päiväkodilla :)
    Voimia ja kaikkea hyvää teille molemmille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi. ❤ Miten paljon nämä jäävätkään aina mietityttämään. Kuka tuttu tätä lukee, kuka tietää ja näkee sen mitä jätän blogin ulkopuolelle. Vaikkakin juuri ne päiväkodin hakutilanteiden lapsen itkupotkuraivarit ja muut todellahuonoäiti-hetket.

      Poista
  15. Vastaukset
    1. Tämä ei näytä kommenttina kuin kysymysmerkkejä, mutta tiedän ettei siulla ollut ainakaan pahaa sanottavaa. ❤

      Poista
    2. Sydämiä yritin, mutta puhelin pihkana ei niitä suostunut näyttämään! <3

      Poista
  16. Uskomattoman upeita ja koskettavia kuvia, kuten myös kirjoituksesi! <3

    VastaaPoista
  17. Uskomatonta, miten upeita kuvia ja uskomatonta, miten joku osaa kirjoittaa noin hyvin! Silmäkulma kostui jo pelkkien kuvien katsomisesta, saati sitten tekstistäsi. Sitä ei voi käsittää, mitä kaikkea tuollainen sairaus tuo tullessaan, mutta asenteesi on aivan mahtava. Itseäsi et voi syyttää tai moittia mistään, olet varmasti tehnyt kaiken lapsesi hyväksi, mitä olet voinut ja ehkäpä enemmänkin. Kuvista näkee, ettei Tirppa ole kärsinyt mitenkään vakavasti sairautesi johdosta. <3 Silmät aukeni taas hetkeksi omien lasten kohdalta, minäminäminät voisi jättää välillä vähemmälle ja laskeutua vielä useammin lasten pariin. Voimia ja monia hyviä hetkiä rakkaittesi parissa!
    t. mm. kruunukuvia lähetellyt

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ❤ Kiitos kaikesta myötäelämisestäsi, tämän tarinan jakaminen on tehnyt siitä kevyemmän kantaa.

      Poista
  18. Niin koskettava ja pysäyttävä kirjoitus sinulta ja samoin kuvat teistä <3 sinulla on todella kaunis tytär ja ihana lahja hän onkin! Itku tuli kun tätä luen, yksin hiljaa, juuri potien paskaäitifiilistä, kun kolme pientä lastani ovat jo yöunilla. Ihania hetkiä teille ja paljon voimia<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paskaäitifiilis taitaa olla vakio. Yritetään muistaa, että jokainen antaa lapsilleen kuitenkin kaikkensa, ja yleensä se riittää.

      Poista
  19. Te olette mahtavia, urheita ja kauniita naisia molemmat, sinä ja Tirppa! <3

    VastaaPoista
  20. Mä en pysty sanomaan muuta kun, ihan mieletön kirjoitus jota kyynelten läpi luin ja että olet ihan uskomattoman vahva nainen ja äiti. <3

    VastaaPoista
  21. Olet uskomattoman rohkea nainen. Miten eksyinkään blogiisi vasta tänään? Upeat kuvat ja kauniit sanat. Kiitos.

    VastaaPoista
  22. Sinä olet sydämellinen, sinnikäs ja rakastava. Se riittää nyt.

    VastaaPoista
  23. Kiitos kirjotuksestasi. Koskettavaa ja niin kaunista, sydäntä riipaisevaa. Olet osanut tallentaa kirjaimiksi ajatuksesi, tunteesi niin että ne koskettavat lukijaansa sydänjuuria myöten Kiitos täsätä penestä ,mutta niin suuresta lukuhetkestä.

    VastaaPoista
  24. Olen lukenut blogiasi yli 2 vuotta vahvasti myötäeläen, koskaan kommentoimatta. Olet vaikeissa elämän myrskyissä. Huomaan ajattelevani usein, että kuinka voit. Vieras ihminen, silti sinuun on helppo samaistua monien ajatusten myötä, varsinkin tuon prinsessan äitinä - minulle niitä on suotu kaksi. Olet todella lahjakas kirjoittaja, sinulla on taito koskettaa lukijoita. Jopa kulttuurierojen yli - olen itse 29-v. romaninainen Jos/kun tunnet olevasi huono äiti, olet silti lapsellesi maailman paras äiti.
    Voimia ja siunausta sinulle ja läheisillesi!

