25.3.16

Lasagnekakku - älä yritä kotona

Tiedättekö sen, kun näkee lehdessä, blogissa tai pinterestissä jonkun todella inspiroivan, hauskan ja näyttävän jutun, ja tulee vastustamaton himo tehdä perässä? Ja lopputulos on jotain kutkuttavan hauskaa ja ihanaa? Tämä ei sitten ole sellainen juttu.




Sain erään ruokakaupan ruoka-ohjevihkosesta ajatushäiriön. Jotenkin se kuulosti houkuttelevalta, latoa irtopohjavuokaan canneloneja pystyyn ja täyttää ne bolognesekastikkeella. Lasagnekakku! Huikea idea, selkeää apukokkireseptiainesta, ja vähän vaihtelua ruokarepertuaariin.

Ei, ei ja ei.

En oikein tiedä edes mistä aloittaa. Tein valtavan bolognesekastikkeen, 700g jauhelihaa, viisi porkkanaa, kaksi sipulia, kolme purkkia tomaattimurskaa, vähän tuorejuustoa ja reilusti mausteita. Ladoin apukokin kanssa irtopohjakakkuvuokaan melkein kaksi pakettia canneloneja. Lusikoin sen valtavan potin kastiketta pienellä lusikalla ujuttaen pastatötteröiden sisälle. Näkihän sen heti, että pieleen menee, kastike ei todellakaan riittänyt täyttämään pastan koloja, ja vuoka ei ylttänyt pastan yläreunaan. Apukokin kiinnostus tyhmään sähläämiseen on nolla, hän lähti leikkimään legoilla. Vuoka falskasi uunin pohjalle, palovaroitin vinkaisi joka kerta kun uunia raotti. Uunipelti vuuan alla ratkaisi toki tämän. Kauhistunut toteamus, että pastan penteleet kyllä kypsyy siellä soossissa ja vuuassa, mutta yläreunat jää varmasti raaoiksi ja palavat. Ei muuta kuin uunista ulos, fiskarsseilla pehmenneistä canneloneista ylimääräiset trimmaten ja takaisin uuniin, juustoraastetta vaan pinnalle. Sormet ristiin ja toivotaan parasta. Nostin lasagnekakun uunista piiiitkän paiston päätteeksi ja lähdettiin hakemaan ruokahalua ulkoilulla, jotta "kakku" ehtisi asettua hieman.

Ja, no. Sitä kattaa pöydän, koristelee kakun tuoreilla basilikan lehdillä ja odottaa vastinetta vaivannäölle. Pitäisi se tyhmemmäkin tajuta, ettei se lasagne maistu yhtään sen erilaisemmalta, on se sitten neliön muotoisessa vuuassa, vai ympyräisessa kakkumuotissa. Lasagnea se on silti. Ja vielä ilman juustokastiketta. Valtava potti lasagnea ilman juustokastiketta, ja siitä riittää meidän pienelle porukalle ruokaa useammaksi päiväksi. Tiskiäkin varmaan riittää samalle ajanjaksolle.


Mikä on teidän "hukkaan heitettyä vaivannäköä" reseptikokeilunne?
 

22.3.16

Harvinaista


Harvinaisia tälläiset. Hitaan oloiset aamut.

Lapsi heräsi omia aikojaan ja taapersi kanssani päiväkodille iloisesti pälätellen. Päiväkotipäiviä on vain kolme viikossa, ja päivän pituus alle neljä tuntia, joten kotiin jääminen ei neidin mielestä ole edes vaihtoehto.

Minä tulin kotiin, viimeistelin ystävälle menevän ison voileipäkakun ja koristelinpa meille jäävän yhden leipäpalan kokoisen jämäkakunkin nätisti. Mies on tutkimusvapaalla tämän viikon, ja keitti herättyään kahvia.





Kissa valtasi aurinkoisen paikan uudesta nojatuolista, minä katoin voileipäkakkuaamiaisen sohvapöydälle ja uusi perkolaattori pitää hassua upmffff -ääntä valmistaessaan kahvia. Istumme arkiaamuna ihan kaksin kotona, on niin hiljaista, että pitää laittaa vähän musiikkia.

Pitää ihan miettiä. Onkohan koskaan ennen ollut tälläistä päivää? Että olisi vaan syöty aamupalaa kaksin, juteltu, puuhailtu omiamme, annettu suukko ohimennen, ei kiire mihinkään. Aikaa ennen lasta ehkä. Nyt perheaamiaisetkin ovat viikonloppuerikoisuus, joten lapsettomia aamuja ei oikein raaski edes järjestää.

Pieninä annoksina tämä rauha on suorastaan ylellisyyttä. Kieltämättä silti pidän enemmän aamuista koko perheen kesken, pannarista, kippotiskistä ja tauotta puhuvasta lapsesta. Elokuun jälkeen ei ole enää poikkeus, että meidän kaikkien jalat ovat yhtä aikaa pöydän alla aamiaisella. Siinä vasta ylellisyyttä. En malttaisi enää odottaa.

