11.6.17

Esteetön luontopolku Napapiirillä


Eniten kävelykyvyn heikkenemisessä ärsyttää se, etten voi enää heittää selkään repullista eväitä ja lähteä lapsen kanssa pienelle päivävaellukselle. Te tiedätte, että meidän perheessä on tehty reissuja kansallispuistoihin jo ennen kuin ipana oppi kävelemään itse. Metsä antaa minulle voimaa ja rauhaa, se hiljentää päässä säksättävää stressikelloa tehokkaammin kuin mikään muu.


Onneksi tässä ihan liki, napapiirillä 20km Rovaniemen keskustasta, on kivan mittainen Könkäänsaaren esteetön luontopolku. Kilometrin verran tasaista ja leveää reittiä metsän keskellä ja koskien varrella.


Reitti on merkitty helpoksi kävellä ja vaativaksi pyörätuolille. Jos ei lasketa muutamaa talven jäljiltä rikkoutunutta lankkua (jotka varmasti korjataan pian!) niin vaativuus varmaan riippuu käyttäjästä. Minulle reitti oli kuljettavissa ilman avustajaa tai sähköjä, vaikka reitin esittely niitä suosittaakin. Hankalin kohta on varmaan isolle sillalle vievä nousu, mutta jos käsivoimat riittää niin siitäkin selviää itsekseen.

Lastenrattaiden kanssa tämä  leveä lankkupolku on ideaali, ja pienille kävelijöille kiva ja turvallinen ensimmäiseksi luontopolkukokemukseksi. Lapsille ja lapsenmielisille reitin varrella on myös kivoja infotauluja ja bongaustehtäviä.


Puolivälissä reittiä on kiva kota-alue, jossa on hyvät tulistelupaikat vaikka paistaa vähän makkaraa ja syödä muut eväät. Alueen vieressä on myös esteettömästi saavutettava iso kaiteellinen laituri, johon pääsee katsomaan kuohuvaa vettä läheltä. Se oli valitettavasti tällä reissulla turvallisuussyistä suljettu, ilmeisesti jäät olivat rikkoneet laituria. 


 Nyt oli loistava aika käydä tällä kierroksella, hyttysiä ei vielä ollut, aurinko lämmitti puiden välistä ja ainakin näin illemmalla saimme olla reitillä ihan kahdestaan.


Kiireisen kevään jälkeen on hyvä huomata, että tämä miniretki tuli tarpeeseen. Nutturaa ei kiristä enää yhtään niin pahasti, ja pitkän, pitkän, PITKÄN talven jälkeen on ihana nähdä miten luonto alkaa heräillä pikavauhdilla. Toukokuun lopun nollakelit, lumikuurot ja jäinen joki jäivät taakse, ja nyt on yritettävä nauttia tästä kesästä. Viime vuonna tarvitsin jo elokuun lopulla pitkähihaisia vaatteita, syystakkia ja villasukkia, joten kesä täällä on todellakin lyhyt ja vähäluminen!

Ilokseni saamme reilun viikon päästä vieraita kotikulmilta, ja pääsemme jakamaan näitä kesäfiilistelyjä rakkaiden kanssa. Ties vaikka päädyttäisiin tälle reitille silloinkin.

14 kommenttia:

  1. Ihanan näköinen paikka! <3 Luontopolut ja luontoretkeily ovat perheemme suosikkijuttuja. Vähän jo odottelen syksyä ja sienestysaikaa, vaikka kesäkin on vielä tässä välissä. Mukavaa kesäkuun jatkoa, ehkä saadaan vielä joku lämmin päiväkin! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syksy ja sienet. <3 Jos nyt kuitenkin nautittaisiin tästä kesästä ensin! ;)

      Poista
  2. Ihanan näköinen metsäreitti! Meillä metsäretket ovat kanssa tärkeitä koko perheelle ja olen odottanut niitä koko talven. Nyt kesän kynnyksellä 6-vuotias mursi sääriluunsa ja kulkee pyörätuolilla ja perheen metsäretjet on saatu unohtaa ainakin 6 viikoksi :( Mutta onneksi kesää on vielä jäljellä ja tämänhetkinen tilanne on väliaikaista. Tässä on ehtinyt huomaamaan miten vaikeaa pyörätuolilla on päästä joihinkin paikkoihin. Ja miten vähän esteettömiä ulkoilureittejä on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi eiii, mutta onneksi pyörätuolinkin kanssa voi tehdä melkein kaikkea, kunhan suunnittelee hyvin etukäteen!:)

