21.5.17

Tirpan kirjahyllyllä: Roald Dahl - Nilviöt

Meillä luetaan paljon kirjoja, ja joskus olen kirjavinkkaillutkin Instagrammin puolella. Monesti on mieleni tehnyt kirjoittaa kirja-arvosteluja bloginkin puolelle, mutta tuntuu hassulta arvostella lasten kirjoja näin aikuisena, joten pyysinkin tuota lasta kertomaan suosikkikirjoistaan ihan omin sanoin. Tämä arvostelu on kirjoitettu sanasta sanaan kuusivuotiaan selostuksesta.


Millaisia hahmoja kirjassa on?

Rouva Nilviö ja Herra Nilviö, jotka on pahoja ilkeitä ihmisiä jotka laittaa toistensa spagettiin matoja ja sänkyyn sammakkoja. Ja hullunkurisia apinoita, joita Herra Nilviö pitää häkissä ja käskee seisoa ylösalaisin. Niissä apinoissa on äiti ja isä ja kaksi vauvaa. Ja lintuja, ja pieniä poikia jotka halusi kiivetä puuhun eikä tienneet että siellä on liimaa, millä pyydystetään lintuja lintupiirakkaan.

Mikä oli paras kohta?

Se kun pojista meinattiin tehdä piirakkaa ja sitten pojat keksi että ne on vaan housuista kiinni liimalla puussa ja ne lähti karkuun ja housut jäi puuhun ja ne juoksi karkuun paljaat pyllyt vilkkuen.


Kuka on tarinan sankari?

Se punkerolintu joka puhuu sekä apinaa että lintua. Ja kekseliäät apinat!

Saako paha palkkansa?

Saa! Että kun ne oli hakemassa pyssyjä millä ne ampuisi uuden linnun, niin sillä aikaa apinat ja linnut laittoivat niiden kotiin liimaa kattoon ja laittoi kaiken kotona ylösalaisin samoille paikoille. Ja kun ne tuli kotiin niin niille tuli ajatus että ne on ylösalaisin, ja linnut oli laittanut niiden päähänkin liimaa ja sitten ne rupesi seisomaan päällään ja kutistui kunnes jäljellä oli enää vaatemyttysiä ja kaksi kenkäparia. Ja voitko äiti lisätä vielä että jäi myös kävelykeppi ja lasisilmä!



Mitä pidit kirjasta?

Oli hyvä, koska siinä oli hassuja kohtia, ja hyviä ja pahoja tyyppejä, esimerkiksi se lintu ja apinat ja Nilviöt.



* Äidin näkökulma:
Roald Dahlin kirjoja lukiessa on aina sama fiilis: Voiko tätä edes lukea ääneen? Tämäkin kirja keikkuu pitkään siinä rajalla, ovatko hahmot jo liiankin ilkeitä, ällöjä ja häiritseviä. Voiko lastenkirjan pahis oikeasti suunnitella tekevänsä pienistä lapsista piirakkaa? Loppupelissä hyvä voittaa kekseliäisyydellä ja yhteistyöllä, ja paha saa palkkansa. Kirjaa lukiessa juteltiin paljonkin siitä, miten muita ihmisiä ja olentoja kohdellaan, ja miten Nilviöt ovat kamalia jopa toisilleen. Ja huolimatta siitä, että kirja on välillä kamala ja ällöttävä, on se samaan aikaan myös hullun hauska. Ei silti ihan herkimmille pienille lapsosille!



Kirjavinkkejä meille ja muille saa jättää kommentteihin!


14.5.17

Tavallisen ihana äitienpäivä, päivä kuvina



Lapsen kanssa yhdessä laitettu aamupala.


Eilen Euroviisujen sivussa leivottu kakku ja maailman ihanin äitienpäiväkortti.


"Tervetuloa äitienpäiväaamiaiselle!"


Muru. 


Voileipä ja kuppi kahvia. Mies vastapäätä ja lapsi vieressä. Paljoa muuta en kaipaisikaan.


Ylimitoitettu kakku. Mutta niin hyvää!


Äidit pääsi ilmaiseksi Pilke-tiedekeskukseen äitienpäivänä. 


Rakennettiin linnoja pahvilaatikoista ja laulettiin metsäkaraokea.


Tutustuttiin metsään liittyviin ammatteihin.