20.3.16

Rikkaaks, rakkaaks, tuoreeks, terveeks.


 






Joskus on ihana kuvata tuota kasvavaa ja kaunistuvaa rakasta ihan ajan kanssa. Joskus taas kuvat ovat tälläisiä, kotipihassa kyytiä odotellessa napattuja, taltioituja häivähtäviä hetkiä. Yksi pääsiäinen lisää noitamaskeerauksineen, huulipunastaan hillittömän onnellinen lapsi ja tuo kevätaurinko. 

Tämä virpominen on hassu perinne, sekoitus pahantahtoisiksi trulleiksi pukeutuneita lapsia, ja pajunoksia, joilla tuoda tutuille ja rakkaille siunausta ja onnea tulevalle vuodelle. Vaan onpa pikkunoita suklaapalkkansa ansainnut, kun on värikkäällä oksallaan huiskinut tupaan kaikkea hyvää. Rikkauksia, rakkautta ja terveyttä huolin mieluusti, jos nyt jäisi se emännän leviä perä saamatta.

13.3.16

Kynsilakkamarmoroidut munat

Tirppiksen kanssa askarreltiin puhallettuja munia, ja vähän itsekin hämmästyin että näinkin vaikea juttu jo neidin kanssa onnistuu.

Tarvikkeet:

munia
lankaa
yhtä monta hamahelmeä kuin munia
kynsilakan jämiä
parsinneula
pari kulhoa, toinen näistä ei elintarvikekulho
liimaa
höyheniä
sakset

 

Ensin munat puhalletaa tyhjiksi. Tökätään reikä munan kumpaankin päähän ja sössätään neulalla tai hammastikulla munan rakenne sisältä rikki, siellä on kaikenlaisia kalvoja tms jotka muuten tekevät puhaltamisesta tosi hassua ja hankalaa. Sitten muki alle ja puhalletaan siihen munan vähemmän suippoon päähän.


Kun munat on tyhjät, niille annetaan hellä vesipesu, myös sisäpuolta huuhdellen.


Maalaaminen on suotavaa valmistella hyvin. Me teimme korkkiseen pannunalustaan kuivumispisteen, jokaiselle munalle on kolme nuppineulaa joiden varaan sen sai laskettua kuivamaan. Lisäksi pujotimme ompelulangan munan läpi käsittelyä helpottamaan. Työtaso kannattaa myös suojata kunnolla.


Laakeahkoon kulhoon, josta raaskit luopua askartelukäyttöön, laitetaan huoneenlämpöistä vettä. Tämä on yllättävän tarkka juttu, meidän vetemme seisoi jo munien puhaltelusta asti odottamassa ja toimi hyvin.

Sitten veden pinnalle tipautellaan kynsilakkapisaroita, joita voi vaikka hammastikulla kevyesti hämmentää että kuviot marmoroituvat. Muna kannattaa ennemmin pyöräyttää veden pinnalla kuin upottaa siihen kokonaan, kuviot tulevat tasaisemmin joka kyljelle näin. Tämä on aika ripeä työvaihe, kynsilakka kuivaa veden pinnallakin nopeasti. Halvat markettilakat toimivat hienosti, ne kun eivät tunnu kuivuvan kynnelläkään ikinä. Sitten vain nostellaan nuppineulojen päälle kuivamaan.

Munan pyöräyttäjällä on sitten sormenpäät tämän jälkeen lahjakkaasti kynsilakassa, joten kynsilakan poistoaineellekin on töitä myöhemmin.


Sitten nautitaan vaikkapa aamiainen samalla kun odotellaan, että munat kuivavat kokonaan.


Ripustukseksi pujotettiin ensin lanka hamahelmen läpi, ja sitten tuota dippauslankaa hyväksi käyttäen vedettiin ripustuslangan molemmat päät munan läpi. Ripustuslenkin solmimme hevosenhäntäsolmulla. Viimesilaukseksi dippasimme höyhenten päät erikeepperiin ja tungimme ne munan yläosan reikään, jolloin ne samalla pitävät ripustuslenkkiä vähän paikallaan.


Tirpalla oli niin kivaa, että pitää kuulemma tehdä toinenkin setti, toiselle mummille.
Pääseekö teillä kokeiluun?

