21.11.15

Lapsiperheen PLAN B

Arjen pyörittämisessä on organisoimista.

Pitää käydä töissä, lasten pitää olla päiväkodissa. Kotona on siivousta, tiskausta, pyykinpesua. Vuodenaika vaihtuu neljä kertaa vuodessa, keli joka toinen päivä ja lapsi kasvaa kolme vaatekokoa ja kaksi kenkäkokoa vuoden aikana. Autoa/pyörää pitää muistaa huoltaa, ettei se jätä jonain tiistaiaamuna kotipihaan. Nurmikkoa pitää ajaa, parvekekukkia kastella. Laskut pitää maksaa, pitää pysyä kartalla budjetista, sähkölasku menee tililtä joka toinen kuukausi. Kaupasta tarvitsee ruokaa, maitoa, leipää, ainekset vanhempainyhdistyksen mokkapalatalkoisiin, postimerkkejä ja ketsuppia. Ulko-ovella puolison kanssa läpsystä vaihto. Imurista on pölypussit loppu. Kissanhiekkalaatikkokin tarvitsee taas tyhjentää, kirjastonkirjojen palautuspäivä on huomenna. Lakanat on vaihdettu viimeksi kolme viikkoa sitten, olisi taas aika. Ikkunat voisi pestä edes kerran vuoteen, pitäiskö laittaa jouluverhot? Makaronilaatikkoa, satujumppa ja pikkukakkonen, lauantaina saunavuoro...

STOP.

Ihan oikeasti. Hetkeksi seis. Jatkoitko listaa niillä omilla pakollisilla elämän sujuvuuden takaavilla hommilla? Karkasiko ajatus jo seuraaviin välikausikenkiin ja vaatehuoneen siivoukseen? Lopeta pieneksi hetkeksi.

Onko teidän perheellä varasuunnitelmaa? Jos syystä tai toisesta et voi huseerata ja järjestää ja organisoida MITÄÄN vaikkapa seuraavaan kolmeen kuukauteen, mitä tapahtuu?

Meidän perheellä oli varasuunnitelma ja toimiva tukiverkko. Se toki oli ajateltu lähinnä siltä varalta että katkaisen jalkani pyörällä kaatuessa, mutta meillä oli suunnitelma. Meiltä vei varttitunnin Meilahden heräämön sängyn laidalla saada elämä takaisin raiteille, kun kaikelta tippui pohja syöpädiagnoosin myötä. Vaikka pidin ennen kaikkia naruja omissa käsissäni (osa-aika avoliitossa se tasa-arvoinen vanhemmuus ja kotitöiden tasajakokin on vähän niin ja näin), olin varautunut siihen etten joku päivä olisikaan pyörittämässä kaikkea.



Tässä pieni lista jonka avulla saada teidän varasuunnitelma alulle:

1. Onko raha-jutut vain yhden ihmisen vastuulla? 
Kuka tietää minkä verran rahaa tulee kuussa, mitä laskuja on tulossa ja paljonko on säästössä? Missä yhtiössä meillä on vakuutukset ja mitä vakuutuksia? Tehkää yhteenveto paperille, edes summittainen. Pitäkää toinen kartalla myös omista henkilökohtaisista raha-asioistanne, miettikää miten pärjäisitte yhden ihmisen tuloilla.

2. Mitä meillä kotona tehdään, miten hommat toimivat?
Jos toinen vanhemmista on poissa pelistä, jatkuuko arki vai yskiikö pahasti? Kotitöitä on tietysti kiva jakaa sen mukaan mikä kenestäkin on mukavaa tai kuka osaa paremmin, mutta entäs jos puuttuu se henkilö joka teillä on pessyt pyykit viimeiset viisi vuotta, tai se joka aina vaihtaa autoon renkaat ja avaa tukkeutuneen suihkun viemärin? Tietävätkö molemmat minkä kokoisia vaatteita lapset käyttävät, moneltako on luisteluharkat tiistaisin?

3. Onko lapsen koulun/päiväkodin suuntaan keskusteluyhteys auki?
Lapselle tekee hyvää, että elämässä on jotain vakaata, ja kun kaikki muu heittää häränpyllyä, ja päiväkoti rutiineineen tuo turvaa. Koululla tai päiväkodissa voidaan tukea lasta päivän aikana ihan toisella tapaa, kun vaikeuksistakin voi puhua avoimesti. Vasu-keskustelu tai vanhempainvartti kerran vuoteen ei paljoa lämmitä.

4. Onko meillä tukiverkkoa? 
Kummit, mummit, papat, ystävät, kaverit, tutut, tarhakavereiden äidit ja naapurit. Yksin ei kannata yrittää perheenäkään pärjätä, hädässä ystävä tunnetaan. 

5. Entäs jos käy tosi huonosti?
Tätä on inhottavaa edes ajatella, mutta ajatelkaa silti. Oletteko puhuneet tulevaisuudesta, ihan tosissaan, toiveistanne ja haaveistanne, peloistakin? Entä jos puolisosi joutuu tekemään sen vaikeimman päätöksen, tietääkö hän mitä sinä haluaisit? Entä jos ei anneta aikaa enää kertoa mitään?


