28.2.16

Namuset saapassukat


(Ilmainen ohje Ravelryssä)

Novitan 7 Veljestä lankaa, n. 100g kumpaakin väriä.
Puikot kokoa 3,5 


Äitini on vihjaillut jo muutamaan otteeseen, että lähes kaikki neulomani sukat alkavat olla elinkaarensa päässä. Olen kuitenkin ollut saamaton, minulla on lankalaatikossa näiden lisäksi kahdet keskeneräiset sukat äitini koossa. Enkä sitten neulonut kumpiakaan niistä edes loppuun, vaan nostin puikoille vielä nämä kolmannet. Aika rivakkaan tuli neulottua, alle viikossa, tämä pitkä pari, ja harmillisesti huomasin vasta näitä kuvia lataillessani, että kärjissä on kahden rivin virhe. Sovittelin ja mittailin sukkia moneen kertaan, ja koska ne näin virheineen kaikkineen ovat täysin saman kokoiset, annan olla. Kalleimpin käsinkudottuihin mattoihinkin jätetään virheitä, jotta ne erottaa halvoista koneellisesti valmistetuista.

Rehellisesti sanottuna minua vähän jännittää pitääkö äitini näistä, hän ei normaalisti ole räväköiden väriyhdistelmien ihminen. Lankahyllyltä ostin kuitenkin juuri nämä värit äitiä ajatellen, ja karkkihyllyltä hänen suosikkimakeisiaan, samoissa väreissä. Muistelisin, että äiti kaipaili viime keväänä vesikeleillä koiralenkille kumisaappaita, joten Helsingin reissulta tarttuivat nämä nauhalliset Vikingin kumisaappaat pakettiin jatkoksi.

Oikeasti ei kyllä ole mikään juhlapäivä, mutta juhlimme tänään vähän myöhästyneesti sekä siskoni täysi-ikäistymistä ja pienimmän veljen syntymäpäivää, joten miksipä ei lahjoa äitiäkin, kun synttäreihin on enää pari viikkoa. Ja kumisaappaille saattaa Suomen talven tietäen olla käyttöä jo ennen sitä...

24.2.16

Keittiön pöydällä


Keittiö on kodin sydän, enkä voisi kuvitella keittiötä ilman isoa ruokapöytää. Meidän keittiön pöytämme ääreen mahtuu liuta kavereita ja sukulaisia oman porukan lisäksi. Tämän pöydän ääressä syödään, kahvitellaan, askarrellaan, leivotaan, luetaan, katsotaan piirettyjä, neulotaan, katsellaan ulos ikkunasta, muovaillaan, hamahelmeillään, kirjoitetaan ja paljon muuta.

Välillä huomaan, että en ole ottanut viikkoon kuvia muualta kuin pöytämme äärestä. Onneksi keittiönpöytääkin kuvaamalla tallentuu aika elämänmakuisia, arkisia ja tärkeitä hetkiä. Ponileikit lattialla, lapsen laboratorion aulan lehdestä bongaama aamupuuro jota piti kokeilla kotona, valkeita tulppaaneja kaiken sekasotkun keskellä, viikonlopun veturikakku ja yksi naistenlehti.

17.2.16

Hyvien asioiden summa



Talvi ei ole kohdellut meitä mitenkään hellästi. Tänään on kuitenkin kaunista, pienen pieni pakkanen, paljon valkeaa puuterilunta ja lämmittävää auringonpaistetta. Koska hyvät asiat tulevat aina kavereiden kanssa, Tirppa pääsi ulkoilemaan ystävänsä kanssa ja minä sain puhelun päivähoidosta, ja maaliskuusta alkaen meillä on taas päiväkotipaikka naapuritontin päiväkodissa, ja pystyn neitiä viemään sinne itse.

Olen kyllä iloinen, että T pääsee taas päiväkotiin, saa kaveriaikaa ja kodin ulkopuolista puuhaa ja iloinen siitä että minä saan taas parina päivänä viikossa muutaman tunnin lepoaikaa. Mutta samalla olo on todella haikea. Ehdimme tykästyä kovasti uuteen päiväkotiin ja sen henkilökuntaan, he ovat olleet isossa osassa siinä, että paletti on pysynyt kasassa. Onneksi heillä todellakin on sydän kultaa, ja saimme kutsun tulla käymään silloin tällöin, myös muuton jälkeen, koska he haluavat jatkossakin kuulla mitä meille kuuluu. Ehkäpä lähetämme kirjeitä sitten pohjoisista.