5 vuoden apukokkikoulutuksen tulos

Tämä aamu alkoi taas aivan liian aikaisin, kipeän ja lyhyen yön jälkeen. Tirppa halusi puhaltamaan ja maalaamaan munia, ja kun tulin luvanneeksi, nousin vaikka unta oli takana puolitoista tuntia. Munia puhallellessa pienin oli sitä mieltä, että me leivotaan niistä jotakin, mieluiten pannari. Minä olen tunari pannareiden kanssa, saan aikaseksi kuivaa kuplalättänää josta kaikille tulee vain paha mieli. Joten googlasin "maailman paras pannukakku", kirjoitin ohjeen viisvee-suomi-viisvee kielellä paperille ja annoin apukokin tehdä lähes kaiken.

4dl jauhoja, 1,5dl sokeria, 1tl leivinjauhetta, 1tl suolaa, 1tl vaniljasokeria, 8dl maitoa, 2 munaa, 100g voita
200 astetta, 30 minuuttia

Olemme ihan totta edenneet näissä apukokkijutuissa siihen pisteeseen, että minä autan reseptin etsimisessä, ja tulkkaamisessa vain alulle, ja loput hoitaa neiti itse. Kun resepti kirjoitettiin sekä kuvin että sanoin, eikä mitään desejä ja teelusikallisia jätetty lyhenteiksi, ei mittaamiseenkaan enää tarvittu minua. Tällä viikolla opeteltu mikron käyttökin käy jo kuin vanhalta tekijältä. Täyden uunipellin nostin sentään uuniin ja pois, mutta edes uunia en saanut päälle laittaa, vaan reseptin viimeiseksi riviksi taiteiltiin vielä lämpötila ja toisen uuninnapin symboli, jotta apukokki saa senkin lämpeämään itse. Ja lopputuloksena maailman parasta pannaria. <3 br="">

Viisi vuotta hellan ääressä, aluksi vain vieressä seuraten ja kattilan kylkiä kolisuttaen, ja nyt se osaa jo oikeasti ihan itse. En malta odottaa kun jonain äitienpäivänä koittaa se päivä kun saan jotain täysin itse, omin pienin kätösin valmistettua aamupalalleni.

Palaillaanpa niihin puhallettuihin muniin ihan omassa postauksessaan!

4.3.16

Fysioterapiaa lapsen kanssa


Käväisin vuoden ensimmäisen syöpäklinikkakäynnin helmikuun 26. päivä. Hieman omituinen olo kävellä klinikalle omin jaloin ja katsella veriarvoja, jotka antavat syytä mielenrauhaan ja toiveikkuuteen. Tasan vuotta aiemmin päädyin samaan sairaalaan ambulanssikyydillä, sydän viimeisiään vedellen, maitotölkin kokoinen kasvain rintakehässä. Ja senkin jälkeen olen sinne raahautunut monesti väsyneenä, kipeänä, pyörätuolilla ja tietäen ettei siellä ainakaan yhtään parempi olo tule. Nyt kävelin sisään ja ulos omin jaloin, pienen kasvaimeni kanssa mutta näennäisen terveenä, enkä viipynyt viikkoa, vaan pari tuntia.

Sytostaatit veivät minulta viime vuonna hirvittävän määrän lihasmassaa, aiheuttivat heikkoutta, vapinaa ja hermovaurioita. Käytännössä veivät minulta kyvyn kävellä. Siitä on ollut pitkä matka tähän, eikä pelkkä aika auta. Edelleen oikeassa jalassani ja vasemmassa kyljessäni on hermovauriot, mutta hermot ovat uusiutuva luonnonvara, jotka korjaantuvat sinnikkäällä harjoittelulla. Toivottavasti. Siksi minulla onkin oma fysioterapeutti ja hermotuksia, liikeratoja ja lihashallintaa harjoittava ohjelma.


Olen onnekas, saan hankalien matkojen takia fysioterapeutin kotiini. Sairaalalla olisi paremmat tilat ja välineet, mutta sinne matkustaminen söisi sen hyödyn jonka harjoittelusta saa. Meiltä löytyy onneksi kotoa välineet, joilla saa tehtyä lähes kaiken minkä sairaalallakin. Saattavat näyttää tutuilta, sillä keltainen donitsi ja violetti kana ovat bObles-tuotteita, siis lapsille suunniteltuja motoriikkaa kehittäviä huonekaluja. Nämä ovat meillä lasta varten, mutta fysioterapeuttini valjasti ne myös minun käyttööni. Palapelimatto on kirppislöytö ja vihreä pallo kevyt pilatespallo.


Tirppis ei ole ollut päivähoidossa joulun jälkeen kuin yhden päivän minun leikkaukseni takia, joten kaikki minun päivärutiinini ovat osa myös neidin päivää. En ole korostanut lapselle miksi äiti jumppailee tyhmän näköisiä liikkeitä päivittäin, vaan olen napannut hänet avuksi ja seuraksi tähänkin. Samalla kun minä teen liikerataharjoituksiani, tulee lapsi harjoitelleeksi tasapainoa ja kehonhallintaa, ja koska välineet ovat sinänsä hänen omiaan, se  tapahtuu ihan vaivihkaa ja minä saan samalla jumppani. Onpa käynyt useasti niinkin, ettei minua inspiroisi y-h-t-ä-ä-n  tehdä harjoitteitani, mutta jumpparutiineihinsa tykästynyt tytär patistaa minut matolle kahvikuppini äärestä temppuilemaan hänen kanssaan.