      Poista
  3. Kiitos tästä esittelystä. Ja varsinkin hyttystiedosta 😀 Käymme tarkistamassa paikan kun muutaman päivän päästä siellä suunnalla olemme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyttystieto on se olennaisin. :D Viisi hyttystä tapoin kahden tunnin aikana, joten uskallan väittää että niitä on vähän jos ollenkaan!

      Poista
  4. Ei liity varsinaisesti tähän aiheeseen, mutta tuli esteettömyydestä mieleen. Olen pohtinut onko pyörätuolilla vaikutusta opettajan uraan? Jos kävisi niin, että istut aina pyörätuolissa, voitko toimia "tavalliseen tapaan" opettajana? En ole koskaan törmännyt tai tullut ajatelleeksi voiko pyörätuolissa istuva toimia siinä ammatissa. Nykyiset modernit työvälineet sen varmasti ainakin mahdollistavat, mutta miten esimerkiksi luokkaretket tai muut koulun ulkopuolella tapahtuvat aktiviteetit.
    Jos aihe on liian henkilökohtainen niin ymmärrän kyllä, mutta ajattelin kuitenkin mielenkiinnosta kysyä :)

    VastaaPoista
  5. Mä yritän nyt kovasti miettiä miten se pyörätuoli estäisi opettajana toimimisen? Että mikä käytännön asia olisi sellainen opettajan työssä yleisesti ettei opettajana voisi olla pyörätuolilla liikkuva. En nimittäin itse keksi yhtään mitään syitä, että miksi ei.

    VastaaPoista
  6. En tiedä, siksi kysyinkin. En myöskään sanonut että se estäisi opettajan ammatin, vaan enemmänkin että vaikuttaako se johonkin. Melko selvää on, että esimerkiksi siivoajan työhön pyörätuoli vaikuttaisi varmasti. Siksi jäinkin pohtimaan, että onko sillä vaikutusta opettajan ammattiin. Enkä kysy ilkeyttäni vaan uteliaisuudesta.

    VastaaPoista
  7. Ihan rehellisesti sanottuna en tiedä, miten hyvin työllistyn luokanopettajana, vaikka en suostu myöntämään että rikkinäiset jalat tekisivät minusta sen huonompaa opettajaa. Viimeksi keskiviikkona vein lapsia retkelle lintutornille ja tiistaina vedin suunnistusta. Ei se ongelmatonta ole, mutta onnistuu. Ja ei hätää, en loukkaantunut kysymyksestä. :)

    VastaaPoista
  8. ihana postaus, tuonne tahdon päästä. Olemme juuri muuttanut Lappiin etelästä ja tarkoituksena kierrellä lasten (3- ja 4-vuotiaiden) kanssa helppo kulkuisia retkikohteita.

    Mia / tiepohjoiseenblogi.blogspot.fi

    VastaaPoista
  9. Ei pitäisi postata mitään mutta sanonpa vain että olet suurenmoinen nainen. Kaikki jotka saavat sinut tuntea ovat onnekkaita.

    VastaaPoista
  10. Mitähän teille mahtaa kuulua- kun ei oo kuulunut :( Toivottavasti hyvää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesä. :) Ja vakavaa pohdintaa siitä, onko bloggaaminen kaiken sen kuran arvoista, mitä se tuo tullessaan.

      Instagrammia olen päivittänyt säännöllisemmin, vaikka kaipaankin blogia, isoja kuvia ja pitkiä lauseita. Ja ehkä eniten sitä, että asiat joista en kirjoita, katoavat ajan kanssa muistista, tai ainakin muistot muuttuvat ja haalistuvat.

      Poista

Kiitos kommentistasi. ♥

(Yli 2 viikkoa vanhoihin postauksiin tulevat kommentit menevät valvonnan kautta, joten ethän ihmettele, jos kommenttisi ei tule heti näkyviin)

Muuta blogissa:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...