Itsestäänselviltähän nämä listan kohdat varmaan vaikuttavat, mutta jos tuntuu siltä että kaikki on reilassa, ja se oma puolisokin (tai muu vara-aikuinen) on samaa mieltä, niin hyvä vain!


Olen sanonut ennenkin, että tämä vuosi, syöpädiagnoosi, pitkät sairaalajaksot kaukana kotoa, kaikki, olisi ollut sata kertaa hirveämpää ilman toimivaa suunnitelmaa ja kantavaa tukiverkkoa. 

Mokiakin tehtiin, lähinnä minä koska kuvittelin olevani ainut joka joutuu esimerkiksi meidän rahajuttujamme käsittelemään. Oli työn ja tuskan takana rämpiä parin kuukauden sairaalajakson jäljiltä rästiin jääneitä vuokria ja avaamatta jääneitä laskuja, sairaalan sosiaalityöntekijä sentään auttoi kaikissa sairaspäivärahaa yms koskevissa asioissa. Olin päättänyt säästää, ja jättänyt meille vain pakolliset vakuutukset, sairaskuluvakuutuksen perään haikailen edelleen, kun sairastumisesta tulleet kulut lasketaan tonneissa. Henkivakuutuksen jätin vain koska sitä ei saanut lapsivakuutuksesta irralleen, ja olin monesti onnellinen että jätin. Pikkujuttuja en edes laske, vaatehuoneessa on säkillinen miehen pilalle pesemiä vaatteita, mutta pääasia on että ipanalla oli enimmäkseen oikean kokoista ja puhdasta vaatetta yllä.
Ilman minun ihanan ja sitkeän äitini järjestelykykyjä mies olisi joutunut luopumaa koulustaan ja lapsi olisi jäänyt paitsi paljosta.


Meillä oli suunnitelma, ja on suunnitelma, ja selvitään. 
Onko teillä?

6 kommenttia:

  1. Eikö valtion tai työnantajan sairausvakuutus korvaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valtion sairausvakuutus on kattanut sen noin 200 000 euroa jonka hoitoni maksaisi jos maksaisin itse kaikki siitä koituvat kulut, omavastuuosuuteni on kaikkineen pari tuhatta euroa. Lisäksi valtion sairausvakuutus maksaa minulle sairaspäivärahaa kompensoimaan tulonmenetyksiä. En ole kiittämätön, on ihana asua Suomessa. <3

      Poista
    2. Ja työnantaja korvasi minulle kuukauden palkan vaikka makasin sairaalassa enkä leiponut pitkoja.

      Vakuutus sen sijaan korvaisi aivan kaikki kulut, myös ne lukuisat omavastuut (matkustusomavastuu, sairaalamaksujen omavastuut ja omavastuukaton jälkeiset osastopäivämaksut, lääkekulut jne).

      Poista
  2. Ihan todella hyvä ja tärkeä postaus! Pitääkin ottaa itsekin asia taas agendalle. Kun 22-vuotiaana yllättäen sairastuin ja muutamia kuukausia elettiin sairaalakierteessä, jonka aikana oli epäselvää, sokeutuisinko, nämä asiat tulivat yllättävän ajankohtaisiksi. Olin yksinasuva opiskelija, jolla oli (ja on...) raha- ja muut asiat tiukasti omissa näpeissään. Minun "onnekseni" koitui, että ensimmäinen kontaktini lääkäriin oli toiselle puolella Suomea, joten ensimmäisten kuukausien kulut menivät kokonaisuudessaan matkavakuutukseen. Taloudellisesti selvisin nipin napin, mutta vasta jälkikäteen ymmärsin äitini käyttäneen kesälomansa ja ottaneen viikon palkatonta vapaata silloin syystalvella minua hoitaakseen. Onneksi oli skarpit vanhemmat, jotka jeesasivat vakuutuspapereiden ja muiden kanssa. Yksin pärjäämisen myytti on Suomessa vahva, mutta ihan täyttä utopiaa itse kullekin sitten, jos omalle kohdalle rysähtää jotain isompaa.

    VastaaPoista
  3. Toisaalta sairauskuluvakuutuksen kulut (laskin juuri itselleni oliisi n, 1000 €/vuosi) säästää, jos vakuutusta ei ole ja muutamassa vuodessa on sievoinen summa säästössä käytettäväksi hätätilanteessa. Koskaan ei tietysti tiedä, milloin sitä sairastuu ja rahoille tulisi tarvetta. Tai paljonko hoito tulee maksamaan.

    VastaaPoista
  4. Todella hyvä postaus, Plan B on todellakin hyvä aina olla. Ylläolevalle Anonyymille vinkkaisin nykyisistä sairauskulu/säästövakuutuksista jotka maksavat vajaa 300e/vuosi ja kerryttävät sairaskuluvakuutusta ja jos koskaan ei ko. sairaskuluvakuutusta tarvitse sieltä saa xx summan ulos kun täyttää 65 vuotta, itse sellaisen otin vastikään. (Pumpulitta, joka ei ole kirjautunut google tililleen kommentoidakseen)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. ♥

(Yli 2 viikkoa vanhoihin postauksiin tulevat kommentit menevät valvonnan kautta, joten ethän ihmettele, jos kommenttisi ei tule heti näkyviin)

Muuta blogissa:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...