Äitienpäivään liittyy välillä turhankin kovia odotuksia. Aamiainen sänkyyn, superkiltit lapset ja jonkun muun kokkaamaa ruokaa. Itsekin huomasin odottaneeni hemmottelua ja hössötystä, vain huomatakseni että äitienpäivä on parhaimmillaan kun tekee niitä asioita mitä yleensäkin. Puuhailin keittiössä apukokin kanssa, pelasin Unoa olkkarissa, vietin iltapäivän tiedekeskuksessa, tein pikawokin ja avasin tenttikirjat samalla kun ipana katsoi piirettyjä. Tavallinen päivä äitinä. Niitä minä joskus itselleni itku kurkussa rukoilin, tavallisia päiviä perheeni kanssa.

Vadelma-suklaakakku äitienpäiväksi

Tämä resepti on ollut minulla käytössä jo vuosia ja toimii aina vain. Glorian ruoka & viini -lehdestä alunperin bongattu ohje oli nimeltään "Vadelmainen paholaisenkakku", mutta jotain muutoksia ohjeeseen on päässyt livahtamaan omassa käytössäni. Paistoin kakun 22cm irtopohjavuuassa, ja meidän pieni perheemme syö tämän kokoista kakkua vielä ylihuomennakin.. pienelle porukalle ohjeen voi siis huoletta puolittaa, tai kutsua naapuritkin kahville!


Pohja

100 g tummaa suklaata 
4 dl vehnäjauhoja
2 1/2 dl kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta
4 dl sokeria
1/4 tl suolaa
2 kananmunaa
200 g ranskankermaa
1 dl rypsiöljyä
1 tl valkoviinietikkaa
2 dl kuumaa
vettä

Rouhi suklaa pieneksi, ja sekoita suklaa ja kuivat aineet kulhossa. Lisää kananmunat, ranskankerma, öljy ja viinietikka. Sekoita tasaiseksi. Lisää kiehuvan kuuma vesi ja sekoita. Kaada taikina voideltuun vuokaan. Paista uunin keskitasossa 175 asteessa noin tunti ja 10minuuttia. Anna kakkupohjan jäähtyä vuuassa, älä kumoa. Laita kuitenkin foliota ympärille, ettei kakun kosteus karkaa.

Tässä kakkupohjassa on vaikea epäonnistua, mitään ei tarvitse vatkata juuri sopivaksi vaahdoksi, ja suklaakin sulaa kuuman veden vaikutuksesta taikinaan.


Täyte

4dl vispikermaa
250g mascarponejuustoa
400g vadelmia 
(1dl hyytelösokeria)
sokeria maun mukaan

Jos käytössäsi on vain  ulkolaisia pakastevadelmia kuten itselläni, kiehauta vadelmat kattilassa ja sekoita joukkoon desi hyytelösokeria. Anna jäähtyä ja sekoittele välillä. Vatkaa kerma vaahdoksi, ja sekoita joukkoon vadelmat ja mascarponejuusto. Tarkista maku ja lisää sokeria jos siltä tuntuu.


Leikkaa jäähtynyt kakkupohja kolmeen osaan, ja tasaa päällimmäisestä kerroksesta vähän hattua pois. Jos pohja on paistunut mehukkaaksi, se ei kaipaa kostuttamista. Täytä kakku vadelma-mascarponevaahdolla. Kääri kakun ympärille kelmua ja laita yön yli jääkaappiin. 
(Jos kakku on hoppu saada samana päivänä tarjolle, voit kostuttaa kakkua vähän maidolla. Päällimmäinen kerros voi kaivata sitä vaikka saisikin mehustua yön yli.)

Päälle voikin kasata sitten koristeeksi rennolla kädellä vähän mitä tahansa. Tämä kakku sopii täydellisesti pienten koristeltavaksi, enemmän on enemmän ja vähän sinnepäin näyttää parhaimmalta! Tämän kakun päällä on marjoja, marenkimuruja ja sitruunamelissaa. Marjojen alle sipaisin vähän täytettä, että pysyvät paremmin. 


10.5.17

DIY Tianan mekko ja äidiltä opitut taikasanat

Minun äitini on ihana. Jo silloin kun olin itse pieni, äiti taikoi meille naamiaisasut, synttärikakut ja koulun myyjäisiin mokkapaloja ja pikkupitsoja. Silloinkin kun oli jo ollut pitkän päivän ravintolakeittiön hellan ääressä ja tuli kotiin iltamyöhällä rättiväsyneenä. Pienenä se teki äidistä minun sankarini. Vähän vanhempana ihmettelin, miksi hän viitsi vaivautua, eikö helpommallakin pääsisi. Nyt kun olen itse äiti, taidan ymmärtää.


