30.4.15

Paluu kasvomaalien pariin

Tänään nappasimme aamun naamiaisasua varten kaapin perälle pölyttyneet kasvovärit esille, ja iltapäivällä molempia jo houkutti päästä maalaamaan kasvoja muuten vain. 

Ennen Tirpan syntymää tein paljonkin töitä lasten ja nuorten kanssa. Joskus oli sitten kasvomaalauskeikkoja syntymäpäivillä ja lastentapahtumissa, ja nautin pienten jännittyneiden ja siveltimen alla kutisevien lasten maalaamisesta. Silloin tosin värejä oli puolet enemmän, siveltimiä enemmän kuin yksi paksu, ja harjoituksesta vakaa käsi. Päätin kuitenkin etten anna sytostaattitärinän nyt estää hauskanpitoa, ja ilman valkoista (ja ihania efektivärejä) tulisi kotioloissa toimeen.


Jatkoimme aamun ötökkäteemalla, ja maalailin tyylitellyn perhosen ipanan kulmille ja poskille. 

Kädet vapisivat kuin parkinsonmummolla ja tuntui, että sai aikaiseksi vain suttua. Symmetrisyyttä ei tarvitse edes mainita. Mutta ei tämä lopputulos nyt niin hirvittävän huono ole. 


Sen verran nautimme molemmat maalailusta, että voisin päivittää palettiini ainakin sen valkoisen värin ja ostaa taas uudet ohuet siveltimet. Ipana haluaa nimittäin seuraavaksi yksisarvismaalauksen, tiikerinaaman, kukkia ja jääkuningattaren kruunun.. ja minä mielelläni toteutan.


Hölmölle ja turhanpäiväisellekin on nyt aikaa.

Vappukimalainen (eli pitkäikäisin naamiaisasu ikinä!)

Meillä on kotona iso laatikollinen roolivaatteita vapaassa leikissä. Useimpina päivinä ipana kipaisee päiväkodista tullessaan huoneeseemme ja vaihtaa arkivaatteensa ihan uuteen Tirppaan. Legoleikeissäkin kun on eroa, onko leikkimässä noita, prinsessa, discodiiva vai tiikeri! 

Tänään on lupa vapun kunniaksi pukeutua päiväkotiinkin juuri sellaisiin vaatteisiin kuin haluaa, ja odotin tyttäreni valitsevan jonkun lukuisista prinsessamekoistaan, kun kerrankin saa. Lukemattomina aamuina olen saanut perustella miksi paljetein koristeltu tyllimekko ja taikasauva eivät ole sopivat päiväkotiasuksi, tai tähkäpäämekko, tai elsamekko, tai edes noidan kimallusmekko. 

Tänään hän halusi olla kimalainen. Asulaatikon pohjalla oli pieni mytty, naamiaisasu vuodelta 2012, Tirppa on pitänyt sitä ollessaan vuoden vanha ensimmäisissä vappujuhlissaan. Pahoittelin, ettei se enää taitaisi mahtua. Neiti ei kuitenkaan kuunnellut perustelujani, vaan sipaisi asun päälleen ja sanoi, että hyvin sopii.



Ja niinhän se sopiikin. Avasin puvun lahkeiden kuminauhoihin tekemäni solmut, eikä se sen jälkeen edes kiristänyt mistään. Kolme vuotta sitten puku oli nilkkapituinen, nyt hädin tuskin shortsimittaa, mutta yhtä herttainen edelleen.



Muistan manailleeni, että olen ihan älytön, kun tuhlaan pienistä ruokarahoistamme rahaa ampiaisasuun jota käytetään kerran, eikä tyttö edes muista tapahtuneesta mitään. Mutta ostin kuitenkin. Ehkä olisin ollut paremmin mielin, jos olisin tiennyt asun kestävän leikkiä ja mahtuvan päälle vuosia.



Aamulla pyöräytin askartelulaatikostani pikapikaa vähän kasvomaaleja, piipunrasseja ja huovutusvillaa parantamaan asua entisestään.

Kuvatodiste siitä kun lapsi leikkasi itse itselleen otsatukan. Lapsuuden etappi sekin.

Mimmu kävi hakemassa työmatkallaan neidin päiväkotiin, ja kovin iloisesti suristen lapsi katosi rappukäytävään. 


Ja koska ette usko kuitenkaan:



Mitä teidän vappuunne kuuluu?
Onko täällä blogin puolella enää ketään?
Vieläkö meidän jutut kiinnostaa?


Muuta blogissa:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...