18.9.16

Lapin jalokiviä Ametistikaivokselta

Huh! Meillä oli eilen ihan superhieno päiväretki tähän uuteen lähiympäristöön, en oikein tiedä edes mistä aloittaa!

Lapissahan olisi vaikka mitä hienoa nähtävää, mutta meillä vierailukohde pitää olla yhden päivän reissu Rovaniemeltä käsin, kohtuullisella patikoinnilla ja minä arvostan kovasti jos reissulla voi oppia jotain uutta. Tällä kertaa kaikki vaatimukset täyttävä, ja odotukset ylittänyt, paikka löytyi Lampivaaran Ametistikaivoksesta.


Rovaniemeltä ajeli reilun tunnin verran Ukko-Luoston parkkipaikalle, ja patikoitavaa jäi maltilliset 2,5 kilometriä Lampivaaran kahviolle. Kävely oli enimmäkseen ylämäkeä, mutta tasaista latupohjaa oli helppo kävellä. Pidempääkin reittiä kuulemma pääsee, jos maastossa kävely ja pitkospuut ovat enemmän teidän juttunne.
Kahviolta lunastimme liput kaivosalueelle, ja tasatunnilta pääsimme porteista vaaran laella sijaitsevalle kaivuupaikalle.


Meillä oli onni matkassa, sillä perheemme oli ainoa suomea puhuva seurue kierroksella, joten saimme oman privaattikierroksen oppaan kanssa.

Kodassa kuulimme alueen geologisesta historiasta, jääkausista ja ametistien syntyprosessista. Katselimme erilaisia kiteitä, ja kuuntelimme tarinoita siitä, minkälaisia uskomuksia ametisteihin liittyy eri puolilla maailmaa.

Olimme vaikuttuneita niin monella tapaa. Opas oli aidosti innostunut työstään, ja selitti asiat niin, että viisivuotiaskin pysyi kärryillä, mutta me aikuiset saimme hurjasti uutta tietoa, esimerkiksi alueen historiallisista vaiheista ja ihan alkuainetasolla kristallin eri värityksistä. Miljoonien vuosien historia yhdessä pienessä kivessä sai ymmärtämään, mikä geologiassa kiehtoo.

Vaaran laelta maisemia katsellessa oli helppo ymmärtää, miksi paikka on, tai on ollut pyhä.

Eniten ehkä ihmetytti ja ihastutti kuitenkin kaivosyhtiön toiminta. Se, että osakeyhtiö omistaa valtavan alueen, pohjoisen pallonpuoliskon suurimman esiintymän arvokasta jalokiveä, ja on päättänyt olla louhimatta sitä koneellisesti, ulkopuolisille, tai ylipäätään raaka-aineeksi kenellekään muulle. Että he haluavat säilyttää alueen ainutlaatuisuuden, ja tarjota tämän elämyksen mahdollisimman monelle. Käsin kuopsuttelemalla esiintymästä riittää viideksisadaksi vuodeksi, kun koneilla louhimalla se olisi tyhjä parissa vuodessa, ja omistajat varoissaan nopeasti.


Pääsimme vilkaisemaan kaivoksen alaosia, ja mielettömän kauniita ametistisuonia vaaran rinteessä. Jotenkin olin ajatellut, että paikan päällä on jotain kaiveltuja luolia tai isoja avokaivauksia, mutta nämä olivat siinä ihan pinnassa käsin kosketeltavissa ja selkeästi nähtävissä.

Täältä he kuulemma käyvät valikoimassa näteimmät kiteet, ja käyttävät niitä käsin tehtyihin ametistikoruihin.


Ehkä parasta reissussa oli kuitenkin se kaivaminen.


Jokainen sai oman pikkuisen metallikuopsuttimen ja muovisiivilän ja luvan etsiä itselleen onnenkiven. Kaivuupaikalla oli pieniä matalia kuoppia, joista ihan käsinkin kaivelemalla löytyi pieniä ja isompiakin hiekkaisia kristalleja. Valkoista vuorikristallia löytyi helposti, savukvartsiakin kuulemma olisi, mutta minä en erota mustaa kiveä toisesta. Ja pienellä etsimisellä ja tarkoilla silmillä löysi useammankin violetin ametistin.


Lopuksi pesimme löytömme sinkkisaaveissa, ja saimme löytyneistä  kivistä valita ilmaiseksi yhden löytäjän nyrkin sisään sopivan kotiin vietäväksi.  


Tirppa löysi useammankin hienon, mutta valitsi joukosta isoimman, johon oli kiinnittynyt jotain kimaltavia hippusia. Lisäksi käytimme kaivoksen kaupalla muutaman euron pienen rumpuhiotun kiven ostamiseen, ihan vain matkamuistoksi pienelle jalokivifanille. 


Itsehän en meinannut osata päättää, minkä löytämistäni kivistä haluaisin itselleni. Lisäkiviä sai toki ostaa, ja olin varsin onnellinen siitä, ettei toinen suosikeistani ollut juuri minkään arvoinen, ja sain senkin omakseni yhdellä kolikolla. 


Lopettelimme kierroksen vaaran juurella olevalle kahvilalle, söimme rauhassa tuoreita munkkeja, hörpimme kahvia ja vertailimme aarteitamme.

Takaisinpäin oli pelkkää alamäkeä, mikä sekin luettakoon reissun plussapuoliin!

5 kommenttia:

  1. Hei, huomasin, että sun blogisi on tullut kotiin; napapiirini.blogspot. Kauniita kuvia!

    VastaaPoista
  2. Mäkin oon monta kertaa naureskellut, kuinka osuva blogisi osoitteen nimi on tällä hetkellä. :)

    Kylläpä oli ihana retkikohde teillä. :)

    VastaaPoista
  3. Siiis wauuuu! :o ihan mahtavan kuuloinen paikka! Pakko lähteä joskus testaamaan :3

    VastaaPoista
  4. :D hehheh, muutkin lukijat saman huomanneet! Ajattelin että olen ihan vinksahtanut, kun mua niin huvitti tuo blogin osoitteen ja teidän nykyisen asuinpaikan yhteys. Ja kiitos tästä vinkistä! Vois Lapin reissun yhteydessä himmata tossa, lapset ois niin fiiliksissä. Kaikkea hyvää Napsuun (siis sinne Napapiirille :))!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. ♥

(Yli 2 viikkoa vanhoihin postauksiin tulevat kommentit menevät valvonnan kautta, joten ethän ihmettele, jos kommenttisi ei tule heti näkyviin)

Muuta blogissa:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...