Pitkän päivän päätteeksi ajoin kangaskauppaan, penkasin palalaareja ja ompelin pitkälle yli puolenyön. Koska lapseni pyysi kauniisti uutta tanssimekkoa tanssiharrastuksen kevätesitykseen. Koska tälläisissä asioissa ei tarvitse sanoa "ei" minkään periaatteen vuoksi. Koska tahdon ilahduttaa lastani. Koska se säihke silmissä ja halaus kiitokseksi on syytä riittävästi.

Ei siitä täydellinen tullut, kasvuvaraakin mitoitin vahingossa ainakin vuodeksi. En silmät ristissä enää silittänytkään sitä, vaikka varmasti olisi kannattanut. Mutta tässä mekossa pystyy tekemään burpee-hyppyjä ja kuperkeikkoja. Se on sisältä pehmeää trikoota, helppo lapsen itse pukea, ja varmasti sata kertaa kestävämpi kuin vastaava marketin lisenssituote.

Tanssiesitys kesti kaksi minuuttia, lapsen hymy koko päivän, mekko todennäköisesti vuosia. Mutta nämä muistot pysyvät vuosikymmeniä.


Pienenä olin varma, että minun äidilläni vaan on enemmän aikaa käytettävissä. Olinhan nähnyt monet kerrat, miten äitini peitteli meidät lapset yöunille, kääri hihansa ja sanoi taikasanat: "Yössä on monta tuntia." 

7.5.17

Ensin huolto, sitten huvit


Täälläkin alkaa näkymään tietä lumen ja jään alta, ja kaivoimme ipanan polkupyörän esille talviteloilta. Pitkään harkinnassa oli ostaa tälle kesälle uusi pyörä, mutta päätimme pärjätä tämän apupyörävaiheen vielä tällä, ostetaan uusi sitten kun appareista päästään, ja kouluun saa ajella uudella pyörällä.

Ennen kuin polkupyörän voi viedä tielle, oli syytä tehdä pieni keväthuolto. Pumppasimme renkaat, tarkistimme heijastimien kunnon ja nostimme apupyöriä pykälää ylemmäs. Lisäksi vaihdettiin satula ja ohjaustangon kädensijat, jotka olivat eniten kärsineet pyörän lukuisten omistajien ja käyttövuosien aikana. Vielä olisi syytä nostaa ohjaustankoa ja satulaa vähän, mutta siihen ei meiltä kotoa löytynytkään sopivaa jakoavainta, joten taidamme ulkoiluttaa pyörää sittenkin pikaisesti pyöräkorjaamon kautta, saadaan säädöt kohdalleen. Kypäräkin tarkistettiin ja todettiin sopivaksi ja ehjäksi.



Itsekin muistan lapsuudestani nämä pyörän keväthuollot, kun kaiken virallisen huoltoähistelyn jälkeen oli minun vuoroni tehdä osani. Vein pyörän ulos, otin ämpäriin vettä ja tipan tiskiainetta, ja hinkkasin pyörän hohtavaksi. Kyllä kelpasi ajella!



Joko teillä avattiin pyöräilykausi?
Sanokaa, että jossain muuallakin on lämpötila nollassa ja satelee hissuksiin lunta..


1.5.17

Vappuperinteitä ja kevätkuulumisia


Monet perheemme perinteistä jäivät pohjoiseen muuton jalkoihin, mutta toisista pidämme kiinni parhaamme mukaan. Paistoimme munkkeja ja joimme simaa ystävien kanssa, ulkoilimme vappuriehassa räntäsateessa, tein kasvomaalauksia kavereillekin ja Tirppa sovitti ylioppilaslakkia kutreilleen. Minä olisin mieluusti itsekkin ulkoiluttanut vappuhattua ja opiskelijahaalareitani, mutta siihen ei tänä vuonna tarjoutunut mahdollisuutta.


Kevät on lukujärjestykseni mukaan jo pitkällä, vaikka pihalla maa on vielä valkeana. Välillä riittämättömyys puskee pintaan, kun tasapainoilen kuntoutuksen, opiskelun, äitiyden ja kodin kanssa. Samana päivänä riennän päiväkodin vanhempainaamupalalta luennoille, luennolta lääkäriin ja lääkäristä päiväkodin ja ruokakaupan kautta kotiin, ja illalla muiden nukkuessa naputan esseitä, joiden palautuspäivä oli eilen tai tänään. Kieltämättä välillä tuntuu siltä, että vuorokaudesta loppuvat tunnit kesken. Ja välillä siihen kaiken päälle kaadetaan ventovieraiden toimesta lisää kestettävää ja syyllistyttävää, mutta se nyt vain näyttää olevan bloggaamisen varjopuoli.

