22.10.15

Lisä-lisääntymiskysymysten loppu

Ihan alkuun, tämä saattaa olla ns. Too much information -juttu. Mikäli lisääntymisterveys ällöttää, skippaa suosiolla.

---

Olin hädin tuskin pusannut ulos tuon lapseni, kun ensimmäisen kerran sain "ystävällisen vihjauksen" siitä, että lisääkin lapsia kannattaisi jo suunnitella. Tämä ensimmäinen oli vuodeosaston kätilö, joka tuskin oli vilkaissut sen vertaa papereitani, että olisi tiennyt viisaammakseen vaieta. "Mehän varmaan tapaamme taas muutaman vuoden päästä samoissa merkeissä" herätti minussa lähinnä pakokauhua.

Tirpan synnytyksessä meni moni asia pieleen kun pakon edessä kiireellä ja hopulla saateltiin lasta maailmaan. Olisin voinut arvata jo tikkailun määrästä ja paikasta, että hullusti kävi. Niitä perinteisiä kosmeettisia repeämiä kun ei tullut, repeämät tulivat kohdunkaulalle (joka ei ehtinyt kadota) ja kohtulihakseen. Fyysisten arpien lisäksi synnytys jätti melkoisia kolhuja mieleeni.


Olen ollut tästä asiasta hyvin avoin. Olen sanonut suoraan, että T on ainokainen, ja tulee sellaisena pysymään. Ensimmäiset kaksi vuotta ajatuskin raskaudesta ja synnytyksestä aiheutti paniikkikohtausmaisen tilan, sydän sykki miten sattui, kylmähiki nousi ohimoille ja kädet tärisivät. Senkään jälkeen en ole keksinyt yhtäkään täysin pätevää syytä, miksi minun pitäisi haluta lisää lapsia silläkin uhalla, että kaikki menisi pieleen, eikä kehoni kestäisi kantaa täysiaikaista raskautta. En usko, että sisarus antaisi tyttärelleni mitään niin ainutlaatuisen ihmeellistä, että kannattaisi ottaa tuo riski, varsinkaan kun en itse tunne tarvetta enää lisääntyä.

Siitä huolimatta olen saanut monesti kuulla (varsinkin isäihmisen palattua kuvioihin) miten ihanaa olisi taas kuulla pienten jalkojen tepsutusta meidänkin kotonamme. Olen kuullut kaikki variaatiot perusteluista: itsekäs ainut lapsi, sisarussuhteen ainutlaatuisuus, pitäähän lapselle leikkikaveri olla, vauvat on niin ihania, entäs jos sille ainoalle käy jotain, lapsesi jää ihan yksin kun sinusta joskus aika jättää, ensimmäinen on vasta harjoittelukappale (!!), pitäähän sitä miehellä poika olla, yksilapsisuus vaikuttaa siltä ettei olisi esimmäistäkään oikeasti halunnut jne. Kaikkiin näihin ihmisiin ei ole rautalangastakaan vääntäminen auttanut, vaikka kuinka on sanonut ettei oikeastaan edes pystyisi vaikka haluaisin, enkä minä edes halua. Se on jonkunlainen selviö, että yhden lapsen äiti haluaa ja hankkii vähintään sen toisen.


Puhun koko ajan itsestäni, vaikka perheissä toivottavasti lapset hankitaan tai jätetään hankkimatta yhteisymmärryksessä. Meillä on yksi lapsi josta emme luopuisi mistään hinnasta, mutta kumpikaan meistä ei haluaisi käydä läpi uudestaan raskautta, synnytystä ja vauvavuotta, eikä kumpikaan meistä tunne, että perheestämme puuttuisi enää lapsia. Se ei tee meistä yhtään sen vähempää rakastavia vanhempia, minusta vähempää äitiä tai isäihmisestä vähempää isää.

Myös Tirppa tietää, ettei meille tule pikkusiskoja tai -veljiä, koskaan. Hän tietää, etteivät äiti ja isä halua enempää lapsia, mutta tietää myös sen, että hän itse on meille suunnattoman rakas, oikea aarre.


Syöpädiagnoosi ja syöpähoidot antoivat viimeisen naulan arkkuun tämän asian tiimoilta. Sain hoitojen aluksi päättää, haluanko jatkossa lisääntyä vai elää, sillä hoitojen lykkääminen solukeräilyn takia olisi huonontanut jo ennestään olemattomia selviämismahdollisuuksiani. Saamani lääkkeet tuhosivat sen vähän mitä lisääntymiskyvystäni oli jäljellä. Pari vuotta hoitojen päättymisen jälkeen raskaus on ehdottoman kiellettyä, sikiövaurioiden riski on merkittävä. Senkään jälkeen ei takeita ole, että munasoluni olisivat vielä pätevää tavaraa.

