28.10.17

On poroja, ja sitten on Joulupukin poroja


Meillä on ollut melkoisesti vieraita viimeisen kolmen viikon aikana täällä Rovaniemellä. Ja mikäs sen ihanampaa! Yksi hyvä puoli on sekin, että vierailijat pakottavat luopumaan siitä omasta kilometrin säteellä toimivasta arkiympyrästä, koti-yliopisto-eskari-ruokakauppa, kyllä te tiedätte. Vieraille tulee näytettyä omasta kotikaupungista vähän muitakin kulmia. (Saako muuten sanoa kotikaupungiksi paikkaa, jossa on asunut vasta vuoden ja on edelleen itsekin ihan kuutamolla?)


Rovaniemellä "se" nähtävyys on Joulupukin Pajakylä napapiirillä, ja siellä tulee vierailtua välillä ihan muuten vainkin. Tänä syksynä siskoni kanssa kävimme moikkaamassa myös joulupukin poroja Santa Claus Reindeerin aitauksessa pajakylässä. 

Porojen viehätysvoima ei ole kyllä hävinnyt vuoden täällä asumisella mihinkään, vaikka niitä autoa ajaessa saakin aina jännittää. Nämä olivat ihmisystävällisiä ja leppoisia tyyppejä, ja niin kovasti tarjoamamme jäkälän perään, että hyvä kun eivät syliin tupanneet. Siskoni ja Tirppis vaeltelivat ympäri aitausta näiden kanssa, ja porojen omistajat kertoivat poroista paitsi yksilöinä, myös lajina. Selvisipä sekin, miksi porot napsuvat kävellessään!


Poroista sympatiapisteet keräsi pieni Maija-poro, joka on pulloruokittu metsästä löydetty orpovasa. Pikkuinen oli poroja vähän jännittäneelle T:lle tärkeä kokemus. Kun sarvia ja eläimen kokoa ei tarvinnut jännittää, pääsi tutustumaan poroon ihan eri tavalla. Tirppiksen poropiirroksiin tuli tämän reissun jäljiltä todella paljon lisää yksityiskohtia, ja laitettiinpa Maijan kanssa otetut yhteiskuvat jo kuva-albumiinkin, jota ylpeydellä esiteltiin mummille nyt paria viikkoa myöhemmin.

Itse uskon vahvasti siihen, että lapsien pitää saada luoda suhdetta eläimiin ja luontoon pienestä pitäen. Se mikä tuntuu "omalta", rakkaalta ja arvokkaalta, on se mitä nämä lapset aikuisena vaalivat ja suojelevat.


Ja jos joku siellä asiaa miettii, aitaukseen pääsi ainakin näin sulanmaanaikana ihan näppärästi myös pyörätuolin kanssa. Ja porojakaan moinen järjestely ei jännittänyt yhtään.


Ihana kokemus kaikin puolin, olkoon kuinka turistikokemus tahansa. Näin likelle poroja ei tien pientareella kannata yrittää mennä, täällä sen sai tehdä turvallisesti leppoisten porojen ja ihanien omistajien tykönä. Ja jotenkin aavistelen, ettei tämä mene uutuudenviehätyksen piikkiin, vaan tulemme seuraavienkin vieraiden kanssa moikkaamaan Maijaa ja kavereita.  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi. ♥

(Yli 2 viikkoa vanhoihin postauksiin tulevat kommentit menevät valvonnan kautta, joten ethän ihmettele, jos kommenttisi ei tule heti näkyviin)