Hiljaista siis pitelee täällä blogin puolella, mutta siihen on lukuisia hyviä syitä. Isoinpana se, että tärkeysjärjestyksessäni blogipäivitykset tulevat vasta perheen, terveyden ja opintopistekertymän jälkeen.


Mitä teidän kevääseen kuuluu?

9.4.17

Etävirpomiset


Tirppa on liian ujo virpoakseen ventovieraita. Ja tuttujen luokse on lähes 900 kilometriä.

Otimme siis pienen varaslähdön, ja teimme yhdessä pienen virpomavideon. Ukulele, rytmimuna ja "Aika monta noitaa". Äiti ja tytär. Ja terveisiä kotikonnuille. Sitä en kuitenkaan laita jakoon, ensinnäkin koska se on tarkoitettu niille kummeille, mummeille ja muille rakkaille, joiden luokse emme tänään pääse, ja toisekseen koska olen tietoinen siitä, ettei lauluni pysy täysin nuotissa kun koitan osua oikeihin sointuihin ukulelella.

Nämä kuvat otimme kuitenkin ulkona, koska pieni noitani on vastustamattoman suloinen. Ja kameran linssin läpi katsellessani en voinut olla miettimättä, miltä hän näyttääkään kymmenen vuoden kuluttua. Hiljaa toivon myös, että olemme vielä silloinkin tälläisiä hölmöjä yhdessä.

29.3.17

Hermot meni

En oikeastaan edes haluaisi kirjoittaa tästä, mutta pikkuhiljaa on kai otettava tämä uusi tilanne tosiasiana, jonka kieltäminen on vain hupsua.

Reilu kuukausi sitten heräsin aamulla, laskin jalat lattialle ja yritin kävellä kahvinkeittimelle. Paino sanalla yritin. Vasemmasta jalasta on siitä aamusta alkaen puuttunut liike ja tunto polvesta alaspäin. Olen käynyt lukuisissa tutkimuksissa. Ultrassa. TT-kuvassa. Magneettikuvauksissa kahdesti. ENMG-tutkimuksessa.


Ja lopputulema tälle kaikelle on tämä: hermot ovat rikki, jalka ei toimi.

Magneettikuvista ei löytynyt selittävää vikaa (hermopinnettä tai kasvaimia), mutta senkin edestä kulumia ja muita muutoksia, jotka olen saanut aikaan kävelemällä aiemmin hermovaurioituneella oikealla jalallani vaikka oikeat lihakset eivät enää olekaan liikkuneet kahteen vuoteen. ENMG, sähköinen hermoratatutkimus, näyttää niin monenlaista vikaa jaloissani, että naurattaisi jos ei melkein itkettäisi.

Syytä ei löydetty muuta kuin saadut syöpähoidot ja niiden viivästyneet sivuvaikutukset. Syöpäklinikalla lääkäri huokaisi monta kertaa syvään, ja sanoi että näitä yllätyksiä nyt voi tulla vielä pitkään. Puhuttiin samalla jo vähän rintasyöpäkontrollienkin aloittamisesta.


Sain selityksen pitkään jatkuneille kivuilleni, helposti uupuville lihaksilleni, varmistuksen jalkojen hermovaurioille ja lisää pontta huoltaa tätä kehoani säännöllisesti. Ja sinisen pyörätuolin, joka on nyt kulkupelini kunnes pääsen taas jaloilleni.



Välillä tuntuu, että huijaan itseäni kun hoen tätä, mutta sanonpa silti:

Kyllä mie vielä kävelen. Opinhan sen jo kerran uudelleen.


Ensimmäinen talveni revontulikyttääjänä



Olen iltauninen ja liikuntarajoitteinen. Ei ehkä parhaat lähtökohdat rientää kameran kanssa revontulien perässä. Mutta kun näin ensimmäistä kertaa millaisiksi ne täällä Rovaniemellä yltyvät jäin haukkomaan henkeäni ja kaipaamaan lisää.