    -Elämä, mikä aarre on annettu mulle-

    VastaaPoista
  25. Sanattoman ihania olette, en osaa muuta sanoa<3 <3

    VastaaPoista
  26. ❤️ Koskettavaa! Voimaa arkeenne!

    VastaaPoista
  27. Ihanaa katsella kuvia teistä!
    Jäin miettimään tuota pelkoa lapsen jättämisestä yksin. Se on varmasti läsnä monien äitien elämässä. Se tulee niin luonnostaan. Minäkin olen joskus vuodattanut kyyneliä ajatellen sitä, etten näkisi lasten kasvavan. Miten he pärjäisivät? Kuinka kamalaa olisi, jos heillä ei olisi äitiä rakastamassa! Sitten olen havahtunut ja ymmärtänyt, että puhun ikään kuin itsestäni. Oma äitini nimittäin siirtyi yllättäen ajasta ikuisuuteen kun olin kuuden vanha.
    Kun ajattelen itseäni äidittömänä, niin en tunne tippaakaan sääliä. Minulla on ollut hyvä ja rakastava isä ja sukulaiset, jotka ovat rakastaneet ja hoitaneet. He ovat kertoneet millainen äiti oli ja mikä minussa on samanlaista kuin hänessä. Siten olen ikään kuin saanut juuret äitiini, vaikka minulla ei ole hänestä kuin haaleita muistikuvia. Isän rakkaudessa on ollut minulle kyllin.

    Joskus haaveilen, että äitini olisi jättänyt minulle jäähyväiskirjeen, jotain, missä hän olisi kertonut mitä ajattelee minusta ja millaisena näkee minut. Sen avulla hän tuntuisi ehkä olevan enemmän läsnä.

    Vaikka äitini on ollut poissa jo kaksikymmentä vuotta, hän tulee aina uudelleen "vastaan" eri elämäntilanteissa. Nuoruudessa mietin, kuka olen, kun en tunne omaa äitiäni. Omia lapsia saatuani taas ymmärsin, kuinka suuresti äitini on minua rakastanut. Se rohkaisee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedätkö kuinka monesti sain lohtua tämän blogin olemassaolosta? Että olemassa on neljä vuotta kuvia ja tekstejä siitä millainen lapsi T on, millainen äiti minä olen, miten paljon minä häntä rakastankaan. Sairaalassa kirjoitin myös tekstejä ajatellen isompaa Tirppaa, mutta en tiedä julkaisenko niitä ikinä sellaisenaan.

      Poista
  28. Sinäkö kelvoton äiti? Sinä olet supermutsi, taistelija, leijonaemo ja uskomaton äiti. Teksteistäsi ja upeista kuvista välittyy sellainen määrä rakkautta, että sillä nitistetään vaikka mitä. Tirppa on selvinnyt tästä vuodesta hienosti, paitsi tukiverkkonne, etenkin sinun tähän saakka tehdyn työn ansiosta. Siksi koska Tirpalla on sinut. Voimaa, onnea ja iloa suuntaanne toivotellen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän tehneeni parhaani. Välillä vain miettii, mihin se riittää. Minulle tämä on ollut vain yksi vuosi, lapselleni neljännes elämästään.