Tämän sanottuani sanon tämänkin, raskautuminen ei silti olisi mahdotonta. Lopputulos ei todennäköisesti olisi elävä, terve lapsi elävän äidin sylissä, mutta raskautua voisin. Enkä ole valmis ottamaan sitä riskiä, että joutuisin käymään kaiken tämän päälle vielä läpi abortinkin murheineen. Ehkäisypuolelta lähes kaikki vaihtoehdot ovat poissuljettuja, kun rajaavina tekijöinä ovat synnytysvauriot, aurallinen migreeni, ja laajat keuhkoveritulpat tämän vuoden maaliskuussa. Lisäksi saan allergiaoireita lähes kaikista kondomityypeistä.

Niinpä jäljelle jäi vain yksi järkevä vaihtoehto, johon lääkärikin laittoi nimensä alle, eli sterilisaatio.


Tunnen lähinnä suunnatonta helpotusta siitä, että päätös on tehty, eikä minun tarvinut nuoresta iästäni huolimatta tapella sen saadakseni. Lainsäädäntöhän sterilisaation saamisen takana on yllättävän tiukka, oma tahto ei riitä, vaan tulee täyttää vähintään yksi lakiin kirjattu ehto. Minä en ole yli kolmekymmentävuotias, enkä kolmen lapsen äiti, mutta koska raskaus vaarantaisi minun terveyteni, ehkäisymahdollisuuteni muilla tavoin ovat heikot, ja mahdollinen lapsikaan ei välttämättä olisi terve, eivät lääkärit lopulta nähneet estettä toimenpiteelle. Lääkärit monikossa, koska tarvitsin kahden erikoislääkärin lausunnon, syöpälääkärini ja naistentauteihin erikoistuneen lääkärin.

Ihan yksioikoisesti ei naistentautien erikoislääkäri lupaani allekirjoittanut, sillä hän halusi olla ehdottoman varma, että minä olen varma. Ettei mieleni vain muutu jos menetän sen ainoan lapseni tai vaihdan miestä. Hän selitti tarkasti miten nykylääketiede voisi antaa jopa minulle lisää lapsia niin tahtoessani.
Juttelimme pitkään ja lopuksi hän katsoi minua syvälle silmiin ja sanoi minun olevan viisas nuori nainen, ja että hän uskoo minun tehneen vakaan ja pysyvän päätöksen omaksi parhaakseni. Teki mieleni itkeä helpotuksesta, kun sain lähetteen käteeni ja lupauksen, että jono leikkauksella tehtävään sterilisaatioon on enintään kaksi kuukautta.


Jatkossa voin vastata lisääntymisuteluihin suoraan, että minulle on tehty sterilisaatio, piste.

Minua tämä asia ei kirpaise, meidän sekundäärisen lapsettomuutemme taustalla ei ole mitään kipupisteitä, perheemme tuli valmiiksi ensimmäisen lapsen kohdalla. Minä olen aidosti onnellinen "vain" yhden lapsen äitinä.
Monille muille sekundäärinen lapsettomuus on kuitenkin kova paikka, taustalla saattaa olla keskenmenoja, terveysongelmia, lapsettomuushoitoja tai vain loputonta odotusta, eikä utelu ja hoputtaminen tee siitä ainakaan yhtään helpompaa. Hyväntahtoistahan se utelu useimmiten on, mutta tarpeetonta, jopa kohtuutonta. Toivoisinkin kaikille rauhaa lisääntymiskyselyiltä, on jokaisen perheen tai parin ihan oma asia, kuinka monta lasta perheeseen halutaan, vai halutaanko yhtäkään.


Koska päätin kirjoittaa tästä julkisesti, sopii myös kysyä jos joku mietityttää.
Onko muita "vain" yhden lapsen äitejä?
Tarinoita tökeröistä vauvauteluista?

42 kommenttia:

  1. Voi kyllä. Varmaan kaikki mahdolliset vaihtoehdot on jo esitetty, välillä menee hermotkin. Mun mielestä se yksi ainoa lapsi on varmasti yhtä rakas, oli sitä toista lasta tai ei. Ja aivan niinkuin se muille kuuluisi, tekeekö niitä enempää vai ei. Saati ne, jotka ei saa tai onnistu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainokainen on vanhemmilleen rakas, ei se ettei toista tahdo/tule vähennä sitä yhtään. Jotenkin harmittaa edes ajatella, että joku ajattelisi näitä ainokaisia epäonnistuneena kokeena jota ei jatkettu..