Seuraavat 6 kuukautta tulee olemaan haipakkaa saada kaikki palaset kohdalleen, joten äidin oma aika tulee tarpeeseen. Koulupaikan hakeminen vaatii opiskelua, muuttoa pitäisi valmistella, syöpäjutuista pitäisi selvitä, häät pitäisi suunnitella ja järjestää.. ja yllättäen vielä taidan saada mahdollisuuden ajokorttiinkin. Toki tässä sitten myös etsitään uutta kotia, pidetään peukkuja että miehen opiskelut sujuvat loppuun asti hyvin, järjestellään päivähoitopaikkaa melkein 900 kilometrin päähän ja ja ja.. huh. To do -lista on aika kauhistuttavan ja ihastuttavan pitkä.


Pitää uskoa siihen, että asiat järjestyvät kunhan tietää mitä haluaa ja avaa suunsa. Vaikka mahdottomaltahan se kuulostaa, että ihan todella kaiken tämän jälkeen minulla voisi vuoden lopussa olla ydinperhe, avioliitto, opiskelupaikka yliopistossa, ajokortti ja vielä pari isoa haavetta takataskussa.

Siihen menee vielä aikaa ja se vaatii paljon työtä, mutta onneksi on aikaa ja töitä olen tottunut tekemään ennenkin.

15.2.16

Syöpävuosi omakuvina

Ihan muutaman päivän päästä on tasan vuosi diagnoosipäivästä. Helmikuun 26. päivä 2015 on vedenjakaja, on elämä ennen ja jälkeen syöpädiagnoosin.

Joskus kuva on enemmän kuin tuhat sanaa. Monesti tämän vuoden aikana sanoja on ollut käytettävissä niukasti, mutta Instagrammiin on jaksanut ottaa kuvan, elonmerkiksi ystäville, muistoksi itselleni. Kasasin vuoden verran omakuvia tältä syöpämatkaltani kollaasiin, tästä päivästä taaksepäin, muistutukseksi itselleni, rohkaisuksi niille jotka ovat matkansa alussa.

En tiedä mitä sanoa, nytkään. Vuosi elämästäni. Ihana, kamala, ihan kamala, mutta kokonainen vuosi, kun lääkärit eivät luvanneet minulle mitään. 

Kiitos matkaseurasta.

 

6.2.16

Miten meillä syödään?

Punaista thaikanacurrya, sitruuna-basilikariisiä ja jugurttikastiketta.



Mielestäni ruoka on yksi iso osa lapsuusmuistoja. Minulla ainakin on ne omat lapsuuden suosikit, tiedättehän, kun tuli koulusta kotiin ja kotona tuoksui esimerkiksi spagetti ja jauhelihakastike, tai kana ja riisi. Toki minulla oli myös omat kestoinhokit, makkarakeitto ja maksalaatikko.

Tirpalta jos kysyisi nyt, meillä ei syödä koskaan mitään hyvää. On taas sellainen vaihe, että edes ne suosikit eivät uppoa mukisematta.
Texmex-maustettuja kanapyöryköitä, paputomaattimuhennosta, uunikasviksia ja riisiä.

Näissä kuvissa on meidän ruokiamme viikon ajalta. Ymmärrettävästi näitä on syöty useampana päivänä, ja jatkettu ja jatkojalostettu tähteitä, koska yritän välttää ruokahävikkiä kaikin tavoin.

Helpommallakin tulee tehtyä ruokia. Kyllä meidän kotona saa myös spagettia, nakkikastiketta ja kalapuikkoja. Niistä ruuista vain ei ole tullut napsittua kuvia, koska ne ovat, noh, värittömiä, hajuttomia ja miedon makuisia "syö ketsupilla" ruokia. Niillekin on aikansa ja paikkansa, yleensä jonkun väsyneen päivän päätteeksi kun ei jaksa kuulla yhtään "hyi en syö"tä kokkailun päätteeksi.

Edelleen neiti toimii apukokkinani, näkee mistä aineksista ruoka tehdään ja opettelee ruuanlaittoa kädestä pitäen. Toki silloin kun lasta ei kiinnosta yhdessä puuhailu, teen ihan mieluusti ruuan myös itse, pieniä sormia varomatta ja ihan hiljaa, kun ei tarvitse opastaa ketään..

Kokonaisena paistettua kanaa, uunibataattia ja salaattia. Bataatin kanssa oli maustettua kermaviiliä.