Tänä talvena on ollut ihan uskomattomia revontuliöitä. Tiedän, koska luen siitä aamuisin facebookin Revontulikyttääjät-ryhmästä. Katselen taitavien kuvaajien huikeita otoksia joissa taivas loistaa kaikissa väreissä. Niinä öinä kun olen itse raahautunut pimeälle aukealle paikalle, on useimmiten ollut veret seisauttavat pakkaset, jotka hyydyttävät sekä kuvaajan että kameran. Todistusaineistoa loimuista ei ole siis juuri jäänyt, ainakaan julkaisukelpoisia.

Viime yönä otin jälleen ystäväni A:n seuralaiseksi, auton alle ja suuntasimme Norvajärven jäälle. Siellä autolla pääsee ihan viereen, parkkitilaakin on, ja muutaman metrin matkan jäälle pääsee keippienkin kanssa kompuroiden. (A:lle kiitos avustamisesta!) Norvajärvelle asti eivät kaupungin valot loista, vaikka matkaa on vain 15 kilometriä. Pakkasasteet pystyi laskemaan yhden käden sormilla, ja ennusteetkin lupasivat hyvää.

Nämä viime yön kuvat jäänevät kauden viimeisiksi, koska nytkin kunnolla pimeää on vasta kymmenen jälkeen. Ensimmäisen revontulikyttäystalveni saldo on siis tämä:

- mielettömiä revontulinäytöksiä luontoäidiltä
- useasti umpijäätyneet sormet ja persaus
- yön tunteja tähtitaivaan alla hyvässä seurassa
- hirveä hinku ostaa uusi kamera kymmenen vuotta vanhan tilalle
- muistikortillinen sumeita kuvia revontulista

Ensi vuonna lupaan opetella käyttämään manuaalitarkennusta pilkkopimeissäkin olosuhteissa, vannon raahautuvani edes kotipihaan silloin kun revontulikameroissa näkyy hienoja valoja ja aion vakaasti edelleen keskittyä ihan vain katsomiseen vähintään yhtä paljon kuin kuvaamiseen. Joten jatkossakin ne taianomaiset revontulikuvat löytyvät ihan muualta kuin täältä blogista.

14.3.17

Tyttö, joka rakastaa tiedettä

Tirppa on aina haalinut itselleen kaiken irtoavan tiedon. Hänen on ollut pakko saada vastauksia askarruttaviin kysymyksiinsä, olenpa avannut googlenkin monesti, kun tietoni ilmastoinnin toimintaperiaatteista tai eläinten ruokavaliosta ei ole ollut riittävää. Meillä luetaan paljon. PALJON. Nykyään tarinoiden lisäksi myös tietokirjoja, kirjoja ihmisbiologiasta, eläinten sukupuista ja maailmankaikkeuden synnystä ja aurinkokunnasta. Samaan tahtiin tiedonjanon kanssa on kasvanut tarve kokeilla itse, nähdä ja kokea kaikki mahdollinen.

Tällä hetkellä pinnalla on biologia, fysiikka, kemia ja geologia. Monenlaisia juttuja ollaan kokeiltu jo LUMA-keskusten turvallisilla ohjeilla. Videoita kokeistamme löytyy Instagrammista #minitiedemiestirppa alta ja luonnollisesti joitain juttuja on ollut blogissakin, kuten pihlajanmarja-arkkitehtuuria. 



Nyt päätin lahjoa pientä tiedemiestäni, ja ostin setin välineitä. Ei saa ymmärtää väärin, näitä kokeita voi tehdä ihan kotikeittiön tarvikkeillakin, mutta tapanani on ollut kannustaa tälläisissä jutuissa, ja mikäs parempi kannustin tieteellisiin kokeiluihin kuin omat suojalasit, labratakki ja koeputket?



Nämä suojavälineet tulivat oikeasti tarpeeseen. Mitään vakavaa vahinkoahan ei keittiökemialla saa aikaisiksi, mutta silmät on hyvä suojata etikka- ja sitruunamehuroiskeilta. Labratakki setissä oli harmittavan suuri ja heppoisen paperinen. Saa nähdä josko innostuisin ompelemaan vähän paremman, koska tällä sai näppärästi suojattua vaatteet elintarvikevärisotkuilta.


Tämän setin ostin Suomalaisesta kirjakaupasta, koska siinä tuntui olevan sopuhintaan eniten tarvikkeita. Erilaisia mittalaseja, koeputkia, pipettejä, lastoja, magneetteja, pinsetit... Ja hyvät suomenkieliset ohjevihkoset erilaisiin kokeisiin.