      Poista
  2. Täällä ilmoittautuu yksi "vain yhden" äiti. Likka täyttää vielä tämän vuoden aikana 10 vuotta, ja sinä aikana olen varmistunut siitä, etten halua lisää lapsia. Synnytyksenjälkeinen masennus, siitä selviäminen, ongelmat isän kanssa eron jälkeen ja lapsen add-diagnoosi ja siitä aiheutuneet arjen ongelmat ovat saaneet miut tekemään sen päätöksen että enempää ei tule. Arki on hetkittäin melko raskasta erityislapsen kanssa ja en itseni tuntien varmaan jaksaisi tähän rumbaan enää toista lasta. Mieluummin olen hyvä äiti yhdelle kun huono useammalle. Mitään lääketieteellisiä syitä miulla ei raskautumiselle ja lastensaannille ole, päinvastoin tunnun raskautuvan herkästi. Onneksi nykyinen mies on kanssani samoilla linjoilla, ja häneltäkin omat lapset jo löytyy joita kyllä kohtelen aivan kuin omiani vaikka ovatkin omaani vanhempia. En koe että tyttö olisi mistään jäänyt paitsi siksi etten ole halunnut tehdä enempää lapsia. Itse ymmärrän kantasi täysin, ymmärsin jo ennen syöpädiagnoosia. Tsemppiä kaikkeen tulevaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Mieluummin olen hyvä äiti yhdelle kun huono useammalle" Viisautta ja äidinrakkautta tämäkin. <3 Tietää missä omat jaksamisen rajat menevät.

      Poista
  3. Minä ajattelin yli 30- vuotiaaksi, että en halua lapsia ollenkaan. Nyt niitä on sitten kaksi. Ja pienoisesti haaveilen vielä yhdestä, mutta rahkeet tuskin riittävät. Ihanaa aikaa tämä, mutta haasteellista, kuluttavaa ja laittaa käymään omilla äärirajoilla. Jokainen tietää sen oman lukunsa ja sillä mennään. Muistan hyvin, kun minulta kysyttiin esikoisen rotinoissa, että kai minä meinaan vielä tehdä toisen. Siinä oli kyllä pikkuisen huonosti ajoitettu kysymys. Sektio haavakaan ei ollut vielä umpeutunut ja tuskin pysyin pystyssä. Nauratti kyllä melkoisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rotinoissa. Jestas, kun siihen ensimmäiseenkään vauvaan ei ole vielä ehtinyt edes tehdä kunnolla tuttavuutta. :D Saatika se oma vointi..

      Poista
  4. Täällä odotellaan jo suht viimeisillä toista, mutta esikoisen jälkeen ei ollut kerennyt edes kuukautiset alkaa kun udeltiin ja ehdotettiin toisesta. Nyt kun toinen tulee 1.5v ikäeroa, niin moni on päivitellä, että miten te niin nopeesti. Useammalle olen nyt sanonut, että eiköhän meidän lapset ollu tässä niin moni on ollut ihmeissään, etteikö meinata enempää?! Mutta nyt omien lasten ja utelujen jälkeen, olen oppinut rajoittamaan omaa uteluani ja miettimään sanojani :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai että ei oo jonkun mielestä hyvä noinkaan? Voi jee, teet niin tai näin niin jollain on nokan koputtamista. Tsemppiä loppurutistukseen! <3

      Poista
  5. Meidän rakas omalaatuinen esikoinen ja kuopus samassa mainiossa paketissa täyttää ensi viikolla 5 ja lisää ei tule. Asutaan pienellä paikkakunnalla jossa ei tunnu olevan yhden lapsen perheitä ollenkaan, erotutaan siis joukosta ja koko ajan siitä saa kuulla ihmettelyjä etteikö lapsia ole enempää "kuin tuo yksi".

    Suuresti on harmittanut mm. se perhekerhossa kerran kuultu suora tokaisu että "ettekö te tiedä miten lapsia tehdään". Vastasin että jos tuota yhtä tehtiin kuusi vuotta niin ei ehkä sitten vaan osata. Meni kysyjä aika hiljaiseksi.

    Ihmisiltä tuntuu toisinaan puuttuvan kokonaan se ymmärrys että kaikki eivät saa lapsia edes tekemällä vaikka haluaisivat. Minä olen avoimesti sanonut olevani lapseton, se identiteetti on jossain syvällä vaikka minulla nyt melkein 5-vuotias lapsi onkin. Voiko olla lapseton yhden lapsen äiti? Voi kai :D.

    Itse olin sinut lapsettomuuteni kanssa ennen kuin yllättäen sainkin ihmelapsen, sen jälkeen asia onkin pitänyt käsitellä uudestaan. Yllättävän rankkaa oli päänsä sisällä ymmärtää muutos lapsettomasta äidiksi. Tämä sekundäärinen lapsettomuus on ollut ehkä sitä ensimmäistä lapsettomuutta pahempaa kun kuitenkin on ollut se pieni toivo että josko toisenkin kerran olisi onnistunut,

    Mutta ei onnistu, piste. Äärimmäisen kiitollinen olen kuitenkin tuosta yhdestä lapsesta, en uskalla edes miettiä miten elämä olisi mennytkään ilman.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ehkä vähän tyrmistynyt. "Ettekö te tiedä miten lapsia tehdään"?? Apua.