Minidonitsi meillä on ollut jo pidempään, ja se on yllättävän monipuolinen kapistus. Se toimii istuinkorokkeena ruokapöydässä, jumppapallona, jakkarana, lisäistuimena olohuoneessa, sen kanssa voi rullailla, pompotella, vieritellä, tasapainoilla ja minä käytä sitä jalkani keinutteluihin, kun etsin kadonneita hermoyhteyksiä.

Pilatespallo on ihan Prisman valikoimista, ja sitä käytän itse hassuun pallo-polvien-välissä-kävelyyn, joka korjaa asentovirhettä lonkassa, polvessa ja nilkassa. Ipanan kanssa taas pallottelemme sillä, kevyt pallo eri riko mitään, meillä molemmilla kun on käsien hallinnassa harjoiteltavaa..

Kana taas on uusi tuttavuus, ja ihana sellainen! Saimme sen Oi mutsi mutsin lukijaillasta Designmuseolla useampi viikko sitten. Fyssarini totesi tämän paremmaksi kuin minulla aiemmin ollut vastaava "virallinen" harjoitteluväline, joten sen palautimme apuvälinevarastolle ja teimme harjoitteet tälle kanalle. Tirppa harjoittelee tällä pääasiassa tasapainolautana, minä taas avaan sillä selästäni lukkoja, joita riittää vinkuran kävelyni takia. Myös useampi jalkaani vahvistava liike onnistuu tällä.


Oikeasti on aika ihanaa, että voin tehdä kaikki tarpeelliset harjoittelut kotona. Minä saan pitää kissankarvaisia joogahousujani ja lapsi voi hyppiä balleriinajumppapuvussaan. Kuntosalille tai lenkkipolulle minusta ei vielä pitkään aikaan ole, mutta lapseni kanssa temppuiluun olen valmis vaikka joka päivä. Hauska ja hyödyllinen yhdistyy näppärästi, ja liikuntaa tulee molemmille vaikka ulkona paukkuisi minkälaiset keuhkoja nipistävät pakkaset.

Bobleseilla leikkiminen lukijaillassa avasi silmiä entisestään, näitä on paljon enemmän ja monipuolisemmin kuin tiesinkään. Jotenkin olin myös ajatellut, että bObleseista olisi hyötyä lähinnä motorisen kehityksen alkuvaiheissa, ja viisivuotias jo vähän kasvanut näistä yli. Riemumielin telmivä ipana löysi huonekaluista kuitenkin ihan eri puolia kuin alle vuoden ikäiset ja parivuotiaat, joten lisäsin toivelistallemme parikin juttua, isomman donitsin ihan itselleni jumppavälineeksi ja matotuolin tulevalle koululaiselle nyt ainakin. Jos lapselta kysyisi niin meidän pitäisi ihan ehdottomasti ostaa myös rullilla varustettu lauta ja muurahaiskarhut kiipeilyä varten, mutta tällä hetkellä budetti ei vielä veny edes yhteen uuteen ihanuuteen.


Jatkamme jumppailua, kiitos Elsa hauskasta illasta ja Suvi ihanasta seurasta. ❤





// Ei yhteistyölinkkejä, Kana saatu Elsan lukijaillasta.


2.3.16

Unelma lainassa





Tirpan toivelistalla on säännöllisesti vain kaksi asiaa: isosisko ja oma koira. Isosiskoja ei noin vain hankita, ja koirankaan aika ei ole vielä, joten saan perustella koirattoman ja isosiskottoman elämämme lähes päivittäin ipanalle.

Hiihtolomaviikon kunniaksi saimme kylään sen ihanimman isosiskon korvikkeen, ystäväni koululaistytön joka on pitänyt Tirppaa pikkusiskonaan pariviikkoisesta asti, ja heidän ihanan karvaturri koiransa. Pienimmän riemu ei ollut peiteltävissä kun sai päivällä sata koirapusua ja illalla nukahtaa isosiskon kainaloon.

Hetki sitten saattelimme kyläläisen kotimatkalle, ja minä otin nyyhkivän ipanan kainaloon, ja selitän taas, ettei isosiskoja voi ostaa, ja ettei tähän luutakomeroomme mahdu koiranpentua, vaikka niin mieluusti toteuttaisinkin hänen kaikki tärkeimmät toiveensa.

Unelmia saa ja pitää olla, joskus vain äidin kiittämätön osa on olla se tylsimys, joka sanoo ettei kaikkea voi saada.

Muuta blogissa:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...