En tiedä saako tuosta lapsesta koskaan ennakkoluulotonta ruokailijaa, mutta ainakin olemme tehneet kaikkemme sen eteen. Erilaisia makuja on tarjolla, ja kaikkea pitää maistaa. Välillä maisteluannokset ovat pienenpieniä hiirennärkkäisyjä ja jäävät maistamisasteelle, välillä uusista mauista tulee kertaheitolla suosikkeja.

Eli kieltämättä lapsen lautanen ei aina näytä niin tasapainoiselta kuin toivoisin. Kastikkeet tuo lapsi varmaan karkottaisi maan päältä jos voisi, siksi meillä aika usein kastike tarjoillaan lihasta/kasviksista erillään. Muutenkin lapsi pitää ruuista, joita ei tarvitse lautasella eritellä ja syväanalysoida. Varsinkin kastikkeisiin tungetut kasvispalat aiheuttavat kakomista, mutta muistelisin että kasvis- ja hedelmäsattumat kuuluivat omiinkin ällötyksiini hyvin pitkään.

Karjalanpaistia, perunamuussia ja salaattia.

Vaakaa jos tuijottaa, lapsi on liian hoikka ja pitäisi syödä enemmän. Itse painin vain sen kanssa, että onko se nyt niin väärin, että lapsi täyttää vatsaansa kasviksilla ja lihalla sellaisenaan, ja jättää kastikkeet ja pastat vähemmistöön. Lapsi tarvitsee kaikkia ravintoaineita, ja niitä myös syö, mutta syö niukemmin niitä, joista sitä kaivattua massaa saisi. Nälkää meillä ei näe kukaan, jos tarjolla olevasta ruuasta maistelun jälkeen kelpaavat vain riisi, kanapyörykät, tomaatit, kurkut, paprikat ja ketsuppi, niin niitä saa sitten syödä vatsansa täyteen. Ruokaa on tarjolla ruoka-aikoina, neljä tai viisi kertaa päivässä, napostelullakaan en arvaisi lähteä lapsen painoa nostamaan.

Herkkujakin meillä saa, jälkiruuaksi silloin tällöin ja spesiaalipäivinä muuten vain. Sokeria en välttele mitenkään aktiivisesti, mutta en kyllä ehdoin tahdoin arkena tarjoakaan.

Neuvolantäti oli taas visusti sitä mieltä, että lapsen ruokaa pitäisi jatkaa öljyllä, mutta rehellisesti sanottuna niin saisin kyllä vain pilattua entisestään tuota niukkaa ruokahalua, joka lapsella on. Verikokeisiin anemiatesteihin vie tie, jos painokäyrää ei saada nousuun, siitä huolimatta että lapsella riittää virtaa tälläkin ruokamäärällä.

Päiväkodissa syöminen on ollut pitkään jo yksi farssi, ammattikasvattajien keinoista huolimatta. Useimmiten lapsi syö lusikallisen tai kaksi usutettuna, edes sokeripommivälipalat eivät ole varma menestys. Nyt T ei olekaan joulukuun puolen välin jälkeen käynyt päiväkodissa, joten senkään ei pitäisi olla ongelman nimi.


Mitä teillä syödään ja millä ruokahalulla?
Kannattaako painokäyrien mukaan hyppiä?
Hyviä ideoita miten kasvattaa lapsen annoskokoa ja makupalettia?

Jääprinsessan kruunu


Sain kunnian tehdä viime viikolla eräälle neljävuotiaalle neitokaiselle synttärikuvauksiin leivonnaisia, ja tänään kävimme juhlistamassa syntymäpäiväsankaria kahvitellen jätskikulhojen ääressä.

Lahjuksen näpräsin eilen, pienen kimaltavan turkoosin kruunun sinisellä jalokivellä.

Toteutin tämän vapaalla virkkauksella pylväitä, kiinteitä silmukoita ja ketjusilmukoita yhdistelemällä, mitään ohjetta miulla ei valitettavasti siis ole antaa. Lanka on Anchor Artiste Metallic, koukkuna minulla oli 2,5. Anoppi toi syksyllä Tallinan tuliaisina erilaisia ommeltavia "jalokiviä" ja yksi niistä pääsi tätä kruunua koristamaan.


Kaverisynttärikonsepti on miulle vielä suhteellisen vieras. Minkä arvoisia lahjoja kaverisynttäreille viedään? Vierailevatko viisivuotiaat jo ilman äitiä? Ja, milloin tuolle omalle ipanalle pitää järjestää ensimmäisen kerran synttärit kavereille ja sukulaisille erikseen?