      Lapsettomuus, äitiys ja taas lapsettomuus on kipeä kombo, voin vain kuvitella. Mutta ainakin saat olla sen yhden pienen ihmeen äiti <3

      Poista
  6. Täällä on myös yhden lapsen perhe ja hyvin suurella todennäköisyydellä kohta nelivuotias tyttömme jää ainokaiseksi. Lopullista päätöstä ei olla tehty (aka sterilisaatio), mutta pohdinnassa se on (toisaalta mulla alkaa ikää olla sen verran, että sekin ratkaisee asian jossain vaiheessa). Mun ikäluokassa (35v+) samoihin aikoihin lapsen saaneet tuttavani ovat vuosien varrella saaneet vähintään yhden lapsen lisää ja tosiaan vapaaehtoisesti yksilapsisena perheenä pysytteleminen tuntuu olevan extremevalinta, tosin pahempiin uteluihin en ole törmännyt (ja aika avoimesti olen kertonut että on kolme syytä miksi meill ei tule lisää lapsia: raskaus, synnytys ja vauvavuosi, ilman noita kolmea meillä voisi ehkä useampiakin lapsia olla).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yksilapsisuus extemevalinta. Kuulosti ensin hassulta mutta omassakin tuttavapiirissä yksilapsisuus on vähintään tilastopoikkeama. Enemmän on neljän lapsen äitejä kuin yhden, jos ei lasketa niitä joilla esikoinen on alle 2v.

      Poista
  7. Haluaisinpa tukkia suun noilta "lapsesta ilman sisaruksia tulee itsekäs" jne -tyypeiltä. Tutkimusten mukaan lapsi ei ole yhtään sen itsekkäämpi, oli sillä sitten sisaruksia tai ei. Itseasiassa ainoat lapset ilmoittavat lapsuutensa usein onnellisemmaksi, koska ei tarvitse tapella sisarusten kanssa huomiosta tai ylipäätään tapella sisarusten kanssa. Ja tää on siis ihan tutkimustietoa, joskaan en nyt muista mistä aikoinaan tämän luin. Eikä ne sisarussuhteet aina ole mitään kovin auvoisia tai helppoja muutenkaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Miulla on kolme sisarusta, enkä vaihtaisi niitä pois, mutta eeeeen jaksa uskoa että niiden kanssa nujakointi on mun luonnettani ylevöittänyt mihinkään suuntaan. Nyt aikuisiällä alkaa tulla vasta kunnolla juttuun niiden kanssa. <3

      Poista
  8. Minäkin olen "vain" yhden lapsen äiti. Koen, että lapsemme on se "7 oikein"-lottovoitto elämässäni, koska hän sai alkunsa hormonihoitojen tuloksena. Toista lasta en halua ja onneksi mieheni on samaa mieltä.
    Meiltäkin on kyselty, milloin hankimme toisen lapsen. Kun kerron, että ensimmäinenkin oli hoitojen tulos, kysymykset yleensä loppuvat siihen. Olenkin avoin asian suhteen ja esimerkiksi työkaverit ovat tietoisia tilanteesta, eivätkä kysele enää.
    Ihmiset eivät ymmärrä, kuinka nämä kysymykset voivat satuttaa. Itse en kysele, vaan iloitsen, kun joku kertoo itse toivotusta raskaudestaan.
    Kiitos sinulle avoimesta kirjoituksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedätkö, minäkin iloitsen aina ihan vilpittömästi muiden raskausuutisista. Ja ihailen ihan yhtä kovasti niitä vastasyntyneitä nöttösiä mitä he synnäriltä kotiin kantavat. <3 Ei se etten halua omaa sellaista tarkoita ettenkö pitäisi vauvoja suloisina ja raskausuutisia huikeina.

      Poista
  9. Mä olen ihan hirveän hämmentynyt. Siis siitä, että millaisia ihmisiä te oikein tunnette? Minulla on laaja sukulais-, tuttava- ja ystäväpiiri eikä ikinä ole kukaan kysellyt meidän lisääntymisestä. Eikä muidenkaan. Jokainen on saanut olla rauhassa lapseton, yksilapsinen tai viisilapsinen. Ilmeisesti mulla on todella hyvä tuuri läheisteni kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mistä noin hienovaraisia tuttavapiirejä löytyy? :D

