29.6.16

Koivukaaren kuningatar ja valtaistuin

On ystäviä, jotka tulevat elämäämme vähän varkain ja vahingossa, ja kasvavat sydämelle. Etsin Tirpalle viime kesänä paikkaa jossa ratsastella rauhassa ja kiireettä, ja päädyin Koivukaareen. Vähänpä tiesin, että Koivukaaren emäntänä huseeraa Sanna, joka oli seurannut blogiani tietämättä, että asumme toisistamme vain muutaman kilometrin päässä, emmepä tienneet sitäkään, että lapsemme olivat samassa päiväkodissa, tai sitä miten samanlaisessa elämäntilanteessa olemme.

Eräällä ratsastustuntireissulla jäimme lukkojen taakse ulos,  ja yllytyshulluna (ja kahvijanoisena..) kiipesin tikapuilla avoimesta parvekkeenovesta sisään. Ilman tuota useamman sattumuksen sarjaa Sanna ei olisi esitellyt minulle karussa kunnossa olevaa kuningatartuoliaan. (Ennen-kuva linkin takana!)


Päähänpistona lupasin toteuttaa Sannan vision tuolista, sillä ehdolla ja ennakkotiedolla, että olen täysi amatööri, enkä siis osaisi entisöidä mitään, ainoastaan tuunata.

Olen siis parin viime kuukauden aikana viettänyt maanantaini hevostilalla, ratsastaen, tuolia kunnostaen, kahvia hörppien ja suupielet korvissa. Olemme höpöttäneet aivan kaikesta, ja olen ihan totaallisen ihastunut tilan hevosiin, aikuisiin, lapsiin ja lainalapsiin. Tirppakin on saanut kiireetöntä laatuaikaa ystävänsä kanssa, päässyt hevospelostaan täysin ja nauttinut kirmailusta tallipihalla.

Kotiin päästyäni aivan joka ikistä lihasta on kolottanut, hiuksissa on ollut olkia ja mustelmista riittäisi naapureillekin. En vaihtaisi silti hetkeäkään, tämä on piristänyt meidän neljän seinän sisällä pyörivää arkeamme hirveän paljon!

antique chair diy b&w remake



Minulla ei ollut nuorempana tyttökavereita. Jotenkin ajattelin, etten ole sellaista tyyppiä ollenkaan. Nyt katselen ympärilleni, ja minulla on ympärilläni näitä vahvoja, kauniita, aitoja naisia. Me nostamme toinen toisiamme pystyyn, kehumme ja kannustamme, ja puimme yhdessä vastoinkäymisemme. En ollut tyttökaverityyppiä, mutta tälläisten naisten ystävyys on kultaa.

Tästä tuolista tuli vähän tälläinen. Kaunis kyllä, mutta kaukana virheettömästä. Katson sitä silti saavutuksena, pienenä ystävyystarinana. Yhden unelma, toisen lupaus. Kondiittorin verhoilema ja maalaama, ravihevosenhoitajan kengitysvasaralla viimeistelemä. Monta kaunista kesäpäivää, vähintään yhtä monta turhautunutta ärräpäätä ja naurunremakkaa. 


Minusta on ihana saada jotain käsin tehtyä valmiiksi, kun tiedän sen pääsevän käyttöön. Tuntuu, että kaikki ne lämpimät ajatukset joiden voimalla tätäkin tein, jäävät elämään. Seuraavat vuodet meidän välillämme on likemmäs tuhatta kuin kymmentä kilometriä, mutta ystävyys, muistot ja tuoli säilyvät.

3 kommenttia:

  1. Tässä meinaa liikutuksen kyynel tulla <3 Kiitos Camilla, tää oli niin huippujuttu kaikenkaikkiaan :) Jokapäivä kun istun tuohon tuoliin, talvella viltin kanssa kääriytyneenä, mä ajattelen sua lämmöllä <3 Vaikka oletkin kohta kaukana meistä. :/

    VastaaPoista
  2. Hei.
    Löysin blogisi ja luettuani sen miltei läpi haluaisin vaan sanoa, että olet aivan uskomattoman vahva. On ihmeellistä, kuinka et lannistu vaan pusket eteenpäin valtavalla voimalla. Tyttäresi on myös älyttömän kaunis, ja hänellä on aivan ihana äiti. Sinusta tulee varmasti loistava opettaja, hyvää loppukesää ja pelkkää hyvää tulevaisuuteen. <3

    VastaaPoista
  3. Mä yhdyn myös edelliseen. Sanattomaksi sun elämäntarinasi vetää. Olet äärettömän rohkea nainen ja toivon että minulla olisi edes puolet sinun sisustasi. Elämä ei aina ole seesteistä, mutta toivon jatkossa enemmän myötätuulta matkallesi.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. ♥

(Yli 2 viikkoa vanhoihin postauksiin tulevat kommentit menevät valvonnan kautta, joten ethän ihmettele, jos kommenttisi ei tule heti näkyviin)

Muuta blogissa:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...