25.1.16

Merenneitosynttärit viisivuotiaalle












 

Vähän meinasi näyttää heikolta juhlavalmistelujen suhteen, kun suunnitellulle juhlaviikolle tuli paljon suunnittelemattomia haasteita. Sain kuitenkin tuon merenneitoasun valmiiksi, ja vähän rimaa alentamalla juhlistakin tuli teeman mukaiset.

Tarjolla oli herkkunaposteltavia aarrearkussa, merivesiboolia, simpukkakakkua, Pieni Merenneito täytekakku, Mimmun tekemiä mokkapaloja, kaupan karjalanpiirakoita munavoilla ja tekemiäni pikkupitsoja. Neiti suunnitteli taas tarjottavansa itse, minun hommakseni jäi toppuutella villeimpiä visioita ja toimia toteuttajana.

Koristeet kaivelin taas omista ja ystävän varastoista. Mariskoolit ja kilisevä helmiverho ovat ystäväni meille lainaamia, muut ovat meillä muussa somistekäytössä. Verhoja ja kankaita hyödyntämällä sai jo paljon näköä, ja simpukat ovat kesän Englannin reissulla kerättyjä. Kukat tulivat lahjaksi. Sinistä kaitaliinaa ostin rullan, ja servetit hankin varta vasten, muuten pärjättiin ostamatta (kertakäyttöistä) teematavaraa.

Ariel tuossa viimeisessä kuvassa on likan syntymäpäivälahja, jonka sai avata jo varsinaisena päivänä. Juhlissa se oli siis jo leikityn näköinenkin..


Kiitos kaikille vieraille, 
teitte päivästä juhlan.

14 kommenttia:

  1. olipa ihanat juhlat!! Onnea isolle tytölle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Teillä oli myös valloittavat palomiespippalot, en vain saa mobiilisti kommentoitua kun reissussa luin!

      Poista
  2. Tosi hienot teemajuhlat sait järkättyä, uskon että tyttö on ollut noista ikionnellinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olihan tuo, onnellinen ja rättipuhkipoikki illalla, meillä kun kävi vieraita klo 10-19 välillä kolmisenkymmentä... <3

      Poista
  3. Minun silmiin näyttää tosi hienoilta juhlilta kaikkine teemaan sopivine juttuineen! hanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla. <3 Toki kuviin on napsittu ne koristelut, muutenhan koti oli ihan siinä omassa asussaan.

      Poista
  4. Missähän kohdassa sitä rimaa on alennettu; minusta kaikki näyttää täydelliseltä! Paljon onnea Tirpalle ja vanhemmille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alennettiin rimaa sen verran, että kakku oli viimetipassa väännetty ja siivous jätettiin rankasti puolitiehen. :D Eikä vieraat tiettykää huomaa että jotain puuttuu, kun ne ei näe mun pään sisällä olevia hienoja merellisiä suolaisia tarjottavia jotka korvautui karjalanpiirakoilla..

      Poista
  5. Minäkin katsoin ihmeissäni mitä muuta vielä olisi pitänyt olla. ;) Minä en saisi mitään noin hienoa aikaiseksi. :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äh, mie kun toivoin että tämä olisi sellainen "näin pienillä jutuilla teemasynttärit" siis täysin mahdollisten kekkereiden postaus. Ei mitään nettikaupoista tilattuja krumeluureja tai vaivalla metsästettyjä merenneitokuvioisia kertakäyttöastioita.

      Poista
  6. Muistan vielä teidän viime vuotisetkin synttärit, kun ihailin sitäkin postausta silloin! Ihanaa kun joku jaksaa panostaa :D Meidän pirskeiden teemat ei ainakaan ole noin ihanan luovasti toteutettuja tai pitkälle mietittyjä! Tosi hienon näköistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensi vuonna nostetaan vaikeustasoa, kun kuusivuotias saa ekat kaverisynttärit. Ja jos pysyttelee siinä "niin monta vierasta kuin ikävuosia" säännössä niin täällä juoksisi seitsemän alle kouluikäistä sokerihumalassa. Huisin hauskaa! :D

      Poista
    2. Huhhuh :D Mie niin konsultoin siuta sitten kun meen joskus naimisiin :D Tarviin tota luovuutta :D

      Poista
  7. Tosi hienot synttärit olet järjestänyt. :) meillä esikoinen täyttää huhtikuussa seittemän vuotta, kivoja vinkkejä sain täältä juhlien järjestämiseen :) kiitos! Mukavaa sunnuntaita. <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. ♥

(Yli 2 viikkoa vanhoihin postauksiin tulevat kommentit menevät valvonnan kautta, joten ethän ihmettele, jos kommenttisi ei tule heti näkyviin)

Muuta blogissa:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...