      Poista
  10. sinua on koeteltu oikein urakalla. olet vahva ja fiksu nainen. ja niin positiivinen :)

    meilläkin on yksi lapsi , poika 2.v
    ei mennyt kauaa kun alkoi vihjailut /utelut yms... paras tehkää tyttö että saan ostaa mekkoja... tokaisin siihen että laitanpa tytön anttilasta tilukseen. voi elämä! ihan kuin sitä nyt voisi päättää että nytpä teemme tyttö lapsen. siksi en itse utele koska tiedän miten vaikeaa joillakin pareilla on ollut ja jotkut nyt vaan ei halua lapsia. se on jokaisen parin oma asia ja se on niin yksityinen sekä herkkä,..
    meidän perheessä poikamme on ensimmäinen lapsenlapsi kummankin vanhemmille , joten sen ymmärrän jos he kysyvät mutta inhoan painostavaa ja jatkuvasti inttämällä esitettyjä kyselyitä joita välillä kuulee...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidänkin mimmi on ensimmäinen molemmille isovanhemmille. Onneksi meillä molemmilla on sisaruksia jotka voivat sitten ns hoitaa oman osuutensa mummoteltavien pusaamisessa. :D

      Poista
  11. Aika pian esikoisen jälkeen ne ensimmäiset utelut tuli. "Kyllähän se poikakin pitää saada", kaveria ensimmäiselle jne. Alkuun harmittelin ja kiertelin, kun varmuutta toisen saamisesta ei annettu (enkä toisaalta heti uskaltanut sellaista ajatellakaan) ja kun toisen mahdollisuutta lääkäri lupaili, kehotti hän kuitenkin pitämään väliä ainakin pari vuotta. Aika pian aloin kertomaan suoraan utelijoille, että ei ainakaan vielä. Nyt kun lapsia on kaksi, edelleen välillä kuulee kyselyjä, eikö se poika pitäisi kuitenkin saada. Synnäriltä lähtiessäkin toisen aikana toivoteltiin vielä tervetulleiksi, vaikka tämä hoitaja ei tainnut olla kovin perehtynyt minun tilanteeseen... Utelijat hiljenee yleensä pian, kun sanoo, ettei useampaan ole lääkäri antanut lupaa. Se on uskomatonta, miten lapsiluku (tai niiden sukupuoli!) tuntuu olevan vapaata riistaa kysellä. Paljon henkilökohtaisemmaksi asia ei voi mennä.
    - annelainen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä "pitää nyt saada yksi _eri sukupuoli kuin edelliset_" jutut miuta sieppaa ehkä eniten. Ihan kuin se perheen kolmas poika olisi jotenkin epätoivottu verrattuna siihen tyttölapseen. Ja vielä enemmän jos ajattelee että ehkä se tyttö todellakin olisi ollut hartaasti toivottu, ulkopuolisen voivottelu ei ainakaan asiaa helpota..

      Poista
  12. Tekisi mieli halata. Tiedän nuo tunteet. Itselläni on yksi biologinen lapsi. Se tärkein maailmassa, silmäteräni. Raskaus oli helppo, synnytyskin. Mutta ensimmäiset vuodet. Ne jätti ikuiset arvet. Päivääkään en ole ajatellut lisääntyväni enää. En silti sulje kaikkia ovia, 15 vuotta aikaa, terveyttäkin riittämiin. Aikaa miettiä ja pohtia..

    Toinen lapseni on sijaislapsi. Toisenlainen äitiys, toisenlaiset tunteet, toisenlainen maailmansa. Uskomatonta ja erilaista. Näitä pieniä ihmisiä haluaisin lisää, mahdollisesti. Tulevaisuudessa. Lapsikuume on ilmoilla, tuskin sammuukaan.

    En pidä uteluista. Enkä utele. Mielestäni on jokaisen oma asia miten perheensä koostaa. Lähes poikkeuksetta kolahtaa jollekin, jos näin henkilökohtaiseen asiaan menee sorkkimaan.

    -Pappadiippa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapsikuume on miusta helpompi ymmärtää kuin vauvakuume. Että haluaa vielä yhden lapsen, yhden ihmistaimen, versus vauvakuume kun se halu kohdistuu kasvuvaiheeseen joka kestää silmänräpäyksen. :)

      Ei näissä asioissa tarvitse olla jyrkkä kannassaan. Varmaan toisessa elämäntilanteessa antaisin itsekin asian olla ja odottaisin kiltisti sen reilun kymmenen vuotta mitä lisääntymisikää on jäljellä ja tekisin päätöksiä vasta joskus paljon myöhemmin.

      Poista
  13. Minä olen yksi niistä, jotka tekee utelusta ja jankuttamisesta ainakin todennäköisempää. Eli ihminen, joka oli aina ihan täysin satavarma, että lapsia tulee vain yksi, jos sitäkään. Ja sitten "tekee" toisen.

    Ihan sama kuinka varma sitä oli kannastaan, niin pian esikoisen syntymän jälkeen kuitenkin ajatus toiseen lapseen tuntuikin yhtäkkiä hyvältä ja kun esikoinen oli 1v 3kk päätimme alkaa yrittämään seuraavasta kierrosta, mutta malttamattomina yritimmekin ja raskauduimme heti.

