22.1.17

Mirror glaze - hitti vai huti?


Olen näissä kakkutrendeissä selkeästi jäljessä, mutta pikkuneidin synttärit antoi syyn kokeilla viime vuoden hittijuttua, mirror glazea eli peilikiillettä.

Kakku sinänsä on minulle sellainen silmät kiinni ja vanhalla tutulla kaavalla -kakku, eli gluteenittoman unelmatortun ohjeesta kaksi kerrosta "pohjaa" sisällä, moussessa 4dl kermaa, 400g turkkilaista jugurttia, 3dl soseutettuja ja siivilöityjä marjoja (siis valmista sosetta 3dl!) ja 7 liivatetta. Sokeria maun mukaan, itse laitan aika vähän.

Mutta siis tuo kuorrute. Pelasin varman päälle, eli nappasin suomalaisen ohjeen TÄÄLTÄ.


Ohje teki sen mitä lupasi. Lopputuloksena epätodellisen kaunis ja sileä pinta, josta oikeasti heijastui valokuvaaja ja kattolamput kuin peilistä. Tekeminen oli helppoa, kuorrute levittyi naurettavan helposti, ilman palettiveitsellä avittamista kaikkialle. Koristeet pysyivät pinnassa kiinni vaikka ne laittoi vasta pinnan jo asetuttua.

Alareunastakin olisin saanut siistin, jos olisin tajunnut tehdä tuota suklaalastua siihenkin ennen kuin pilkoin suklaan kippoon.


Pienehkö mutta asiassa mielestäni kyllä on. Kakun leikkaaminen oli kohtuuttoman hankalaa. Tuosta alemmasta kuvasta näkyy, että kuorrute jäi suhteellisen ohueksi, mutta kun kakun rakenne oli pehmoinen, tuo kimmoisa ja joustava pinta teki varsinkin ensimmäisen palan ottamisesta sotkua. Aika nopeasti keksi, että kun kakkupalan leikkaamisen tekee ulkoreunalta sisäänpäin, saa nättejä paloja aikaisiksi. Ja onneksi suutuntuma ei ollut yhtä.. kimmoisa. 

Mutta siitä huolimatta laitan tämän reseptin mietintämyssyyn, josko keksisin miten tuon kivan ulkonäön ja levittämisen helppouden saisi yhdistettyä näppärämpään leikkaamiseen.



Hitti vai huti?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi. ♥

(Yli 2 viikkoa vanhoihin postauksiin tulevat kommentit menevät valvonnan kautta, joten ethän ihmettele, jos kommenttisi ei tule heti näkyviin)

Muuta blogissa:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...