      Poista
  29. Toivon sydämestäni teille kaikkea hyvää, toivon että saatte nauttia toisistanne ja yhdessäolosta, unohtaa edes hetkeksi tämän mustaakin mustemman vuoden. Lapsi pitää elämässä kiinni. Lapsi elää hetkessä ja sopeutuu ennen pitkää kaikkeen. Asiat vain on. Ne on nyt näin. Yhdessä eteenpäin <3

    Meidän musta vuosi alkoi samoihin aikoihin. Mutta valoa näkyvissä täälläkin. Vaikka veitsenterällä elo ja jatkoaika on monesti mielessä, niin yhä enemmän arjessa on niitä normaalejakin hetkiä. Hetkiä jolloin unohtaa toisen olevan vielä potilas ja toipilas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivon teidänkin perheellenne vielä paljon aurinkoisia ja huolettomia päiviä. <3

      Poista
  30. Oon seurannut tätä sun taistelua ja vaikutat niin vahvalta! Toivon niin että saat vielä monia hyviä vuosia! Musta on myös ihanaa, kuinka osaat arvostaa sun tukiverkkoa niin kovasti. Sairastuin itse vakavasti vuosi sitten, lääkkeiden sivuoireet on osittain invalidisoivia, mutta oon jäänyt aika yksin sen kaiken kanssa. Paras ystäväkin sanoi, ettei jaksa kuunnella mun ongelmia enää yhtään, koska ne on liian raskaita. Lääkärit ei tarjoa eikä anna mitään keskusteluapua, vaikka tää on ihan valtava elämänmuutos ja järkytys vaikken kuolemaa teekään. Oon suunnilleen samanikäinen sun kanssa. On se aika raskasta ja vaikka en missään nimessä ole sulle kateellinen, niin kaipaisin kyllä että joku pitäisi huolta, ettei itse tarvitsisi jaksaa kaikkea ja koko ajan. Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi toivon todella että löytäisit jonkun jonka kanssa jakaa myös niitä raskaita asioita. Kenenkään ei pitäisi olla yksin..

      Poista
  31. Kylläpä olet hienosti pukenut tuntemuksesi sanoiksi! Kaunis kirjoitus ja kauniit kuvat.
    Kaikkea hyvää teille.

    VastaaPoista
  32. Tiedätkö, että minä nelikymppisenä vähän yllättäen äidiksi tullut ja äitiydessä haparoiva reppana luen tippa linssissä näitä sinun juttujasi ja toivon että minussa olisi edes ripaus sitä äitiä, mikä sinä olet. Ihanaa että sinulla on Tirppa, Tirpalla on sinut ja teillä on koko tuo tukiverkosto. Toivon todella, että tarinanne jatkuu pitkään pitkään. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miusta on aina yhtä ihana kuulla lukijoideni tarinoita äitiydestä täällä kommenttilaatikossa. <3 Uskon että haparoiden siusta tulee paras äiti lapsellesi, miekin kompuroin jatkuvasti.

      Poista
  33. Teksteistäsi välittyy, että olet uskomattoman ihana äiti. Se suunnaton lämpö, hellyys ja rakkaus, mitä olet tyttärellesi antanut ensimmäisten vuosien aikana, kantaa häntä taatusti näiden vaikeiden aikojen yli. Toivon, että voit pian paremmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistijälkiä lapselle tuskin jää näistä vuosista, mutta ehkä jotain muuta. <3

      Poista
  34. Tämä postauksesi on aivan mielettömän hyvä; avoimesti ja sydämellä kirjoitettu, joka koskettaa syvältä sitä lukiessa. Olet todella lahjakas kirjoittaja, ja ymmärtäväinen ja viisas äiti lapsellesi.
    Kiitos, että jaoit tämän meille ja uskalsit olla rehellinen.
    Paras blogikirjoitus, mitä olen koskaan lukenut.
    Toivon sinulle uskoa, toivoa, rakkautta ja rohkeutta jokaiseen päivään. 💖

    VastaaPoista
  35. Itketät täällä väsynyttä äiti-ihmistä... Voi teitä, voikaa hyvin!

    VastaaPoista
  36. Ole hyvä kuvista, olette ne ansainneet :) Olipa ihana nähdä miten upeita kuvia saitte aikaiseksi. Ihana teksti ja muista, että olet maailman paras äiti Tirpalle. Se oikein huokuu teksteistäsi, että Tirppa on sinulle kaikki kaikessa ja hän varmasti tietää sen. Voimia ja rakkautta tuleviin päiviin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos kiitos vielä kuvista. <3 Oli ihana saada kelpo kuvia kännyselfievuoteemme, <3

      Poista
  37. Kauniita kuvia. Olen parin viimeisen vuoden seurannut blogiasi. Nyt tahdoin vain kertoa, että vaikutat uskomattoman vahvalta äidiltä, lempeältä ja rakastavalta ihmiseltä. Jaksamista syksyyn, paljon kauniita päiviä ja lämpimiä ajatuksia, villasukkia ja teehetkiä. :)

    VastaaPoista
  38. Olipas hienosti kirjoitettu. Olet upea äiti tyttärellesi!