    Yllättäen tästäkin on saanut kuulla ummet ja lammet. "No mitenkäs nyt näin, eihän teille pitänyt tulla kuin yksi?" Vink vink ja ehhehe. Näemmä on lapsiasia miten hyvänsä, niin kyselyltä, utelulta ja arvostelulta ei voi välttyä - ellei sitten tosiaan koko lähipiiri ole niin fiksuja, että pitävät suunsa kiinni :D Niin itse teen poikkeuksetta, vaikka poikkeuksetta myös kaikkien muiden lapsitilanteita tulee pohdittuan itse omassa mielessään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta. Ihan kuin naisella ei olisi oikeutta muuttaa mieltään. ;) Mie olin ennen ensimmäistä lasta varma että mie olen monen lapsen äiti, ja muutin mieleni toiseen suuntaan..

      Poista
  14. Minä taas olen vapaaehtoisesti lapseton hyvän matkaa yli kolmekymppinen nainen. Epäselvyyksien välttämiseksi sanottakoon, etten mitenkään lapsia inhoa, päinvastoin. En vaan koe sitä lapsiperhe-elämää omakseni. Minulla ei ole mitään käsitystä mitä on vauvakuume, ei ole täällä näkynyt :)

    Nuorempana sain usein kommentteja siitä, kuinka se mieli vielä muuttuu. Kuinka on jotenkin epänormaalia ettei nainen halua lasta. Erosin hiljattain pitkästä suhteesta, yhdessäolomme aikana kuulin useita kertoja ihmisten juoruavan "varmana faktana" sitä, kuinka minä raukka en saa lasta koska mies ei halua. Koska eihän se nyt vaan voi olla mahdollista että nainen itsekään ei lasta halua...

    Nyt kun ikää on enemmän, kuulen usein kommenttia siitä, kuinka itsekäs ihminen olen, kun haluan elää ilman lapsia. Omasta mielestäni olisi itsekkäämpää tehdä se lapsi ympäristön "pakottamana", jos kerran lasta ei halua. Yksi työkaverini möyhyää vähintään kerran päivässä kuinka lapsettomat naiset ovat kaikki... (tähän voi lisätä lähes minkä tahansa epämiellyttävän luonteenpiirteen/vajavaisuuden). Alkuun tämä lähinnä huvitti, nyt vain v*tuttaa. Voin vain kuvitella kuinka paljon tällaiset kommentit satuttavat jos kuulolle sattuu joku, joka lasta haluaa ja on ehkä pitkään yrittänytkin, eikä vain onnistu. Jaksaa ihmetyttää miksi ihmisiä niin kovasti kiinnostaa mitä joku toinen elämällään tekee. Ja miksi lapseton nainen on joidenkin mielestä täysin epäonnistunut niin naisena kuin ihmisenä yleensäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, en uskalla edes miettiä kaikkia niitä tilanteita mitä tulisi jos ihan suoraan ilmottaisi ettei halua edes sitä yhtä lasta. Mutta oikeasti se on miusta tosiviisautta että uskaltaa sanoa ettei ole mun juttu, en halua, ja pysyy siinä eikä taivu vain koska kuuluisi. Elämään mahtuu saavutuksia ja tavoitteita ja huikeita hetkiä varmasti ilman lapsiakin, myös meille naisille ;)

      Pakko kyllä kysyä, ihan uteliaisuudesta, miten päätyy miun blogiin lukemaan jos lapsiperhejutut ei kolahda millään tasolla? :D

      Poista
  15. No en sentään allerginen ole lapsiperhejutuille :D Lapsiperheitä on toki lähipiirissä, ja heidän kanssaan tulee oltua tekemisissä siinä kuin lapsettomienkin ystävien. En pistä edes pahakseni olla lapsenvahtina silloin tällöin, eli mikään lapsia syövä mörkö en ole vaikka en omaa lasta haluakaan. Kivojahan nuo on, mutta itselle sopii tuo lasten seura parhaiten sillälailla pieninä annoksina :)

    Blogiasi olen seurannut alusta lähtien (olen vaan turkasen huono kommentoimaan), en itse asiassa edes muista miten blogin alun alkaen löysin. Itselleni ei niinkään blogin aihepiiri ole se olennaisin asia, vaan miten bloggaajan kirjoitustyyli iskee. Sinun tyylistäsi siis arvatenkin pidän, kun näin pitkään olen mukana roikkunut :) Ja no, ehkä en ihan mistä tahansa aiheesta jaksaisi lukea, että kai silläkin hieman merkitystä on. Mutta seuraan noin ylipäätään keskenään hyvinkin erilaisia blogeja, ja paljon sellaisia jotka ovat sisällöltään varsin kaukana omasta elämästäni. Ehkä se on sitä uteliaisuutta, päästä kurkkimaan täysin toisenlaista arkea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapsia syövä mörkö. :D Lähinnä mietin siis mitä blogi antaa, jos omia lapsia ei ole eikä halua, ja täällä jutut pyörii aika lailla lapsen ympärillä. Uteliaisuus kelpaa hyvin syyksi! :DD