5.2.16

Apukokin ruunepärit

 

Leipomisessa ja ruuanlaittamisessa lapselle sopivat tehtävät ovat ikätasosta riippuvia.  Kyse on välineistä (siinä missä joku viisivuotias käsittelee valvotusti jo pieniä teräviä veitsiäkin turvallisesti, kolmevuotiaan käsissä raastinrauta on vaarallinen) ja keskittymiskyvystä. Tirppa on ollut jo monta vuotta innokas apuri, mutta pääasiassa vain avustavassa roolissa, tehnyt se mitä on jaksanut ja sitten taas huidellut omien juttujensa pariin vain tullakseen taas käsipesun kautta sekoittelemaan ja viimeistään nuolemaan kulhot.

Tämä ohje on tehty viisivuotiaan kärsivällisyydelle ja leivontataidoille. Taikinakoneena toimii tuo Tupperin Pikakokki, jolla pienikin voi turvallisestit tehdä taikinoita, sinne kun ei vahingossakaan lipsahda sormet kesken vispauksen.


Apukokin Ruunepärit (6kpl)

100g pehmeää voita
1/4dl sokeria
1/2dl fariinisokeria
1 muna
1/2 dl kuohukermaa
1/4dl mantelirouhetta
4 kpl Annas pepparkakkoreita (40g)
3/4tl kaardemummaa
3/4tl leivinjauhetta
(karvasmanteliaromia)

rommiaromilla ryyditettyä sokerivettä
vadelmamarmeladia
tomusokeria
vettä

Sekoita pikakokin vatkausosalla (se musta muovinen) voi ja sokerit hyvin sekaisin. Lisää muna. Vaihda hetkeksi viipalointiterä, kippaa keksit murskattavaksi. (Tämänhän voi välttää jos olet muussannut keksit esim muovipussissa kaulimella. Terä on tosi terävä, joten sen asettaa aikuinen!) Mittaa muut kuivat aineet mittakippoon ja sekoita leivinjauhe hyvin jauhoihin. Sitten vain kerma ja kuivat aineet taas vatkausosan kanssa voi-sokeri-munan sekaan sotkotellen, vältä turhaa veivaamista ettei taikina sitkisty ja apukokin käsi väsy. Annostele taikina voideltuihin muffinipellin koloihin, paista 175 C 20 minuuttia. 

Kippaa leivokset heti paiston jälkeen ulos vuuasta jäähtymään. Keitä sillä aikaa sokerivettä (suhteella 5dl vettä 1/2dl sokeria) ja anna senkin jäähtyä. Mausta sokerivesi rommilla tai rommiaromilla. Dippaa leivokset nopeasti kostutusvedessä. Sitten vain tomusokeri-vesi seoksesta ympyrät leivoksen päälle (tehkää ihmeessä vähän paksumpaa kuin meidän oma jos haluatte siistiä jälkeä) ja sitten ympyrän keskelle vadelmamarmeladia, meillä oli kaapissa vain hilloa

Nauttikaa hyvässä seurassa ja kehukaa pientä leipuria vuolaasti.

- -

Reseptihän ei vaadi tuollaisen pikakokin omistamista, mutta se mahdollistaa sen että ipana sai tehdä nämä ihan itse. Jos käytätte tavan vatkainta tai yleiskonetta, miettikää osaako ja jaksaako lapsi vielä käyttää sitä, vai onko vatkaukset vielä pääkokin hommia.

1.2.16

Jotain vanhaa





Sain äidiltäni luvan käyttää hänen pukunsa hääpäivänäni. Muistan minkälaisella ihmetyksellä katsoin pukua pienenä kun äitini meni naimisiin. Olin melko varma ettei ihanampaa pukua ole olemassakaan.

Kieltämättä näin aikuisena puku ei ole enää minun näköiseni. Koska kangas on kuitenkin mitä ihaninta dupionsilkkiä, pehmeän valkoinen ja eläväpintainen, pääsee puku osaksi minunkin hääpäivääni, osiksi purettuna ja uudelleen muotoiltuna.


Kankaita kolmesta hääpuvusta, kaavat toiselta mantereelta, hentoista pitsiä ja taitavan ystäväni Veeran kädenjälki. Siitä pitäisi pikkuhiljaa rakentua minun hääpukuni.

Muuta blogissa:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...