    VastaaPoista
  39. Minulta ei sanoja löydy, mutta tarve ilmaista olemassaoloni. Olen lukenut, seurannut. Olen liikuttunut ja vaikuttunut. Olen miettinyt millä sanalla kuvaisin kirjoituksiasi ja ajatuksiasi ja sinua ihmisenä mutta en ole sitä sanaa vielä löytänyt. Toivon sinulle paljon kaikkea hyvää. <3 Ja jatkan "parissasi" liikuttumista ja vaikuttumista. :)

    VastaaPoista
  40. Myös minä ihailen sinnikyyttäsi, positiivisuuttasi ja rohkeuttasi. Sinun ei todellakaan pidä kokea syyllisyyttä kuluneesta vuodesta. Olet aivan mahtava äiti! Toivon teille kaikkea hyvää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedostan, ettei tarvitsisi, mutta minkäs tunteilleen mahtaa.

      Poista
  41. Aivan mielettömän upeat kuvat. Itkuhan niistä tuli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helin on todella taitava kuvaaja, sai meidät molemmat tallennettua kuviin omanlaisinamme, rennosti ja pönöttämättä. <3

      Poista
  42. Kiitos tästä ihanasta, liikuttavasta ja viisautta huokuvasta postauksesta:) Sait minut, nuoren, elämää kokemattoman ja juurikin usein tälläisen minä-minä-asenteen omaavan tyttösen havahtumaan ja tajuamaan, mikä elämässä on tärkeää. Olen usein elämäni aikana ajatellut itsemurhaa, mutta olen aina tullut järkiini, enkä tehnyt sitä. Ja tämä postaus viimeistään sai minut ajattelemaan, että elämä on lahja, eikä sitä kannata lopettaa turhaan. Joten suuret kiitokset ja iloa ja rakkautta sinun ja rakkaittesi elämään, erityisesti tyttäresi!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elämä todella on lahja, etkä voi tietää, mitä kaikkea sinun elämäsi varrelle on tiedossa. Malta. Uskalla odottaa. Ja nauti niistä hyvistä jutuista kun niitä tulee. <3

      Poista
  43. Mulla on mennyt tämä sinun taistelusi kokonaan ohi, voi hyvänen aika minkälainen vuosi siellä on ollutkaan. Olet rohkea, rakastava leijonaemo, sitkeä taistelija ja aina uskollinen äiti! Ihania kuvia ihanasta perheesta <3

    Toivotan teidän pienelle perheelle paljon voimia tuleviin aikoihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siulla on murunen ollut ihan riittävästi omiakin murheita. Toivon teidänkin perheelle pelkkää hyvää jatkossa. <3

      Poista
  44. Olet upea, rohkea, älyttömän vahva ja kaunis nainen niin sisältä kuin ulkoa! Nostan sinulle hattua ja toivon teidän ihanalle perheelle kaikkea hyvää! Sinulla on upea asenne ja niin suloinen, pitkähiuksinen ja sinisilmäinen syy jaksaa eteenpäin. ;) Asenne auttaa erittäin paljon taistelussa syöpää vastaan. Sinulla asenne on kyllä kohdallaan, toivon hartaasti että syöpä ei enää ikinä nosta päätään ja pysyy poissa. Voimahali <3

    VastaaPoista
  45. Olet uskomaton. En osaa muuta sanoa. ♥ - Anne

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. ♥

(Yli 2 viikkoa vanhoihin postauksiin tulevat kommentit menevät valvonnan kautta, joten ethän ihmettele, jos kommenttisi ei tule heti näkyviin)

Muuta blogissa:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...