      Poista
  16. Minusta on ihanaa, kun kirjoitit tästä näin avoimesti. Kun joskus aiemmin sivusit aihetta, jäin miettimään, joudutko kaiken muun lisäksi kantamaan sisälläsi vielä sekundäärisen lapsettomuudenkin tuskaa. Onneksi niin ei ole. Jos ette halua enempää lapsia, eikä raskautumista suositella, niin sehän on toimiva yhtälö!
    Kiitos, kun kuvasit siirtymän monen lapsen toivomisesta yhden lapsen perhe -unelmaan niin tarkasti. Pystyn ajatuksen tasolla ymmärtämään sinua hyvin siitä huolimatta, että itselläni ensimmäisen lapsen syntymää seurasi välittömästi palava halu saada toinenkin lapsi. Oli raskasta, kun se halu ei toteutunut yhtä nopeasti, kuin olisin toivonut.

    On aika uuvuttavaa joutua perustelemaan omia valintojaan kerta toisensa jälkeen. Toivon mukaan sterilisaatio tyydyttää vastauksena ihmisten uteliaisuudenhalun.

    -Kukka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta jokainen lapsi ansaitsisi tulla tähän maailmaan siksi että vanhemmat palavasti tahtovat, oli sitten ensimmäinen, toinen tai kymmenes. <3

      Poista
  17. Täällä myös yksi vapaaehtoisesti lapseton (joka kuitenkin lukee lapsiperheblogia.. :D)

    Välillä tuntuu siltä, että itse pääsen utelujen suhteen vähemmällä kuin ne kaverini, joilla on yksi lapsi. Toki siinä vaiheessa kun oltiin jokunen vuosi oltu mieheni kanssa yhdessä, tuli niitä uteluja ihan riittävästi, mutta ehkä nyt kun on aikaa kulunut, ei kukaan kehtaa enää ihmetellä. Ehkäpä ajattelevat, että olemme lapsettomia vastoin tahtoamme, eivätkä kiusaa kyselemällä. Yksilapsisten kohdalla eivär eivät varmaan ajattele, että voihan siinäkin olla kyseessä vastentahtoinen sekundäärinen lapsettomuus, ja voisi yhtä fiksusti jättää kyselemättä! Tuntuu kyllä myös vähän vaikealta ymmärtää, miksi jonkun mielestä yksilapsisuus ei olisi ok? Mulla on suvussa suurin osa perheistä sellaisia, joissa on yksi lapsi, ja kaikki on kuitenkin kasvaneet fiksuiksi aikuisiksi vailla mitään sisaruksettomuustraumoja :D

    Tsemppiä utelijoiden kanssa, ja mitä blogistasi voi päätellä niin sulla on kyllä niin ihana lapsi, että se vastaa vaikka viittä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten miusta tuntuu että tänne kommentoivissa lasten mummot ja lapsettomat on aika isossa osassa? :D

      Meidän suvussa on aika perus että perheessä on kolme lasta. Nelilapsisiakin on. Itsekin olen kasvanut nelilapsiessa perheessä, joten miun(kin) näkökulmasta yksilapsisuus on poikkeus. :D Olishan se hauskaa perustella tätä vaikka ekoratkaisuna, mutta ihan on muut syyt.

      Ja tuosta olet ihan oikeassa. Tirppa vastaa vaikka viittä. <3

      Poista
  18. Itselläni oli aina toiveissa kolme lasta, ja tunnen olevani kyllä äärettömän siunattu saatuani mitä halusin. Ja vielä vähän ekstraakin.

    Kolmannen pojan jälkeen kuulin tosi paljon "kai te nyt vielä tytön teette" -kommentteja. Kammottavin oli kyllä säälivään sävyyn tokaistu "voi kurja kun ttäkin nyt oli poika". Suututtaa vieläkin, vaikka kommentin kuulemisesta on yli kahdeksan vuotta.

    Kolmannen pojan jälkeen menin hakemaan sterilisaatiolähetettä. Kaksi lääkäriä kieltäytyi kirjoittamasta lähetettä nuoren ikäni takia, vaikka kolmen lapsen takia laki täyttyikin. Jälkiviisaasti tietysti onni, koska eihän minulla olisi Elviä, jos näin ei olisi käynyt. Neljäs lapsi ei kuitenkaan ollut suunniteltu juttu, vaikka tietenkin hän on aivan yhtä tärkeä ja rakas kuin nuo "tekemällä tehdytkin".