Suurennuslasin ostimme jo aiemmin, kun tutkimme erilaisia kivilajinäytteitä, joita Tirpalla on jo kiva kokoelma. Tässä  neiti tutki sormenjälkiä ja niiden talteenottamista lyijykynäpölyn ja teipin avulla. Isin sormenjäljissä oli erikoisimmat kuviot.


Yhtenä kokeena oli verikokeen toimintaperiaate. Punaiseksi värjätty vesi teki hommasta tietenkin puolet jännittävämpää, ja luulenpa, että seuraavan kerran kun T on mukana verikokeissani, on hänellä pari tarkentavaa kysymystä labran tädille.


Erilaisia liuoksia ja seoksia ihmeteltiin useamman kokeen verran jo.  Yksinkertaisetkin kokeet on kuusivuotiaalle vielä ihmeteltävää täynnä.


Koettiinpa se klassikkokin, heureka-hetki, kun laskettiin yhdessä erilaisten petshoppien tilavuuksia. 


Kahdessa 36-sivuisessa oppikirjassa, ja noissa linkkaamissani LUMA-keskusten ohjeissa riittää meille tekemistä täksi vuodeksi, kun päiväkodissa ei jostain syystä ole kunnon viskaritoimintaa ja tämä eskariin kaipaava lapsonen kyllästyy ilman aivopähkinöitä.

On tiedättekö huikeaa olla äitinä mukana lapsen kasvussa. Miten tuon luonne ja järki kehittyy joka vuosi, miten uskomattoman kivoja juttuja voikin jo tehdä yhdessä.

Ja vielä tämäkin, sen lisäksi että ipanan sarkasmitutka on nykyään erehtymätön, kuulimme ensimmäisen nörttivitsin:

"Arvaa äiti mikä on pyöreä ja sillä on vaippa?
...
No MAAPALLO!"

26.2.17

Kuusi kysymystä 6-vuotiaalle

Millaista on olla kuusivuotias?

- Vähän ko viisvuotias, mutta pojat kiusaa vähemmän. Paidat pitää olla seitsemän- tai kahdeksanvuotiaiden. Takkujakin tulee enemmän. Hiuksiin ja äidin kanssa. Osaan tehdä ite asioita enemmän, käyn suihkussa itse ja letitän itse hiukset. 


Missä olet tosi hyvä?

- Olen aika hyvä olemaan hurjapää. Teen tarhan kiipeilytelineessä niin et roikun jaloilla ja kiepautan ympäri jaloilleen maahan. Saan aikuiset kauhistumaan. Sirkustempuissa olen myös hyvä. Ratsastamisesta tykkään, ilman käsiä se on hauskaa. Lasken mäkeä korkealta.

- Piirtämisessä en ole paljoa äitiä parempi vielä. Piirtämisessä tulee ideoita päähän joita voi tehdä paperille ja sitten sitä voi leikkiä. Piirtämällä voi kertoa mitä on tehnyt jos ei osaa vielä kirjoittaa. Ja jos kuva epäonnistuu, niin aina saa piirtää uuden.

Mitkä on sinun lempijuttuja?

- Kuten vaikka temppuilu ja kiipeily. Luistelu. Tyynysota pyjamabileissä. Pinaattiletut mansikkahillolla. Eniten kaikista väreistä maailmassa tykkään kirkkaan keltaisesta ja tummanpunaisesta. Tykkään eniten keväästä ja kesästä, koska keväällä on kukkia ja uutta ruohoa ja kesällä pääsee rannalle kavereiden kanssa. Tykkään syksystäkin koska saa hyppiä lehtikasoihin. Tykkään talvesta koska lumesta voi tehdä ihan mitä tahansa.


Minkälainen ystävä olet?

- No kiltti, autan ystäviä. Sanon välillä jos muut ei tiedä, ja sitten ne tietää. Vaikka sen ettei makeavesi tarkoita sitä että siellä on sokeria. Ystävien salaisuuksia on tärkeä pitää. Olen rehellinen kaikille. Yleensä leikin poikienkin kanssa, vaikka hippaa. 


Mitä haluat olla isona?

- Olla taiteilija ja hoitaa mun lapsia. Haluan asua kauniin turkoosissa talossa missä on valkoiset portaat ja oma kasvimaa. Olis ainakin kurkkua, porkkanaa ja perunoita. Ja portti pihassa ettei vauva pääse auton alle.

Mistä haaveilet?

- Taikavoimista. Ja että voisin olla niinkuin Bloom-keiju jolla on lohikäärmeenliekin voimat.

Muuta blogissa:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...