    Kyllä minä ainakin voin myöntää ajatelleeni monestikin, kun kaikki kolme poikaa olivat pieniä, että olisi ollut suurta viisautta jättää lapsiluku yhteen. Umpiväsynyt kolmen pikkulapsen äiti ei varmasti ollut yhtä hyvä vanhempi, kuin olisi ollut yhdelle. Tai mistä sitä tietää.

    Summa summarum: ei kenenkään tule arvosteleman toisten elämää, päätöksiä tai kohtaloa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon, että aika harvassa ovat ne vanhemmat jotka katuvat tehtyjä tai saatuja lapsia. Jopa ne iloiset yllätykset ovat syntyessään jo kovasti toivottuja ja rakastettuja. Harvan naisen on tänä päivänä pakko ei-haluttua lasta synnyttää.

      Laitanpa pienet kiitokset jääräpäisille lääkäreille, ilman pientä yllätystytärtäsi mekään emme tuntisi. ;)

      Poista
  19. Mä oon ihan tyrmistynyt, miten tahdittomia ihmiset osaa tarinoittenne perusteella olla! Meillä on yksi lapsi, ja ainoastaan jotkut meidän läheisistämme on hyväntahtoisesti kysyneet, joko on vauvakuumetta tai aiotaank tehdä toista lasta. Ja kun vastataan, ettei ehkä haluta toista lasta ollenkaan, asia on ok ja jatketaan muita juttuja.

    Mäkään en haluaisi kokea raskautta, synnytystä tai vauvan kanssa valvomisia enää uudestaan. Oon kokoajan oottanut, että tyttäremme kasvaisi nopeasti, ja onkin ihanaa miten helpommaksi asiat muuttuu lapsen kasvaessa. Pelkään myös, etten osaisi olla tasapuolinen äiti kahdelle, saatika useammalle lapselle. Niinkuin joku aikaisempi kommentoija sanoi, mielummin hyvä äiti yhdelle kuin huono useammalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joko siulla on todella hienovarainen lähipiiri, tai sitten siun olemus on uskottavampi kuin miun oma. ;)

      Poista
  20. Minulla on kaksi poikaa, aikuisia jo, ja toisella on kaksostyttäret. Aikanaan sain kuulla hyvinkin paljon lapsettomyyskysymyksiä, kun olimme ihan peräti viisi vuotta naimisissa ennen kuin ensimmäinen lapsi sai alkunsa. Vauva vaan ei ollut tullakseen. Kahden ison, yli nelikiloisen lapsen sektiosynnytyksen jälkeen minulle ehdotettiin sterilisaatiota. Vain siksi, että olen hyvin pienikokoinen eikä vatsanpeitteeni kestäisi kolmatta raskautta. Niin se sitten kolmikymppisenä minulle tehtiin, enkä päivääkään ole katunut. Elämäni on onnellista kahden pojan, heidän perheittensä sekä lapsentyttärieni ansiosta.

    Sinulla on upea tytär ja mies; nauti heistä täysin sydämin, olette upea perhe kolmistaankin! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miusta on aivan ihana miten saan tämän blogin kautta enemmän mummoviisautta kuin mistään muualta. <3 Elämä todellakin on onnellista myös näillä korteilla mitä meille on jaettu.

      Poista
  21. Mä en ole äiti, vielä ainakaan, mutta halusin kuitenkin kommentin kirjoittaa. Olen vasta 20-vuotias ja jo muutaman vuoden oon kuullut sitä "milloin hankit lapsia? eiks olis jo korkea aika?" yms.. Samaan aikaan mietin vaan, että mitä jos en lapsia saakkaan. Mulla on sisaruksia itsellä ja haluaisin useamman lapsen (tällä hetkellä ainakin), mutta ei tulis mieleenkään kommentoida toisten lasten "hankintaa". Ihmiset osaa olla tökeröitä. :(

    Näin muuten sut ja T:n Veturissa joskus pari kuukautta sitten. Menin kauhean hämilleni kun oot ensimmäinen bloggaaja kenet nään ihan oikeasti! Sulla on kaunis tyttö.<3

    -äm

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi jee, muistan nuo vauvakyselyt ennen kuin itselle oli tullut edes mieleen ryhtyä siihen puuhaan! Ja voin kertoa, on helmpompiakin asioita kuin saada lapsi nuorena kesken opintojen...

      Kääk. Mie aina iloisesti unohdan, että joku jossain voi meidät tunnistaa. Toivottavasti käyttäydyttiin ihmisiksi. ;)

      Poista

Kiitos kommentistasi. ♥

(Yli 2 viikkoa vanhoihin postauksiin tulevat kommentit menevät valvonnan kautta, joten ethän ihmettele, jos kommenttisi ei tule heti näkyviin)

Muuta blogissa:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...